DI

tuntuu siltä, että kaikki tälle palstalle kirjoittelevat, olivat he sitten tradenomeja, insinöörejä, ekonomeja, maistereita tai juristeja, ylistävät sitä esimiestehtävien ihanuutta. Niinkuin se olisi jotenkin ainoa tavoiteltava asema työelämässä.

Itse olen melko nuoresta iästäni huolimatta toiminut monenlaisissa tehtävissä työntekijänä, esimiehenä (työnjohto), kehitystehtävissä, päällikkönä ja viime aikoina ylemmän tason johtajana suomen mittakaavassa isossa teollisuusyrityksessä.

Minun mielestäni nuo paljon puhutut "esimiestehtävät" ovat olleet työhistoriani aikana tylsimpiä aikoja. Päivät kuluvat itsestäänselvyyksiä ratkoessa, vuoroin työntekijöiden ja pomojen valitusta kuunnellessa ja pikkuasioiden kanssa puuhastellessa.

Jospa opiskelijat (joita teistä suuri osa varmasti on) tietäisitte mistä haaveilette, niin ymmärtäisitte, ettei se esimiesasema itseisarvoltaan ole kovinkaan kummoinen. Itse asiassa se on useimmiten aikamoista "koiran" hommaa.
6831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vai oikein "koiran" hommaa?

-mitä sitten, siitähän ainakin maksetaan yleensä senverran, että ei tarvitse tuskailla miten tässä nyt pärjäisi seuraavaan palkkapäivään kiviäkö vai kaurapuuroa syöden!

Eipä sitä paljoa duunarin tienesteillä matkustella tai hyvällä ja turvallisella autolla ajella.

Elämä on kovaa, mutta ilman kovaa ei olisi elämää!

Äänestä
  • kyllä hommansa osaava ammattimies tienaa sen minkä perus työnjohtajakin vaikka työntekijäpuolella usein toisin luullaankin.
    Eri asia on sitten ylemmissä portaissa toimivat, mutta näihin tehtäviin kuuluukin yleensä enemmän yleislinjausten määrittelyä ja perusvastuullisuutta, ei niinkään rutiininomaisia esimiestehtäviä.

    Äänestä

  • Siis minkäköhän tasoisista "esimieshommista" nyt mahtaakaan olla kysymys, jos niistä maksetaan niin ettei paskalle taivu ???

    Ammattitaitoinen (huom) ja rautaisen kokemuksen omaava duunari tienaa ainakin metalliteollisuudessa hyvinkin paremmin kuin keskijohtoon kuuluva toimihenkilö.

    Tuo duunari kun on loppujen lopuksi se, joka sen rahan taloon tuo, ja hänen ammattitaidostaan on hyvin pitkälle kiinni myös asiakkaan tyytyväisyys.

    Jossain kaupan aloilla, joissa ei muutenkaan aikaansaada mitään kansantaloudellista tuottoa, voi tietenkin tilanne olla toinen kun tuloskin tulee pelkästään toisten tekemien tuotteiden ja palveluiden jälleenmyynnistä, jolloin työympäristössäkin voi merkityksettömistä sivuasioistakin yht'äkkiä kasvaa härkäsiä.

    Mistäköhän johtuu, että nimenomaan naisvaltaisilla aloilla, ovat töissä olevat (työntekijät, esimiehet, pomot, jne...) niin kovin riitaisia ja kovin kärkkäitä kayttämään kaikkia mahdollisia konsteja toistensa haukkumiseen, väheksymiseen ja arvosteluun, ja myös osoittamaan sen käytöksellään ja kanssaihmisten kohtelulla ???

    Metalliteollisuus on onneksi vielä miesvaltaista, joten voimme keskittyä sen työn tekemiseen, jotta kaikki yhdessä saisimme sen luvatun tuotantopalkkion ja mahdollisesti kävisimme yhdessä siitä myös nauttimassa :-)

    Äänestä

  • haukkuu sekä alaiset, että ylemmät pomot, mutta työläisiä vain heidän esimiehensä. Pahimmassa tapauksessa joudut vielä tekemään alaistesi kanssa myös samoja hommia, mutta ei se liksa siitä parane. Ja itse kannat sitten vastuun näitten alaistesi tekemisistä / tekemättä jättämisestä.

    Äänestä

  • esimiestä kirjoitti:

    haukkuu sekä alaiset, että ylemmät pomot, mutta työläisiä vain heidän esimiehensä. Pahimmassa tapauksessa joudut vielä tekemään alaistesi kanssa myös samoja hommia, mutta ei se liksa siitä parane. Ja itse kannat sitten vastuun näitten alaistesi tekemisistä / tekemättä jättämisestä.

    "Pahimmassa tapauksessa joudut vielä tekemään alaistesi kanssa myös samoja hommia, mutta ei se liksa siitä parane"

    Toimihenkilöiden ylityötkin aika yleisesti luokitellaan joustoiksi ja sisäänteoiksi, joita sitten pidetään pois "joskus tulevaisuudessa", eli kun multaa makaa päällä parin metrin paksuudelta.

    Eihän esimiestä kukaan PYYTÄNYT ylitöihin, vaan käskettiin huolehtia siitä että homma tulee tehdyksi...

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    tai sitä ei osata tehdä tai alaisten älykkyysosamäärä,asenne tai motivaatio ei riitä..Noh. Jos näin on, sekin on tietysti esimiehen vika.

    Onneksi on itse onnistunut urallaan yhden miehen yrityksessä niin ei tarvitse paapoa ja vahtia alaisia.Tekee vaan oikeat/todelliset työt ja kirjoittaa niin isot laskut kuin kehtaa ja tienaa käytännössä lähes tuplaten jos tekisi samoja hommia vieraan palveluksessa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miksiköhän kirjoitti:

tuntuu siltä, että kaikki tälle palstalle kirjoittelevat, olivat he sitten tradenomeja, insinöörejä, ekonomeja, maistereita tai juristeja, ylistävät sitä esimiestehtävien ihanuutta. Niinkuin se olisi jotenkin ainoa tavoiteltava asema työelämässä.

Itse olen melko nuoresta iästäni huolimatta toiminut monenlaisissa tehtävissä työntekijänä, esimiehenä (työnjohto), kehitystehtävissä, päällikkönä ja viime aikoina ylemmän tason johtajana suomen mittakaavassa isossa teollisuusyrityksessä.

Minun mielestäni nuo paljon puhutut "esimiestehtävät" ovat olleet työhistoriani aikana tylsimpiä aikoja. Päivät kuluvat itsestäänselvyyksiä ratkoessa, vuoroin työntekijöiden ja pomojen valitusta kuunnellessa ja pikkuasioiden kanssa puuhastellessa.

Jospa opiskelijat (joita teistä suuri osa varmasti on) tietäisitte mistä haaveilette, niin ymmärtäisitte, ettei se esimiesasema itseisarvoltaan ole kovinkaan kummoinen. Itse asiassa se on useimmiten aikamoista "koiran" hommaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu