Syön ulkona noin 2-3 kertaa viikossa ja tällöin ne ovat pitsaa, kebabia tai hampurilaisia. Myös karkit maistuvat useasti viikossa. En enää nykyisin ehdi liikkua, koska käyn töissä ja luen pääsykokeisiin. Ennen liikuin vähintään 3 kertaa viikossa, nykyään en ollenkaan. Mutta minua on alkanut vaivata se totuus, että olen alkanut lihoa kriittisistä paikoistani eli jaloista ja takamuksesta. Housut kiristävät toden teolla...
En tiedä miksi en saa itseäni motivoitua ajattelemaan hieman syömistäni, vaikka lihominen huolettaa. Pitääkö minun paisua isoksi pullaksi, ennenkuin herään. Ajattelen vain niin, etten kuitenkaan ehdi enää kesäkuntoon ja näin...Tai saa laihdutettua, koska ennen tätä "lösistymistäni" yritin useasti ja en onnistunut vaan retkahdin ennen pitkää.
Herätelkää ihmiset minua!!!
En tiedä miksi en saa itseäni motivoitua ajattelemaan hieman syömistäni, vaikka lihominen huolettaa. Pitääkö minun paisua isoksi pullaksi, ennenkuin herään. Ajattelen vain niin, etten kuitenkaan ehdi enää kesäkuntoon ja näin...Tai saa laihdutettua, koska ennen tätä "lösistymistäni" yritin useasti ja en onnistunut vaan retkahdin ennen pitkää.
Herätelkää ihmiset minua!!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
- katson uutiset venytellen lattialla
- luen ulkopänttäyksiä lattialla kyljellä maaten ja nostan jalkaa toiston tahdissa
- kontallaan kirja lattialla nostan jalkaa suorana ylös
- töissä teen kyykkyä odottaessani, että puhelimaan vastataan
- lukiessani jotain koneelta pyörittelen hartioita, käsiä sivuilla, venyttelen hartioita
- tiskatessa tai hampaita pestessä nouseskelen varpaille
- hississä seison päkiät seinää vasten venyttäen pohkeita
Liikun siis "salaa" muuta tehdessäni, niin ei mene sekuntiakaan aikaa töistä eikä opinnoista.
ja sen jo huomaa vaatteiden väljyytenä. Tekee tosi hyvännäköiseksi vartalon, kunhan muistaa jokapaikassa venytellä ja "heitellä" jäseniään.
tänään tenttasin poikaystävääni ja lopultakin hänkin uskaltautui myöntämään, että ylimääräistä on ropissut aikalailla...että näin...
Pitäisi saada se motivaatio jostain...tai kohta täytyy ostaa jo isommat vaatteet kun ei entiset löysemmätkään istu...
moi.
Mulla on ihan sama juttu kun sulla.parissa vuodessa on kertynyt 5-10 kiloa lisää painoa.selkeesti näkyvät jenkkakahvat ja makkara lisää mahassa on tullut.entiset housutkaan ei enää mene jalkaan.Olen noin vuoden siitä koittanut saada painoa tippumaan.Mutta aina lopettanut kesken.nyt olen vihdoin saamassa itseäni niskasta kiinni.Voin kertoa sulle muutaman vinkin millä mä olen saanut motivaation pysymään.Itse aion saada kropan johon olen itse tyytyväinen.Aina jos tekee mieli lopettaa kesken tai mättää herkkuja tuhottomasti katson jotain kuvaan missä on hoikka nainen,jolla on sellainen kroppa mistä haaveilen.se muistuttaa aika hyvin tavotteesta ja siitä kuinka paljon vaikeemmaksi herkut tekee tavoitteen toteutumisen...Kuinka paljon haluaa onnistua.
Tai aina kun tekee mieli herkkuja otan itseäni maha makkarasta kiinni,ja mietin että tarviinko oikeesti niitä herkkuja. Se myös auttaa että syö mahansa täyteen ns "oikeaa ruokaa" kylläisenä ei tee niin mieli syödä.Itelläni on tavotteena että pidän kerran 2 viikossa herkkupäivän.saan ostaa hampurilais aterian tai pizzan tai mitä tekeekään mieli.ehkä vielä vähennän herkkupäiviä,mutta olen tyytyväinen jos aluksi pystyn tähän.toivottavasti oli jotain apua?
niin helpottava kuulla, että on kohtalontovereita...stressaavissa elämäntilanteissa ja yleensäkin parisuhteissa vaan ajautuu minunkaltainen herkuttelija vieläkin enemmän herkuttelemaan...se on itselle aika jännä tunne, kun tuntuu et kantaa useita ylimääräisiä voikiloja mukanaan, housut puristavat ja näin...
Mulla on semmonen ongelma että kun kaikki menee ihan hyvin,tulee mässäiltyä.Jos taas asiat on huonosti loppuu syöminen melkein kokonaan.nälkä häviää ja ruoka ei maistu.Kilot on tullut sen jälkeen kun aloitin seurustelun...Parhaiten sen tosiaan huomaa vaatteista..ei edes tee mieli shoppailla nii usein kun joutuu ostamaan isompia vaatteita:( Voin kokemuksella kertoa,että ei kannata luovuttaa vaikka sortumisia tulis.vaikka menis vuosi kilon tiputtamiseen.pikku hiljaa. pitää antaa itelleen aikaa tottua,niin sitten ei ole niin vaikeaa.ainakin toivon niin. kyllä me siihen vielä pystytään.On vaan muistettava miettiä aina välillä mitä suuhunsa pistää.kuullostaapa helpolta:)