Olen pidemmän aikaa (yli vuoden) ollut sinkkuna. Ja halunnut elää yksin ja rauhoittua eli ei enää baareja jne. Tietysti on väliin tullut käytyä (muutaman kk välein). Nyt viikonloppuna kaveri ehdotti baariin menoa ja sanoi, että minulle olisi seuraakin jo valmiiksi. Mutta mua ei suoraan sanottuna kiinnostanut pätkääkään. Oli mukava viettä kotona iltaa yksin ja katsoa tv:stä Lordin show ja sen jälkeen kömpiä nukkumaan.
Tulin vaan miettineeksi tänään, että eikö mua tosiaan kiinnosta enää tutustua vastakkaiseen sukupuoleen ja mieluummin vietän aikaa yksin kotona. Ja sekin, että tuleeko musta ikisinkku tai vanhan kansan sanoin vanhapiika. Mutta jos itsellä hyvät fiilarit asian suhteen, niin mikäs siinä. Onko muita joilla ollut samanlaisia ajatussuuntia?
Tulin vaan miettineeksi tänään, että eikö mua tosiaan kiinnosta enää tutustua vastakkaiseen sukupuoleen ja mieluummin vietän aikaa yksin kotona. Ja sekin, että tuleeko musta ikisinkku tai vanhan kansan sanoin vanhapiika. Mutta jos itsellä hyvät fiilarit asian suhteen, niin mikäs siinä. Onko muita joilla ollut samanlaisia ajatussuuntia?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itse olen juuri samanlainen! Ei jostain syystä jaksa enää kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta. Ehkä toivo on mennyt jo, kun niitä kunnon ihmisiä on todella harvassa. Itsekkään en jaksa lähteä mihinkään baariin, vaan olen vaikka himassa ja teen jotain. Lopulta meen nukkumaan ja herään aamulla ilman krapulaa :) Kyllä seursustelu kiinnostaa, jos vastaan tulee todella kiinnostava persoona... Kriteerini on aika suuria tähän nykymaailmaan.
ihmisiä on paljon! Ongelma on vain siinä, että ne ovat muuten niin erilaisia kuin minä!
Kävin tänään kaupungilla asioilla. Erään liikkeen omistaja on perhetuttu ja ohjeisti ilmeisesti kesätöissä ollutta nuorta naista asiakaspalvelusta kun seisoskelin lähettyvillä ystäväni kanssa.
"muista katsoa asiakasta silmiin kun se tulee sisään, ja sanoa kiitos ja olkaa hyvä, tuollainen nätti tyttö onnistuu siinä helposti"
Asiakkaasta puhuessaan liikkeen pomo osoitti minua, ja neiti itse hymyili, minä vilkaisin takaisin ilman hymyn häivääkään.
En ollut vihainen. Kaupan "täti" on töissä, kaupan täti ei kaipaa flirttiä asiakkailta, hän kokee sen ahdisteluksi. Näin ollen tuijotin ilmeettä takaisin sen puoli sekuntia kun katsekontaktia kesti.
Lähtiessämme kaverini totesi että tytöllä oli hyvä perse. Vastasin "jaa". Kaupan täti on töissä siellä, hänen persettään ei katsella, ja miksi kiinnittää siihen mitään huomiota jos sitä ei kerran ole edes mahdollista saada.
Autossa ystäväni jatkoi edelleen: "saatanan kuuma kissa, mikset menny vikitteleen sitä?"
En mennyt, ei ole järkeä, riskit ovat liian suuret, ja kun kyseessä on kaupan täti, on heidän lähestymisensä kiellettyä kaikessa muussa paitsi asiaan liittyvässä.
Entäs jos olisin, mitä sitten? Neiti olisi hymähtänyt ja käskenyt painumaan helvettiin? Olisi alkanut nauramaan täyttä kurkkua? Olisi hakenut toisen neidin mukaan nauramaan? Olisi syyttänyt ahdistelusta ja käskenyt vartijaa heittämään niska-perse otteella pihalle?
Olisi tullut kaupungilla vapaa-aikanaan vastaan ja osoittanut sormella: "toi on se vitun luuseri!".
Ei kiitos, en tee mitään, törmään kuitenkin näihin itsevarmoihin supersinkkuihin jotka tietävät mitä haluavat, ja myös saavat mitä haluavat jyräten kaikki sopimattomat tieltään.
Entäs jos olisin mennyt ja päätynyt neidin kanssa kahville? Olisin varmaan istunut turpa kiinni koko session ajan tuijottaen kupin pohjaa, ja se siitä, kiitos ja näkemiin, olisin ollut hyypiö.
Entäs jos olisin päässyt kahville, ja olisin päässyt treffeille, olisin saanut suhteen aikaiseksi kuuman kaupan neidin kanssa?
Kauanko olisin riittänyt? Osaisinko olla kun en ennen ole seurustellut? Jokainen parikymppinen itseäni lukuun ottamatta on ollut jonkinlaisessa suhteessa, minä en osaa.
Jos osaisinkin niin että neiti viihtyisi, niin kuinka kauan? Kuinka kauan kestäisi ennen kuin neiti tapaisi ihQn söden skedepojan ja tulisin jätetyksi, tai pahempaa, petetyksi, jonka olen netistä lukenut olevan todella yleinen ilmiö?
Jos ylipäätään pystyisin tekemään aloitteen, jos se ylipäätään onnistuisi ja jos johonkin päädyttäisiin niin kuitenkin saisin turpiin, tai näin ainakin uskon, olen kai katsonut liikaa televisiota.
Lisäksi otin kokeilumielessä uudella puhelimellani itsestäni valokuvan. Totesin pitkän itsepetoksen jälkeen että olen oikeasti ruma.
Voidaan kuitenkin väittää että olisin kunnon mies. En kuitenkaan ole kunnon mies, se on kulissi jota pidän pystyssä sukulaisille. Olen mykkä, olen etäinen, olen jäykkä, olen kylmä. Olen rauhallinen kunnes räjähdän. Olen opiskelija korkeakoulussa, niin olen, mutta kuinka hyvä sellainen? Olen tavallinen tallaaja, tyhjänjauhaja silloin kun jauhan ja saamaton laiskiainen.
Olen läpeensä ujo, en ole alfa-uros joka pokaa naisen baarista, näin karsitaan huono aines pois. Kohta ei enää ole ujoja ihmisiä olemassa, mikä on hyvä, koska jos en itse olisi olemassa, ei ongelmaa olisi olemassa, ja jos ketään ujoa ei olisi olemassa, kaikki olisivat onnellisesti pari, tai ainakin irtosuhteessa.
Päätän jättäytyä pelin ulkopuolelle. Teen palveluksen pelimiehille, pitäkää kenttänne, en sillä pärjännyt koskaan ja nyt on aika heittää pyyhe kehään. Kyllähän kaupantäti kiinnostaisi vieläkin, mutta kun matkassa on niin monta muttaa ja jossia, niin miksi edes yrittää?
Katkon ihastukselta siivet ja poljen sen maahan, kaupan täti säästyy häiritsevältä ahdistelulta, ja minä tällaiselta sisältä kalvavalta pohdinnalta, kun nyt ensin saan katkottua tunteilta siivet. Sitten voin väittää ettei kiinnosta minuakaan.
...oli sen verran hyvä, että tee siitä ihan oma avaus. Et muuten ole ainoa lajissasi.
vaikka olenkin nainen ja ikääkin on vähän enemmän. Mulla se on tietysti sitten sitä, että "kun ei ne edellisetkään suhteet toimineet, niin mikä nyt olisi toisin" ja sitten sitä käy mielessään läpi kaikki mahdolliset "kauhuskenaariot" miten homma voi mennä pieleen. Niinpä nykyään kyllä katselen miehiä, mutta enemmän ehkä ihan esteettisestä näkökulmasta enkä siksi, että kuvittelisin vielä jostain seurustelukumppanin löytäväni.
En hymyile, koska en halua antaa kuvaa, että olisin kiinnostunut = en halua, että joku hyvännäköinen mies alkaa itsekseen höröttää, että mitähän toikin muija oikein itsestään luulee, vaikka katson vain siksi, että "kauniita esineitä" (joihin rinnastan erityisen hyvännäköiset ihmiset) on mukava katsella.
ihan hanurista, että osa miehistä ei ajattele ollenkaan naisen näkökulmaa. He lähentelevät, viettelevät, pettävät ja jättävät surutta. Niinpä sitten kunnolliset, sympatiaa tuntevat herrasmiehet eivät halua yhtään lisätä tätä paskalastia naisten harteilla, ja heillä on suorastaan velvollisuus välttää kaikkea edellämainittua.
Ja mitä tapahtuukaan. Ensinmainitut saavat kaiken irtopesän, tyttöystäviä kierrätettäväksi asti ja tähän malliin. Viimeksimainitut ovat kroonisesti yksin, ehkä poikuus tallella vielä huomattavan vanhana. Eikö tässä ole joku ristiriita?
No nämä kokeneet kaverithan osaavat suhteen kaikki niksit ja käyttäytymiskoodit, itse olen täysi ummikko, joten pelottaa koko ajatus lähteä ikäänkuin "toe to toe" tilanteeseen kilpailemaan naisten huomiosta sulavaliikkeisten verbaalivirtuoosien kanssa jotka tietävät tasan tarkkaan mitä tehdä ja sanoa.
Tilanne on vähän sama kuin tavallinen nakkikioskin nyrkkisankari pantaisiin samaan kehään Taisonin Maikin kanssa, ei siis mitään saumaa.
Ei se mitään, hyvää kesää kuitenkin jos kaupan täti vaikka tekisi sen aloitteen.
hei. Verbaalivirtuoosit voivat olla ihan kivoja läpänheittokavereita, mutta ainakaan minä en sellaista miestä voisi ajatella vakavaan suhteeseen. Ne hiljaiset kaverit on paljon mielenkiintoisempia, kunhan niiden ajatuksista ja tunteista saisi jotain tolkkua tai edes vähän vihjettä.
pyydän kauniisti!!!
Sit haluan kommentoida muutamaa kohtaa:
1. "Kauanko olisin riittänyt? Osaisinko olla kun en ennen ole seurustellut? Jokainen parikymppinen itseäni lukuun ottamatta on ollut jonkinlaisessa suhteessa, minä en osaa."
-mua pelottaa sama.. en oo koskaan seurustellu... ite oon muuten 18v nainen.. baarissa tein tuttavuutta yhden vanhemman miehen, se oli joku 25 muistaakseni.. se koko ajan jauho, et "sä oot ihan kauhuissas" Arvaa vaan kohotti yhtään itsetuntoa?! Miten mä pystyisin olemaan rento miesten kanssa, kun en ole koskaan seurustellu? (ja olin sillo kuskina.. eli ilman alkoholia!)
2. "Lisäksi otin kokeilumielessä uudella puhelimellani itsestäni valokuvan. Totesin pitkän itsepetoksen jälkeen että olen oikeasti ruma."
-loppujen lopuks ei ulkonäöllä ole väliä.. luonne ratkaisee! itse mesetin yhden tyypin kanssa ja ihastuin totaalisesti.. sit näin siitä kuvan, ei todellakaan iskeny heti.. mut sitten näin samasta tyypistä muita kuvia, joissa se oli ihan äly söpö.. (eihän tästä tietenkään mitään tullu..ihan vaan kavereita ilmeisesti ollaan.. jos se sattuu tulemaan vielä joskus meseen, ei meinaan ole pitkään aikaan näkyny..) ja oon huomannu kans sen ihan livenä, et vaikka ulkonäkö ei aluks miellyttäiskään, niin ihmisen ulkonäkö paranee, kun siihen ihastuu! Ja korostan sitä, että ei kukaan ole AINA hyvännäköinen...
3. Voidaan kuitenkin väittää että olisin kunnon mies. En kuitenkaan ole kunnon mies, se on kulissi jota pidän pystyssä sukulaisille. Olen mykkä, olen etäinen, olen jäykkä, olen kylmä. Olen rauhallinen kunnes räjähdän. Olen opiskelija korkeakoulussa, niin olen, mutta kuinka hyvä sellainen? Olen tavallinen tallaaja, tyhjänjauhaja silloin kun jauhan ja saamaton laiskiainen.
Olen läpeensä ujo, en ole alfa-uros joka pokaa naisen baarista, näin karsitaan huono aines pois. Kohta ei enää ole ujoja ihmisiä olemassa, mikä on hyvä, koska jos en itse olisi olemassa, ei ongelmaa olisi olemassa, ja jos ketään ujoa ei olisi olemassa, kaikki olisivat onnellisesti pari, tai ainakin irtosuhteessa."
-mulla sama.. sukulaisten silmissä olen ihannetyttö.. pärjään lukiossa, kiltti (en juo/puhu juomisistani vanhempieni seurassa yms..), sosiaalisesti pärjään jos on pakko.. juuri ja juuri.. pelkään ihmisiä.. mulla on taipumusta miellyttämisenpakkoon.. juttelu ihmisten kanssa on todella kankeata.. mulla on yks ainoa kaveri, jonka kanssa juttelu sujuu luontevasti.. muiden kanssa tulee aina se, et mistä h**vetistä nyt voisin puhua ton kanssa..
Eli ÄLÄ LUOVUTA! Pyydän ja anelen.. täällä on muitakin samassa tilanteessa!!!!!
Mistä sitten Sinunlaisen, hieman hiljaisemman/ujohkon tytön kanssa voisi jutella? Ihan mistä vaan tietenkin, mutta mikä olisi sellanen hyvä avaus, jolla sinutkin saisi kiinnostumaan?
Itsellä kans tuota vikaa että miettii mistä ihmeestä kukaan (nätti ja fiksunoloinen nainen) voisikaan olla kiinnostunut minun kanssa juttelemaan.
kyllä kotona on mukavaa! ja sinkkuna eritoten...saa tulla ja mennä kuten haluaa...tosin en jaksa mennä ja tulla kuin kouluun--> kotiin---> töihin---> kotiin. niin harrastuksiin.
en jaksa välittää vaikka miehet salaa kaupungilla katselisivatkin minua. en huomaa sitä, ei ole haku tutka meikeläisellä päällä.ystävät tai sukulaiset siitä kyllä huomauttvat minulle, itse en olisi huomannut.
jos baariin eksyn ja joku yrittää flirttailla kanssani tai kyselee puhelinnumeroani ,hymyilen kohteliaasti ja sanon etten käy treffeillä. jos mies erehtyy kysymään miksi vastaan etten jaksa, viihdyn yksin.
kaipa tää on toisille elämäntapa....
mitäs sä sitten teet kun olisi perheenperustamisen aika... jätät väliin vai kelpuutat sen ensimmäisen läheskään sopivan tyypin? Valinnanvara ainakin heikkenee iän karttuessa.
Ja on monia miehiä, jotka viihtyvät paljon yksin mutta haluaisivat ajoittain olla sen oman kullan kanssa. Enkä nyt tarkoita mitään vakipanoja.
Onko nyt vuosi ilman seurustelua vielä paljon?
Jos on takana ollut vaikeaa juttua, eihän toi ole mikään ihme ettei kiinnosta.
Itellä meni näin että ensimmäinen puoli vuotta oli jotenkin pakollista todistelua että kelpaa jollekin vielä eron jälkeen, tapaili jätkiä.
Sitten rupesi panokset loppumaan, vetäytyi kokonaan "markkinoilta" ja rupesi elämään itselleen, ei kiinnostanut ollenkaan. Mieluummin jäi kotiin omasta rauhasta nauttimaan.
Nyt kahden vuoden jälkeen olisi kiva taas seurustella, ja tuntee että olisi jotain annettavaakin :)