Tutkimus on rajattu koskemaan lähinnä yli kolmekymppisiä naisia
Ryhmä I Uraputkilofemina
Tämä naisryhmä pitää itseään valioyksilönä. Tälle ei kelpaa kukaan. Käsitys omasta itsestään hämärtynyt jossain vaiheessa. Piinallisen pedanttinen, naputtava, huumorintajuton ellei se ole jotain tiettyaä oxfordilaista huumoria, koska jossain akkojenlehdessä luki joskus sen olevan
kultivoitunutta. Kuuluu johonkin Viininsyljeskelykerhoon.Jonkunasteisia mielenterveyshäiriöitä ollut
suorittaessaan niitä tuplatutkintoja, joista on pakko ollut saada kiitettävät arvosanat kohteen kuvitellessa, ettei muuten ole kotio menemistä. Suhteessa vanhempiin jotain hämärää. Sisimmässään tämä tyyppi on kuitenkin epävarma, jonka peittää kylmäkiskoiseen käytökseen. Lukee salaa
harlekiinitason romanttista roskakirjallisuutta.
Ei osaa rakastaa ja saada rakkautta. suhteellisuudentaju hukassa. Frigidi.
Ryhmä II Yli-ikäinen teinipissis
Pukeutuu ja puhuu kuin nuoret teinitytöt. Olematon koulutus ja rikkonainen työhistoria.Tyhmä.
Keskittymiskyky nollatasoa. Usein bändäritaustaa. Joskus voi olla ihan pantavan näköinen, useimmiten
gravitaatio ja huonot elämäntavat ovat tehneet jo tepposensa. Juopottelee ja huoraa. Käyttää mm. seuraavia sanoja plz, LOL, mtn, IHQ jne. Myös englanninkielinen teinislangi saattaa luontevasti sisältyä tämän naistyypin sanastoon. Pitää Rap ja r'n'b musiikista. Myös heavymmän musiikkityypin ystäviä löytyy tästä joukosta. Cosmopolitan on raamattu (hevi-siskoilla Kerrang). Pitää itseään trendikuningattarena vaikka viimeinen myyntipäivä umpeutui aikaa sitten. Jos tällä on alaikäisiä
lapsia, niin pitää niitä parhaina kavereinaan. Suhteellisuudentaju hukassa. Tautipesä.
Ryhmä III Hiirutavis
Se koulumaailman harmaahiirulainen jota kukaan ei koskaan huomannut. On saattanut päästä naimisiinkin ja kakaroitakin ehkä siunantunut. Tai sitten ei. Huomannut internetin anonyymiyden mahdollisuudet tuntea olevansa jotain erityistä, kun ehkä saanut joskus miehiltä ansaitsematonta huomiota. Harrastaa jotain helvetin tylsää. Kroppa ja habitus mitäänsanomaton, usein ylipainoa. Käyttää
polvisukkia ja tuulipukua. Tykkää juoruilla ja puhua paskaa kaltaistensa seurassa. Tosi paikan tullen ei saa sanaa suustaan. Netissä sitten rohkaistuu aukeamaan siideripullon jälkeen. Elämässä ollut ehkä korkeintaan yksi tai kaksi miessuhdetta, muussa tapauksessa on säilynyt neitsyenä. Jostain syystä tämä ryhmä kuluttaa suuret määrät dekkareita. Punooko mielessään jotain karmeita kostoskenaarioita? Jos harrastaa mitään liikuntaa niin se on varmasti sauvakävelyä. Muut lajit on liian extremeä. Suhteellisuudentaju hukassa. Lahna tai ikineitsyt.
Ryhmä IV Varattu seikkailijatavis
Läski varattu typerys joka hakee yleensä jotain metrihalkoa tyydyttämään ylikorostunutta libidoaan. Ammatti usein sellainen, jossa joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Valittaa
miehensä sänkykamaritaidoista, joka johtuu
vain siitä että tämä naistyyppi on paisunut muodottomaksi yhdistettynä naisen typerään nalkutukseen ja sivistymättömyyteen.Joskus ehkä onnistunutkin saamaan tasoaan parempaa seuraa
ravintolaillan päätteeksi ruotsinlaivan discon valomerkin isojaossa. Pitää nyt tätä saalistaan referenssinä uusien riettailujentoteuttajakandidaateille. Usein myös vasta neljäkymppisenä vapautunut oman seksuaalisuutensa suhteen. On 7-päivää, Oho ja Katso lehtien kestotilaaja. Pitää usein rinnakkaissuhteita jos kukaan niihin suostuu. Suhteellisuudentaju hukassa. Pussi päässä
pantava (myös alapäässä).
Ryhmä V Eronnut yh-tavis
Katkera ero takana, mutta kakarat on saatu sossu-tätien suosiollisella avustuksella pidettyä naisella, jotta tuet avustukset ym. juoksevat. Suhde ex-ään huono ja riitaisa. Johtuu paljolti siitä, että nainen ei ole taloudellisissa
vaateissaan joustanut piiruakaan miestään kohtaan. Jos ollut yhteinen talo nainen on jäänyt siihen asumaan jne. Koettaa antaa itsestään todellisuudesta huomattavasti ruusuidemman
kuvan, mutta todellisuus alkaa nopeasti
valjeta, jos tähän naistyyppiin haksahdut. Hyvästi oma elämä, sillä tarkoitus on että sinusta tehdään kotiorja tälle matamille, joka laatii sinulle minuuttuaikataulun tehtävistä kotitöistä. Pitää itseään aikaansaavana tarmonpesänä jolle mikään ei ole mahdotonta. Suhteellisuudentaju hukassa. Jos olet kotiorjana tossukkana jaksanut nurkumatta
toteuttaa matamin vaateet, saattaa matami yllättää joskus sonnustautumalla ilmaiskuvaston pornopuodista tilaamaansa raffsettiin, joka näyttää naurettavalta tasapaksussa
maatiaisvartalossa. Siitä sitten sänkyorjaksi
toteuttamaan matamin seksuaaliset tarpeet. Lycka till.
Ryhmä VI Yksi lensi yli käenpesän - tapaukset
Jep, näitäkin on. Sitä se avohoidon lisäys 90-luvulla teetti. Joskus nämä on aika vaikeasti tunnistettavissa, koska saattaa olla, että he ovat saattaneet pysyä työelämässä mukana hyvinkin pitkään. Mielenterveydellisistä syistä johtuva
varhaiseläke kuitenkin aika monella taustalla, mutta sitähän nämä ei koskaan paljasta. Fasadi pidetään sepittämällä satuja. Asuvat yksin. Joukossa voi olla aika sekalaista seurakuntaa,
hyvinkin koulutettua ja maailmaa nähnyttäkin väkeä
piirisarjojen psykojen lisäksi. Voi olla myös entisiä huoria, pultsareita ja narkkareita joukossa. Taiteilijoina itseään pitävät lukeutuvat myös tähän joukkoon. Taustalla voi olla jokin
massiivinen lapsuudessa/nuoruudessa koettu trauma.
Hysteerikkoja. Lukee hyvin hämäriä hengentuotteita. Todellisuudentaju
hukassa.Sänkykamarileikeissä voi olla yllättävästi
puukkoja ja puntareita mukana. Älä käännä hänelle selkääsi.
Ryhmä VII Suht normaalina säilyneet
Aina vain harveneva joukko, jolla myös suhteellisuudentajun suhteen ajoittaista hämärtymistä havaittavissa. Tässä ryhmässä
kuitenkin löytyy ne naiset joiden kanssa voisi kuvitella löytävänsä jotain pysyvämpää. Tämä ryhmä on kutakuinkin sitä mitä he itsestään kertovatkin, tosin odotukset suhteelta voi olla epärealistiset tämänkin ryhmäm edustajilla. Yhteistä kaikille em. naistyypeille näkyy nykyään olevan etenkin
4-kymppisillä ylöspäin, että haetaan reippaastikin itseään nuorempaa seuraa, vaikka kannattaisi tosiaan katsoa peiliin ja tarkasti. Jos kokemattomille pikkupojille saattaa joskus kelvata
rupsahtanut emakko, ei se tarkoita että aikuiset miehet niistä olisi kiinnostuneita. Pistää oikeasti ihmetyttämään, mistä mahtaa moinen valheellinen omanarvontunto netissä kummuta näissä
naisissa. Samoin jaksaa ihmetyttää, että miten helevetissä koulutuksesta riippumatta
naiset vielä vuonna 2005 rakentavat sisäisen
identiteettinsä horoskooppien pohjalta. Tai sit se selittääkin aika paljon..

Vastaukset 12
Vanhimmat
Minua et voi lokeroida mihinkään noihin ryhmiin. Jäikö vähän keskeneräiseksi, vai oletko tavannut vain 7 naista? ;)
Luulen, ettei ihmisiä voi noin lokeroida. Ehkäpä juuri se on sinun ongelmasi, kun et ole sitä vielä ymmärtänyt?
nauruista...
Olihan miesnäköökulmaa:-)).Arvoisa tutkija onnistui kuvaamaan erityisen hyvin teinipissis-luokan typykän.-). Kammottava tapaus mutta niitäkin löytyy.
Minkä otsikon alle pääsisi näillä referensseillä?
41v. vapaa nainen, ura hyvässä nousussa, tosin tutkintoja vain yksi ja osaaminen 99%:sti hankittu vuosien varrella arkisessa työssä. Eronnut, muttei välttämättä yh... perheessä 2 teiniä, jotka asuvat myös isänsä luona. Mielenterveysongelmat pysyneet toistaseksi poissa siitä yksinkertaisesta syystä, että toisista ihmisistä huolta pitäessä ei joka hetki ehdi pyörimään oman navan ympärillä. Harrastaa edelleen kilpatanssia, joten pahempaa rupsahdusta kropassa ei ole havaittavissa. Lukee de Melloa, Haavikkoa, mutta tykkää myös dekkareista ja pc-peleistä.
Ei testaa naiseuttaan baaritiskeillä, irtosuhteilla tai deitti-pelaamisella - ei tarvitse ;) Ihmissuhteisiin ryhtyy harvoin ja silloin sitten ehdottomastti täysillä. Vaikka netistä voi jo luottokortilla tilata mitä tahansa niin tietää, että ihmissuhteita sieltä(kään) ei voi ostaa, tilata tai jalkaa polkemalla vaatia. Käsittää ja hyväksyy, että kaikkea ei saa heti-heti.Ei etsi mitään mr Perfectiä - tietää, ettei sellaisia ole olemassa. Ei luokittele, nimittele tai halveksi miehiä (tai ketään).Uskoo, että hyvyys voittaa ja ystävällisyys, jota toisille antaa palaa aina takaisin moninkertaisena.
noilla referensseillä voisi päästä minun suosikkilistalle =)
Jos tämä oli "tutkimuksesi" tulos nettideittailujesi perusteella, kannattaa varmaan lopettaa nettideittailut vähäksi aikaa :)Meneeköhän meillä naisilla mukavammin? Moni ystäväni on löytänyt netistä itselleen oman kullan.
"Tutkimukseen" asti en itse voi miehiä luokitella, sillä olen käynyt nettitreffeillä tasan kaksi kertaa. Viime nettitreffailusta on lähes pari vuotta. Molemmilla kerroilla tapasin mukavan miehen, enkä ole kuullut kenenkään ystävänikään mitään kauhutarinoita kertoneen. Sitä yhteistä kipinää ei tosin nettitreffeilläni löytynyt, vaikka ekan treffiseuralaisen kanssa tapasimme useammankin kerran.
Nyt kesän tullessa voisikin vastata jonkun kivan festareista tykkäävän kolmikymppisen miehen ilmoitukseen ja ehdottaa treffejä vaikka Ruisrockiin Morrisseyn keikalle :)
käenpesän yli lentänyt yksinhuoltaja-pissis,yli-ikäinen :))
mut hullu saa olla muttei tyhmä :) ihqua!
Tossa oli aika paljon todellisuutta,olen nimittäin törmännyt muutamaan tuollaisiin tapauksiin livenä valitettavasti:)
Lisäisin vielä että ainakin ryhmään VI kuuluu myös lievästi tai vähän enemmänkin vajaa-älyiset tapaukset eli "aparit",ihmiset jotka ei tule toimeen sosiaalisesti normaalien ihmisten kanssa ja siksi heidän tuttavapiiriinsä yleensä kuuluu narkkareita,juoppoja,muita apareita tai rikollisia/hämärähemmoja.
Yleensä ovat olleet pienenä koulukiusattuja ja/tai isänsä hyväksikäyttämiä.
Eivät tule toimeen omillaan älyllisesti vaativissa hommissa ja siksi päätyvät yleensä johonkin pienipalkkaiseen hanttihommaan.
Liikkuvat harvoin ulkona ja asuvat yleensä vanhempiensa luona tai heidän läheisyydessä heidän avustamanaan niin kauan kuin mahdollista.
Omaavat jonkun pakkomielteen tai päähänpinttymän johonkin asiaan tai ihmiseen.
Omistavat suuren määrän lemmikkieläimiä jotka toimivat kaverien korvikkeena keille voivat puhua,yleensä kissoja ja/tai koiria.
Tämä pätee niin miehissä kuin naisissa.
Kyllähän noita on tullut nähtyä niin netissä kuin livenäkin......ja mikä pahinta että noiden edellämainittujen risteytyksiä ja välimuotojakin on myös olemassa eli joku ihminen voi kuulua kahteen tai jopa kolmeenkin eri ääriryhmään samanaikaisesti.
Mutta hei,kaikkihan ovat outoja omalla tavallaan ja kaikista meistä löytyy vähän jokaista noista piirteistä,joissakin tapauksissa ne valitettavasti menevät äärimmäisyyksiin kuten tuossa noita esimerkkejä mainitsit.
Taas yksi filantropi joka ei löydä seuraa. Onpas kummalista että sinunlaisesi suurisydäminen kaunosielu, joka näkee kanssaihmisissään noin paljon kaunista on vielä yksin.
Hyvin olet haarukoinut tämän hetken naisten sielunelämän ja varmaan nämä pätee livenäkin, kun ne ilmeni jo parikymmentä vuotta sitten itse pörrätessäni, kun virtuaalisuhteita ei vielä ollut. No, onneksi normaalejakin naisia vielä on, tosin harvemmassa. Eniten minua ihmetyttää juuri tuo huomattavasti nuorempien miesten metsästys ja horoskooppivouhotus. Minä en nimeäisi heitä "suht normaaleina säilyneisiin" vaan normaalit pitäisi karsinoida vielä tiukemmin.
mutta nuoremmilla miehillä ei ole potenssiongelmia, eikä ne ole henkisesti pystyynkuolleita niinkuin monet kolmenkympin ylittäneet lajitoverinsa , eli ovat yksinkeratisesti parempaa seuraa :) :)