Eu verottaa "itsenäistä" valtiota!

Kehtaako joku vieläkin puhua itsenäisestä Suomesta, kun kohta vieraan vallan perustuslaki kävelee omamme yli ja tämä vieras valta suunnittelee jo verojen keräämistä "itsenäisten" valtioiden asukkailta.

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/id35156.html

Tiedättekö mikä tilanne on etelä-euroopan maissa. Ne kuppaavat EU:sta rahaa nettovoittajina minkä kerkiävät. Esim. kymmenen miljoonan asukkaan portugalissa on käynnissä valtavia "EU projectos" -hankkeita, yksittäisten hankkeitten arvon ollessa jo satoja miljoonia. EU (meidän) rahoillamme maahan rakennetaan uusia rautateitä ja ostellaan uusia junia, maataloustuki on merkittävä, vaikka viljelykset kasvavat lähes itsestään, hyvin pienellä vaivalla ja satokausi on pitkä.

Portugali on pelannut korttinsa hyvin ja portugalilainen Jose Durao Barroso on unionin komission puheenjohtaja. Hän on ovela kettu, joka esim. Suomessa käydessään kehui kuinka Suomi on Unionin rikkaimpia maita, jolloin poliitikkomme olivat rinta rottingilla ja sitoutuivat mielihyvin suuriin jäsenmaksuihin ja mitättömiin palautuksiin. Portugali saattaa olla bkt:ssä Suomea "köyhempi", mutta alhaiset hinnat ja hyvät luonnonolosuhteet tekevät maasta vauraamman kuin Suomi.

Siinä, missä me maksamme EU:lle valtavia summia ja saamme almuja johonkin turhiin kohteisiin takaisin, junaratamme ja syrjäseutumme rapistuvat ja maataloustuet ovat kohta historiaa, vaikka asumme arktisilla alueilla, Portugali rakentaa maataan EU -rahalla ja saa suotuisiin luonnonoloihinsa vielä valtaisat maataloustuet.

Tilanne on sama kuin Neuvostoliitossa, jossa "etuoikeutetut" neuvostotasavallat kuppasivat muita omaksi edukseen. On ihan turha odottaa EU:lta mitään muuta, se on vain sitä johtaville tahoille keino rajoittaa kilpailua (esim. omalle tuotanolle suotuisat direktiivit ja säännöt) ja verottaa muutoinkin riutuvia alueita.

Koittakaas perustella, miksi Portugalin järkisyistä pitäisi saada eu-projekteja infrastruktuurin rakentamiseen ja uudistamiseen sekä maataloustukia paljon paremmin kuin Suomen.
19624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Et ole sisäistänyt tukijärjestelmän tarkoitusta ja siksi sinulta jää ydin hyvine puolineen huomaamatta. Otetaan esimerkikisi Irlanti, joka vuosikausia oli huomattava nettosaaja. Nyt Irlanti on vauraimpia maita unionissa ja on selvä nettomaksaja. Siis lopulta mikään maa ei tarvitse apua, vaan koko EU on vaurauden tyyssija. Tästä kehityksestä hyötyy nimenomaan Suomen kaltaiset maat ja paljon.

Äänestä

  • Kyllähän tuo ydin on tiedossa ollut jo pitkään.. joten jos pitäydytään tosiasioissa. Ensinnäkin Irlanti on aika lähellä eu-sydäntä, kun taas suomi on eu:n laitamaita. Joten entisenä eu kannattajana sanon, että suomen tilanne pahenee entisestään. Seuraa rakenne muutosta ja kuinka valtio pysyy siinä vauhdissa mukana menettäen vuosi vuodelta vertuloja.
    Yritykset luovat paitetta kokoajan valtiota kohden siinä määrin, että siirtävät tuotantoaan esim. Kiinaan. Joten työttömiä tulee kokoajan lisää ja sitä myöden rahaliikenne hidastuu lisää. Ostovoima hiipuu. Kauaa ei tämä kupla kestä.. se on fakta.

    Äänestä

  • Miksi et vastannut kysymykseeni. Portugalissa voi olla bkt/nuppi alhaisempi kuin Suomessa, mutta niin kon kustannustasokin. Kun huomioidaan hintataso ja erityisesti asumisen huomattavasti alhaisemmat kulut sekä muut maantieteellisesti suotuisamman sijainnin edut, valtionvelka jne., Portugali on vauraampi kuin Suomi.

    En todellakaan sisäistä tukijärjestelmän tarkoitusta, kun Portugal, jonka infrastruktuuri, erityisesti tie- ja rautatieverkosto on paljon paremmassa kunnossa kuin Suomen, mutta sitä rakennetaan edelleen lisää ja kunnostetaan valtavilla EU -projektirahoituksilla ja jossa satokausi on paljon pidempi ja viljan sekä elintarvikkeiden tuottaminen paljon paljon taloudellisempaa, mutta se saa maatalouden tukia aivan toisessa mittakaavassa asukaslukuunkin suhteutettuna kuin Suomi.

    Suomi köyhtyy, tiestömme ja rautatieverkostomme rapistuu ja maatalous näivettyy, mutta sinä, suomalainen ihminen puhut "tukijärjestelmän tarkoituksesta"!!?? Eikö muka Suomen huonommassa kunnossa olevat rauta- ja maantiet sekä kovemmissa olosuhteissa toimiva maatalous tarvitsisi enemmän tukea kuin Portugalin vastaavat?

    Äänestä

  • riku2345 kirjoitti:

    Kyllähän tuo ydin on tiedossa ollut jo pitkään.. joten jos pitäydytään tosiasioissa. Ensinnäkin Irlanti on aika lähellä eu-sydäntä, kun taas suomi on eu:n laitamaita. Joten entisenä eu kannattajana sanon, että suomen tilanne pahenee entisestään. Seuraa rakenne muutosta ja kuinka valtio pysyy siinä vauhdissa mukana menettäen vuosi vuodelta vertuloja.
    Yritykset luovat paitetta kokoajan valtiota kohden siinä määrin, että siirtävät tuotantoaan esim. Kiinaan. Joten työttömiä tulee kokoajan lisää ja sitä myöden rahaliikenne hidastuu lisää. Ostovoima hiipuu. Kauaa ei tämä kupla kestä.. se on fakta.

    Jos olet joskus ollut EU:n kannattaja, niin miksi et ole enää?

    Äänestä

Venäjän rekat jauhavat ilmaiseksi tiemme huonoon kuntoon, romuttavat autojamme joukkokolareissa.

On yritetty saada transit-kuljetukset rautateille, mutta huonolla menestyksellä. Huovinen, ent. siwan kassa ei edes tiedä mihin suuntaan täällä venäjän rekat menevät täytenä.

Ei ole rahaa asfaltointiin ja rautateiden kunnossapitoon.

Äänestä
  • Venäjä ja Eu liitetään lopulta ehkä kymmenen parin vuoden sisällä yhteen. Päästään sitten maksamaan tukiaisia sinne.

    Äänestä

Kiitos alustajalle hyvästä kirjoituksesta.
Väärä on uskallettava sanoa vääräksi, edelleen.
Kahma on oikeassa, kun sanoo "Maksamme EU:lle valtavia summia ja saamme almuja johonkin turhiin kohteisiin takaisin". Näin on tällä kertaa, mutta näin ei saa jatkua. Suomalaiset, herätkää vaatimaan maamme irrottamista EU:sta. Allekirjoittakaa adressi netissä.

http://www.adressit.com/irtieusta

Äänestä

Ei, kyl maar on ny tärkeet et suami-eu:n sisukas maakunta-sai täyren voiton eeuun maakunta-laulu kilppailusa. mitäs tommottii surulissi juttui jostai porttukaalist kerrota!ei muutta ku kännii ja torille huutaa ilosest ku toiset ottaa rahat ja toisetjää ilma-se on nii oikkeen? suamalaine taitta oikke tykät et häntä jymmäytettää?

Äänestä
  • ...siitä, että Suomessa on asiat hyvin. Mutta älä tee viestilläsi pilaa EU:sta!

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    ...siitä, että Suomessa on asiat hyvin. Mutta älä tee viestilläsi pilaa EU:sta!

    Loukkaat monia ihmisiä. Lordi on muuten lappalainen, tiesitkö?

    Äänestä

Suomi muka? Ei siihen enää tarvita edes sitä perustuslakia, paitsi herrojen omaan pään silitykseen. Direktiivit jo riittävät tuohon NL-menoon. Jos historiaa vilkaisee, touhussa ei ole yhtään mitään eroa. Kopiokoneellako systeemi on pystytetty?

Äläkä purnaa Portugalin maatalouden tuesta. Ei Alban herttuatar(78v) vielä yksin kuittaa koko Suomen määrää. Muutama satanen vielä, sitten samoissa.

Pitää niiden saada siihen infrastukriinkin, että suomalaisten tekstiilitehtaiden kannattaisi jäädä. Menivät aikoja sitten, mutta painelivat jo Kiinaan. Ei hyvä asia, hynää lisää, ehkä palaavat - turha toivo, mutta jurot kelpaa.

Tämä on sitä hallintoa, ei ymmäretä mitään mutta maksetaan vain. Itse ei tarvitse vastata, kansa kyllä murisematta maksaa jotta herroilla on pollea olo. Muualla kyllä nauretaan kusetettavalle maalle.

Äänestä

ei saa rinnastaa stalinistiseen Neuvostoliittoon vaikka esimerkkejä riittää jokaisen junapölkyn verran. Ahneus on vienyt voiton, euroedustajat kuppaavaat korvauksia, mutta arvostella ei saa!

Äänestä

Irlanti, miksi sitä tuetaan, euroopan parhaiten toimeentuleva maa ja aina vaan tuetaan.
Kun kerran on tuet saanut ei niitä ilmeisesti voi pois ottaa, muuta kuin Suomelta ja Suomalaisilta.

Äänestä
  • Viroakin, että sillä olisi varaa veronkevennyksiin..

    "Virossa varaa veronkevennyksiin

    Viro sai hyvän tuloksen EU:n budjettineuvotteluissa. Hyvät tukirahat antavat mahdollisuuden pitää ainakin verotason kevyellä tasolla ja houkutella edelleen suomalaisyrityksiä siirtymään lahden taakse. Ei pidä valittaa, pääministerin mukaa tämä on vain solidaarisuutta.

    Pääministeri Vanhanen totesi aamulla, huonomminkin olisi voinut käydä, se oli vain sitä solidaarisuutta."

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000427&posting=22000000012659244

    Äänestä

  • Syy on sama kuin esim. USA käy sotaa. Verorahat menevät köyhiltä yhtiöille aseteollisuuteen joka pommittaa irakin kivikaudelle. Sitten verorahoja käytetään yhtiöihin jotka jälleenrakentavat. Kummassakin tapauksessa on rikkailla yhtiöiden osakkeita. Joten he suojelevat omia investointejaan politiikalla joka varmistaa voitot.
    Samoin eliitillä on ollut tiedossa jo kauan sitten että he tekevät Irlannista tietotekniikkaihmeen. He sitten ostavat osakkeita sikäläisistä firmoista. Sitten EU-tuilla varmistetaan että näille yhtiöille on markkinat ja tulot. Kuten esim. maatalousnettotuet ja infrastruktuurin rakentaminen. Saavat siitä sitten maalaiset ja duunarit sen verran hynää että ostavat kännykkää ja tietokonetta tuloillaan.
    Näin se muailma pyörii.

    Äänestä

  • Kapitalismi ei koskaan epäonnistu koska sillä on sosialismi pelastamassa sen.
    Tämähän on sosialismia rikkaille. Markkinataloutta köyhille. Pois sieltä Kelan luukulta että on enemmän fyffee mun yrityksille.
    Piakkoin saa varmaan lukea mitä talousneroja nämä Irlantiin sijoittaneet sijoittajat ovat. Kun me kaikki olemme heidän ihmettään rahoittaneet.

    EU tuet ovat loppujen lopuksi vain rahojen kierrätystä köyhiltä yhtiöiden kautta (jotka tekevät urakat) rikkaille. Mutta tietenkin (laillista) sellaista. Tässä suositaan erityisesti sellaisia projekteja jotka rohmivat mahdollisimman paljon rahaa, ja tehdään mahdollisimman halvalla. Erotus menee parempiin lompakoihin.
    Sama pätee ydinvoimaan. Sen takia suomella on se suosta etanolia kielto. Ydinvoimala maksaa olisko 5-10 miljardia. Pitää rakentaa tietä, ostella uraania, pelkkä rakennus on iso projekti, tarvitaan securityä, ehkä paikallinen antiterrorismijoukko jne, loppusijoitukset ovat orgasmi itsessään.
    Suo ja voimala.... ei paljon mitään :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kahma kirjoitti:

Kehtaako joku vieläkin puhua itsenäisestä Suomesta, kun kohta vieraan vallan perustuslaki kävelee omamme yli ja tämä vieras valta suunnittelee jo verojen keräämistä "itsenäisten" valtioiden asukkailta.

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/id35156.html

Tiedättekö mikä tilanne on etelä-euroopan maissa. Ne kuppaavat EU:sta rahaa nettovoittajina minkä kerkiävät. Esim. kymmenen miljoonan asukkaan portugalissa on käynnissä valtavia "EU projectos" -hankkeita, yksittäisten hankkeitten arvon ollessa jo satoja miljoonia. EU (meidän) rahoillamme maahan rakennetaan uusia rautateitä ja ostellaan uusia junia, maataloustuki on merkittävä, vaikka viljelykset kasvavat lähes itsestään, hyvin pienellä vaivalla ja satokausi on pitkä.

Portugali on pelannut korttinsa hyvin ja portugalilainen Jose Durao Barroso on unionin komission puheenjohtaja. Hän on ovela kettu, joka esim. Suomessa käydessään kehui kuinka Suomi on Unionin rikkaimpia maita, jolloin poliitikkomme olivat rinta rottingilla ja sitoutuivat mielihyvin suuriin jäsenmaksuihin ja mitättömiin palautuksiin. Portugali saattaa olla bkt:ssä Suomea "köyhempi", mutta alhaiset hinnat ja hyvät luonnonolosuhteet tekevät maasta vauraamman kuin Suomi.

Siinä, missä me maksamme EU:lle valtavia summia ja saamme almuja johonkin turhiin kohteisiin takaisin, junaratamme ja syrjäseutumme rapistuvat ja maataloustuet ovat kohta historiaa, vaikka asumme arktisilla alueilla, Portugali rakentaa maataan EU -rahalla ja saa suotuisiin luonnonoloihinsa vielä valtaisat maataloustuet.

Tilanne on sama kuin Neuvostoliitossa, jossa "etuoikeutetut" neuvostotasavallat kuppasivat muita omaksi edukseen. On ihan turha odottaa EU:lta mitään muuta, se on vain sitä johtaville tahoille keino rajoittaa kilpailua (esim. omalle tuotanolle suotuisat direktiivit ja säännöt) ja verottaa muutoinkin riutuvia alueita.

Koittakaas perustella, miksi Portugalin järkisyistä pitäisi saada eu-projekteja infrastruktuurin rakentamiseen ja uudistamiseen sekä maataloustukia paljon paremmin kuin Suomen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu