deittipalstan miehet

...antropologinen epätieteellinen tutkimus...



Kategoria 1: Seksiseuran etsijät

Kuvailua: Usein naimisissa tai muussa vakituisessa suhteessa. Voi olla myös 15 vuotta nuorempi, joka haluaa kokea "kiihkeitä hetkiä kypsän naisen
kanssa." Pervoilijat, jotka ehdottelevat jos sun mitä hilavitkutin-naharuoska-sukkahousuaktia ensimmäisessä viestissä. Kategoriaan kuuluvat myös pariskunnat, jotka haluavat kolmatta pyörää.

Kategoria 2: Vasta eronneet tai eroamassa olevat

Kuvailua: Miestyyppi, joka ei kestä edes ajatusta yksinolosta. Jos nykyisen kanssa tuntuu hankalalta, aletaan jo varmistella seuraavaa kotipesää ja halutaan vähän kokeilla kepillä jäätä, jolloin voi sanoa entiselle: "Kyllä minulle muitakin ottajia olisi." Juuri eronneilla asian käsittely on vielä niin kesken ja arki sekaisin, ettei muuhun ole rahkeita kuin myötätunnon anelemiseen.

Kategoria 3: Epätoivoiset ja epämääräiset

Kuvailua: Yksin on oltu jo niin pitkään tai ei koskaan ole tullut oltuakaan kenenkään kanssa kovin pitkään, ettei pää kestä ja metsästystä pitää harrastaa kaikin mahdollisin keinoin. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. ikuiset äidin pikkupojat, ronkelit, joille kukaan ei tähän mennessä ole ollut tarpeeksi hyvä, (mutta tajuntaan on iskenyt, ettei sellaista ehkä tulekaan...) muut läheisriippuvaiset ja lääkkeensä ottamatta jättäneet.

Kategoria 4: Pseudotodellisuudessa elävät

Kuvailua: Käsitys omasta itsestä on täysin epärealistinen. Viestissä kerrotaan esim. ...olen tällainen 180 cm atleetti. Totuus: korkobootsit jalassa varpaillaan 171,5 cm...keskikehon rakentaja.

...yliopisto tai korkeakouluopintoja. Totuus: joskus terveinä päivinä päässyt opiskelemaan, mutta ilmoittautumista lukuun ottamatta muuta ei ole tapahtunut tai joskus on tullut istuttua kesäyliopiston yleisöluennolla, koska siellä oli ilmainen kahvitarjoilu ja ulkona oli kylmä.

....normaalipainoinen: Mies ei koskaan koe olevansa ylipainoinen. Vaikka vaaka nyttäisi toistasataa, maha on niin iso, ettei vyö riitä ja ja kävelläkin pitää jalat haarallaan, niin paino on ehdottomasti normaali.

5. Kirjoitustaidottomat

Viestin pituus 5-7 sanaa...esim. Moi! Mitäkuuluu perjantai iltana. Kokonaista yli neljän sanan oikein kirjoittettua lausetta ei synny - ei sitten niin millään (sivulauseista nyt puhumattakaan)

Loppuyhteenveto: Rehelliset ja täyspäiset miehet ovat deittipalstoilla marginaaliryhmä enemmistön ollessa mm. edellä kuvatun kaltaisia desperadoja.

Hyvät siskot - nauttikiaamme siis omasta viehättävästä seurastamme.

Nimim. "kokemusta on"
152678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mä epäilen että ketjun aloittaja taitaa olla itse mies ja kuuluu johonkin noista mainituista ryhmistä.....tai sitten niihin kaikkiin.

On meitä paljon jotka ei kuulu mihinkään noista ryhmistä! Meitä vaan ei huomaa, emme pidä deittipalstoilla meteliä itsestämme. Täällä ehkä enemmänkin!

Äänestä

Se on muuten...nahkaruoska.

Äänestä

Näitä luokitteluita näkee täällä aika usein. En jaksa enää lukea niitä.
Luokitteluita sekä miehistä että naisista.

Äänestä

tämäkin mutta tutkimuksesi on todellakin varsin epätieteellinen! Ehkäpä se pitää paikkansa joidenkin ihmisten kohdalla mutta ei kaikkien!

Äänestä

Nyt tiedät mihin luokkaan itse kuulut.

Äänestä

Voisiko sitä enää paremmin sanoa... Olen paljon kirjoitellut ja treffaillut monta, joten tietoa on. Asia on 100 %:sti niin, kuin aloittaja kirjoitti.

Äänestä

Sain hyvät naurut, kiitos :=)! Totta joka ainoa sana, ehkä hieman karrikoiden mutta kuitenkin.

Ja se joka kommentoi että ei kaikki ole sellaisia, niin todettakoon että poikkeus vahvistaa säännön...

Äänestä

Sinkku tasomiehet ei roiku jossakin deittipalstoilla. Kai se voisi olla jotenkin noin kun yllä oli.

Äänestä

Totta aika pitkälle, siskoseni!

Sitten on vielä ne nahjukset, jotka klikkailevat profiiliasi auki vähän väliä. Ovat kiinnostuneita, mutta erittäin alhaisen itsetunnon omaavina eivät tee minkäänlaista aloitetta. Hohhoijjakkaa, nää suomipoijaat! ;DDD

Äänestä

Olet todellakin perehtynyt ASIAAN. Monilla treffeillä käynyt,,ja oikein heittänyt äijät "kategoriaan" .Lie fiksuutesi aivan käsittämätöntä tasoa??? Päästö-tokarissa ainakin "kasi-miikka" 8- Arvosteleva ,,maisterin hupakkoko? Olet? . Ei kiinnosta. Onneksi on olemassa "tavallisiakin" ihmisiä ,,jossakin,,"normaalilla" älykkyysosamäärällä varustettuja. tiedän sen!!!Ja kaikki ei pörrää netissä. (kään)

Äänestä

heh..juuri näin

Äänestä

jotensakin samanlaisen havainnon tehnyt....
Itselle ovat nuo treffiseuralaiset valittaneet kuinka naiset valehtelee ulkonäkönsä,mutta itse olen huomannut miten itsetunto kohosikaan treffien jälkeen kun se mies(omast mielestään komea,kaikkien naisten päiväuni!?)olikin jotain aivan muuta!

Äänestä

tutkimukseen jatkoa....
Olen yli kolme kuukautta seikkaillut deittipalstalla ja tuloksena on - ei mitään.
Etsin päälle viisikymppistä alle kuusvitosta tavallista kunnon miestä ystäväksi.

Yhteinen aika huvittavaksi muodostunut piirre paria kaveria luukuunottamatta on ollut kipeä polvi, mikä on tietysti sattumaa, eikä mikään vallitseva ominaisuus. Ehkäpä kipeäpolvisilla on enempi aikaa istua koneen äärellä.

Kohdalleni ei ole sattunut yhtään kunnon kaveria, johon olisi voinut edes ihastua muusta puhumattakaan, eikä rimani niin valtavan korkealla ole ollut. Minkälaisia miehet sitten ovat olleet. Ensin oli täysin veloissaan vellova, sitten vasta alkoholismista irtipäässyt, näitä kahta seurasi pari seksuaalisesti yliaktiivista, senjälkeen asumuserossa oleva, mutta paljastuikin tapaamisessa ukkomieheksi. Eli tähän tyyliin.

Yhtenä piirteenä on ollut myös sitoutumisen pelkoa, eli deitissähän iskee ajatus, että seuraava nainen voi olla vieläkin parempi ja näin ruletti jatkuu. Kirjoitellaan siis vain niitä näitä, eikä mitään kunnollista.

Miehet kirjoittavat profiilissaan olevansa huolta pitäviä, uskollisuutta kannattavia kunnon miehiä. Ikäväkseni on todettava, että yhteenkään tällaiseen en ole vielä törmännyt.

Tahtoisin kuitenkin uskoa, että tilanne ei ole niin toivoton, kuin miltä se tällä hetkellä näyttää.

Äänestä

Tää oli PAKKO tulostaa..! ..tai olis ollu jos ois onnistunu..Mahtava kirjoitus..paras tähän mennessä :) Hauskaa kesää sulle toivotan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


antropologinen tutkimus kirjoitti:

...antropologinen epätieteellinen tutkimus...



Kategoria 1: Seksiseuran etsijät

Kuvailua: Usein naimisissa tai muussa vakituisessa suhteessa. Voi olla myös 15 vuotta nuorempi, joka haluaa kokea "kiihkeitä hetkiä kypsän naisen
kanssa." Pervoilijat, jotka ehdottelevat jos sun mitä hilavitkutin-naharuoska-sukkahousuaktia ensimmäisessä viestissä. Kategoriaan kuuluvat myös pariskunnat, jotka haluavat kolmatta pyörää.

Kategoria 2: Vasta eronneet tai eroamassa olevat

Kuvailua: Miestyyppi, joka ei kestä edes ajatusta yksinolosta. Jos nykyisen kanssa tuntuu hankalalta, aletaan jo varmistella seuraavaa kotipesää ja halutaan vähän kokeilla kepillä jäätä, jolloin voi sanoa entiselle: "Kyllä minulle muitakin ottajia olisi." Juuri eronneilla asian käsittely on vielä niin kesken ja arki sekaisin, ettei muuhun ole rahkeita kuin myötätunnon anelemiseen.

Kategoria 3: Epätoivoiset ja epämääräiset

Kuvailua: Yksin on oltu jo niin pitkään tai ei koskaan ole tullut oltuakaan kenenkään kanssa kovin pitkään, ettei pää kestä ja metsästystä pitää harrastaa kaikin mahdollisin keinoin. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. ikuiset äidin pikkupojat, ronkelit, joille kukaan ei tähän mennessä ole ollut tarpeeksi hyvä, (mutta tajuntaan on iskenyt, ettei sellaista ehkä tulekaan...) muut läheisriippuvaiset ja lääkkeensä ottamatta jättäneet.

Kategoria 4: Pseudotodellisuudessa elävät

Kuvailua: Käsitys omasta itsestä on täysin epärealistinen. Viestissä kerrotaan esim. ...olen tällainen 180 cm atleetti. Totuus: korkobootsit jalassa varpaillaan 171,5 cm...keskikehon rakentaja.

...yliopisto tai korkeakouluopintoja. Totuus: joskus terveinä päivinä päässyt opiskelemaan, mutta ilmoittautumista lukuun ottamatta muuta ei ole tapahtunut tai joskus on tullut istuttua kesäyliopiston yleisöluennolla, koska siellä oli ilmainen kahvitarjoilu ja ulkona oli kylmä.

....normaalipainoinen: Mies ei koskaan koe olevansa ylipainoinen. Vaikka vaaka nyttäisi toistasataa, maha on niin iso, ettei vyö riitä ja ja kävelläkin pitää jalat haarallaan, niin paino on ehdottomasti normaali.

5. Kirjoitustaidottomat

Viestin pituus 5-7 sanaa...esim. Moi! Mitäkuuluu perjantai iltana. Kokonaista yli neljän sanan oikein kirjoittettua lausetta ei synny - ei sitten niin millään (sivulauseista nyt puhumattakaan)

Loppuyhteenveto: Rehelliset ja täyspäiset miehet ovat deittipalstoilla marginaaliryhmä enemmistön ollessa mm. edellä kuvatun kaltaisia desperadoja.

Hyvät siskot - nauttikiaamme siis omasta viehättävästä seurastamme.

Nimim. "kokemusta on"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu