Hei! onko moníen äiti ns mahdoton pakkaus.
Ei arvosta tytärtään,haluaa olla isän ja tyttären välissä.Mitään ei saisi tapahtua äidin "valvovan"
silmän takana.Naljailua ja ilon pitoa tyttären "huonomuistisuudesta" vihjailua, että
päässä heittää (antaa huomattavaa mielihyvää äidille).Ruoan laitto taidot yms. kilpailutetaan
kumpikos tässä nyt sitten on parempi periaatteella.Hyvin herkkänahkainen itse,ei siedä minkäänlaista arvostelua itsestään.Aloittaa kuukausia kestävän mykkäkoulun, heittäytyy marttyyriksi.Varsinainen juntti käytökseltään, itsetuntoa ei taida koko ihmisestä löytyä yhtään.
Hirveän kateellinen muille ihmisille vaikka mistä asioista.Onko tälläinen kilpailu ja nälvimistilanne yleistäkin? Tahtoisin tietää...
Ei arvosta tytärtään,haluaa olla isän ja tyttären välissä.Mitään ei saisi tapahtua äidin "valvovan"
silmän takana.Naljailua ja ilon pitoa tyttären "huonomuistisuudesta" vihjailua, että
päässä heittää (antaa huomattavaa mielihyvää äidille).Ruoan laitto taidot yms. kilpailutetaan
kumpikos tässä nyt sitten on parempi periaatteella.Hyvin herkkänahkainen itse,ei siedä minkäänlaista arvostelua itsestään.Aloittaa kuukausia kestävän mykkäkoulun, heittäytyy marttyyriksi.Varsinainen juntti käytökseltään, itsetuntoa ei taida koko ihmisestä löytyä yhtään.
Hirveän kateellinen muille ihmisille vaikka mistä asioista.Onko tälläinen kilpailu ja nälvimistilanne yleistäkin? Tahtoisin tietää...
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kirjoituksesi perusteella tuntuisi siltä, että äitilläsi olisi kyllä itsensä kanssa tekemistä, että saisi käyttäydyttyä kunnolla sinua kohtaan. Hänhän kilpailee lapsensa kanssa miehensä huomiosta. Ja kilpailee myös suorituksista, että kumpi tai kuka on paras missäkin. Luulen, että olisi parempi antaa hänen kilpailla siten, että et reagoi hänen haasteisiinsa. Mutta et saisi myöskään pahoittaa mieltäsi hänen kommenteistaan, koska ongelma on hänen kilpailutarpeensa ei sinun huonommuutesi.
Anoppi on semmoinen tapaus, että sillä ei ole turpavärkissä minkäänlaista suodatinta, että osaa ihminen päästellä suustaan mahdottomia sammakoita, mutta meitä on moneks, karkeesti jaettuna on kahdenlaisia ihmisiä, ne jotka ajattelevat ennenkuin sanovat, ja toiset, jotka sanovat ennen kuin ajattelevat... tuolla voi loukata herkkiä ihmisiä kovastikin. Meidän tilanteessa se voipi olla puhtaasti kateutta minua kohtaan, monestakin syystä. Nuorempi, koulutettu, hyvässä työpaikassa, ja pahin, vienyt silmäterän, ainoan pojan ja näyttävät vielä onnelliselta pikkuperheeltä, joilla on ihana pikkupoika. Oon yrittäny antaa hänen olla mummo, oli miten oli, ja koetan antaa niiden sammakoiden mennä ohi, vaikka välillä keittääkin. Meidän pojalle se on oikein ihana mummo, mutta minulle aika rasittava pakkopulla koko muori... sanotaan nyt nätisti vaikka niin. Onneksi on ikää itellä sen veraan ja elämänkokemusta, että ei ihan kaikesta tarvii pultteja ottaa...
Kuulostaa niin tutulta. Minunkin äitini on kajahtanut (ihan oikeasti). Joka asiaan minä olen syyllinen. Haukkuu rätkyttää minua, jopa parhaalle ystävälleni. En ole käynyt kouluja tarpeeksi pitkälle. En osaa hoitaa lapsiani. On yrittänyt saada minut eroamaan miehestäni. Olen kuulemma rahan ahne. Mitenköhän käy, kun joudun hullujen huoneelle? Olen ruma, pitäisi mennä kauneusleikkaukseen. Olen kuin isäni... ym ym. Juttu meni niin pitkälle, että potkaisin koko akan ulos elämästäni. Isäni huuhtoutui siinä samassa. Eipä ole isänikään huudellut perääni..
Paras asia minkä olen tehnyt elämässäni... ottanut eron omista vanhemmistani. Aikaa on kulunut noin puoli vuotta. Vähitellen olen alkanut jopa nauttimaan elämästäni. Äitini ääni on alkanut vaimenemaan. Olen ollut lähes itsemurhan partaalla, mutta mieheni on pitänyt minua pinnalla. En ole vielä kuivilla, eikä itsetunnon romahtamiseen vaadita paljoa, mutta uskon parempaan huomiseen. Olen joutunut turvautumaan terapiaan ja koen sen hyvänä.
Äitini näytteli poikaystävälleni lihavan sukulaisen kuvia (muita valokuvia ei ole mielenkiintoa näyttää) ja painotti minun tulevan
sellaiseksi myöhemmin.Aikaisemmalle poikaystävälle, hän kertoi isäni puolella olevan henkisiä sairauksia (joita ei todellisuudessa oikeastaan kummoisemmin ole) ja tähän hän vielä
lopuksi painotti hymyssäsuin (että poikaystävä varmasti ymmärtäisi) minun tulevan sellaiseksi sitten.Yleensä olen liian tossukka ja kiltti,enkä pysty sanomaan mitään.Onneksi silloin sain suuni auki ja kysyin jälkeenpäin miten voit tehdä noin, poikaystävänihän sanoo sinun olevan aivan pöpi.Minuako tässä nyt haukutaan oli marttyyrin rooli.Murrosikä meni siinä ettemme katsoneet toisiamme silmiin, hän teroitti minun olevan aivan kuten isäni (jota ei arvosta miksikään,mitä voi nokkia miten haluaa),olin estynyt, hyvin itkeskeleväinen (aina tuo pillittää!).Siskolle hän sanoi,että olisi parempi kun minua ei olisikaan.Useampaan kertaan on mainittu yleistäen,että ammattikuntani edustajat ovat mielisairaita kaikki. Lapseni opetellessa puhumaan hän yritti opettaa tätä kutsumaan minua nimeltä eikä äidiksi.Kun kysyin, miksi teet noin, vastasi vaan ettei tiedä.Paras lääke oli alkaa kutsua häntäkin nimeltä lapselleni, johan lopetti.
Silloinkin olin tyytyväinen,että sain puolustauduttua jotenkin.Hän on yrittänyt katkaista välejämme lopullisesti muutamaan otteeseen,mutta olen päättänyt,ettei minua saa savustaa suvusta ulos, onhan minulla isä ja sisaruksia.Oman äitinsä, siskonsa ja miniänsä kanssa on pitänyt useamman vuoden välirikkoja;ei tule toimeen yhdenkään naisen kanssa.Ei ole ystävättäriä, työkavereita, naapureita jne.
Taidetaan olla luonteeltaan aika samanlaisia. Kilttejä, yritetään olla äidille mieleen. Onnistumatta kuitenkaan, koskaan. Toivottavasti sulle ei käy samoin kuin mulle, että oma lapsi sairastuu ja vielä se mummin kulta. Siitähän metakka nousi. Ammattilaiset yrittävät tyynytellä, mutta äitini kävi mun päälle kuin raivo härkä... SYYLLINEN, SYYLLINEN. Jos elettäisiin keskiaikaa olisi vuoro sanat olleet... KIVITETÄÄN, KIVITETÄÄN.
Äitini tuli raskaaksi minun ollessani noin 10-vuotias. Hän päätyi tekemään abortin. Syy oli se, että yhdestäkin on jo kamalasti työtä, eikä isäni auta kotitöissäkään yhtään. Tuntui kuin sekin olisi mun syy.
Järki sanoo kyllä tietenkin toisin.
Mun on lähdettävä töihin. Kirjoittelemisiin :).
Itse olen ollut juuri näissä samoissa tilanteissa äitini kanssa, koko ikäni. Ihmettelin aina nuorempana, että vaikka kuinka yritän olla "hyvä" tytär, niin mikään ei tunnu riittävän hänelle. Olen vuosi kausia kuunnellut vaikka minkä laisia loukkauksia/kohtuutonta arvostelua ja vähättelyä. Ja saanut surra "palautettuja" epäsopivia joululahjoja yms.
Eräänä päivänä sain käsiini kirjan "Naamiona terve mieli" (kirj. Raimo Mäkelä) >>Monet ihmiset joutuvat kohtaamaan luonnehäiriöisen ihmisen lähipiirissään ja kokevat sen takia kenties suurta kärsimystä, syyllisyyttä ja ahdistusta. Usein luonnehäiriö paljastuu vasta useiden vuosien kuluttua. Miten luonnehäiriö määritellään? Miten luonnehäiriöinen ihminen kohdataan ja kuinka hänen kanssaan tulisi elää?
Kiitos vinkistä. Varasin kyseisen kirjan heti kirjastosta. Ammatti ihmisetkin olivat keskustelleet keskenään, mikä äitiäni voisi riipiä. He olivat tulleet siihen loppu tulokseen, että joko hänellä on alkava dementia tai luonnehäiriö tai yksinkertaisesti hän on ilkeä. Mielenkiintoista lukea kirja, jos se aivaisi minullekin jonkun portin.
Minunkin äitini on palauttanut antamiani lahjoja, jopa yhden omenapuun:). Muista lahjoista puhumattakaan.
No nämä on näitä asioita joiden yli on vain rämmittävä, ettei uppoa itse hetteikköön. Jää oma elämä elämättä, jos jää jonkun typeryksen juttuja vatvomaan loputtomiin. Toivottavasti kirja antaisi edes vähän apuvälineitä.
Tuntui tosi pahalta kuulla tuollaisesta äidistä.
Äiti käy päälle kuin raivohärkä,asiassa jossa tarvittaisiin ehdotonta tukea ja ymmärrystä. Tuntuu kuin hän tahtoisi raadella sinut rikki lopullisesti eikä vahvistaa, parantaa ja kasvattaa mahdollisimman eheäksi persoonaksi.Päinvastaista käytöstä mitä kenellekään toivoo.Tässä tilanteessa olet varmasti tehnyt oikean ratkaisun ottaessasi etäisyyttä äitiisi.Eihän kukaan halua olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka tahallisesti vahingoittaa.Äitisi pitäisi ehdottomasti muuttaa totaalisesti suhtautumistasi sinuun.Ihankuin hän olisi ajanut sinut syvälle suonpohjaan,josta tuskin on muuta suuntaa kuin ylöspäin.Oletko yrittänyt saada äitiäsi milloinkaan ymmärtämään miltä sinusta tuntuu? Kirjoittanut esimerkiksi kirjettä tilanteesta tai näyttäisit/lähettäisit nämä tekstit hänelle.Välittäisikö hän, jos ymmärtäisi tilanteesi ja haluaisiko muuttua. Jos ei välittäisi ylenkatsoisi vain kirjeesi ja syytäisi siitäkin sinua, että roskaa koko potaska ja turhaa valitusta;paras olla todellakin kaukana ja pitää suhteet viileän muodollisina, tavata ainoastaan pakkotilanteessa. Varmasti raskasta olla ollut ainoa lapsi ja vieläpä kun äidistäsi sekin tuntunut rasittavalta.Ei ole osannut nauttia ainokaisestaan oikealla tavalla; antaa pyyteetöntä rakkautta ja ihailla lastaan sellaisena omana persoonanaan kuin on.Hän ei ilmeisesti ole tyytyväinen omaan itseensä eikä omaan elämäänsä ollenkaan.Olet ollut hänen pahan olonsa kaatopaikkana, kenelle muullekaan hän omia turhaumiaan purkaisi kuin sellaiselle kuka ei pysty puolustautumaan.Oletko milloinkaan saanut puolustauduttua äidiltäsi millään tavalla ja onko isäsi antanut minkäänlaista tukea.Itse olen kokenut parhaaksi ne harvat tilanteet, jolloin olen saanut suuni auki oikeassa kohdassa oikealla
tavalla.Olen tuntenut itseni ehjäksi ja vahvaksi sen jälkeen.Huomasin,että äitini kaipasikin nimenomaan vastinetta,rajojen asettamista ja arvosti sen jälkeen enemmän.Itse en halua olla ilkeä kenellekään ja ainoastaan pakotettuna toimin.Äitini on oikeasti ilkeä ja vahingoniloinen, nauttii toisten epäonnistumisesta.Mietiskelee maireana mitäköhän se ihminen mahtaa nyt tykätä kun sanoin sillä ja sillä tavalla.Siskoni on huomattavasti kovapäisempi minua;sanonut helpommin vastaan ja arvostelu ei ole hetkauttanut häntä suuntaan jos toisenkaan. Hehän tulevatkin mainiosti toimeen.
Toivottavasti sinulla on paljon muita toimivia ihmissuhteita, joissa saat kunnioitusta ja arvostusta.Minusta on ollut ihana seurata terveitä perheitä, joissa on aidot tunteet ja hyvät kasvatusmetodit.Saan niistä voimaa ja mallia omaankin perheelämään.Täytyy hakea se kirja kirjastosta.Toinen hyvä kirja on Sybil, se kertoo naisesta, jolla on monta eri sivupersoonaa.
Äiti ollut mieleltään pahasti sairas, kiduttanut
lastaan julmasti.Lopuksi Sybil saa jotakuinkin tasapainon psykiatrian avulla.Aina löytyy pahempiakin kohtaloita.
Kirjoitit:
Tuntui tosi pahalta kuulla tuollaisesta äidistä.
Äiti käy päälle kuin raivohärkä, asiassa jossa tarvittaisiin ehdotonta tukea ja ymmärrystä.
Tuntuu kuin hän tahtoisi raadella sinut rikki lopullisesti eikä vahvistaa, parantaa ja kasvattaa mahdollisimman eheäksi persoonaksi. Päinvastaista käytöstä mitä kenellekään toivoo.
Tässä tilanteessa olet varmasti tehnyt oikean ratkaisun ottaessasi etäisyyttä äitiisi. Eihän kukaan halua olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka tahallisesti vahingoittaa.
Äitisi pitäisi ehdottomasti muuttaa totaalisesti suhtautumistasi sinuun. Ihan kuin hän olisi ajanut sinut syvälle suonpohjaan, josta tuskin on muuta suuntaa kuin ylöspäin.
Oletko yrittänyt saada äitiäsi milloinkaan ymmärtämään miltä sinusta tuntuu? Kirjoittanut esimerkiksi kirjettä tilanteesta tai näyttäisit/lähettäisit nämä tekstit hänelle.
Välittäisikö hän, jos ymmärtäisi tilanteesi ja haluaisiko muuttua. Jos ei välittäisi, ylenkatsoisi vain kirjeesi ja syytäisi siitäkin sinua, että roskaa koko potaska ja turhaa valitusta: paras olla todellakin kaukana ja pitää suhteet viileän muodollisina, tavata ainoastaan pakkotilanteessa.
Varmasti raskasta olla ollut ainoa lapsi ja vieläpä kun äidistäsi sekin tuntunut rasittavalta. Ei ole osannut nauttia ainokaisestaan oikealla tavalla: antaa pyyteetöntä rakkautta ja ihailla lastaan sellaisena omana persoonanaan kuin on.
Hän ei ilmeisesti ole tyytyväinen omaan itseensä eikä omaan elämäänsä ollenkaan. Olet ollut hänen pahan olonsa kaatopaikkana, kenelle muullekaan hän omia turhaumiaan purkaisi kuin sellaiselle kuka ei pysty puolustautumaan.
Oletko milloinkaan saanut puolustauduttua äidiltäsi millään tavalla ja onko isäsi antanut minkäänlaista tukea.
Itse olen kokenut parhaaksi ne harvat tilanteet, jolloin olen saanut suuni auki oikeassa kohdassa oikealla tavalla. Olen tuntenut itseni ehjäksi ja vahvaksi sen jälkeen.
Huomasin, että äitini kaipasikin nimenomaan vastinetta, rajojen asettamista ja arvosti sen jälkeen enemmän.
Itse en halua olla ilkeä kenellekään ja ainoastaan pakotettuna toimin. Äitini on oikeasti ilkeä ja vahingoniloinen, nauttii toisten epäonnistumisesta. Mietiskelee maireana mitäköhän se ihminen mahtaa nyt tykätä kun sanoin sillä ja sillä tavalla.
Siskoni on huomattavasti kovapäisempi minua; sanonut helpommin vastaan ja arvostelu ei ole hetkauttanut häntä suuntaan jos toisenkaan. Hehän tulevatkin mainiosti toimeen.
Toivottavasti sinulla on paljon muita toimivia ihmissuhteita, joissa saat kunnioitusta ja arvostusta.
Minusta on ollut ihana seurata terveitä perheitä, joissa on aidot tunteet ja hyvät kasvatusmetodit. Saan niistä voimaa ja mallia omaankin perhe-elämään.
Täytyy hakea se kirja kirjastosta. Toinen hyvä kirja on Sybil, se kertoo naisesta, jolla on monta eri sivupersoonaa. Äiti ollut mieleltään pahasti sairas, kiduttanut lastaan julmasti. Lopuksi Sybil saa jotakuinkin tasapainon psykiatrian avulla.
Aina löytyy pahempiakin kohtaloita.
Mikä vaiva äitejä? Väen väkisin halutaan vammautta loppuiäksi omia lapsia.
Ei ihan samanlaista, mutta oma äitini on ollut aina kuin pikkulapsi. Jo lapsena tunsin olevani hänen äitinsä. Hän esim. kiukuttelee asioista joista lapset kiukuttelevat. Ja on kateellinen minulle. Ja vaikka isäni ei oikeastaan suosinut minua sen enempää kuin muita lapsia olin äidistä isän lellikersa. Minulla ei ollut oikeastaan lapsena kavereitakaan, kun äitini ei pitänyt heistä ja sanoi heillä joskus pahasti. Ja olen aina joutunut häpeämään hänen käytöstään.
Minun on, syyttelee että ei saisi olla mielenterveysongelmia tai stressiä ja "pitääkö sut taas viedä hoitoon" ja isää on syytellyt uskottomuudesta kuin totena ja käyttää muutenkin ihmisiä hyväkseen. Lasten kanssa käyttäytyy kuin itse olisi lapsi. Tätä voisi jatkaa loputtomiin...
Missä vaiheessa olette muuttaneet pois?
marttyyriksi heittäytyminen kuulostaa tutulta, äitini ei ole ollenkaan tyytyväinen tyttäreensä, kaikki muut ovat syyllisiä ja hän väärinymmärretty ja syytön kaikkeen. Häntä ei ymmärrétä, hän on olosuhteiden uhri. Hän vaatii että häntä kuunellaan mutta ei kuuntele itse. Hän aloittaa riidat ja vaatii muita ne lopettamaan. Häntä vastaan on mahdoton puolustautua, jos puolustaudut hänen syytöksiinsä, hän käskee olemaan hiljaa ja väittää ettet osaa lopettaa riitaa. Hän saa puhua mutta sinä et. Sinun pitäisi vain hiljaa kuunnella kun hän nälvii sinua. Kun puhut hänelle hän alkaa puhua koiralle samaan aikaan eikä kuuntele vaikka huutaisit. Hän puhuu päällesi ja huutaa mutta syyttää sinua kyseisitä asioista. Hän on itse täydellisyys. Kaiken kukkuraksi hän on neuroottinen ja vain hänen tapansa on ainoa ja oikea. Jos laitat tavarat eri lailla ja eri järjestykseen hän aloittaa riidan. Hän ei tule toimeen kenenkään kanssa.
Hänen kanssaan on yhtä helvettiä elää mutta häntä silti rakastaa liikaa lähteäkseen.
Sellainen on minun äiti.
Tajuatteko, että minun äitini pilasi minun avioliittoni !! Lukekaa tekstejä ylempää. En jaksa kirjoittaa tuota samaa uudestaan, sillä minun äitini on tasan samanlainen, kuin nuo edellisten kirjoittajien äidit, mutta lisään vielä, että hänen on aina saatava tahtonsa läpi !! Hän on hiljaa aina, kun pitäisi huutaa ja huutaa, kun pitäisi olla hiljaa !!
Missäs menette nyt? Tuntuu että päivä päivältä vanhemmat ovat vähemmän vanhempia lapsilleen. Suomessa ainakin ihmettelen että eikö millään noista isoista lapsitoimijoista edes herää tähän?
Jos en pian pääse johonki töihin, kouluttautuminen sosionomiksi tai lastenvalvontatyöhön kiinnostaa. Lastensuojelun piiiristä olen vaertaistukiryhmissä toimiessani huomannut että ylläTtävän usein "pahimmat" vanhemmat ovat äitejä. Se voisi johtua vielä perinteistä,että he vain ottavat vastuun lapsista sen kummemmin ajattelematta. Se ei ole hyvä aktiivista osallistavaa lastensuojelua.
Saanko kysyä montako lasta teilä on ja minkäikäisiä? Sekä lyhyesti miten äiti tai isä on onnistunut paikkaamaan toisen vanhemman aiheuttamia haavoja? Minulla on kaksi,11 ja 14- vuotiaat. 14- vuotiaaseen on kuulemma äidin takia välit poikki. Mitään syytä ei ole sanotti. 11-vuotiaasta on tullut ylesesti ottaen hieman fkegmaattisempi etenkin jonkun asia määrätietoinen tekeminen ja lupausten pitäminen tuottavat omat omkelmansa.