Minulle saarnattiin joutenolosta

hitto vie

Olin kaksi vuotta työttömänä ja nyt opiskelen ammattikorkeassa ensimmäistä vuotta. Helatorstaina 67-vuotias tätini kutsui minut syömään. Hetki siinä juteltiin ilmoista, kunnes hän pääsi asiaan. Niin että mihinkäs sinä menet töihin tänä kesänä?

Kerroin tädille, että hain kyllä kovasti kesätöitä ihan tammikuusta lähtien, mutta ei vaan tärpännyt. Ilmaisia eli palkattomia töitä olisi ollut ja monet valitsivat sellaisen kun palkallista kesätyötä ei ollut. Mutta minä olen työttömyysaikanani tehnyt puoli vuotta ilmaistyötä hyvin pärjäävälle yritykselle, enkä enää aio päivääkään huhkia ilman palkkaa rikkaille työnantajille.

Siitäkös täti riemastui. Etkös sinä poikaparka nyt ajattele tulevaisuuttasi. Sinun on hankittava työkokemusta, siitä on aina hyötyä töitä haettaessa. Palkaton harjoittelu on aina parempi vaihtoehto kuin joutenolo. Hänen nuoruudessaan kaikki tekivät kovasti töitä, palkalla kuin palkalla. Tuosta ei hyvää seuraa. Etkös sinä sinne sitten hakenut? Entäs sinne? Tai tuonne? Kun se naapurin Mairen tyttärenpoika pääsi sinne Nokialle ihan tuosta vaan. Taidettiin oikein kotoa hakea. Ja Liisan veljen kummipoika pääsi työvoimavuokrauksen kautta telakalle siivoomaan. Etkös sinä sinne sitten hakenut? Kyllä kuule töitä on jos niitä vaan viitsii tehdä. Mitä aiot tuolle tilanteellesi nyt tehdä?

Kiitin tätiä hyvästä ruoasta ja lähdin tilanteeni kanssa kotiin. Ulkona kirosin niin että seinistä varisi rappaukset. Ei tuollaista asennetta voi ollakkaan. Olen aikuinen, opiskelija, olen hoitanut opiskeluun liittyvät työharjoittelut ja minulla on KESÄLOMA!

10

1593

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työmarkkinakelpoinen

      Sullahan menee mukavasti jos on varaa viettää kesälomaa.

    • tädistäs

      Ei maksa vaivaa tätis puheista piitata. Heillä kun useinmiten on omat asiat kunnossa, eivät ymmärrä välttämättä nykyistä menoa.

      Tottahan on että useat työnantajat itkevät työvoimanpuutetta, mutta he eivät ole kuitenkaan halukkaita satsaamaan asiaan mitenkään.
      Taka-ajatuksena on saada virolaisia työntekijöitä, ne kun ovat valmiita tekemään töitä halvemmalla ja toisaalta, jos työt loppuvat virolaisista pääsee huomattavasti helpommin eroon koska nehän lähtee heti takasi viroon kun työ loppuu.

      • kertoi...

        ei hänenkään nuoruudessa palkatta töitä tehty.

        Huonoksihan palkkaa voi sanoa, jos tulevaisuuden Nokian pääjohtaja paiskii duunarina töitä tai palkat nousisi siinä määrin kuin tätisi nuoruudesta nykypäivään.

        Muistelisin, että isäni kuukausipalkka oli 1960-1970 jotain parin sadan markan luokkaa ja kyllä sillä laskut maksettiin sekä jonkinmoista ruokaa pöytään saatiin.


      • vastaa
        kertoi... kirjoitti:

        ei hänenkään nuoruudessa palkatta töitä tehty.

        Huonoksihan palkkaa voi sanoa, jos tulevaisuuden Nokian pääjohtaja paiskii duunarina töitä tai palkat nousisi siinä määrin kuin tätisi nuoruudesta nykypäivään.

        Muistelisin, että isäni kuukausipalkka oli 1960-1970 jotain parin sadan markan luokkaa ja kyllä sillä laskut maksettiin sekä jonkinmoista ruokaa pöytään saatiin.

        nykyrahassa n. 2000euroa. kyllähän silläkin jo laskuja makselisi, mutta tuleeko silläkään toimeen on eri juttu. Maksut ja menot kun ovat kasvaneet ja muuttuneet niistä ajoista roimasti. Tarpeetkin ihmisillä on ihan erilaiset kuin silloin, ennenvanhaan.


    • Neuvona vain, että älä kuuntele, älä piittaa ja tarvittaessa lähde menemään.Mitä hittoa sitä tarvitsee aikuisen ihmisen kenenkään jumputuksia ja viisauksia kuunnella.Jokainen valitsee tasan tarkkaan itse tekeekö työtä tai ei ja siinä ei ole kukaan muu viisastelemassa.

      Ei tuo kovin erikoinen asennoituminen ole vanhemmalta sukupolvelta, jotka elävät edelleen jotain ihmeen tehtaan ovesta sisään hakemus tapaa, jolloin aikanaan kaikki työhön halunneet myös sinne pääsivät.Hetken sitä voi vanhemmalta ihmiseltä ymmärtää, mutta rajansa kaikella.

      Tuo kesäloma on ihan mukava, jos sen on ansainnut, mutta lukemattomilla työttömillä vain valitettavasti on"ikuinen kesäloma"tai ainakin vuosien vähintään.

      Ihmiset olivat nöyriä, mutta ajat muuttuvat ja sen mukana myös ihmiset.

      • Joustovara, reservissä

        Eräs vanhempi kolleega kertoi minulle millaista oli silloin ennen vanhaan kun hän aloitti työuraansa -60 ja -70 -lukujen vaihteessa: Jokainen haluava pääsi töihin ja jos vähän viitsi opiskella niin sai valita minne menee. Ennen vanhaan merkonomin papereilla pääsi maaseutupitäjissä jopa pankinjohtajaksi; nykyään korkeintaan kesätöihin jätskinmyyjäksi eikä sinnekään elleivät kaikki kolme kotimaista kieltä taitu sujuvasti.
        Oman reilun 10 vuoden työuran kuluessa ajat ovat muuttuneet siten että ennen firmat PALKKASIVAT kesälomittajia, yleensä alan opiskelijoita, nykyään ne valitsevat kortistosta pätevimmät ja kokeneimmat ja kuittaavat niistä vielä jotain koulutus tms tukirahoja.


    • oravanpyörä

      Mäkätys on terveydelle haitallista, aiheuttaen stressiä ja sitä kautta lukuisia sairauksia. Mäkättäjät syököön yksin.

      • enpä

        minäkään toista kertaa menisi tuollaiseen paikkaan kyläilemään, tilanteeni mukaan tietenkin arvioituna.


    • mee töihin !!!!

      - OPISKELIJAN kesäloma !!!
      -- kaikkea sitä kuulee!!
      -- mee töihin !!

      --opintotuet pois ja lukukausimaksut kaikille opiskelijoille... niin tietävät ja oppivat, miksi töissä käydään !!!

      • Lomalainen

        Hei kuule,

        opintotukea ei makseta kesällä. Niin että jokaisen oma valinta jos on varaa pitää kesälomaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      51
      1499
    2. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      83
      1299
    3. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      282
      953
    4. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      51
      927
    5. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      78
      918
    6. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      200
      878
    7. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      128
      852
    8. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      228
      806
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      62
      729
    10. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      11
      698
    Aihe