te ootte riutunut ikävässä ja kaipuussa, kun mies ei saa jätettyä ykköstään. Minkälainen tilanne teillä on, ootteko itsekin "varattuja"?
Onko ketään, jolla kaikki ois loppujen lopuksi päättynyt onnellisesti?
Onko ketään, jolla kaikki ois loppujen lopuksi päättynyt onnellisesti?
Vastaukset 94
Vanhimmat
Olen ollut toinen nainen 4kk. olen "sinkku", mies avoliitossa. Mies on sanonut suoraan ettei teidä mitä minusta haluaa, eikä tiedä pystyykö jättämään avovaimoaan. Tuntee velvollisuudentunnetta ja yhdessä hankittu asuntokin on. Ei kuitenkaan osaa sanoa rakastaako avovaimoaan. EI kuulosta siis lupaavalta, että me jonain päivänä oltaisiin yhdessä. kovin kauaa en jaksa tällaista tilannetta. En usko että mies koskaan lähtee kotoa. vikaahan siinä suhteessa on kun tarvitsee pettää, miksi siis jäädä siihen.
Ei voi kuulemma vaan näin heppoisesti myöntää että se on nyt loppu, uusi asuntokin juuri hankittu. Mutta ei halua luopua mustakaan...paljon kauniita sanoja, mutta siihen se taitaa jäädä. Ei vaan millään haluaisi luopua toivosta :(
sanot
"En usko että mies koskaan lähtee kotoa. vikaahan siinä suhteessa on kun tarvitsee pettää, miksi siis jäädä siihen."
Entä sitten sinun ja pettäjän suhteessa? Vikaahan siinäkin on kun mies ei halua sinun kanssa mitään pysyvää rakentaa. Sinä ilmeisesti haluat sitä, ja odotat miehen tekevän asian hyväksi jotain. Hän jo on tehnyt jotain..nimittäin ottanut sinut kakkosekseen. Hänen kannaltaan tilanne voi olla hyvinkin toimiva ja onnistunut ratkaisu..vaikka hän muuta väittäisikin.
kaiken tämän ristiriitaisuuden keskellä, saisikin itsestään irti myöntää kuinka tyhmää kaikki on. Aina päällimmäiseksi jää se toive, että mitä jos sittenkin...ehkä joskus kuitenkin...plaah....eikö kukaan tosiaan kuulu niihin 2%:iin, joilla kaikki on päättynyt onnellisesti!!!
Miksei kaksi ihmistä jotka rakastaa toisiaan voi saada toisiaan!
olemme vanhoja tuttuja 15vuoden takaa. on tosi vaikeaa kuvitella että se ihminen katoaisi nyt elämästä. tänmä vaikeuttaa suhteen lopettamista entistä enemmän
Sen estää se ettei pettäjäsi halua tehdä sinusta ykköstä, koska ei halua jättää perhettään. Ainakin siinä asiassa hän on sinua viisaampi.
Vain kaksi naista...järki sanoo että jäisi, mutta tunteet ei. Ei halua satuttaa avokkiaan...ei halua olla itsekäs...
täsmälleen samaa olen kuullut "omalta mieheltä". mutta meitä toisia naisia hän sen sijaan loukkaa pitämällä meitä kakkosina. mietipä sitä! ei me olla näille miehille niin tärkeitä että tekis meistä kunniallisia naisia!!
Hetkinen..sanoitko, ettei mies halua olla itsekäs? Onko hän silloin oikeutettu olemaan niin itsekäs, että haluaa sitoa itseensä vapaan naisen? Jos hän ei halua jättää avovaimoaan, niin siihen on ainoastaan yksi syy. Hän ei halua jättää vaimoaan. Sinä kakkosena selittelet asiaa vaikka miten, mutta sinäkin tiedät, ettei tuollainen tilanne voi jatkua pitkään.
Jatka vain samaan malliin. Et tule saamaan siitä mitään hyvää aikaan. Pilaat vain oman sekä toisten elämän.
Tällä miehelläsi tuntuu olevan kaikki kunnossa kotona, kun ei halua tulla kokonaan luoksesi. Turha häntä enää on odottaa. Mikäli hän todella haluaisi olla kanssasi, olisi hän jo jättänyt avokkinsa. Hän vain sanoo sinulle, että ei osaa sanoa rakastaako avokkiaan, koska saa pitää molemmat.
Sanot, että vikaa on suhteessa,koska pitää pettää. Voin todeta, että tämä ei aina pidä paikkaansa. Kotona saa seksiä mielin määrin ja kaikki muutenkin sujuu hyvin, mutta ehkä mieheltä puuttuu vain ja ainoastaan se seikkailu ja jännitys, joten sinä olet sitä varten...
Loppupeleissä sinä tulet varmasti tätä kaikkea katumaan mikäli et tee siitä alkuunsa loppua. Mikäli olet niin tyhmä, että jatkat ja uskot miehen "syöttämää potaskaa" huonosta suhteestaan ja kotioloista, niin siitä vaan. Täytyy todeta, että silloin olet takuulla hyvä nenästä vedettävä...
Toivottavasti opit omasta kokemuksestani ja laitat miehen menemään ennen kuin hänen avokkinsa saa tietää teidän petturuudesta ja silloin todella saat pitää tämän miehen ja luulen, että silloin et todellakaan enää halua häntä.
Että aina se ei ole se kakkonen, jolle valehdellaan. Itse ihastuin ja lopulta rakastuin...kaikki omassa suhteessa ykköseen on kunnossa, niinkuin sanoit. Mutta se on käsittämätöntä, se tunne, että joku toinen on vaan niin täydellinen sulle. Ja kuitenkin avovaimo on tärkeä, paljon on koettu yhdessä, enkä häntä haluaisi satuttaa vaikka teen sitä jatkuvasti. Tunteeni ns. kakkosta kohtaan ovat aidot ja hänen kanssa haluan viettää loppuelämäni, kun vaan saan tämän sotkun selvitetyksi. Miehet on raukkoja, ei ole munaa, mutta mä ainakin toivon että mun kakkonen antaa mulle aikaa selvittää omat sotkut, että voimme tulevaisuudessa aloittaa puhtaalta pöydältä.
Tiedän ettei tule oikeaa hetkeä lopettaa suhdetta, varsinkin kun avokillani ei ole mitään käsitystä tunteistani. Ja tiedän kuinka raukkamaista tämä on...mutta ei vaan pysty hajoittamaan itselleni tärkeää ihmistä ja olemaan itsekäs saadakseen onnen. Vaikka itsekästä tämäkin on.
olet tekemässä nyt elämäsi virheen.
Mikäli suhteesi avokkiisi on ns. kunnossa, ei pitäisi hypätä vieraissa. Tiedän, että aina tulee uusia "ihastumisia" jotka kestävät jopa ehkä parikin vuotta, mutta luulen, että sen jälkeen voi jo vanha avokkikin tuntua paremmalta.
Voit tällä hetkellä tuntea, että "rakastat" tätä kakkosta, mutta mieti tarkkaan onko se edes rakkautta. Luulen ettei liittonne tule missään tapauksessa kestämään tämän kakkosen kanssa, kun se alkaa toisen pettämisellä. Vuosien kuluttua kakkosesi tulee varmasti epäluuloiseksi suhteesi ja voi jopa itsekin pettää sinua. Yleensä näillä kakkosilla on ns. huono itsetunto sekä moraali pitemmänpäälle.
Sääliksi käy sinua, joka kuvittelet löytäväsi tällä tyylillä uutta onnea. Kaikista paras olisi keskustella avokkisi kanssa suhteenne tilasta ja mitä siltä haluatte. Olen varma, että avokkisi ottaisi myös sinua enemmän huomioon ja pitäisi hyvänä, jos hän vain tietäisi mitä haluat. Usein tunteet tukahdutetaan toisen käytöksen vuoksi (kävi saatuani tietää puolisoni petturuudesta).
Kerro heti avokillesi mikäli et enää aio jatkaa hänen kanssaan. Tiedän omakohtaisesta kokemuksesta, että pahinta on se, että rakas puoliso pettää seläntakana ja siitä on vaikea päästä yli koskaan.
Tarkoitin äskeisessä kirjoituksessani, että avokillesi on paljon parempi tietää tämä asia ja itse päättää mitä elämältään haluaa. Ei ole oikein, että petät hänen selkänsätakana.
On totta, että mikäli päätät jättää hänet ja kerrot hänelle, niin se sattuu tod. hirveästi häneen. Kuitenkin niin on teille kummallekin parasta. Älä vain missään nimessä jatka suhdettasi kakkoseen sanomatta sitä avokillesi.
väärin. Mutta loppui se suhde siihen että on rakastunut toiseen tai muuten vaan tunteiden kuollessa, aina voi käydä niin että vanha suola alkaa janottamaan, kun arki astuu kuvaan tai kaikki ei muuten vaan menekään niin kuin on alunperin ajatellut...useat suhteet ei toimi, mutta itse en ole koskaan tuntenut näin, ja se on varmaa että jos en nyt pysty kuuntelemaan sydämeni ääntä, alkaa sekin joskus kaduttamaan aivan varmasti.
No ei varmasti ole miehellä kaikki kunnossa kotona, jos pettää!!! Pahasti on pielessä se perussuhde siellä. Ei vaan uskalla puhua tai avata silmiään. Ei seksinpuute tai yltäkylläisyys ole välttämättä pettämisen syy, siinä olen samaa mieltä. Ja hyvällä itsetunnolla ja sisimmässään kypsä ihminen kyllä löytää muita toimintoja tyydyttää seikkailun ja jännityksen tarpeensa kuin pettämällä. En ikinä usko, että kukaan pettää jos kotona omassa parisuhteessa kaikki on todella hyvin.
Esimerkiksi voi olla, että toinen antaa aina toiselle periksi kaikissa asioissa vaikka hammastahanatuubin puristamistavassa tai sohvatyynyjen värivalinnoissa tai suostuu vastentahtoaan toisen mieliksi tanssikursseille tai lenkkipolulle tai hyväksyy vaimon kotiin kantamat kissanpennut tai......jokin aivan vaikka arkipäiväisen tuntuinen asia, jota ei osaa arvatakaan, että se ahdistaa toista. Siitä ei puhuta ja toinen ahdistuu. Ei puhta, ettei loukkaa toista, kun muka rakastetaan niin kovin. Jotenkin pettäjä vaan kokee, ettei voi olla oma itsensä ja sieltä se pettämisen syy löytyy.
10-20 vuotta liitossa, asia ei niin yksiselitteistä...ensimmäisen vuoden aikana jos pettää asia on toinen. Pitkään liittoon mahtuu ylä ja alamäkiä, mokuja joita katuu, tulee mokuja vaikka rakastaa kumppania!
Minusta on ihan eri asia kumppanin rakastaminen kuin suhteen kunnossa pitäminen ja vaaliminen.
Ylä- ja alamäkiin kyllä hyvässä hoidetussa suhteessa kuuluu uskollisuus. Jos suhteen hoitaminen unohtuu, niin sit sitä voi "ratketa" pettämään. Luulen, että suurin osa pettävistä henkilöistä rakastaa omaa kumppaniaan, rakastaa jopa niin paljon, ettei ota epäkohtia esille hoidettavaksi, koska ei halua satuttaa kumppaniaan tai loukata, vaan mielummin tulee mielestään oikein ymmärretyksi sivusuhteessa.
Meillä ihmisillä on elämässämme erilaisia kriisejä. Ne voivat olla ikäkausikriisejä, kuten neljän- ja viidenkympin villitys tai liittyvät yksilön omaan kasvuun ja muutoksiin vaikkapa työelämässä. Luin juuri, että suurin syy pettämiseen on pettäjässä itsessään, ei parisuhteessa!
Kun olet muutosvaiheessa, kohtaat toisen samanlaisessa tilanteessa olevan ja hänen kanssaan on niin helppo keskustella, löytää yhteys, ihastua ja "rakastua". Tietysti on suurta typeryyttä lähteä leikkimään nuorta vastarakastunutta ja siten riskeerata koko elämänsä, näin kuitenkin tehdään ja seuraukset ovat mitä ovat. Kun kyse ei ole tapapettäjästä, luulen, että tilanteeseen luisutaan vähitellen - ei kukaan tieten tahtoen riko elämäänsä ja toimivaa parisuhdettaan.
Kun puolisoni eli ikäkausikriisiään ja muutoskriisiään työelämässä, hän ihastui työtoveriinsa - tämä tarvitsi kipeästi tukea sairautensa ja avioeronsa kanssa. Meidän suhteemme, takana kolmekymmentä vuotta elettyä elämää, oli silloinkin todella hyvä. Olimme lastemme rakastavat vanhemmat, tehokas työpari, intohimoiset rakastajat ja parhaat ystävät. Tunnesuhde tuohon toiseen kehittyi pienin askelin ja lopulta tilanne oli kestämätön ja puolisoni oli kerrottava suhteestaan minulle. Sitten parisuhteemme olikin todellisessa kriisissä.
Miksi puolisoni petti hyvässä suhteessa? Hän oli liian kiltti, halusi auttaa ystäväänsä, eikä hän ollut varuillaan tunteittensa kanssa - maailmahan on täynnä ihastuttavia ihmisiä. Tuo toinen oli liian sekaisin omien ongelmiensa kanssa, eikä nähnyt, miten häneen ihastuminen ja minun pettäminen vaikkakin vain tunteiden tasolla melkein tuhosi puolisoni. Minä taas luotin puolisooni kuin kallioon. Onnellinen yhteiselämä, rakkauden tunnustukset ja upea seksi hämäsivät minua, enkä nähnyt selviä merkkejä toisesta suhteesta.
Miksi jouduimme tällaiseen tilanteeseen, vaikka elimme erittäin hyvässä parisuhteessa? Ei sitä kukaan voi selittää. Tästä kriisistä selviäminen on vienyt kaksi vuotta ja edelleen rakennamme suhdettamme uudeksi - luulen, että onnistumme.
sillä, kun sanot, että "vanha suola alkaa janottamaan". Siis pidätkö avokkiasi vain tämän takia "varalla", etkä kerro sivusuhteestasi? Siis mikäli sinulla menee sivusuhteessa huonosti, niin onhan vanha avokki sentään tallella, jonka luo voi palata. Näinkö se menee?
vaan sanoin ja vastasin edellisen kirjoittajan kohtaan:
"että aina tulee uusia "ihastumisia" jotka kestävät jopa ehkä parikin vuotta, mutta luulen, että sen jälkeen voi jo vanha avokkikin tuntua paremmalta"
Että aina, eroammeko me sitten vaan "ihan normaalisti" vai toisen naisen takia, voi käydä niin että vanha suola alkaa janottamaan....ei asiat ole aina niin yksiselitteisiä, ei kaikkea voi ennustaa. En todellakaan pidä avokkiani varalla, haluaisin löytää rohkeutta kertoa hänelle. Ja ymmärrän kyllä että vaikka tunteet toista naista kohtaan ovatkin nyt todella vahvat, niin myös nekin voivat hiipua ja arki astuu kuvaan...tai homma ei muuten vaan toimi. Ja se mitä sitten tapahtuu jos on tapahtuakseen, sitä ei kukaan tiedä. Mutta nyt tiedän sen, että jos en kuuntele sydämeni ääntä ja anna uudelle suhteelle edes mahdollisuutta, se kaduttaa ja pitkään...
.., joilla ei ole kakki kotona parisuhteessa hyvin eivät petä?
Kenen kuuluu suhdetta hoitaa?
Tässä vastauksessa tosin kumoat sen, mitä edellä toisaalla sanoit pettämisen aiheutuvan - huonosta suhteesta. Nyt pettäjä valitsee mieluummin pettämisen kuin suhteen epäkohtien esille nostamisen.
Eli pettäminen on valinta. Syitä pettämiselle ladellaan ensin sille kolmannelle osapuolelle, jotta tämä ikään kuin "hyväksyisi" oman roolinsa kakkosena. Käryn käydessä samat syyt luetellaan petetylle, jotta monoa ei tulisi suoralta kädeltä - "ongelma poistuu, kun nämä asiat on kunnossa" -tyyliin.
Pettäminen on vastuun pakoilemista - ei vastuuta olemassa olevan suhteen hoitamisesta, ei vastuuta kolmannesta pyörästä. Pettäminen on yhtä hyvin myös vain seksiä, ilman sitä, että jossain tytyy olla vikaa, ennen kuin alkaa panettamaan.
Kakkosnaisen osa hirveä, jos mies ei halua erota entisestä vaimostaan. Samoin ei halua rakentaa tulevaisuutta kakkosnaisen kanssa, on siinä tosiaan jotain hämminkiä. Miksi kakkosilla ei ole silmät auki, mitä he oikein odottavat ja kuvittelevat.Se osoittaa toisesta ominaisuutta, joka sanoo, että ykkönen on aika hyvä, jolle kakkonen ei tällä hetkellä ja tässä tilanteessa vedä vertaa missään suhteessa.
mies lähtee kakkosta hakemaan jos vaimo on niin hyvä? Miksi lähteä hyvä avioliitto pilaamaan ja riskeeraamaan jos vaimo on niin hyvä?
...kaksi vuotta? Apua, puolivuotta on nyt meillä mennyt. Mieheni sanoi, ettei alunalkaenkaan aikonut yhteitä elämää Toisen kanssa, että siitä sovittiin heti alussa. Kolme vuotta sitä kesti, minä luulin kaiken olevan hyvin.
Ja tämä toinen jatkoi pitkään yhteyden ottoja, soitteli "vahingossa" minun puhelimeen.
Kakkosena oleminen on yleensä väliaikainen olotila, joka yleensä päättyy ns. heräämisen jälkeen. Yleensä silloin kakkosuus loppuu, ja pettäjä on ota-tai-jätä-tilanteessa. Yleensä vastuunotamista pakoileva pettäjä ei tuota päätöstä voi eikä uskalla tehdä. Jos hän päätöksen tekee, niin yleensä perhe ja koti pysyy mutta kakkonen jää. Kakkosen pitää ottaa vastuu omasta elämästään. Tutkimuksissa on tullut esille fakta, että vain 2% uskottomuudella alkaneista suhteista onnistuu! Se luku kertoo näiden suhteiden onnistumisesta. Niitä ei juurikaan siis ole!
Mitään prisessa-unia ei siis kannata elätellä mielessään.
Jos olet kakkonen niin lopeta suhteesi varattuun. Ala elää omaa elämääsi, ja vietä jonkin aikaa täysin yksin. Selibaatissa eläminen eheyttää ja puhdistaa.
En ole mikään hyi-seksiä-tyyppi, mutta kakkosen on tervehdyttävä täysin voidakseen luoda toimivan parisuhteen.
joka nähtävästi kuuluu tuohon 2%:tin joukkoon,höpö höpö tilastoille....Lainatakseni mieheni sanoja, että jos mies todella rakastuu niin kyllä se eroaa,ja yhdessä ollaan oltu jo 11 vuotta ja suhde senkun paranee....
teillä oli....oliko molemmat varattuja, vai vaan mies...lähtikö pitkästäkin suhteesta?
Jos mies todella rakastaa, niin kyllä se eroaa! Eli kannattaisiko näiden odottamiseen kyllästyneiden kakkosten jo tehdä tästä jokin johtopäätös? Eipä taida mies kakkostaan rakastaa, kun ei kerran ykkösestään erota halua.
Joku tuossa sanoi, ettei mies halua loukata vaimoaan. Ja mitäpäs tämä kertoo kakkoselle? Mies ei halua vaimoaan loukata, mutta on silti valmis loukkaamaan kakkostaan koko ajan pitkittämällä eroa? Kumpaakohan mahtaa mies enemmän rakastaa, sitä vaimoa, jota ei halua loukata, vaiko kakkosta, jota loukkaa koko ajan?
Ehkä ei tosiaan kannata iänkaiken odottaa, jos on asemaansa tyytymätön. Eikä kai kannata kauheasti uskoa sellaisen miehen rakkaudentunnustuksia, jonka tietää valehtelevan ja pettävän koko ajan.
Olette niitä harvoja, jotka ovat onnistuneet! Ero-ryhmät ovat pullollaan uskottomuuden haavoittamia. Osa on jättäjä- ja osa jätettyjä puolisoita. Itse jättäminen eikä ero niin kova pala olisi, mutta tulla ensin petetyksi ja sitten vielä jätetyksi, hylätyksi!! se on ihmiselle vaikeaa kestää.
Minä kirjoitin tuosta 2%:sta sen takia, että kakkoset ymmärtäisivät kuin pieni onnistumisprosentti jatkossa on. Heidän elämänsä takia ei kannata uskoa niitä harvoja tapauksia, jotka ovat päätyneet pysyvään parisuhteeseen. Yleensä ihmiset päätyvät eroissa syöksy-kierteeseen, josta on vaikea irrottautua.
Tuskimpa ne niin kauniita on ne onnistumisprosetit yleensäkään suhteessa kun suhteessa, oli se alkanut miten tahansa!
Ja vaikka nyt itse onkin sen kakkosen roolissa, jota pettäjä on valmis loukkaamaan kun ei eroa vaimostaan...niin kyllä mä ainakin pystyn osittain astumaan myös sen miehen kenkiin. Takana on kuitenkin pitkä suhde...ei se jättäminen ole pelkästään sen vaimon jättämistä, vaan kaiken sen mitä sen suhteen myötä on rakennettu. Yhteiset ystävät, asunnot, molempien perheet...toisen kanssa taas kaikki on rakennettava alusta...ei ole mitään yhteistä, tottakai se pelottaa. Se mitä muut ajattelee ja millainen muutos se on. Joten mä olen jo siinäkin mielessä valmis antamaan aikaa, mutta se on totta, liika on liikaa, ei tällainen voi jatkua loputtomiin. Koska vaan on oikea aika luovuttaa ja myöntää ettei tästä nyt vaan tuu mitään, kuinka kauan kannattaa odottaa??
Kuinka kauan haluat odottaa? Kuinka kauan haluat tuhlata elämääsi sellaiseen ihmiseen, joka ei kuitenkaan sinua valitse? Mitä kauemmin odotat, sitä vaikeammalta ero pettäjästä tulee tuntumaan. Odottamisen aikana totut tuohon sairaiseen suhteeseen, ja se alkaa toimia ihan omassa ulottuvuudessaan. Alat pitää sitä jopa normaalina.
Jos mies vetoaa perheeseen, ystäviin, lapsiin ja omaisuuteen, niin sinäkin voit vedota niihin. Sinähän tässä suhteessa menetät ne kaikki!!! Sinä luovut jopa niiden haluamisesta, kun alat ymmärtää pettäjää. Järki hoi!! Teillä on todellakin edellytyksiä jatkaa suhdetanne pitkää, mutta onko se sinua kohtaan oikein?
Kolmasosa ensimmäisistä avioliitoista päätyy eroon joten niissä on seitsemänkymmenen prosentin todennäköisyys onnistua verrattuna tuohon kahden prosentin todennäköisyyteen. Toisista avioliitoista taas onnistuu huomattavasti pienempi määrä. Kaksi prosenttia ei siis kuitenkaan ole nolla. Olen kyllä joskus kuullut jopa viiden prosentin todennäköisyydestä.
Olet varmasti ihan oikeassa, että mies jättää entisen vaimonsa myötä paljon muutakin. Sanotaan vaikka näin, että miehen rakkauden sinua kohtaan pitäisi olla erittäin suurta, että hän jättäisi vaimonsa. Aika moni ihminen hakee rakkautta, mutta myös pitempiaikaista turvaa ja jatkuvuutta elämäänsä. Loppujen lopuksi pieni vähemmistö ihmisistä rakastaa seikkailua niin paljon, että olisi valmis aloittamaan monta kertaa kaiken uudelleen. Tällä palstalla moni kakkonen sanoo usein halveksivaan sävyyn, että mies jatkaa vaimon kanssa, koska se on "tuttua ja turvallista". Mutta se tuttu ja turvallinen elämä saattaa olla monen ihmisen päämäärä, kun asiaa tarkemmin harkitsee.
Voin sanoa, että yhteinen asunto on todella huono tekosyy jatkaa epäonnistunutta avioliittoa. En ymmärrä, miten toiset naiset voivat olla niin naiiveja, että uskovat miehen jatkavan vaimonsa kanssa yhteisen asunnon (tai lasten) takia. Yhteisen asunnon myynti on Suomessa erittäin helppoa. Yhteinen koti on osa sitä tuttua ja turvallista elämää, jota ihmiset yhdessä rakentavat. Kyse on siitä, että kakkosen rakkauden pitäisi olla arvokkaampaa kuin vaimo, perhe ja yhteinen omaisuus yhteensä. Se on vaikea yhtälö.
Se noinkin, mutta kuka on sanonut, että tuhlaan elämääni ihmiseen joka ei kuitenkaan minua valitse. Miksei voi ajatella positiivisesti, hyvää kannattaa aina odottaa...avoliitoista ja avioliitoista erotaan kokoajan, miksei sitten mahdollisesti tästäkin??
odota, viimekesänä tutustuin varattuun mieheen ja kertoin, että en halua lähempää suhdetta varattuun, mulla oli periaate, että aviomiehet/avomiehet saavat olla ruhassa, mies ei vaan uskonut, sanoi, että kyllä niitä periaatteitakin voi muuttaa ja kun olemme aikuisia, eikös voimme tehdä mitä halutaan, aikoi erota, ajan kysymys, milloin tulee loppu. aika näkyy venyvän ja sanoo vieläkin ajankysymys???? vaikka olen kertonut, että minulla on kaveri, eikun soittelee, että saanko tulla käymään, kokoajan kimputtaa, hänen sydämmensä särkyy, jos jätän ja kuinka kärsin siitä, miksi pitää tehdä sitten näin, kun sydän särkyy, itsekin sanoi, että, kun sattuu kohdalle vapaa, niin väistyn syrjään, mut tosiasia on, että ei pystykkään, haluu olla kummankin kanssa, mut eipä onnistukkaan, koska hänellä on nyt niin vaikeaa kotona ja haluasi kuitenkin vielä jatkaa, mut minä en halua, kyllä miehet, ei tietenkään kaikki, on niin avuttomia, sanoin, että ken leikkiin ryhtyy, sen leikin kestäköön, ei pitäisi ruveta leikkimään tosiasioilla, kun ennenpitkää loppu tulee..
Valitettavasti siinä käy niin, että jos mies eron ottaisikin, niin senjäkeen tunnontuskat ovat kovat. Sinä tulet syyllistetyksi varmuudella. Sitten tulee vielä lasten ongelmat, koska heikin tulevat vähintään joka toinen viikonloppu. Silloin isällä on vain aikaa heille! Ja sinä passaat etkä yhtään valita. Käypä katsomassa uusperheiden keskustelupalstaa.
Pettäjä osaa vedota tunteisiisi. Hän ns. manipuloi sinua. Älä ihmeessä anna periksi. Sinun ei ole mikään pakko vastata puheluihin. Sinun ei tarvitse kuunnella hänen selityksiään. Olet vapaa ihminen seurustelemaan kenen tahansa VAPAAN miehen kanssa. Pettäjällä on hiukan eriasia, kun ihan kuka tahan ei tuollaisen kelkkaan lähde.
Mieti seurustelisitko talousrikollisen kanssa? Entä petoksesta tuomitun kanssa? Entä seurustelisitko miehen kanssa, joka tekee piniä näpistyksiä kaupasta? Entä jos mies myisi itseään? Luultavasti et. Seurustelet kuitenkin miehen kanssa, joka on avionrikkoja, lupausten rikkoja, luottamuksen rikkoja. Pakene vielä kun voit!!
ja voisitko kertoa, missä se on julkaistu ja luettavissa? Olisi hauska nähdä oikein yksityiskohdatkin, ja millaisia kaikkia prosentteja tähän tutkimukseen sisältyy.
Heräämiseen yleensä kakkossuhde päättyy, ihan kuin pettäminenkin. Enemmän tai vähemmän epäkypsä ja vastuuntunnoton henkilö joko suostuu kakkosnaiseksi/mieheksi ja suostuu pettämään kumppaniaan. Itse elin sellaista vaihetta avioeroni jälkeen, rikkinäisenä ja epästabiilina sieluna.
En koskaan edes rakentanut pilvilinnoja varatun miehen varalle. Kun selvisin jaloilleni ja aikaa erostani oli kulunnut puolisentoista vuotta jätin varatun miehen. Elin omillani ja olen nyt onnellisessa parisuhteessa suunnitellen yhteistä tulevaisuutta OMAN kullan kanssa.
Selibaattia eheytyminen ei kylläkään mielestäni vaadi, mutta seksikumppaniksi kannattaa ainakin yrittää etsiä sinkku. Mutta eheytymiselle tärkeää on mielestäni se, että tunnistaa ja tunnustaa asioita itselleen. Tutkii omaa elämäänsä, mikä on ollut pielessä, mitä pitää korjata. Millainen lapsuus minulla oli, millaiset eväät elämälleni sain, mihin perustuu ajatukseni ja tekoni.
Kun on itsensä kanssa sujut, niin silloin hyvä ja onnellinen parisuhde onnistuu, mutta kumppanin on myös täytynyt analysoida itselleen oma eletty elämänsä.
Voihan se uusi onnellinen ja onnistunut hyvä suhde syntyä vaikka sen entisen varatun kanssa samoin edellytyksin - luulen.
olen ainakin itse ajatellut. Olen sinkku ja seukkaillut noin puoli vuotta varatun miehen kanssa. Hän on hyvin rakastunut minuun ja puhuu erosta, mutta tottakai se vie aikaa..;) Joo, elämänkokemusta on sen verran, että en tosissani elättele mitään toiveita ja sen olen hänelle kyllä sanonutkin.
En silti usko noihin prosenttilukuihin tai muihin tilastoihin, useita onnistuneitakin suhteita löytyy ainakin minun tuttavapiiristäni. Esim. ex-mieheni on kihloissa kakkosensa kanssa ja tosi hyvin menee ja tulee menemään jatkossakin, jos se hänestä riippuu. Kyllä nämä minun mielestäni on enemmänkin itsekunkin luonteesta ja vielä enemmän tahdosta kiinni, halutaanko tosissaan suhteen onnistuvan. Jos mies on tosissaan, hän kyllä eroaa, mutta omasta kokemuksesta tiedän, että se vie aikaa eikä ole helppoa, vaikka olisi kuinka rakastunut kakkoseensa. Ja mietipäs omalla kohdallasi olisitko valmis naimisiinmenoon esim. neljän kuukauden seurustelun jälkeen? Mieshän joutuu tavallaan tekemään tuon päätöksen silloin, kun päättää luopua entisestä elämästään ja valita kakkosen.
Kuitenkin sen eroamisen pitäisi tapahtua parin vuoden sisällä suhteen alkamisesta, kun vielä on kiihkeitä tunteita kakkosta kohtaan. Jos odottelee pitempään, niin kakkosestakin tulee pelkkää rutiinia, ja siitä on sitten valintatilanteessa helppo luopua. Toisaalta, varattua miestä ei koskaan pidä mennä kiristämään..silloin olet menettänyt hänet. Sitten kun et enää kestä, niin kerrot vaan ihan nätisti, että suhde päättyy just nyt ja toivotat hyvää loppuelämää vaimon ja perheen kanssa. Jos mies ei kestä elämää ilman sinua, niin hän kyllä eroaa vaimostaan ja tulee luoksesi. Tiedän muutaman tapauksen, joissa mies on miettinyt puoli vuotta - vuoden ottamatta yhteyttä kakkoseen ja sitten ilmoittanut eronneensa ja haluavansa tämän kakkosen. Nämä tuntemani pariskunnat ovat nyt olleet yhdessä jo useamman vuoden tapahtuman jälkeen eikä mitään erojuttuja ole näkyvissä. Siis, teet ihan niinkuin itsestäsi parhaalta tuntuu, onnistuminen on aivan yhtä mahdollista kuin epäonnistuminenkin.
No huh huh!!
Otit sitten oman ex:n ja tämän kakkosen suhteen esimerkiksi onnistuneesta suhteesta!! Erikoinen valinta, mutta kertoo jotakin sinun ex:n suhteesta. Ilmeisesti se oli tunnetasolla kuollut, joten sinulle riittää nytkin samanlainen tunneilmapiiri. Olethan sinäkin nyt kakkonen etkä saa niitä syviä ja aitoja tunteita.
Muuten olen sitä mieltä, että jos ottaa vielä parinkin vuoden päästä yhteyttä, niin silloin voidaan jo paremminkin onnistua. Silloin on erosta selvitty ja seistään jo omilla jaloilla.
Täytyy kyllä sanoa, että menee itselleen valehtelu jo aika pitkälle, kun ei halua enää selvää faktaa eli tilastoja uskoa. Varma juttu on, että tilastot eivät ole pilkulleen oikein, mutta ei ne kyllä täysin poskellaankaan ole. Jos tilastojen mukaan uskottomuudesta alkaneista suhteista on kahden vuoden kuluttua viisi prosenttia vielä olemassa, varmasti oikea prosenttiluku ei ole kaksikymmentä prosenttia. Jos tunnet yhden pariskunnan (miten kauan he muuten ovat olleet yhdessä?), joiden parisuhde on alkanut kolmiodraamasta, se ei tilastoja muuta. Jokuhan siihen viiden prosentin joukkoon kuuluu. En tosin tiedä, puhutko seurustelleista tai avoliitossa olleista lapsettomista pareista, joiden kohdalla parinvaihto lienee aika luonnollista kehitystä. Tilastot koskevat virallisesti eronneita.
Aika hyvin tunnet tuttavasi (osoittaa kyllä elämänkokemuksen puutetta), kun sanot, että mitään erojuttuja ei ole näkyvissäkään. Ihmiset kertovat lähimmilleen aviosuhdevaikeuksistaan, mutta normaalit ihmiset eivät levittele yleensä yksityisasioitaan koko tuttavapiirille. Et voi myöskään tietää entisen miehesi parisuhteen tilasta koko totuutta. Vaikka ihminen yrittäisi olla miten rehellinen ja objektiivinen tahansa, hänen versionsa asioista on hänen versionsa.
On todella lapsellista ajatella, että miehen pitäisi erota kahden vuoden kuluessa kakkossuhteen alkamisesta. Vaikka mies eroaisikin, hänen ei ainakaan pitäisi sitoutua uudelleen heti eron jälkeen. Jos mies kaipaa kuitenkin pitkää parisuhdetta, hänen pitäisi odottaa, että kakkossuhteesta tulee rutiinia. Vasta sitten voi tietää, onko kakkossuhteessa mitään parempaa kuin entisessä elämässä. Itse tiedän monta pettämisen takia eronnutta paria. Yleensä vaimo on jättänyt pettävän kumppanin. Mies ei ole yhtään kertaa jatkanut pysyvästi kakkosen kanssa suhdetta, ei edes siis löydy sitä viiden prosentin onnistumista. Yksi mies muutti väliaikaisesti kakkosensa luo lähinnä kai yösijan takia, mutta sekin suhde loppui muutaman kuukauden jälkeen. Eronneet miehet sinänsä sitoutuvat aika nopeasti uudelleen, mutta salasuhteen hyvät puolet eivät välttämättä kanna arkielämässä ja pitkässä suhteessa.
esimerkkini ex-miehestä ja hänen kakkosestaan herättää mielipiteitä.. Olet oikeassa, meidän suhteemme oli tunnetasolla kuollut, oltiin oltu tosi pitkään yhdessä, pitkästi yli 20 vuotta ja siihen mahtuu monenlaista kriisiä, en nyt ala tarkemmin selittämään niistä. Ei silti tarkoita sitä, että olisin tunteeton, vaikka noin kylmästi kirjoitinkin. Minulla vaan on tapana sanoa suoraan asioita ihan vaan saadakseni aikaan keskustelua ja kuullakseni erilaisia mielipiteitä. Miesystäväni on todellinen romantikko ja on aidosti rakastunut minuun, ja kohtelee minua kuin kuningatarta, joten saan kyllä aitoja ja syviä tunteita ja osaan myös vastata niihin. Aika näyttää, miten meidän suhteemme käy. Tällä hetkellä on hyvä näin, mutta monta vuotta en aio ratkaisua odottaa, vaan teen niinkuin neuvoin ap:täkin tekemään.
Mut pääpointti on kuitenkin, että varatun on tosi vaikea erota tunteistaan huolimatta.. eihän kukaan halua ostaa sikaa säkissä ja kunnollinen tutustuminen kakkoseen on vaikeaa, kun nähdään harvoin ja silloin molemmat on parhaimmillaan. Tulee pelko siitä ojasta allikkoon menosta..ja jos kakkonen alkaa esittämään vaatimuksia yhteiselosta, niin miesparka joutuu silloin ottamaan takapakkia. Olen sanonut kaikille tuntemilleni pettäjämiehille/-naisille, että hyvä peruste erolle on se, että ei enää missään tapauksessa halua elää nykyisen puolisonsa kanssa, vaikka mitään kakkosta ei olisi kuvioissa.
Olen sanonut tämän myös miesystävälleni, mutta hän ei ole samaa mieltä. Sanoo vaan, että tottakai sitä roikkuu suhteessa niin kauan kuin ei ole mitään syytä erota. Liian työlästä alkaa hajottamaan perhettä ja jakamaan omaisuutta vain sen takia, että rakkaus on loppunut. Onhan se niinkin, miehet tyytyvät siihen mitä annetaan. Miehethän ovat muutenkin tosi laiskoja muuttamaan elämäänsä, ainahan sitä voi ottaa uuden kakkosen piristämään elämää, kun yksi kyllästyy odottamaan eroa (ellei satu jäämään kiinni ja vaimo heittää ulos). Hyi minua, ilkeää ihmistä;) Näähän kuitenkin loppujen lopuksi on jokaisen omia valintoja, ketään ei pakoteta kakkoseksi, ja mieskin tietää salasuhteeseen alkaessaan, mitä kiinni jäädessään menettää.
Varoisin kyllä miestä, joka toteaa entisen suhteensa olevan kuollut, mutta laiskuuttaan roikkuu siinä, kunnes joku toinen nainen herättää intohimoja ja suostuu salasuhteeseen. Varmasti ensimmäinenkin avioliitto oli alunperin rakkausliitto. Tunteet eivät yleensä kuole itsekseen. Jos mies ei panostanut ensimmäiseen suhteeseensa, miksi hän käyttäytyisi toisin tulevaisuudessa. Varsinkin kun toinen nainen käytöksellään osoittaa, että tunteiden kuollessa on hyväksyttävää ottaa sitten kolmas nainen pitämään yllä intohimoa.
Joskus jotain positiivisempaakin kun et lopeta se perheiden rikkominen tai heivaa se äijä menemään, ei se sua rakasta eikä halua :)
Minun ex lähti liitostaan ovet paukkuen. Olimme tunteneet vain pari viikkoa, ja lopulta sain selville, että mies olikin varattu. Sanoin etten varattujen kanssa seurustele. Piste! Mies uskoi, ja seuraavaksi ilmestyikin ovelleni matkalaukun kanssa. Oli jättänyt avonsa. Meidän suhteemme ei ollut onnistunut, ja olin siinä nyrkin ja hellan välissä 5 vuotta. Lopulta mies palasi avokkinsa luokse. Sen pituinen se.
Oliko onnellinen loppu? minun kannaltani oli. Ex:n entinen avokki otti miehen, jonka uskoi täydellisesti muuttuneen. Miehellähän oli silloin vielä pelit ja vehkeet, jotka minä omistin. Lähtönsä jälkeen ex erosi avokistaankin jne. Ei ehkä enää kaikkia edes kiinnosta.
Sitä vaan tässä yritän selittää, että se ykkönen jää aina miehen mieleen..ja paluukin muodossa tai toisessa on aina mahdollinen. En sano että niin kay aina, mutta niin käy joskus.
Tuolla aiemmin puhuttiin 2 % onnistumisesta, onkohan se siis eri tutkimus kuin tämä 5 %? Osaatko kertoa, missä tämä tutkimus on luettavissa yksityiskohtineen?
väitteitäni.. Ensinnäkin, ikää minulla on pari vuotta enemmän kuin sinulla (jos nimimerkissäsi on ikäsi), eli jonkin verran elämänkokemustakin. Ja uskottomuustilastoista sen verran, että onko niissä huomioitu se, että monesti uskottomia on kaksi, kun molemmat pettäjät ovat parisuhteessa? Ei sillä, että sillä olisi mitään merkitystä, mutta olisi vaan mielenkiintoista tietää, vaikuttaako molempien uskottomuus suhteen kestävyyteen jotenkin...No sitten niihin onnistuneisiin suhteisiin: 1) Sisareni petti oltuaan n. 15 vuotta avioliitossa (on lapsia)ja on ollut jo 7 vuotta tämän petoskumppanin kanssa 2)Toinen sisareni petti, molemmat olivat olleet pitkään aviossa ja lapsia oli, ovat olleet 6 vuotta yhdessä 3)Serkkuni petti, molemmat olivat tahoillaan aviossa ja molemmilla lapsia, ovat olleet 30 vuotta yhdessä 4) Ystäväni alkoi seurustelemaan naimissa olevan miehen kanssa (molemmilla lapsia), mies erosi ja ovat olleet 5 vuotta yhdessä.. Näitä voisin luetella vaikka kuinka paljon, mutta se siitä. Halusin vain kertoa juuri nuo esimerkit siksi, että tosiaankin tiedän aika paljon heidän elämästään ja tulevaisuuden haaveistaan eikä niihin kuulu eroaminen.
Eihän kukaan voi tietää, onnistuuko suhde, vaikka se alkaisi ns. puhtaaltakin pöydältä. En minä eikä kukaan muukaan voi vannoa, että nuo edellämainitut suhteet onnistuvat tai epäonnistuvat. Ex-mieheni tunnen sen verran hyvin, että tiedän hänen tekevän kaikkensa suhteen onnistumiseksi eikä hän luovuta helpolla. Jokaisen vaan täytyy tehdä valintansa itse ja uskoa omiin tunteisiinsa, ei elämää voi elää oppimalla toisten kokemuksista tai luottamalla tilastoihin. En sen kummemmin puolustele tai tuomitse uskottomuutta, minua on petetty ja olen itse pettänyt, mutta silti jaksan lapsellisesti uskoa löytäväni vielä sen loppuelämän kestävän rakkauden, olkoon se sitten uskottomuudesta tai puhtaalta pöydältä alkanut suhde.
Tämä mielipiteeni siitä, että miehen pitäisi pystyä eroamaan parin vuoden sisällä perustuu siihen, että itselleni tuo on ehdoton maksimiaika kakkosena oloa. Että tämmöistä, hyvää kesää kaikille!
Teillä sitten on tuo pettäminen ihan veressä. Ei olenkaan ihme, että niin kovasti haluat olla oikeassa. Täytyy kuitenkin tuottaa pettymys, sillä tieteelliset tilastot laaditaan hiukan toisenlaisella lriteereillä kuin mitä sinulla on:-)
Ja sitten asiaan,
kuinka monta sisarusta sinulla on? Kuinka moni heistä elää 1. liitossa? Kuinka moni on eronnut? Ja kuinka monta prosenttia heistä kaikista on onnistunut liitoissaan kakkosen kanssa?
Jos sinulla on 4 sisarusta ja kaksi on lähtenyt onnistuneesti pettäjän matkaan, niin luku on 50%. Jos laajennetaan hiuka otosta kattamaan myös serkut, niin otos on ehkä 15 luokkaa. Jos tästä ryhmästä vain erotetaan nuo 3 em:a, niin voimme puhua vain 25%:sta. Sitten laajennetaan hiukan naapureihin ja vielä pidemmälle niin..ja hups..saadaan tuo 5%. Suosittelen lukemaan Fisher: Jälleenrakennus.
Mitä jos hän palaa eron jälkeen vaimonsa luo, oletko siltikin kakkonen, vai loppuuko siihen?
Rakastuneita vai hyväksikäytettyjä? Seurustelin ja olin kihloissa 7 vuotta. Tuli ero lähes 10 vuotta sitten. Mies löysi uuden ulkomailta, toi naisen Suomeen, teki hänen kanssaan pari lasta ja meni lastensa äidin kanssa naimisiin. Heidän suhteensa on erittäin vaikea, riitaisa ja äiti jopa hylkäsi perheensä (nuorin lapsista tällöin vain 1,5 vuotias!) useaksi kuukaudeksi. Palasi kuitenkin Suomeen, yrittävät nyt lasten takia pyöritää arkea. Lähes koko tämän ajan olen tapaillut exääni, joka on ollut valmis eroamaan nykyisestä suhteestaan. Nainen on ollut suostuvainen eroon, mutta uhkaa siinä tapauksessa viedä lapset ulkomaille. On saanut tietää exäni tapailevan minua, jolloin olen saanut häneltä tappouhkauksia.
Kuka tässä uskoo ja ketä? Mikä olisi järkevintä? Toivomus olisi vain, että kaikki -ennemmin tai myöhemmin- olisivat onnellisia.
ei ole helppoa ja miten suhteen varattuun voi lopettaa,ilman että tuntee pahaa oloa?
Huh-huh!! Olisi kannattanut pysyä erossa tuollaisesta ukosta. Älä nyt vaan lähde tuota porsasta ymmärtämään!
kun olet hyväksynyt tilasi kakkosena. Mistä muuten tiedät että miehellä ei ole aiemmin ollut kakkosia?
Monet miehet osaavat näytellä.
Järkeä käyttämällä voi lopettaa suhteen petturiin! Psykologisesti kannattaa ottaa etäisyyttä eikä enää ns. jakaa omaa elämäänsä petturin kanssa. Mitään ns. traditioita ei kannata vaalia. Niitä tulee sitten jälkeepäin ikävä. Kaikista ns. teidän-jutuista kannattaa sanoutua irti. Muuten nuo pienet ja merkityksettömät asiat muistuttavat liiaksi..ja kakkonen on yksinäisyydessään heikko. Vähitellen tiedostamalla ja järkevästi toimimalla pettäjästä pääsee kyllä eroon.
pettävän miehen ja hänestä oli lopulta ihan normaalia pitää kakkosta!Sano,et asutaan vaan yhdessä?
Erosin ja löysin laastariksi varatun ja voin sanoa että sekin loppuu sillä ei ole mitään tunteita mutta että olis joku sitä pitää ystävänä koska ei vakampaan pysty.
Saa nähdä,onnistuuko ex-miehen asuminen yhdessä kakkosensa kanssa kohta,sillä en ole entisenä vaimona enää este.
Eli poikki kaikki ja yksin jonkin aikaa vasta sitten uusi jos sellanen tulee elämääni!
Ei koskaan pettämistä kenenkään elämään enää,näin toivon sillä se ei ole vaan oma juttu vaan kaikki kärsii!
haluan irti varatusta eli jätänkö vaan vastaamatta kun soittaa vai olenko julma!Olen jo kertonut hänelle että vaimosi on tarkein ihminen mutta hän vaan on hiljaa jonkin aikaa ja sitten taas soittaa?
Eihän se mies muun takia soita kun kysyäkseen: Saako sulta?
Kun sanoin ettet saa jakaa elämääsi pettäjän kanssa, tarkoitin juuri tätä. Älä kerro hänelle miltä sinusta tuntuu. Älä edes kuvittele hänen ymmärtävän tunteittasi. Hänen taktiikkansa on ns. jututtaa sinua, että sitten olisit paremmalla tuulella. Oikeasti hän ei välitä siitä mitä sanot.
Älä siis JAA TUNTEITASI hänen kanssaan. Tee pettäjästä ns. objektiivisia arvioita eli katso häntä ihan realistisesti ilman mitään ruusunpunaisia laseja. Listaa hänen 10 hyvää ja 10 huonoa puoltaan. Huomaat, että huonojakin puolia löytyy. Jos pyytäisit pettäjää pohtimaan suhdettanne enemmänkin, hänellä ei todennäköisesti olisi aikaa. Sinä joutuisit vaan pohtimaan näitä yksiksesi, koska miehen olisi oikeasti NAUTTITTAVA PERHEESTÄ, jota ei sinulla hänen kanssaan koskaan tule olemaan. Sensijaan että selittelet itsellesi asioita parhain päin, sinun olisi syytä miettiä kuinka monesta asiasta miehen takia luovut. Se ei ole sen arvoista.
onkin ihmeellistä eli ei ole aikaa edes kuunnella mitä tunnen!Luulin että rakastaa minua kun ei halua että otan puheeksi mitään?
Voiko joku olla niin tyly että vaan seksin takia?Voiko tuommonen rakastaa vaimoaan??
Älä erehdy pitämään tunteettomuutta jonain muuna kuin se on. Tuo pettäjä ei kykene tuntemaan rakkautta sen enempää kuin muitakaan tunteita. Näin ollen vaimo on ihan yhtä onneton kuin sinäkin. Mies vaan ns. näyttelee tunteita. Hän tekee ystävyyden ja huomaavaisuuden ELEITÄ.
Kyllä oikeassa rakkaudessa toista kuunnellaan. Siinä jaetaan tunteita. Huomaan, kuinka maailmasi on vääristynyt, kun olet ollut pettäjän kanssa suhteessa. Et enää erota mikä on oikeaa rakkautta!! Sinun täytyy ehdottomasti ajatella itseäsi nyt, etkä enää saa vähätellä omaa tarvitsevuuttasi myös kumppanin suhteen. Pettäjä ei sinulle voi antaa mitään, joten mitäpä jos sanoutuisit koko hommasta irti?
saanuktin fyysisiä oireita ja helpotti tuo loppulause että sanoutusin irti koko suhteesta.
Ei tämä voi olla rakkautta vaikka eroni jälkeen varattu mies oli tärkeä kuin oljenkorsi,luulin sitä rakkaudeksi.
En taida tarvita häntä enää mihinkään.Laitan viestin:en jatka enää yhteydenpitoa.Ps.olen tehny aiemminkin ja muutaman päivän päästä tulee vastaus:soita heti!...en soita enää..
Voiko mitään ihmissuhdetta lopettaa tuntematta pahaa oloa? Selviääkö elämässään mitenkään tuntematta koskaan tuskaa ja murhetta? Et voi lopettaa tuntematta pahaa oloa, mutta et voi jatkaakaan kakkosena oloa tuntematta pahaa oloa. Minusta jättämisen lyhytaikainen tuska kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta kuin jäämisen jatkuva paha olo.
Faktaa on se, että surutta et elämästä selviä. Ja siitä huolimatta on kyettävä tekemään tuskallisiakin päätöksiä. Kakkoset eivät ole minkäänlaisessa erityisasemassa tässäkään suhteessa.
Teet aivan oikein.
Erosi jälkeen ehkä siirsit tuohon pettäjään omia vaimon tunteitasi. Menit siis ojasta allikkoon.
Neuvoisin vaan sinua laittamaan erilaisen viestin kun ennen, koska silloin entinen ei toistu. Eräs ystäväni teki näin.
Hän muutti kännykästä miehen nimeä. Hän laittoi nimen kohdalle sanan pettäjä. Aina kun mies soitti, hän näki sanan pettäjä. Tuo toimi ystäväni kohdalla.
Edelleen, jos laitat viestin:
En jaka enää yhteydenpitoa, se ei ole käsky PETTÄJÄLLE lopettaa yhteydenpitoa.
Ehkäpä olisi hyvä laittaa jotain käskevää ja topakkaa. Jotain:
En halua sinun enää ottavan yhteyttä minuun.
Jos viesti tulee takaisin, niin älä ihmeessä lue sitä. Deletoi se, koska siten sinä pystyt hallitsemään elämääsi täydellisesti! Siihen ei kukaan tule jos et sinä anna hänelle lupaa.
että mies unohtaa vaimonsa jos siittä eroaa? Etkö pelkää että mies alkaakin vertaamaan sinua vaimoonsa ja varsinkin silloin kun vaimo on vapaa ja taas saavuttamaton ja sinä siinä vieressä varma, eikö silloin ikävä vaimoakohtaan kasva, kestätkö sen?
Eikö ole vaikeaa kun se vaimo ei häviäkkään miehen elämästä, vaan lastenkautta ovat tekemisissä jatkossakin. Voitko oikeasti luottaa että mies ei käy myös vaimonsa luona ja sinusta tulekkin ykköskakkonen.
Jos oikeasti haluat hänestä eroon,sano suoraan että ei kiitos.
ne yhdessä on muodostunut vankka side. Vaikka sitten eroaa ei tänä biologinen ja psykologinen vanhemmuus katoa ja niistä aiheutuva side. Paitisi jos totaalisesti hylkää lapsensa.
Luuletko ,että mies unohtaa kokemuksensa synnytyssalissa lapsensa syntymää todistaessa, sitä miten hän tuki rakasta vaimoaan synnytyksessä ja kuinka he ihastelivat ja ihmettelivät rakkautensa hedelmää?
Jättämisestä ei seurannut "lyhytaikaista tuskaa". Se ei ottanut loppuakseen millään ja "tuska" on liian lievä sana sitä kuvaamaan. Siispä päädyimme uudelleen yhteen ja "jäämisen paha olo" on ehkä miljoonasosa siitä jättämisen tuskasta. Molemmin puolin. Hyvät hetket korvaavat huonot moninkertaisesti.
Kumpi omalla kohdallani on pahempi vaihtoehto - se on siis helppo sanoa.
siis pettäminen veressä:)..syyt voivat tietenkin olla aivan muuta kuin mitä helposti ajatellaan, mut se siitä. Minä haluan olla oikeassa vain siinä, että myös uskottomuudesta voi alkaa onnellinen suhde ja minun lähipiirissäni näin on käynyt monelle, ei minua kiinnosta prosenttiluvut. Tottakai, voishan sitä sanoa varatulle miesystävälle, että ei tästä mitään kuitenkaan tule, kun se 5 %:n onnistumiskiintiö täyttyi eilen tai muuta vastaavaa, mutta jätän teidät nyt laskemaan prosentteja ja nautin elämästä..
En ole riutunut päivääkään, eikä siihen ole tarvetta.
Molemmat elää omaa elämäänsä ilman tarvetta omistaa ja esittää vaatimuksia tai odotuksia.
Tosin ihan käytännön syistä ollaan sovittu, että seuraavassa elämässä ko. mies syntyy johki moniavioiseen kulttuuriin, niin voin reilusti muuttaa heille asumaan ilman sen kummempia sembaloita : D..
Riuduin suhteesta puoli vuotta. Sitten sanoin hyvästit pettäjälle. Ja tämä on se onnellinen loppu. En usko minkään muun vaihtoehdon olevan yhtään onnellisempi,paitsi siinä etten ikinä olisi ollut tekemisissä sen ukkelin kanssa. Mutta nyt oppi ja huojentunut olo, että asia jäi siihen. Tuskin olisin itsekään siiheen mieheen pystynyt luottamaan. :)
Sanoit kyllä nyt ne tämän keskustelun viisaimmat sanat. Paras loppun on todellakin suhteen loppuminen. Ja se olisi vielä paras jos ei sitä olisi koskaan ollutkaan.
Mikä suhde olisi pitänyt loppua ollakseen paras, se sivusuhdeko?
Minun mielestä se alkuperäinen suhde on ollut päin puuta, jos yleensä toinen lähtee pettämään. Se olisi pitänyt loppua (jos ei kerran puhumalla ja toista ymmärtämällä kuntoon ollut mahdollista saada) ennen kuin toinen alkoi - se olisi ollut paras!!!
Minusta SIVUSUHTEEN SYYT LÖYTYY AINA PETTÄJÄN JA KUMPPANIN HOITAMATTOMASTA HUONOSSA TILASSA EHKÄ EPÄONNISTUNEESTA SUHTEESTA, mitä väkisin yritetään pitää kasassa esim. lasten tai omaisuuden takia.
Nimenomaan syy on pettäjän ja (yleensä vaimon) huonossa suhteessa, jota on jatkunut aikansa. Mies etsii ulospääsyä toisen naisen kautta, antaapa uusi nainen sitten fyysistä tai henkistä mielihyvää, parhaimmillaan molempia. Ja kertoo asioitansa avoimesti, myös sen miksi on vaikea erota.
Alussa ei tietenkään voi ajatella eroa siksikään, kun ei tiedä mitä uusi nainen voi pidemmän päälle tarjota, oikeaa rakkauttako.
Mies kun harvoin lähtee suhteesta tyhjän päälle, voisin väittää ettei lähde koskaan. Oma ex-mieheni ainakin hommasi uuden tyttyöystävän ennen kotoa muuttoaan.
Olin yhden miehen kakkosnainen, kunnes huomasin, etten tyydy puolittaiseen suhteeseen. Voin olla seksisuhteessa varattuun tai vapaaseen, mutta jos tunteet tulevat mukaan, parempi lopettaa. Ja tätä miestä tulin liian lähelle, eli hän halusi vilpittömästi päästää minut lähelle elämäänsä, epätoivoisesti(tulkinta) etsien tietä johonkin uuteen ja parempaan. Ymmärrän häntä, mutta halusin suojella itseäni myös - siksi ero, ainakin nyt. Tulevaisuus on avoin, kuten meille kaikille.
jos ei ole paikkaa katsottuna valmiiksi? Miksi joku sitten haluaa olla vain se varapaikka?
Oikeasti jos mies viettää vain vähän aikaa kakkosen luona, eihän hän koskaan saa selville minkälainen se kakkonen on. Voiko sellainen mies sitten koskaan olla uskollinen joka on tottunut pitämään kahta naista monta vuotta?
Kyllä asia vain on niin että jos mies on uskollista laatua, omatunto soimaa pettämisestä niin paljon että ei pysty kauaa kakkosta pitämään salassa. Jos näin tekee monta vuotta, on se jo tapa, viihdyke mutta tuskin rakkaus.
Olet aivan oikeassa Simpukantytär (hauska nimimerkki muuten:)). Lisäisin vielä, että suhde voi epäonnistua siitä syystä, että jompi kumpi puoliso kieltäytyy kasvamasta ja kohtaamasta ongelmia. On helppoa paeta ulkopuolisiin suhteisiin, jossa ongelmia ei tarvitse kohdata. Myös toisen puolison voi syyllistää, jolloin ei tarvitse miettiä omaa osuuttaan.
Kahden ihmisen suhde on kahden yksilön suhde. Siinä vaukuttaa heidän keskinäiset kommunikaatiotaitonsa, mutta myös yksilöllinen tausta, odotukset, kyvyt etc. Näin ollen kumpakin osapuoli on vastuussa suhteesta, ja molempien on otettava siitä vastuu. Pettäjä-puoliso ei ota vastuuta, vaan yrittää selviytyä kohtaamatta ongelmiaan. Oravanpyörä jatkuu pettäjän kohdalla, koska hän ehdollistuu. Kun kotona tuntuu pahalta löytyy kodin ulkopuolelta lohduttaja. Kakkonen tunetee usein nimenomaan tässä oman erinomaisuutensa. Hän kokee itsensä vahvaksi jopa välttämättömäksi itsensä. Todellisuudessa hän tässä hoiva-suhteessa kuolettaa omat tarpeensa täysin.
Tasapainoilu uuden naisen ja vaimon välillä syö voimia, ja kakkoseen tutustuminen vie aikaa jos ei voi tavata usein ja viettää paljon aikaa yhdessä.
Varapaikka, niin, kuten sanoin, mies ei lähde yksinään avioliitosta, vaan etsii sitä, jonka luokse voi mennä. Eikä fiksu mies vaihda turvasatamaa kenenkään mitäänsanomattoman naisen takia, vaan haluaa varmistua, että uusi on vanhaa parempi ja kattaa ne menetykset, jotka väistämättä vaihdossa seuraavat.
Yhtälö onkin vaikea, sillä uutta ei opi tuntemaan hetkessä. Elän nyt itse tilanteessa, jossa annan miehen elää sitä kivaa (tai vähemmän kivaa) perhe-elämää ilman minua, teen mitä huvittaa, ja katson mihin elämä vie. Oikeat tunteet tulevat yleensä pintaan jossain vaiheessa.
Odotan ja katson mitä tulee. Eipä ole meidän seksipuuhat enää häiritsemässä miehen ajatustyötä- saa rauhassa katsella mitä siellä kotona onkaan. Tai hakee uuden naisen tilalleni, kunnes tämä saa tarpeekseen.
Agree, eipä muuta voi sanoa , täsmälleen samaa mieltä ja vielä kokemuksesta puhuen.
että toisen oppii oikeasti tuntemaan vasta sitten kun on asunut pisempään yhdessä. Kukaan mies ei voi varmistua toisen naisen paremmuudesta, ennen kuin jättää sen ensimmäisen.
Harva vaan on niin hölmö että näyttää tunteensa kun on jo myöhäistä itkeä sen ensimmäisen perään. Tunteet alkavat näkyä sitten kun on mahdollista saada taas kolmas kehiin.
Nyt olen pakottanut miehen miettimään, mitä haluaa. Kakkoseksi en halua jäädä roikkumaan, kun vauvakuumekin vaivaa... Itse olen siis sinkku, ollut jo ihan liian pitkään. Viime vuosina olen törmäillyt lähinnä sitoutumiskyvyttömiin sekä sitten varattuihin. Tähänkään ei pitänyt rakastua, mutta kuinkas sitten kävikään. Nyt pallo on sitten miehellä, jonka pitää päättää, mitä on valmis tekemään saadakseen mut.
kerro ihmeessä, millä keinoin pystyt "pakottamaan" miestä. Kuinka kauan aiot odotella miehen päätöstä? Kerro mulle vinkkinä.
Kysyt:
Onko ketään, jolla kaikki ois loppujen lopuksi päättynyt onnellisesti?
- Onko edes olemassa kolmiodraamaa, jossa kaikki päättyy onnellisesti? Olisiko se edes mahdollista?
Eikö niissä kuvioissa aina joku tai jotkut riko itseään tai toista ihmistä - ymmärtäen tai ymmärtämättään.
on REALISMIA ei pitäis kuvitella juuri sellaseksi kuin haluaa sen olevan. Kannattais kasvaa aikuiseksi ja lopettaa ne Barbie-nukke leikit.
Aluksi en tiennyt hänen olevan varattu kun tutustuimme... tai siis kun hän iski minut.
Hän kyllä kertoi asiasta ja kyllä ärsytti.
Sillä hetkellä päätin vaan että syytön mä siihen olen ollut, sillä en minä ketään pettänyt vaan hän.
Jos olisin heti tuon tiennyt niin en olisi edes halunnut tutustua häneen... mutta jotenkin tuntuu että kuin kohtalo olisi johdatellut meitä yhteen.
Aina kun yritin tavata muita (ihan vapaita) miehiä niin jotain aina tapahtui ettei siitä tullutkaan mitään... satuin aina samaan paikkaan tämän varatun miehen kanssa tai jotain aivan käsittämättömiä juttuja tapahtui ja aina jotenkin tie vei tämän miehen luo.
Uskomattominta on että tuo varattu mies oli aivan täysin mun unelmien mies ulkonäöllisesti sekä luonteeltaan. Hän ei antanut periksi mun suhteen joten meillä alkoi suhde näin.
Hän oli ollut kihloissa 15 vuotta ja ei ainakaan aluksi aikonut jättää sen hetkistä kihlattuaan.
Luonnollisesti tilanne kiristyi niin paljon että uhkasin lähteä suhteesta mikäli jotain ei tapahdu puolin tai toisin. Sanoin suoraan että minulla on kyllä kysyntää toisaallakin ja se oli liian kova pala hänelle. Hän sanoi itsekin että tietää ettei asiat voi olla näin jatkuvasti ja että tietää tekevänsä väärin.
Niin sitten kävi että hän jätti kihlattunsa ja hän valitsi minut. Meillä on ollut aivan täydellinen suhde jo 2,5 vuotta ja nyt muutamme yhteen. Joskus vielä puhumme siitä miten oikein tapasimme ja hän sanoo että ei sille voi mitään kun hän rakastui minuun niin syvästi.
Exän jättäminen kesti kun hän ei tiennyt kestääkö ex sitä tietoa. Olivat kuitenkin ihan hyvissä väleissä mutta se jokin oli puuttunut jo jonkin aikaa. Eroa minussa ja tässä exässä on myös suuresti. Itse annan paljon huomiota miehelleni, kannustan kaikessa ja mielenkiinnot meillä on samat joten meillä on jatkuvasti paljon tekemistä.
Eli... näinkin voi käydä. Tämä oli täysin kohtalo (ainakin tässä tapauksessa). Rakastamme toisiamme enemmän kuin mitään koskaan.
Onnea vaan sinulle ja tulevaisuuteen. Yritä pitää kuitenkin mielessä myös muut osapuolet. Kipua ja tuskaa joku tulee joka tapauksessa tuntemaan.
Onko teillä siis vaan seksisuhde??
Niin ja itse olin sinkku kun tapasimme. Mulla ei ole itselläni tapana pettää puolisoani.
Vaan seksisuhde, kaikki ois mun mielestä paljon helpompaa :(
mutta kyllä sen edellisenkin kanssa varmaan oli suurta rakkautta ensimmäiset vuodet. Kai lähes kaikki tuntee niin mutta ratkaisevaa onkin mitä on jäljellä muutaman vuoden päästä ja kuinka sen kestää.
Rakkaus kemiallisena tunteena ei kestä kuin puolestavuodesta neljään vuoteen, loppu on vain sopeutumista ja yhdessäoloa.
Olen ollut kakkonen jo kolmatta vuotta ja olen sinkku.Miksikö olen kakkonen?Onpahan joku parempaa ootellessa,muuten olisin ihan yksin ja en halua täs iässä (35v)olla selibaatissa.En kuvittele enkä halua et tästä tulisi mitään vakavampaa vaik mies ehkä haluaisikin ja ois valmis eroamaan.
Mikä sussa on vikana, kun et vapaata miestä seksiystäväksesi löydä? "Seksiä ilman sitoumuksia" on lähes jokaisen sinkkumiehenkin unelma. Ei luulis normaalinaisella olevan suuria vaikeuksia vapaatakin lelua löytää, jos kerran on onnistunut varatun löytämään. Kyse on henkilökohtaisista valinnoista.
Kyllä minä saisin vapaitakin miehiä mut niille ei tunnu pelkkä seksi riittävän.He vain alkavat roikkua perässä ja yrittävät väkisin tehdä akkaa itselleen.Minun kohdalleen on sattunu vain tälläisiä sinkkumiehiä,missä ne "oikeat" luuraa,en minä ainakaan löydä heitä mistään.Eron jälkeen olen ollut vain tän yhden miehen kanssa "silleen" ja ilman tätä ukkomiestä olisin ollut kaksi vuotta selibaatissa ja kyllähän se välillä haluttaa toista sukupuolta aivan hirveesti.
Että se seksi kyllä riittää pisemmän päälle. Alkuun voi tuntua muulta mutta pari kuukautta ja sitten se pelkkä seksi riittää niille sinkuillekkin.
Tai ilmoita lehdessä että pelkkää seksiseuraa sinkuille...
Miksi minä lehdissä ilmoittelemaan seksiseurasta kun saan sitä haluamani mieheltä.Tottakait meillä on tunteet täs hommassa mukana,välitetään toisista aivan hirveesti,mutta ollaan tehty toisillemme selviksi alusta asti ettei tästä jutusta tuu koskaan sen kummempaa,emme varmaan haluaisikaan toisiamme omiksi,ollaan yhessä niin kauan kuin hyvältä tuntuu.
vaikeaa on erota kun suhde jatkuu,vai mitä?
Eihän se helppoa tuu olemaan ku tää suhde joskus loppuu.Tiedämme,että saamme toisiltamme tukea,kun tää päättyy.Elämme päivän kerrallaan ja katsomme,mitä huominen tuo tullessaan.
Ensin sanot haluavas vain seksiä etkä mitään vakavampaa. Etkä tähän tarkoitukseen sinkkumiehiä löydä, koska tapaat vaan sellaisia, jotka ehkä haluaisivat katsoa mitä huominen tuo tullessaan...
Nyt sitten tunteita on mukana varatunkin kanssa ja eroaminen olisi vaikeaa ja katsotte mitä huominen tuo tullessaan???
Eli suomeksi elät juuri sellaista suhdetta, mitä sun tapaamas sinkkumiehetkin olisivat halunneet? Vai ihanko ne sinkkumiehet sulle ekan viikon jälkeen naimisiin menoa ehdottavat, vaikka ite oot sanonut, ettet halua mitään kovin vakavaa?? Oletkohan mahtanut edes kovin montaa sinkkua kokeilla?