Ihmetyttää

Sitähän mie vaan, että kun käy treffeillä jonkun naisen kanssa ja ei sitten oikein kolahda puolin jos toisinkaan. Niin aletaan nimittelemään sitoutumiskammoiseksi tai miksi lie hyypiöksi. Ite ainakin olen sillä periaatteella treffeillä, että tutustun uuteen ihmiseen ja jos ei välille synny mitään niin voihan sitä kavereita olla. Naiset vaan on silleen aika on/off-asenteella eli jos en hurmaa niin eipä sitten paljon muutakaan. Miksei sitä voi vaikka olla kavereita? Onko se jotenkin luonnotonta teidän naisten mielestä saada treffeiltä vaikka uusia mieskavereita vai eikö sitä vaan voi olla miehen kanssa kaveria? Sama pätee minusta yleisemminkin naisten käyttäytymiseen. Kaveriksi on hankala päästä. Miksi näin? Ollaanko me miehet riesa vain kavereina tai jotain kaverikivaa ilman sitoumuksia vonkaamassa? Minusta silleen outoa. Vai olenko sittenkin niin tylsä tyyppi. Toki olen kokenut silleenkin, että nainen on ollut kiinnostunut mutta mulla ei ole tätä kaveruutta enempää syntynyt mutta naiset ovat häipyneet treffien jälkeen. Eikä ole vastailleet meileihinikään enää. Käyttäydynkö typerästi kun koetan olla kaveria?
4997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hmm.. jospa lakkaisit yrittämästä eli älä edes yrtä olla kaveri se vois ehkä auttaa.. kylhän se niin on et kun tapaillaan, niin sitä molemmat mielessä prosessoi et voiko tää toimia pidemmän päälle.. itse en kyl tee heti päätelmää vaan tapailen muutaman kerran jos vaikka nappaiski, eli jos olen epävarma, katon kuitenkin voiko tilanne muuttua. jos heti tiedän ettei tule mitään niin sit jätän siihen...

Äänestä

.. mieluummin nainen ystäväksi kuin mies. Jos ei natsaa parisuhdemielessä, niin uutta peliin. Pidetään miehet rakastajina ja naiset ystävinä seksuaalisesta suuntaumisesta riippuen :)

Äänestä
  • Elikkäs naisistako ei saa kavereita koska sukupuolien välinen jännitys tai sen puuttuminen estää kaveruuden? Mitähän kun mulla on jäänyt kaks naista treffeiltä silleen yhteyksiä pitämään ja nähäänkin ja jutustellaan. Vaikka ei meillä syntynyt treffeillä mitään sähköä välillemme. Aatteleekos ne sittenkin musta niinkö silleen miehenä vaiko kaverina? Siis pitääkös mun nyt juosta karkuun, leikkiä sitoutumiskyvytöntä tai jotain jotta en loukkaa heidän tunteitansa olemalla vaan kaveria? Täähän onkin monimutkaisempaa kuin oletinkaan. Pitääkö tässä nyt siis ottaa etäisyyttä ja kaverata vain äijien kanssa... Hmmm, nyt menee hommat mulla ihan umpisolmuun. On se poikamiehen elämä vaikeeta.;)

    Äänestä

  • to have friends kirjoitti:

    Elikkäs naisistako ei saa kavereita koska sukupuolien välinen jännitys tai sen puuttuminen estää kaveruuden? Mitähän kun mulla on jäänyt kaks naista treffeiltä silleen yhteyksiä pitämään ja nähäänkin ja jutustellaan. Vaikka ei meillä syntynyt treffeillä mitään sähköä välillemme. Aatteleekos ne sittenkin musta niinkö silleen miehenä vaiko kaverina? Siis pitääkös mun nyt juosta karkuun, leikkiä sitoutumiskyvytöntä tai jotain jotta en loukkaa heidän tunteitansa olemalla vaan kaveria? Täähän onkin monimutkaisempaa kuin oletinkaan. Pitääkö tässä nyt siis ottaa etäisyyttä ja kaverata vain äijien kanssa... Hmmm, nyt menee hommat mulla ihan umpisolmuun. On se poikamiehen elämä vaikeeta.;)

    Itse ihastuin poikaan joka ensin osoitti kiinnostusta, mutta ilmeisesti huomasi aika pian ettei halua minusta mitään enempää. Silti hän soitteli ja piti yhteyttä, ilmeisesti halusi pitää minua kaverina. Ensin ajattelin että se sopii minullekin, mutta siinä vaiheessa kun tämä ihastukseni kohde alkoi flirttailla ystävilleni, päätin ilmoittaa etten halua olla enää missään tekemisissä. Olin siis itse vielä sen verran ihastunut poikaan ja tuntui ilkeältä katsoa vierestä flirttailua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihan tavallinen mies kirjoitti:

Sitähän mie vaan, että kun käy treffeillä jonkun naisen kanssa ja ei sitten oikein kolahda puolin jos toisinkaan. Niin aletaan nimittelemään sitoutumiskammoiseksi tai miksi lie hyypiöksi. Ite ainakin olen sillä periaatteella treffeillä, että tutustun uuteen ihmiseen ja jos ei välille synny mitään niin voihan sitä kavereita olla. Naiset vaan on silleen aika on/off-asenteella eli jos en hurmaa niin eipä sitten paljon muutakaan. Miksei sitä voi vaikka olla kavereita? Onko se jotenkin luonnotonta teidän naisten mielestä saada treffeiltä vaikka uusia mieskavereita vai eikö sitä vaan voi olla miehen kanssa kaveria? Sama pätee minusta yleisemminkin naisten käyttäytymiseen. Kaveriksi on hankala päästä. Miksi näin? Ollaanko me miehet riesa vain kavereina tai jotain kaverikivaa ilman sitoumuksia vonkaamassa? Minusta silleen outoa. Vai olenko sittenkin niin tylsä tyyppi. Toki olen kokenut silleenkin, että nainen on ollut kiinnostunut mutta mulla ei ole tätä kaveruutta enempää syntynyt mutta naiset ovat häipyneet treffien jälkeen. Eikä ole vastailleet meileihinikään enää. Käyttäydynkö typerästi kun koetan olla kaveria?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu