Osaisikohan joku auttaa?
Niin minä ja mieheni olemme seurustelleet 9 kk, hän kosi minua pari minuuttia yli pyolenyön rakettien paukkuessa ympärillämme, siis uutena vuotena. Suostuin hänen vaimokseen. Hääpäivää ei vielä ole sovittu eikä sillä ole mielestäni kiirettä.
No nt tilanne onkin muuttunut. Mies huomasi pari päivää sitten ettei olekaan valmis suhteeseen johon kuuluu siis minä ja tyttäreni. Hän oli valmis jättämään minut, mutta sitten tapahtui jotain. Hän ehdotti pientä taukoa mutta peruutti sitten senkin parin tunnin miettimisen jälkeen.
Nyt siis edelleen asumme yhdessä, olemme pari, avopuolisot toisillemme. Hyvä niin, rakastamme toisiamme todella paljon. Mutta vieläkään mies ei tiedä mitä tahtoo.. Olla minun kanssani ja silti olla tulla ja mennä kavereiden kanssa. Hän kaiketi tuntee ettei ole valmis tähän kaikkeen tai että hän toisaalta haluaa elää sinkkuna, vapaana poikamiehenä mutta toisaalta hän haluaa olla ja elää minun kanssani.
Tiedän, kaikilla on tuo vaihe jossain vaiheessa elämässään.. Mutta en ymmärrä mikä mihen pään on kääntänyt näin yllättäen. Kaikki on ollut niin täydellistä, hän on kohdellut minua kuin prinsessaa ja rakastanut tytärtäni kuin omaa lastaan..
Sii kysymys kuuluukin, mitä tilanteelle pitäisi tehdä? Mitä pitäisi ajatella?
Kertokaa miten selvitä tästä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Laitat sen jokskuks aikaa miettimään, mitä elämältä tahtoo. Sillä ei ilmeisesti ole omaa asuntoa? Ja tuskin viitsii kauaa olla kavereiden tai vanhempiensa nurkissakaan...tosin, ei arjen tarpeet ole hyvä syy olla yhdessä.
Pitemmän päälle tuollainen kyllä alkaa satuttaa. Mun yks yh-äiti-tuttava oli pitkään yhden miehen kans, joka myös piti sen lapsista ja ihanaa oli jne. Sitten äijä löysi kadotetun nuoruutensa ja lähti pois. Ei kestänyt kuin puoli vuotta, niin taas takas ja nyt kihloja ostamaan. Hetken meni hyvin, mutta sitten tää mun tuttava pani sen pihalle kun ei voinut unohtaa, että tuli jo kerran jätetyksi. Siitä jäi kalvava epävarmuuden tunne ja loukkaantunutkin hän oli sisimmässään. Eli ei se enää sillä mennyt, että nyt on kaikki hyvin...
Mutta toista on niin vaikea neuvoa. Ansaitsisist kyllä miehen, joka haluaa sinut ja tietää sen.