Mieheni ei juo välttämättä joka viikko itseään humalaan, mutta juo kuitenkin joka viikko jotain. Usein käy sitten niin, että yhtenä viikon päivänä muutama tuoppi kasvaakin kymmeniksi. Inhoan sitä, että en voi luottaa hänen sanoihinsa: jos hän sanoo käyvänsä vain yhdellä tai tulevansa vaikkapa ennen kymmentä.
Viime viikolla olin ensimmäistä kertaa aivan levollisena, kun hän meni menojaan kavereidensa kanssa. Ensimmäistä kertaa tein todella suunnitelmia illaksi, koska hän oli luvannut tulla ajoissa. Uskoin, että näin olisi. Vuokrasin videon ja laitoin ruokaa. Ei kuulunut miestä. Soitin perään ja ensimmäisellä kerralla mies oli juuri lähdössä kotiinpäin, toisella kerralla, tunnin päästä, sain vastaukseksi vain "älä rupea raivoamaan", kun hän kertoi olevansa baarissa kaverinsa ja tämän naisen kanssa. Kiusaa sekin, etten ole koskaan tuota mieheni arvostamaa naista tavannut, hän kun vielä tunsi hyvin mieheni exän ja on suhtautunut minuun melkoisen vihamielisesti ihan suhteen alusta asti. Mies pisti puhelimen pois päältä ja minä kiehuin himassa yksin.
Olin uskomattoman raivoissani, osaltaan varmaan siksi, että olin mielestäni ollut ällöttävän sinisilmäinen, kun ylipäänsä luotinkaan mieheni tulevan ajoissa kotiin. Sitten, kun hän tuli, passitin sohvalle nukkumaan, äijä oli niin surkeassa kunnossa, että sammui huonovointisena vessaan. En pystynyt nukkumaan ollenkaan, olin niin loukattu ja petetty. Olin vielä sairaana, enkä ollut koko viikkoon voinut muuta kuin maata kotona kärsimässä. Tunsin olevani joku kotiäiti aatamin ajoilta, himassa venaamassa ja vahtaamassa, milloin toinen tulee, tohvelit suunnilleen käsissä. Olin vihainen itselleni, etten päässyt mihinkään pakoon tilannetta - ts. kostamaan, vaan olin täysin mieheni määräämien minuuttien armoilla - ja ne kestivät ikuisesti! Ja kuitenkin: ei kai ole mitään väärää siinä, että haluan viettää aikaa kultani kanssa, ja jos joku ystäväni olisi tehnyt minulle oharit noin törkeästi, olisin taatusti ollut vielä vihaisempi. Tuntui vain, ettei mies oikein kuitenkaan ymmärtänyt MIKSI olin niin vihainen. Hän sai jotenkin minutkin ajattelemaan, että en olisi saanut suuttua niin paljon.
Viime viikolla olin ensimmäistä kertaa aivan levollisena, kun hän meni menojaan kavereidensa kanssa. Ensimmäistä kertaa tein todella suunnitelmia illaksi, koska hän oli luvannut tulla ajoissa. Uskoin, että näin olisi. Vuokrasin videon ja laitoin ruokaa. Ei kuulunut miestä. Soitin perään ja ensimmäisellä kerralla mies oli juuri lähdössä kotiinpäin, toisella kerralla, tunnin päästä, sain vastaukseksi vain "älä rupea raivoamaan", kun hän kertoi olevansa baarissa kaverinsa ja tämän naisen kanssa. Kiusaa sekin, etten ole koskaan tuota mieheni arvostamaa naista tavannut, hän kun vielä tunsi hyvin mieheni exän ja on suhtautunut minuun melkoisen vihamielisesti ihan suhteen alusta asti. Mies pisti puhelimen pois päältä ja minä kiehuin himassa yksin.
Olin uskomattoman raivoissani, osaltaan varmaan siksi, että olin mielestäni ollut ällöttävän sinisilmäinen, kun ylipäänsä luotinkaan mieheni tulevan ajoissa kotiin. Sitten, kun hän tuli, passitin sohvalle nukkumaan, äijä oli niin surkeassa kunnossa, että sammui huonovointisena vessaan. En pystynyt nukkumaan ollenkaan, olin niin loukattu ja petetty. Olin vielä sairaana, enkä ollut koko viikkoon voinut muuta kuin maata kotona kärsimässä. Tunsin olevani joku kotiäiti aatamin ajoilta, himassa venaamassa ja vahtaamassa, milloin toinen tulee, tohvelit suunnilleen käsissä. Olin vihainen itselleni, etten päässyt mihinkään pakoon tilannetta - ts. kostamaan, vaan olin täysin mieheni määräämien minuuttien armoilla - ja ne kestivät ikuisesti! Ja kuitenkin: ei kai ole mitään väärää siinä, että haluan viettää aikaa kultani kanssa, ja jos joku ystäväni olisi tehnyt minulle oharit noin törkeästi, olisin taatusti ollut vielä vihaisempi. Tuntui vain, ettei mies oikein kuitenkaan ymmärtänyt MIKSI olin niin vihainen. Hän sai jotenkin minutkin ajattelemaan, että en olisi saanut suuttua niin paljon.
Vastaukset 27
Vanhimmat
et ylireagoi, tuohan on törkeää välimpitämättömyyttä poikaystäväsi taholta! Varsinkin kun hän on luvannut tulla ja vielä soitit perään! Valitettavasti minulla ja eksälläni meni poiki, tuo oli juuri yksi syy. vaikka meillä oli ollut jo tauko ja piti aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta taas hän teki niitä. Siinä kyllä tuntee itsensä todella laiminlyödyksi ja petetyksi. Valitettavasti tiedän ettei tuo tule siitä muuttumaan. Nyt kun uusi äijäni kerran käyttäytyi samoin, meinasin lyödä hanskat tiskiin, mutta onneksi ei ole toista kertaa tullut...
Täysin samalta kuulostaa!!
Täysin!
Stressaan kun hän on lähdössä dokaamaan kavereidensa kanssa.
Nykyään yritän päästää hänet riidoitta, mutta hän ei ole ikinä luottamuksen arvoinen.
Ei tule kun lupaa, häntä ei saa välttämättä kiinni.
Minäkin olin kerran juuri kipeenä, ja hänen piti "hoivata" minua se ilta.
Kissan paskat.
Kun kaveri soitti, sitä mentiin.
Puhelin oli kiinni.
Tuli käymään kotona, mutta lähti uudelleen.
En saanut nukuttua, lähdin yöks pois kaverilleni.
Aamulla kuudelta herra saapui kaverilleni älyttömän sekaisin, ja haukkui minut, kun olin lähtenyt.
ehkäpä äijät lähtee ryyppään silloin kun on kipeenä ettei tarvis ainakaan ottaa omaa akkaa mukaan. Pääse flirttaileen ja rauhassa katteleen muita naisia ja ei tarvi ainkaan hoitaa sitä joka on kipeenä, olis kiva tietää totuus...
Alkoholin vaikutukset ovat yleisesti tiedossa ja siksi jostakin syystä käyttäytyminen alkoholin vaikutuksen alaisena hyväksytään. Oleta, että miehesi olisi ollut baarissa dokaamatta. Tietenkään hän ei sitten olisi sammunut vessaan, mutta miten olisit reagoinut siihen, että hän ei ensin tule, sitten lupaa tulla eikä kuitenkaan tule?
Alkoholismiin johtavaa alkoholiongelmaista käytöstä ei tule missään olosuhteissa hyväksyä, sillä se vain petaa tulevan alkoholistin uraa ja helpottaa hänen ongelmaista käytöstään.
Mielestäni sinun kannattaisi vääntää rautalangasta miehellesi se, miltä sinusta tuntui, kun teit hänelle ruokaa ja hankit videon ja että hän lupauksista huolimatta petti sinut karkeasti. Jos hyväksyt hänen käytöksensä, odotettavissa on vain sen paheneminen.
Onpa kiva huomata että en ole yksin. Just nyt kiehun raivosta. Jätkäkaveri ei tullut viime yönä kotiin ja aamulla työmatkalla näin sen auton paikallisen kuppilan edessä.
Mulla on sellanen ole et mä olen sille joku lelu jonka voi heittää nurkkaan kun ei huvita leikkiä.
Ei voi olla totta,kun luin juttusi!! Ihan luulin jo ite kirjoittaneeni tuon, suoraan kun meikäläisen elämästä. Ymmärrän aivan täysin sua. Mun ukko sanoo aina,kun huudan sille sen menoista ja juomisesta,että kiitti taas luottamuksesta. Mutta kun EI siihen voi luottaa,kun tulot heittää monella tunnilla,joskus ilmaantuu vasta seuraavana päivänä...Mutta eikun vaan häntä pystyyn ja tsemppiä elämään! :)
...lammas!!
En tosin enään ole kyseisen ihmisen kanssa, joka aikoinaan samoin toimi, mutta... se mikä sai exäni miettimään asioita... Sovin exäni kanssa, että hän tulee tiettyyn aikaan, ja varmistin tulemisen vielä sillä, että sovimme tekevämme juuri mitä hän haluaa (yksityiskohtiin puuttumatta...). Sovin kaverini kanssa, että lähdemme bailaamaan, samana iltana, niinpä puoli tuntia ennen kuin exäni piti tulla, lähdin kaverilleni ja laitoin kännykän kiinni. Seuraavana päivänä menin kotiin, siellä odotti mies hämmentyneessä tilassa, kun ei tiennyt olisiko raivonnut vai ei, menin tyynesti jääkaapille syömään, ja totesin, että suhteessa on mielestäni samat säännöt molemmilla. Keskustelimme asiasta, ja sovimme, että mikäli viipymisiä vielä sattuu puolin tai toisin, niin toiselle soitetaan ja ilmoitetaan missä ollaan, kauanko menee ja aikataulusta pidetään kiinni. Tajusi ainakin exäni silloin, että kyse on siitä, että toiseen täytyy voida luottaa, ja toisen täytyy uskaltaa soittaa ja sanoa missä on. Luottamus kun lähtee suhteesta, vie se paljon muutakin mennessään, ja kannattaako suhdetta silloin enään jatkaa?
tuo oli aika hyvä vinkki! mutta toisaalta, uskaltaako sitä tehdä niin...
meillä/minulla kun on just sama ongelma kuin alkuperäisellä kirjoittajalla. mies lähtee yhdelle, lupaa tulla kotiin ennen klo 22 tai 24... tulee neljältä haisten niin hitosti viinalle. jos saankin unen hänen ollessa poissa, en varmasti pysty nukkumaan kun hän herättää minut tullessaan ja kun tajuan kuinka monella tunnilla ja kaljalla hänen LUPAUKSENSA heitti -TAAS.
tästä ollaan puhuttu. ja tullaan puhumaan varmaan miljoona kertaa. yhteen aikaan vietin paljon aikaa kaverini luona, juuri siksi etten jaksanut jäädä useana iltana yksin kotiin itkemään kun mies lähti muutamalle. tämä hiukan herätti miestäni. kaverini kun on miespuolinen. kavereita me todellakin vain ollaan, mutta sainpa ukollani mustat sukat pyörimään jaloissa. nyt en ole aikoihin mennyt kaverini luokse, kun ukkokulta ryhdistäytyi ja on ollut enemmän kotona, aina noin tuonne lokakuuhun asti. taas sama meno kuin keväällä=( olen todella surullinen, petettty, epätietoinen,... miksi hän tekee näin vaikka tietää loukkaavansa minua valheillaan ja tyhjillä lupauksilla.... ja minä niin rakastan häntä... *huokaa*
minulla ei ole tällä paikkakunnalla edes montaa kaveria. hyvähän äijän on lähtee vaikka keskellä viikkoa baariin kun työt et paina ja kavereita on paljon ja aina on joku valmis lähtemään kaljottelemaan...
Kannattaa toimia näin:
Aikarajan pitää olla viitteellinen. Tärkeintä kuitenkin on, ettet ODOTA miestä kotiin. Keksi mitä tahansa puuhaa, ettet edes muistaisi hänen olevan olemassakaan. Parempi itse lähteä myös pois kotoa niin helpottaa varmasti. Perään ei saa soitella.
Jos miehesi istuu aina baarissa eikä tekeminen kanssasi kiinnosta useinkaan, eroa! Sellaisiakin miehiä löytyy, jotka arvostaa kotona viihtyvää kumppania.
Usein kysymyksessä on kuitenkin se, ettei mies tiedä miltä TUNTUU odottaa kotona, kun toinen on poissa (sinähän olet aina kotona?). Sen voi oppia helpoiten kokemuksen kautta. Lähdet aina miehesi ollessa baarissa ulos tai vaikka kaverillesi yökylään niin miehesi saa riittävän tunnekokemuksen. Turha sitä on sanoin yrittää viestittää :D.
Valitettavsti tosiasia on, että kun mies on huomannut, että tuossa se nainen on, hän kokee ettei hänen tarvitse enää tehdä mitään asian hyväksi. Aikaisemmin (suhteen alussa) mies näkee vaivaa naisen eteen ja antaa innokkaasti huomiotaan, koska ei ole varma onko nainen todellakin hänen ja lähteekö nainen pois. Kun mies on huomannut, ettei hänen enää tarvitse nähdä vaivaa, alkaa itsekkyys. Tämä voi ilmetä vetäytymisenä tietokonepelien ääreen, baariin kavereiden kanssa, tai vanhan mustangin korjaamisena, kuntosalilla "asumisena" yms. Mies palaa niiden harrastusten ja ajanvietteiden pariin, joiden kanssa puuhaili ja vietti suurimman osan aikaansa ennen kuin tapasi naisen.
Tässävaiheessa naisella on kolme vaihtoehtoa:
1.uhata, että lähtee kävelemään, jos aikaa ei ala parisuhteellekin kuulua
2.toimia aivan samoin kuin mies (antaa maistaa omaa lääkettään)
3.koittaa kestää ja yrittää välillä keksiä jotain parisuhdetta virkistävää toimintaa (mies kun ilmeisesti ja valitettavsti on seurustelun vakiinnuttua kyvytön niitä keksimään).
Nämä vaihtoehtoiset keinot toimivat vaihtelevalla menestyksellä. Toisinaan seurauksena voi olla ero, toisinaan parisuhteen muuttuminen tyydyttävämmäksi myös naiselle.
Lueskelin tätä keskustelua ensimmäisen kerran kun
etsin apua netistä kyseiseen ongelmaan.
Minulla on sama ongelma paitsi että meillä on lapsi joka myös pettyy kun Isä lupaa tulla ja ei tulekkaan.
No nyt olemme päättäneet mennä puhumaan perhepsykologin kanssa jos vaikka löytyisi syy mieheni käytökseen. Olemme olleet naimisissa 10 vuotta ja tämä lupausten rikkominen on tullut kuvioihin noin vuosi sitten.
Itse alan olla todella huonossa kunnossa siis
lähinnä henkisesti ja tietysti vatsa reistailee kun aina saa jännittää pitääkö lupaukset paikkansa vai ei.
No täytyy kuitenki yrittää jaksaa ja hakea apua kun on 7 vuotias tytär joka yrittää myös ymmärtää mistä on kyse.
Voimia kaikille kirjoittajille ja KIITOS kun olette olemassa!
Perustuuko parisuhde mielestäsi vaivannäköön? Sehän kuullostaa hauskalta.
Mielestäni parisuhteessa pitää osata elää omaa elämää vapaasti, toisen elämää kun ei voi elää!
On täysin normaalia, että suhteessa kummatkín osapuolet tekevät niitä asioita, joita tekivät ennen suhdettakin. Kun toiseen on tutustuttu kunnolla, jää omiin askareisiin enemmän aikaa. Toisen vieressä ei ole aina kyhnättävä.
---
Mielestäni parisuhteessa pitää osata elää omaa elämää vapaasti, toisen elämää kun ei voi elää!
---
Parisuhteessa kuuluu ja PITÄÄ ottaa toinen huomioon, ja kuuluu elää ENEMMÄN yhteistä aikaa ku omaa.. Ja se mitä tekee OMALLA ajalla, pitää myös puolison hyväksyä, eli omalla ajallakaan ei saa tehdä mitä huvittaa, jotta parisuhteella olisi edes jotain mahdollisuuksia.
---
On täysin normaalia, että suhteessa kummatkín osapuolet tekevät niitä asioita, joita tekivät ennen suhdettakin. Kun toiseen on tutustuttu kunnolla, jää omiin askareisiin enemmän aikaa. Toisen vieressä ei ole aina kyhnättävä.
---
Miksi perustaa suhde, jos ei halua olla toisen vieressä?
Sä sanot "Kun toiseen on tutustuttu kunnolla"
KUNNOLLA TUTUSTUMISEEN vie vähintään 40v aikaa, ja silloinkaan ei voi sanoa tuntevansa toista kokonaan, joten revi siitä kunnolla tutustumisesta.
Mikä sinä olet sanomaan minulle mikä on oikein ja mikä väärin? Jokainen tekee omalta kohdaltaan omat ratkaisunsa. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.
En missään kohden sanonut, ettei toista pidä ottaa huomioon. Tottakai pitää ottaa. Siitä huolimatta emme voi KUKAAN elää toisen elämää. Jokaisella on elettävänä vain oma elämänsä kumppanin rinnalla.
Mitä enemmän vaatii, haluaa ja toivoo toiselta, sitä vähemmän todennäköisesti suhteeltaan saa. Suhde ei voi perustua omien itsekkäiden tarpeiden toteuttamiseen vaan kumppanuuteen. Molemmat tekevät niin kuin itse katsovat parhaaksi, ottaen tietysti toisen mielipiteen huomioon niin pitkälle kuin mahdollista.
En sanonut myöskään, että suhdetta täytyy perustaa, ellei halua olla toisen vieressä. Sanoin vain, ettei jatkuvasti ole mieltä kyhnätä toisen kyljessä. Elämässä (ainakin minun ja mieheni) on muutakin kuin parisuhde.
Meidän ei tarvitse kysyä toiselta lupaa tekemisiimme. Olemme jo aikuisia ihmisiä ja tiedämme ITSEKIN mitä saa tehdä ja mitä ei. Samaa ei taida voida sanoa ihan kaikista parisuhteessa elävistä.
meillä on silleen että mies kyllä saa mennä ja tulla miten lystää. mutta auta armias jos minä kouluni ja työni ohella vielä harrastan jotain ja en ole kotona juuri silloin kun mieheni haluaa... no ei ihan noin mutta se että minulla menee aikaa harrastuksiin (päivällä) on miehellä "lupa" illalla ja myöhään yöhön kaljotella ym kavereiden kanssa. miks vitussa se ei voi harrastaa myös päiväsaikaan...
*noituu yksinään*
ja puhuttu ollaan...
Ei siitä ole kysymys, me panostamme molemmat yhtä tosissamme tähän suhteeseen. Mies ei vaan jotenkin tajua, että mua loukkaa, kun se jää kaljottelemaan. Se ei kaiketi ymmärrä eroa siinä, että ollaan sovittu ulos menemisestä ja sitten siinä kun ei olla sovittu.
Me olemme alusta asti pyrkineet elämään omia elämiämme, on vain niin, että kaikenlaista olemme molemmat joutuneet karsimaan yhteensopiaksemme. Kyllä mieskin välillä piristää minua, ei pidä ajatella niin yksioikoisesti.
Kuvailemani tilanne vaan on niin kamala, ettei oikein mikään korvaa sitä.
asiaa.
Toiset eivät ymmärrä sitä, ettei kumppania tarvitse kahlita, vahtia ja rajoittaa. Parisuhteessa voi elää ihan omana itsenään, vapaasti. Vapaudella en tietenkään tarkoita vastuuttomuutta. Se on ihan toinen juttu ;D.
Minut on jopa jätetty töihin noin 25 kilometria kodista!Nytkin se on juomas vaik hän lähti hieroojalle kl 11.30 aamul!Sen piti hakea kissanruokaa ja nyt ne on ollu ilman koko päivän koska hänellä on talon rahat ja puhelin vastaa:soititte matkapuhelimeen johon ei juuri nyt saada yhteyttä!
meillä kävi ihan samalla tavalla mutta mä vaan munasin mutta en ollut dokaamassa mutta ihan samalla tavalla tein kunnon oharit ja se vituttaa..no mutta yöllä kuiteskin sain yksin puhua lämpimiä 45minsaa että tyttö ystäväni alko taas uskoa minua että kyllä se siitä...ja sitten pelottele jätkääsi jättämisellä..josse vielä tekee tollasta ni luulis sen toimivan=)..*totta*
ylireagoit.
Eikö ollut kuitenkin hyvä, että tiesit missä miehesi on, vaikka hän siellä viivyttelikin? Toisilla miehillä on tapana kadota jäljettömiin, vähäksi aikaa :D.
Samainen ongelma on ollut olemassa varmaan niin kauan kun on ollut miehiä ja naisia! Asiaa voi helpottaa vaikuttamalla lähinnä itseensä: Kylmän viileästi suunnittelee itselleen muuta ohjelmaa miehen rientojen ajaksi.
Mutta! Kuka on sanonut, ettei parisuhteessa saisi ylireagoida? Usein siitä kuitenkin on se hyöty, että mies huomaa merkitsevänsä naiselleen enemmän kuin ikinä kuvitteli!
Enhän mä tiennyt, missä se on, tiesin vaan, kenen kanssa. Kyllä mäkin käyn dokaamassa ja rajustikin välillä, pointti on vaan siinä, etten pidä toista himassa odottamassa: kerron jo lähtiessä, tulenko myöhään vai en ja paria päivää ennen kerron meneväni ulos. On kokonaan toinen juttu, että toinen yllättäen ei olekaan kotona ja jää dokaamaana jonnekin riippumatta siitä, ollaanko sovittu jotakin vai ei. Kaikki sopimukset ja suunnitelmat häviävät baarin vetovoimalle. Minä arvostan luotettavuutta, jos lupaan jotain, todellakin pidän lupaukseni. En oikein ymmärrä, miksi toiselle olisi eri säännöt...
Kyllä minäkin arvostan luotettavuutta ja sitä, että aikatauluista pidetään kiinni. Ellei tulla sovittuun aikaan, siitä pyritään ilmoittamaan.
Säännöt pitäisi molemmilla olla samat, ainakin periaatteessa. Usein vain on niin, että toinen suhteessa on se taiteilijasielu, jolta tuppaa ajat (ja joskus paikatkin!) unohtumaan. Asialle ei voi juuri muuta tehdä kuin yrittää saada toinen ymmärtämään kuinka suuresti arvostaa sitä, että edes ilmoittaa silloin, kun on myöhässä.
Meillä on vähän samoja ongelmia... tai siis minulla on. En nimittäin kestä mieheni ns. ryyppäämistä.
Oikeasti minun ei pitäisi valittaa. Olemme seurustelleet vajaat kaksi vuotta ja vain yhden kerran hänellä on mennyt todella pahasti yli. Hän on pitänyt aina lupauksensa, jos on jotain luvannut. Eli yhdellä kaljalla käyminen ei siis ole venynyt aamun pikkutunneille, jos minä olen ollut kotona odottamassa.
Minulla on vaan sellainen pelko siitä, että hänellä menee yli. Kun olen kotona ja hän juhlimassa, en saa hetkenkään rauhaa. Ajattelen vain koko ajan sitä, kuinkahan hänellä siellä menee. Ettei hän vaan juo liika, sammu jonnekin ojaan, joudu tappeluun ym.
En vaan kestäisi sitä, että hän tulee kotiin ja sammuu aikansa oksennettuaan kylppäriin. Niin on käynyt kerran, mutta sen jälkeen se lupaus on pitänyt, ettei niin käy enää. Mutta mistäs sen tietää, ainahan voi mennä yli?
Miksi miesten ylipäätään pitää aina päästä ryyppäämään? Eikö se riittäisi, että todellakin kävisi vain kahdella kaljalla?
Varsinkin sellaiset miehet, joita kotona odottaa vaimo ja kenties lapset. Eikö niiden seura riitä?
Tottakai välillä voi ja saa mennä jätkien kanssa juhlimaan, mutta onko se välillä muka joka viikko?
Sanokaa naiset, onko siihen vaan totuttava, että mies välillä juhlii ja sillä menee välillä yli?
Vai onko olemassa sellaisia miehiä, jotka eivät juhli, kuin joskus aniharvoin ja joilla ei mene koskaan yli?
Oon jo ihan hermona seuraavien bileiden pelossa.
Sellaiset on jo tiedossa kahden viikon päästä. Minun pitäisi vielä hakea mies bileistä kotiin. Entä jos joudun koko matkan pitelemään oksennuspussia tmv?
Ei ole kivaa olla liian herkkis...
Sehän on itsestä kiinni tottuuko miehen juhlimiseen vai ei. Jos nyt eroaakin moisen syyn vuoksi niin löytääkö tilalle muuten yhtä kivan, mutta juhlimattoman...?? Kas siinä pulma.
Minulla on mies, joka ei juhli. Hän viihtyy lapsien kanssa kotona. No juhlinko minä? Kyllä. Mieleni tekee päästä välillä irrottelemaan, mutta se ei tarkoita sitä, että ihan joka viikko ulkona kävisin. Rajansa kaikella.
miehiä olemassa jotka ei käyttäydy noin. Mulla varmaan hyvä tuuri käynyt. exää ei saanu ulos vaikka ois haarakepillä työntäny..ja tää toinen mies kyllä menee jos oikein pyytelen et menisit nyt sääkin joskus. Ei ne silti mitään nössöjä kavereita ole. Kun olin naimisis, otin joskus saunailtana siideriä, en paljon, mut se riitti että exän mielestä olin alkoholisoitumassa. Toki joskus yhdessäkin otettiin mutta ei liikaa. Toisen mieheni kanssa otamme mieluusti joskus yhdessä alkoholia, jopa perskännitki, silti olemme ihan kunnon ihmisiä. Mä käyn joskus tyttöjen kanssa ulkona ja koskaan ei tarvi tapella, menikö myöhään tai ei. Edes puhelinta ei tarvi päivystää. Kun ollaan pitämässä hauskaa, niin pidetään. En soittele miehelle kapakkaan, mutta usein käy niinpäin että mä saan soiton häneltä ja hän kertoo et on kivaa ja et rakastaa mua paljon. Meillä on luja side ja puhutaan normaalistikin paljon kaikenlaisista asioista. Ei yksinkertaisesti tarvi olla huolissaan tai luottamatta. Mut ymmärrän et on miehiä joihin ei voi luottaa. Niille on todellakin olemassa vain yksi keino näyttää et ne on pösilöitä. Tehdä itse juuri niinkuin se mies..eli sovi jotain ja tee toista, ootata sillä ukkelilla turhaan itseäs kotiin yms. Tappeluhan siitä tulee mut ihminen oppii usein vasta kantapään kautta. Ja etukäteen on turha pelätä bileitä, ja jokaisella voi aikataulu pikkasen heittää(ei tarkota tunteja). Ja jos olet vain huolissaan niin kerro se selvästi, et pelkäät, uskon että joku ratkasu ainakin sun tapauksessa löytyy.
i love you!!