SILVOTUISTA RUUMIINOSISTA

HUOMIO: Kirjoitan tämän mielipidekirjoituksen ainoastaan lasten vuoksi.

Lordin voitonjuhlakonsertissa oli artistin kädessä nähtävissä rekvisiittana mm. irtileikattu verinen kumipää. Muutakin ns. splatter-materiaalia Lordin show sisälsi. Yleisön joukossa näkyi taas vanhempia jotka kantoivat alle kouluikäisiä lapsia olkapäillään yleisön joukossa. Lordin show kuuluu kauhugenreen, mutta kuuluuko se lapsille?

Haluaisin kysyä että millä perusteella Lordin lavashowhun kuuluvasta rekvisiitasta on tullut lapsien silmille sopivaa? Miten euroviisujen voitto vaikutti siihen mikä on lasten kehitykselle hyväksi? Nämä aivottomasti massan mukana kulkevat vanhemmat perustelevat asiaansa mm. niin, että lapset erottavat sadun todesta. Tarkoittaako tämä tosiaan sitä, ettei enää ole mitään väliä millaisia satuja lapsille sitten kerrotaan, saatika näytetään.

Useampaa terveysalan työtä tehneenä olen nähnyt oikeita silvottuja ruumiita obduktiopöydällä. Olen nähnyt myös elävien ihmisten pelkoa ja tuskaa oikean veren ja oikeiden suolenpätkien keskellä. Olen haistanut miltä mädäntynyt ja palanut ihmisruumis haisee. Ja olen vakuuttunut että nämä asiat vaikuttavat kaikkiin jotka työskentelevät näissä "likaisissa hommissa". Nämä asiat eivät varmasti kenellekään ole niitä ammatin hienoimpia puolia.

Ja vaikka väkivalta ja kauhuviihde on yleisesti hyväksytty asia populaarikulttuurissamme, niin minusta se on silti yhä PORNOON verrattava asia. Mielestäni kenenkään ihmisen ei kannattaisi tietoisesti altistaa itseään sille kun ihmisruumiin silpomisesta ja tuhoutumisesta tehdään viihdettä. Halusimmepa tai emme, kaikki näkemämme tallentuu alitajuntaamme, ja myös vaikuttaa siellä, eläen omaa elämäänsä. Näin käy erityisesti lasten kohdalla.

Moniko vanhempi näyttää lapsille aikuisille suunnattua eroottista viihdettä? Miksi kannattaisi näyttää sitä Lordin konserttiakaan, vaikka lapsi ei sitä näyttäisikään pelkäävän? Eikö kannattaisi kuitenkin keskittyä johonkin rakentavaan ja kauniiseen? Lapsille on tehty lasten viihdettä. Mikä ihmeen kiire aikuisilla on vetää lapset mukaan omaan viihdemaailmaansa? Tuskin lapsen kehitys häiriintyy siitä että Lordi jää näkemättä.

Vastuulliset vanhemmat ajattelevat ensin lapsen etua, eivätkä omaa kapinointiaan ja näyttämisenhaluaan suosikkiartistinsa kritisoijia kohtaan. Selkeästi yhteiskunnassamme jatkuvasti suurempi osa vanhemmista on täysin epäkypsiä vanhemmuuteen, eikä tosiaankaan ymmärrä suojella lasta ilmiöiltä joilla on kielteinen vaikutus lapseen.
7529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

eikä osaa kyseenalaistaa noin jaloja ajatuksia lastensa tulevaisuutta ajatellen.Seuraavaksi tämä päätön massa osteleekin kaikenlaista Lordi-kamaa lapsille leikkeihin,koska muutkin lapset saavat.Siinä sitten lapset muodostavat omat visionsa mitä niihin leikkeihin kuuluu.Olet oikeassa,Lordin esitys ei ole sopivaa satua lapsille!

Äänestä

Valtionkirkolla olisi paljon tehtävää. Aikuisilta on jäänyt jotakin väliin.

Äänestä

mitenkään Lordia siitä syyllistämättä voitaisisiin kysyä, miksi ne on aikaisemmin päästetty lastenohjelmiin ja leluihin?

Monet lastenohjelmat ja lelut ovat hyvin raakoja ja epätodellisia, kuten vaikkapa meille lapsuudesta tutut Tipi ja Sylvesteri, jossa aina kissalle käy hullusti. Yleisinä ohjelmissa ovat mm. oven lämäöhtäminen päin naamaa, jolloin toinen kaatuu littanana lattialle tai sama käy tiejyrän alla. Samoin myrkkyä on laitettu ruokiin, pommeja (dynamiittipötköjä) suuhun, jne jne.

Ikävä tuottaa jeesustelijoille pettymys, mutta Lordi ei ole satanisti eikä kaiken paha alku ja juuri. Enkä ole fani, vaan aivoillaan ajatteleva aikuinen, joka on itse joutunut kokemaan läheisensä poismenon hyvin järkyttävällä tavalla ja sairaalan kylmiöön joutunut tunnistamaan omaisensa (tai siitä, mitä hänestä jäljellä oli). Se näky ei unohdu koskaan. Mutta Lordin vika se ei ole.

Äänestä
  • Eihän tässä Lordia olekaan syyllistetty,vaan noita aivottomia vanhempia.Tipin ja Sylvesterin vertaaminen Lordiin (tässähän on kyseessä ulkoinen olemus) on kaukaa haettu.
    Tipi,pieni keltainen lintu tai Lordi,heh,heh,mieti,mieti,miten mielikuvat eroavat?

    Äänestä

  • "Ikävä tuottaa jeesustelijoille pettymys, mutta Lordi ei ole satanisti eikä kaiken paha alku ja juuri. Enkä ole fani, vaan aivoillaan ajatteleva aikuinen, joka on itse joutunut kokemaan läheisensä poismenon hyvin järkyttävällä tavalla ja sairaalan kylmiöön joutunut tunnistamaan omaisensa (tai siitä, mitä hänestä jäljellä oli). Se näky ei unohdu koskaan. Mutta Lordin vika se ei ole."

    Mitenkä ihmeessä tämä muuttaisi sitä asiaa, etteivät silvotut ruumiinosat ole lastenohjelmaa. Tämä ei ole Lordin haukkumista eikä puolustusta varten, vaan lapsia varten perustettu viestiketju. Kukaan ei ole tässä mitään satanismista puhunut, joten voit mennä muualle Jeesustelemaan Lordi-herrastasi.

    Kaikilla ihmisillä mahtuu elämään rankkoja kokemuksia, mutta nämä kokemukset vaikuttavat erio ihmisiin eri lailla. Lordi ei kokemuksistaan huolimatta ole mitenkään kypsän vakuuttava, vaan lähinnä lapsellinen.

    Äänestä

Jos näin tehhdään kauhu/hirviö juttuja koko kansalle, niin missä kulkee todellakin raja. Nythän oli niin että 9-13 vuotiaat äänestivät Lordin voittoon. Ovat ikänsä puolesta lapsia. Nyt pitäisi aikuisten ottaa niinsanotusti lusikka kauniiseen käteen ja toimia oikeiden ja todellsiten arvojen mukaan. Ei fiktiivisten hamijen ja hirviöiden ehdoilla. Elämä perustuu todellisuuteen ei fiktioon. Aikuisten ymmärrys riittää fiktiivisiin asioihin.

Äänestä
  • "Elämä perustuu todellisuuteen ei fiktioon. Aikuisten ymmärrys riittää fiktiivisiin asioihin."
    Miks uskovaisia on sitten maailma pullollaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Likaisen työn tekijä kirjoitti:

HUOMIO: Kirjoitan tämän mielipidekirjoituksen ainoastaan lasten vuoksi.

Lordin voitonjuhlakonsertissa oli artistin kädessä nähtävissä rekvisiittana mm. irtileikattu verinen kumipää. Muutakin ns. splatter-materiaalia Lordin show sisälsi. Yleisön joukossa näkyi taas vanhempia jotka kantoivat alle kouluikäisiä lapsia olkapäillään yleisön joukossa. Lordin show kuuluu kauhugenreen, mutta kuuluuko se lapsille?

Haluaisin kysyä että millä perusteella Lordin lavashowhun kuuluvasta rekvisiitasta on tullut lapsien silmille sopivaa? Miten euroviisujen voitto vaikutti siihen mikä on lasten kehitykselle hyväksi? Nämä aivottomasti massan mukana kulkevat vanhemmat perustelevat asiaansa mm. niin, että lapset erottavat sadun todesta. Tarkoittaako tämä tosiaan sitä, ettei enää ole mitään väliä millaisia satuja lapsille sitten kerrotaan, saatika näytetään.

Useampaa terveysalan työtä tehneenä olen nähnyt oikeita silvottuja ruumiita obduktiopöydällä. Olen nähnyt myös elävien ihmisten pelkoa ja tuskaa oikean veren ja oikeiden suolenpätkien keskellä. Olen haistanut miltä mädäntynyt ja palanut ihmisruumis haisee. Ja olen vakuuttunut että nämä asiat vaikuttavat kaikkiin jotka työskentelevät näissä "likaisissa hommissa". Nämä asiat eivät varmasti kenellekään ole niitä ammatin hienoimpia puolia.

Ja vaikka väkivalta ja kauhuviihde on yleisesti hyväksytty asia populaarikulttuurissamme, niin minusta se on silti yhä PORNOON verrattava asia. Mielestäni kenenkään ihmisen ei kannattaisi tietoisesti altistaa itseään sille kun ihmisruumiin silpomisesta ja tuhoutumisesta tehdään viihdettä. Halusimmepa tai emme, kaikki näkemämme tallentuu alitajuntaamme, ja myös vaikuttaa siellä, eläen omaa elämäänsä. Näin käy erityisesti lasten kohdalla.

Moniko vanhempi näyttää lapsille aikuisille suunnattua eroottista viihdettä? Miksi kannattaisi näyttää sitä Lordin konserttiakaan, vaikka lapsi ei sitä näyttäisikään pelkäävän? Eikö kannattaisi kuitenkin keskittyä johonkin rakentavaan ja kauniiseen? Lapsille on tehty lasten viihdettä. Mikä ihmeen kiire aikuisilla on vetää lapset mukaan omaan viihdemaailmaansa? Tuskin lapsen kehitys häiriintyy siitä että Lordi jää näkemättä.

Vastuulliset vanhemmat ajattelevat ensin lapsen etua, eivätkä omaa kapinointiaan ja näyttämisenhaluaan suosikkiartistinsa kritisoijia kohtaan. Selkeästi yhteiskunnassamme jatkuvasti suurempi osa vanhemmista on täysin epäkypsiä vanhemmuuteen, eikä tosiaankaan ymmärrä suojella lasta ilmiöiltä joilla on kielteinen vaikutus lapseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu