Eipä sitten tainnut

Sukulainen aina ennen paasasi, kuinka työtä tekevälle löytyy ja arvosteli minua joka kissanristiäisissä, kun en vakipaikkaa onnistu löytämään, etten ole hakenut tarpeeksi, en yritä yms. Kunnes otti ohraleipä: Yhdessä ainoassa työssä ilman lisäkoulutusta 20 vuotta ollut muija saneerattiin pihalle muutaman muun kanssa eikä noilla eväillä uuden työpaikan löytyminen yli nelikymppiselle olekaan niin helppoa, kun nuorempiakin ja koulutukseltaan tuoreempia on tyrkyllä. Nyt on ollut työttömänä kohta vuoden. En malttanut pitää suutani kiinni ja sanoin, että sinä sitten nähtävästi olekaan tekevä kun ei ole töitä löytynyt. Anteeksi ilkeyteni.
4922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä tuossa tilanteessa saakin vähän näpäyttää takaisin. Niin kauan sitä on helppoa huudella noita viisauksia työn saannin helppoudesta, kunnes yhtenä päivänä sitten on itse lakki kädessä etsimässä itselleen uutta paikkaa.

Äänestä

sanoin vastaavassa tilanteessa: "Muistatko, mitä sanoit minulle aikoinaan? Kurjaa, että sinäkin jouduit samanlaiseen elämän kouluun. Monet puhuvat tietämättömyydessään ajattelemattomasti. Itse olen yrittänyt ottaa opikseni, etten enää niin tekisi, kun tiedän miltä sellainen tuntuu."
Asiasta kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu ja luultavasti meillä molemmilla oli parempi olo.

Antaako "kosto" tai toisen loukkaaminen tyydytyksen? Ehdotan, että ryhdytään yhdessä parantamaan maailmaa ja aloitetaan itsestämme.

Äänestä

Tiedän, millaista on olla ylikoulutettuna väärällä alalla ja kuunnella sukujuhlissa päivittelyitä siitä, kuinka typerä olen, kun ylipäätään suostun tekemään näin pienellä palkalla "koiranhommia", kun koulutuksellani "kuulemma" pitäisi tehdä ihan toisenlaisia, paremminpalkattuja töitä. Ei auta selitykset, että olen 40, nuoremmat ajaa ohi, kirjoitan hakemusta toisen perään, olen uudelleenkoulutuksessa, suoritan toista tutkintoa jne.

Kaveri taas on työtön ja saa jatkuvasti kuulla rutinaa "yhteiskunnan loisena" olemisesta. Ei auta hänelläkään, vaikka kuinka selittää, että eivät ota kaupan kassalle, siivoamaan, minnekään. Eikä pääse oman alan (sama kuin minulla) töihinkään. Minulla kävi tuuri, kun viimeiset Yt-neuvottelut päättyivät niin, että työsuhde jatkui, vaikkakin suorittavan tason töissä. Hän sai toisella osastolla potkut muiden kanssa, eikä heistä oikein kukaan ole vieläkään saanut töitä.

Koeta jaksaa hakea! Onnea yritykselle. Meitä hakijoita on paljon ja lisää tulee!

Äänestä

Eniten tuonkaltaisissa tapauksissa juuri harmittaa se, että miksi jotkut ihmiset nimenomaan piikittelevät työttömiä?

Olen pannut merkille, että juuri työssä olevat piikittelijät ovat usein varsin yksinäisiä ja eivät vapaa-aikanaan tee juuri mitään.Kulissi edessä, mutta ei tarvita kuin se yksi epäonnen kantamoinen ja sitten rysähtää.Ja lisää tulee tulevaisuudessa vastaavanlaisia.Siinä olisi monelle ns.kasvun paikka henkisesti.

Omalla kohdalla, jos saan vastaavaa piikittelyä osakseni niin en vaivaudu edes vittuilemaan takaisin vaan totean, että se on moro..siihen asti kunnes oppii läksynsä.Ja moni sellainen kuka ollut vuosikymmeniä työelämässä ja hieman luulee liikoja itsestään niin pudotus on kova.

Jos joku lyö sanallisesti sellaisessa tilanteessa takaisin niin kyllähän sen kuittauksen ymmärtää.Sen verran paskaa olen kuullut itsekin kaikenlaisesta"normielämästä vakitöineen"ja siitä millainen tulisi olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ollakaan tekevä kirjoitti:

Sukulainen aina ennen paasasi, kuinka työtä tekevälle löytyy ja arvosteli minua joka kissanristiäisissä, kun en vakipaikkaa onnistu löytämään, etten ole hakenut tarpeeksi, en yritä yms. Kunnes otti ohraleipä: Yhdessä ainoassa työssä ilman lisäkoulutusta 20 vuotta ollut muija saneerattiin pihalle muutaman muun kanssa eikä noilla eväillä uuden työpaikan löytyminen yli nelikymppiselle olekaan niin helppoa, kun nuorempiakin ja koulutukseltaan tuoreempia on tyrkyllä. Nyt on ollut työttömänä kohta vuoden. En malttanut pitää suutani kiinni ja sanoin, että sinä sitten nähtävästi olekaan tekevä kun ei ole töitä löytynyt. Anteeksi ilkeyteni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu