miten_toimia

miten minun pitäisi ajatella asiasta ja ymmärtää se. kumppani ehdotti että pitäisimme pientä taukoa ja mietti simme mitä oikeasti haluamme suhteeltamme ja itseltämme. kumppani halua vakavaa suhdetta ja hokee monta kertaa päivässä rakastavansa minua. mutta silti hän pelaa selkäni takana ihme pelejä. sopii monta päivää ennen kavereittensa kanssa bile iltoja ja kertoo minulle niistä vasta kun on lähössä. vaikka olemme sopineet että olemme avoimia ja että suurin piirtein tiedämme mitä toinen on tekemässä. näitä bile iltoja on nytten kahen viikon sisällä ollut noin 6kpl aika monta yhtäkkiä! ja viina kuuluu ja käytös on muuttunut ylpeäksi,vähätteleväksi ja syyttelee minua koko ajan että mitä olen sitä ja tätä ja tehnyt sitä sun tätä ja sen ja sen kanssa.

ja kun aloinmme pitämään tätä taukoa hän lähti hymyillen pois. ja soitti vielä illalla ja kysyi olenko menossa mihinkään ravintolaan. semmoinen maku jäi suuhun että hän varmisti olenko menossa mihinkään... ku kvaeri oli "taas" vaihteeksi pyytänyt häntä mukaan.



kertokaa mitä tuo sekava mutta tosi juttu tuo teille mieleen.. onko se sitä että hän haluua irtautua minusta ja on etsimässä uutta. omat ajatukset niin solmussa, että kaipaisin pientä neuvoa.
4559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä nyt ikävältä kuulostaa. Ihankuin olisi kiinnostus sinuun lopahtanut ja kenties joku uusi kiikarissa. Ei noin tehdä jos halutaan vakavaa suhdetta. Luultavimmin vakuuttelee rakastavansa sinua jotta saa huijattua omaa omaatuntoaan. Ei voi samaan aikaan vakuuttaa haluavansa vakavaa suhdetta ja taukoa.

Äänestä

Eihän tuossa ole mitään epäselvää. Silloin muuta mielessä, muut kiinnostuksen kohteet kuin sinä. Älä turhaan haikaile hänen peräänsä. Eikun menoksi ja parempaa hakemaan. Tiedä mikä unelma siellä maailmalla sinuakin odottaa. Unohda tuo nykyinen.

Äänestä

kumppanillasi on toinen, mutta ei ole vielä varma tuleeko siitä mitään ja pitää sinua varalla. Hän on surkimus, joka pelkää että jää yksin. Olet aivan oikeassa tuosta, kun kirjoitit, että hän soitti ja kysyi oletko menossa jonnekin ravintolaan, hän vain varmisti, ettet ole tulossa sinne. Olisi kannattanut mennä katsomaan mitä hän siellä puuhailee.

Äänestä
  • Ei olisi kannattanut mennä katsomaan. Siinä olisi vaan pahoittanut mielensä. Sen nyt tietää muutenkin mitä hän siellä puuhailee.

    Tämä ihminen haluaa irtaantua sinusta, ei osaa sanoa ettei halua seurustella enää kanssasi. Kannattaa itse sanoa, että ei enää kestä tällaista epätietoista/sekavaa tilannetta ja lähteä pois ja jatkaa omaa elämäänsä ja ruveta katteleen sitä myöten ihan toisiin suuntiin, jos vaikka löytyis jotain parempaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mm25 kirjoitti:

miten minun pitäisi ajatella asiasta ja ymmärtää se. kumppani ehdotti että pitäisimme pientä taukoa ja mietti simme mitä oikeasti haluamme suhteeltamme ja itseltämme. kumppani halua vakavaa suhdetta ja hokee monta kertaa päivässä rakastavansa minua. mutta silti hän pelaa selkäni takana ihme pelejä. sopii monta päivää ennen kavereittensa kanssa bile iltoja ja kertoo minulle niistä vasta kun on lähössä. vaikka olemme sopineet että olemme avoimia ja että suurin piirtein tiedämme mitä toinen on tekemässä. näitä bile iltoja on nytten kahen viikon sisällä ollut noin 6kpl aika monta yhtäkkiä! ja viina kuuluu ja käytös on muuttunut ylpeäksi,vähätteleväksi ja syyttelee minua koko ajan että mitä olen sitä ja tätä ja tehnyt sitä sun tätä ja sen ja sen kanssa.

ja kun aloinmme pitämään tätä taukoa hän lähti hymyillen pois. ja soitti vielä illalla ja kysyi olenko menossa mihinkään ravintolaan. semmoinen maku jäi suuhun että hän varmisti olenko menossa mihinkään... ku kvaeri oli "taas" vaihteeksi pyytänyt häntä mukaan.



kertokaa mitä tuo sekava mutta tosi juttu tuo teille mieleen.. onko se sitä että hän haluua irtautua minusta ja on etsimässä uutta. omat ajatukset niin solmussa, että kaipaisin pientä neuvoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu