Miten Helluntalaiset suhtautuvat Aabrahamin jälkeläisten murhaan?

tämän päivän vertauskuvanoillinen eläinuhri on oikea juutalainen, jonka hyvyyttä siionasistiset ihmishirviöt käyttävät häikäilemättömästi valeasunaan murhatessaan Aabrahamin jälkeläisiä, palestiinalaisia. Murhaajat ovat kasaareita, petoja, jotka ovat nylkeneet oikealta, hyvyydessä ja totuudessa elävältä juutalaiselta nahan. He ovat vieneet kuoren, jonka alla piiloittelee tosiasiassa venäjältä tullut petollinen ja verenhimoinen ahne susi, joka on ovelasti pukeutunut viattoman lampaan asuun ja joka näin saavutetulla uudella henklökohtaisella viehätysvoimallaan erehdyttää ihmiset hyväksymään hirviömäiset ja epäinhimilliset tekonsa.
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikille Israelilaisille pommi-itsemurhaajille kovat sakot ja kivien heitteliät katuja siistiämään ja keräämään kivet.

Äänestä

jälkeläiset toisiaan tappavat. Mainittakoon, että niin arabit kuin Juutalaisetkin ovat samasta kantaisästään Aabrahamista. Tosin Juutalaisdet periytyvät Aabrahamin ensimmäisestä vaimosta ja arabit orjattaresta joka lapsensa kanssa, siis arabien esi-isän, kanssa ajettiin autiomaahan pois perheen yhteydestä.

Äänestä

poikalapsi että palestiinalaiset listii toisiaan enemmän kuin konsanaan juutalaisia muista sitä tupla ween ja usanki haukkumista välillä sinähän ratkaiset sillä maailman ongelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


he näkevät vaikkeivät näe, ... kirjoitti:

tämän päivän vertauskuvanoillinen eläinuhri on oikea juutalainen, jonka hyvyyttä siionasistiset ihmishirviöt käyttävät häikäilemättömästi valeasunaan murhatessaan Aabrahamin jälkeläisiä, palestiinalaisia. Murhaajat ovat kasaareita, petoja, jotka ovat nylkeneet oikealta, hyvyydessä ja totuudessa elävältä juutalaiselta nahan. He ovat vieneet kuoren, jonka alla piiloittelee tosiasiassa venäjältä tullut petollinen ja verenhimoinen ahne susi, joka on ovelasti pukeutunut viattoman lampaan asuun ja joka näin saavutetulla uudella henklökohtaisella viehätysvoimallaan erehdyttää ihmiset hyväksymään hirviömäiset ja epäinhimilliset tekonsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu