Kyllä osaa ahdistaa ja tuntuu,ettei veri enää kierrä päässä!! Miten ihmeessä jo aikuinen mies(???) voi käyttäytyä niin julmasti ja tyhmästi kuin miesystäväni(siis entinen nyt)? Suhteemme ei kestänyt kauaa,vain kuukauden verran, mutta siihen mahtui niin paljon kaikkea hyvää.ja yhtä äkkiä kaikki on pois pyyhitty, ei jäljellä mitään!!Multa ei tule edes kyyneleitä,olen niin pirun loppu ja järkyttynyt. hän vaan ei muistanut ilmoittaa, ettei halua sitoutua!!!Voi taivas!! Kaiken sen jälkeen,mitä oli ensin puhunut ja tehnyt kanssani. meillä meni oikeesti niin taivaallisen hyvin yhdessä,mutta jokin karahti pahasti.Ei puheluita enää,ei tekstareita..vain kylmä lause päin naamaa.Tai se oli ihan hyvä,paitsi ettei hän sitäkään olisi koskaan sanonu ellen mennyt hänen eteensä ja kysynyt mikä mättää!!Nyt vaan mietin mitä tein väärin tai mitä olisi pitäny tehdä toisin.Tosin aina meillä oli yhdessä ihanaa. Sattuu tosi paljon ja asiaa ei luonnolisestikkaan saa mielestä öin eikä päivin.Asian olisi voinut ilmoittaa nätimminkin,ei kännipäissään törkeenä iskuna..Silti kaipaus ja suru on suunnaton.En enää taida uskaltaa luottaa kenenkään sanoihin. Ehkä joku päivä voi aurinko paistaa minunkin sydämeen ja nauru taas helähtää..
katala heppu
siipeensä saanut
131596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hähhähhää! Lankesit kauniisiin sanoihin ja kasvoihin, etkä käyttänyt järkeäsi! Ylpeytesi sokaisi sinut ja annoit tyhmyyttäsi. Kiitos ja kumarrus.
vahingoniloinenkin vielä toisen puolesta. Kaikkea pahaa sinulle.
Annoinko???Olinko siis tyhmä kun uskoin??Eikö ole antamista ja saamista? Tuntuu,että olet itse aika katkera jollekkin...pahalta tuntuu kommenttis,mutta tätähän tää elämä on.Iloa ja onnea sun elämääs. kauniit kasvot???katsojan silmissä!!!!
Sehän nähdään. Jos satut kohdalle niin hurmaan sinut komealla vartalollani ja hiotuilla repliikeilläni alta aikayksikön, ja jahka olen saanut niin se siitä sitten.;)
Koin suunnilleen saman, mutta suhteemme kesti hieman pidempään. En langennut kauniisiin sanoihin, vaan ihmiseen kokonaisuutena. Silti minäkin sain kuulla kylmän ilmoituksen, ettei meistä mitään taida tulla. Ihan selvinpäin.
Ja samalla hetkellä tajusin, ettei hän ollut minusta koskaan välittänyt. Samaan aikaan kun oma sydämeni on rikki revitty vaeltaa hän jo onnellisena uuden naisensa kanssa.
Ja minä mietin, että kuinka kauan tätä tuskaa kestää. Kuinka pitkän aikaa se ottaa, ennen kuin sydänsuruista toivutaan?
muitakin, jotka olemme saman kokeneet. Itselläni samantapainen juttu takana ja muutama päivä mennyt aika ankeissa tunnelmissa, mutta onneksi ystäväni ovat olemassa ja saivat järkeä päähäni fiksuilla sanoillaan. Mä tapasin tän hemmon, ihastuttiin rajusti jne...kaikki oli liiankin hyvää ollakseen totta ja kun järki otetaan mukaan, niin onhan se näin, että tuollaiset pikaihastukset ja varsinkin ehkä liiankin yliampuvat sanat miehen suusta jo parin eka tunnin aikana, eivät ole aitoutta. Kun toiseen haluaa tutustua, on kaikki ennemminkin varovaista tunnustelua alussa, mutta nämä itsevarmat miehet, jotka haluavat vain päästä pöksyihin, osaavat kyllä puhua kauniisti ja mä ainakin pidän tätä ns. exääni pelurina. Ja itseäni syytän, etten vielä tähän ikään osannut olla varovaisempi, mutta ehkä tästäkin opin jotain...ja sulle aloittaja, kyllä se aurinko paistaa vielä sullekin. Ajattele siten, että jos teidät olisi toisillenne tarkoitettu, kaikki olisi mennyt toisin :)) Niin mäkin ajattelen ja onhan täällä pohjoisessa muitakin miehiä, joten alan kulkemaan taasen silmät ja mieli avoimena...
Minäkin poltin näppini, leikin tulella, särjin symämeni. Kerrankos se osuu omallekin kohdalle. Olen kyllä kuullut tällaisesta, mutta en olisi uskonut että voi ottaa näin koville. Tunne on fyysinen; rintaa puristaa, masentaa, mikään ei jaksa innostaa. Suorastaan riudun menetetyn rakkauden vuoksi.
Tiesinhän minä että näin voi käydä, mutta otin riskin, en voinut/halunnut vastustaa ja en voi syyttää kuin itseäni. Voihan sitäkin pitää voittona, positiivisena yhtälönä, että edes toisen avioliitto selviää kriisistä, lasten takia, ja instituution. Näin sovittiin yhdessä jo alusta asti. Mutta yksin jääneen osa se vaan sattuu.
En aio häiritä herkkää avio-onnea, sillä se on hänen valintansa. Silti salaa toivon... kunpa vielä kerran katsoisit minuun niin... Se olisi heroiinia näihin vieroitusoireisiin. Ja todennäköisesti ihan yhtä tuhoisaa. Jo nyt tuntuu kuin putoaisin, enkä saa syöksykierrettä pysäytettyä. Se vaan kiihtyy. Kunpa kohta jo rysähtäisi, niin ettei syvemmälle enää voisi vajota ja olisi vain yksi suunta. - Saisin nousta Fenix-lintuna tuhkasta.
Ymmärrän tilanteesi täysin.Olin muutama vuosi sitten melkein samassa jamassa. Nyt kuitenkin olin ns.vapaa ja "miesystäväkin" vapaa. mutta joskus ne entiset jutut painaa mieltä tosi paljon.Sitä oli silloin kuin vieteri, aina jotenkin jännitys tilassa ja kuitenkin valmiina pomppaamaan vaikka taivaan ääriin.Ehkä siksi juuri kaikki tällänen sattuu nyt miljoonaa..silti en tunne olevani mitenkään epäonnistunut tai hylkiö...joidenkin mielipiteistä huolimatta.Jaksan jatkaa elämää ja odotan uutta päivää.toivon sullekkin hyviä hetkiä kesän myötä. Meissä on vielä voimaa ja uskoa hyvyyteen:)
No onhan se tavallaan hyvä tietää että meitä on useampia. Myös minä leikin joskus aikoinaan tulella. Siitä on jo aikaa, mutta jälleen piti itsensä ahdinkoon ajaa.
Mutta "vielä koittaa uusi aika....toivoasi et saa menettää". Pakko uskoa, vaikka hyvät yöunet alkavat olla vain kaukainen haave, vaikka jokaisen aamun ensimmmäinen ajatus on hänen hylkäämisensä, vaikka jokaisesta päivästä hän vie ajatuksissani leijonanosan. Vielä kauan.
Mutta ovathan ihmiset selvinneet pahemmastakin. Kai...
Yön jälkeen tuntuu jo vähän paremmalta. Mitä turhaan taistella tuulimyllyjä vastaan. Jos mies ei tarpeeksi arvosta, on parempi olla vaikka yksin. Onneksi sentään itse arvostan itseäni. Olisin ollut hyvä valinta. Your lost!
Harmittaa silti...!!!!!
En ole ennen kirjoitellut keskustelupalstoille, tosin lueskellut joskus. Ei ole ollut tarvetta. Mutta tästä suhteesta ei tiennyt kukaan. Eikä se ennen haitannut, koska saatoimme jakaa onnen hetket toistemme kanssa, mutta tässä tilanteessa tämä on ainoa purkautumiskanava. En halua ottaa yhteyttä tähän mieheen. Hän tuntisi entistä enemmän syyllisyyttä omasta onnestaan. Asiat tuntuu loppuun puiduilta, eikä päätös hänellekään helppo ollut. Luulen että voisin halutessani houkutella hänet lankeamaan uudestaan, mutta mitä hyötyä siitä olisi. Satuttaisin itseäni vaan lisää. Hänellä ei tunteet roihua kuten ennen. Pitää minusta silti.
Kuule honey, minä olen ollut tuossa samassa! Mies (??) ei olisi edes sanonut ettei kiinnosta seurustella ellen olis menny sen luo tivaamaan ja vaatiin selitystä. Tulihan se sieltä: ei halua seurustella. Seksi kyllä olis kelvannut. Mutta en alkanut hänen makuumatokseen. Tästä on nyt puoli vuotta ja olen pääsemässä totaalisesti yli vaikka koskihan se ihan piruna silloin. Oltiin "yhdessä" kuukausia.
Pelimiehet rules vai mitä? Mutta saipahan hän ainakin pimppiä vai? Kunpahan ei nyt ollut enää niitä ns. tunteita. Tuskin koskaan oli. Mutta hei älä säkään viitti itkeä kuukauden kestäneen jutun perään. Se oli hauskanpitoa ja sillä selvä.
oli molemminpuolin. Alusta asti selkeä juttu minulle. Sulla näytti olevan vaikeuksia tajuta puheeni alusta asti. Mutta seinille kun puhuu :D
Uutta matoa koukkuun, eiks jeh?! Ja parempaa Onnea seuraavalla kerralla! Kyllä se sullakin natsaa joskus, toivotaan näin. Älä vaivu synkkyyteen, ei ollut niin vakavasta jutusta kuitenkaan kyse.