kysyisin että:
-miksi pitää pyrkiä olemaan parempi poikansa tai
tuttaviensa silmissä kuin miniä?
-miksi miniää pitää mollata halpaan sävyyn, vaikka ei olisi todellista aihetta? Yleinen tapako ystävien/toisten anopppien keskusteluissa?
-Miksi pitää pyrkiä matkimaan/jäljittelemään miniää , hänen tyyliään tai ideoitaan tai jopa poikansa kotia kalusteita ja värienkäyttöä myöten, jollei kerran ole "niin kaksista"?
-Onko anoppi aikoinaan opettanut pojalleen positiivisuutta, vai mistä niin ihana mies on sikinnyt, jos kerran tuntuu kuin jäsen repäistäisiin irti, niin vaikeaa on anopille kauniin asian lausuminen ääneen?
-Mikä on kun ei voi kehaista ääneen että onpa ihana ja omistautuva äiti pienellä, ei kun pyritään jopa lapselle vähättelemään vaikka muut osapuolet, jopa ulkopuoliset kiittelevät. se tuntuu pienen lapsen väsyneestä äidistä mukavalta, kun saa kuulla muiden ihailevan sitä mitä haluaa lapselleen sydämestään antaa.
-Mistä nämä anoppien tavat tulevat, ja ajattelevatko mitä lapsenlapsi siitä aikanaan ajattelee. Ei se hetkittäinen esitys mene läpi.
-Mistä niitä ihania mummoja saisi, kun omansa on menettänyt ja toisesta ei ole.
-jotain perää niissä anoppivitseissäkin on ja ei kai se/ne kasvitkaan tyhjästä niinkään yleisiä nimiä olisi saaneet....
-tässä jotain ajattelemisen aihetta miniäsuunnalta, monen monta niellyt ja hiljaa haavansa nuollut elämänkokemusta omaava nuorempi ihminen ei vaan voi kuin edelleen ihmetellä, vaikka aina luulee jo melkein kaiken kuulleensa ja temput vaan laajenee...tekemisen puutettako?
-oletteko koskaan ajatelleet siltä kannalta vierailujen tiheyttä, että perheen viihtyminen luonanne saattaa vaikuttaa??
-Entäs jos olette tottuneet saamaan kestitystä?
onko sekin vaan totuttua, vai eikö siitäkään voi kiittää.
pahus kun se osaa tonkin puolen?
-onko omasta itsetunnosta/luonteesta kiinni, kun ei voi sitäkään myöntää, että aina se ei todella ole yleistystä eikä valitettavasti niin harvinaistakaan , että miniät väsyvät.
-oletteko ajatelleet miltä tuntuu kun teistä saattaa huokua sellainen 1,5 metrin kylmä energiakehä jo eteisessä? jostain ne ilmeetkin vaan aina näkyvät, vielä kauheampaa on kyllä teennäisyys. Mieti siinä sitten onko lintu vai kalapäivä. Entäs jos olettekin juuri silloin aitoja, ei kukaan ota todesta.
-kun ikää tulee, tulee viisautta. ei pidä aina paikkaansa. valitettavasti.
-tiedättekö, että miniänne saattaa olla aito ystävä monenkin täysin suvun ulkopuolisen ikäihmisen kanssa? näkevät muuten samallalailla kuin lapset aitouden ja antavat luottamuksen samalla varauksellisella ajalla ja sydämellisyydellä. sietäisi miettiä ja katsoa peiliin.
-miksi pitää pyrkiä olemaan parempi poikansa tai
tuttaviensa silmissä kuin miniä?
-miksi miniää pitää mollata halpaan sävyyn, vaikka ei olisi todellista aihetta? Yleinen tapako ystävien/toisten anopppien keskusteluissa?
-Miksi pitää pyrkiä matkimaan/jäljittelemään miniää , hänen tyyliään tai ideoitaan tai jopa poikansa kotia kalusteita ja värienkäyttöä myöten, jollei kerran ole "niin kaksista"?
-Onko anoppi aikoinaan opettanut pojalleen positiivisuutta, vai mistä niin ihana mies on sikinnyt, jos kerran tuntuu kuin jäsen repäistäisiin irti, niin vaikeaa on anopille kauniin asian lausuminen ääneen?
-Mikä on kun ei voi kehaista ääneen että onpa ihana ja omistautuva äiti pienellä, ei kun pyritään jopa lapselle vähättelemään vaikka muut osapuolet, jopa ulkopuoliset kiittelevät. se tuntuu pienen lapsen väsyneestä äidistä mukavalta, kun saa kuulla muiden ihailevan sitä mitä haluaa lapselleen sydämestään antaa.
-Mistä nämä anoppien tavat tulevat, ja ajattelevatko mitä lapsenlapsi siitä aikanaan ajattelee. Ei se hetkittäinen esitys mene läpi.
-Mistä niitä ihania mummoja saisi, kun omansa on menettänyt ja toisesta ei ole.
-jotain perää niissä anoppivitseissäkin on ja ei kai se/ne kasvitkaan tyhjästä niinkään yleisiä nimiä olisi saaneet....
-tässä jotain ajattelemisen aihetta miniäsuunnalta, monen monta niellyt ja hiljaa haavansa nuollut elämänkokemusta omaava nuorempi ihminen ei vaan voi kuin edelleen ihmetellä, vaikka aina luulee jo melkein kaiken kuulleensa ja temput vaan laajenee...tekemisen puutettako?
-oletteko koskaan ajatelleet siltä kannalta vierailujen tiheyttä, että perheen viihtyminen luonanne saattaa vaikuttaa??
-Entäs jos olette tottuneet saamaan kestitystä?
onko sekin vaan totuttua, vai eikö siitäkään voi kiittää.
pahus kun se osaa tonkin puolen?
-onko omasta itsetunnosta/luonteesta kiinni, kun ei voi sitäkään myöntää, että aina se ei todella ole yleistystä eikä valitettavasti niin harvinaistakaan , että miniät väsyvät.
-oletteko ajatelleet miltä tuntuu kun teistä saattaa huokua sellainen 1,5 metrin kylmä energiakehä jo eteisessä? jostain ne ilmeetkin vaan aina näkyvät, vielä kauheampaa on kyllä teennäisyys. Mieti siinä sitten onko lintu vai kalapäivä. Entäs jos olettekin juuri silloin aitoja, ei kukaan ota todesta.
-kun ikää tulee, tulee viisautta. ei pidä aina paikkaansa. valitettavasti.
-tiedättekö, että miniänne saattaa olla aito ystävä monenkin täysin suvun ulkopuolisen ikäihmisen kanssa? näkevät muuten samallalailla kuin lapset aitouden ja antavat luottamuksen samalla varauksellisella ajalla ja sydämellisyydellä. sietäisi miettiä ja katsoa peiliin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sinä joka kärsit samanlaisesta anopista kuin minä olen saanut "nauttia" jo 30 vuotta. Monesti olen miettinyt miksi? Ensin, avioliittomme alussa, en ymmärtänyt lainkaan miksi hän kohteli minua näin, oli pienet lapset ja rahasta tiukkaa joten olin todella väsynyt tähän kaikkeen. Vuodet kului ja sama tahti vaan jatkui. Minun oli pakko ottaa etäisyyttä anoppiin, vaikeaa koska asuivat lähellä, mutta se onnistui jotenkin.Näin jälkeenpäin olen ajatellut että anoppini oli vain niin ilkeä luonteeltaan, surettaa koska olisimme voineet olla ystäviä. Oletko ajatellut että se miten hän sinua kohtelee on henkistä väkivaltaa ja lapsesi voivat ottaa anopista oppia??
Poikani vaimo on aivan ihana ja sympaattinen ihminen ja hän on hyvä äiti lastenlapsilleni
Olen huolehtivainen iso-äiti ja rakastan pojan perhettä eniten maailmassa
En odota saavani kahvia, pullaa tai muuta, mutta miniäni kysyy aina haluanko kahvia tai jotain juotavaa.
Yhdessä käydään kaupoissa, lomilla ym.
Olen onnellinen anoppi, äiti ja iso-äiti
Tiedän että poikani perhe pärjää ja toivon että heidän liittonsa säilyy elämän loppuun asti.
tämän kaiken opin kantapään kautta, itselläni oli anoppina niskavuoren Heta!
Mutta jos sinä kerran olet mukava anoppi, niin ehkä et osaakaan vastata.
sitten näin
Niin kamalalta kuulostaa anoppisi, toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä anopin vastaava lista..
Jokin tässä häiritsi, vaikka anoppi olisikin vaikea, ihmissuhteissa merkkaavat niin paljon myös muutkin kuin sanat, ilmeet jopa asento, hymy, monella tapaa voi viestiä asioita toiselle. Ja kun jokin ihmissuhde menee pieleen, silloin kumpikin omalla tavallaan ruokkii sitä tilannetta. Toinen käyttää sanoja toinen muuta. Puhuit kylmästä energiakehästä. Niin, voihan se olla toisinkinpäin jotain vastaavaa.
En tarkoita, etteikö sinulla olisi todellista ongelmaa,tuli vain mieleen, että usein nämä tuntemukset ovat molemminpuolisia. Jokainen vastaa omista tunteistaan, harvemmin kukaan tulee niitä parantelemaan. Etäisyyttä siis, onko muuta mahdollisuutta.
Ja lapset kyllä vaistoavat todellakin aitouden ja toimivat sen mukaan, kunhan heitä ei painosteta, siitä taas ei hyvää seuraa.
Minun anoppini oli maailman ihanin ihminen. Rakkaampi kuin omat vanhemmat. Istuttiin keittiön pöydän ääressä ja juteltiin. Vieraita kävi aamusta iltaan ja aina lopulta me oltiin siinä kahdestaan, puhuttiin ja naurettiin, otettiin paukku tai jaettiin kaljapullo.
Olkaa iloisia, jos teillä on appivanhemmat. Puhukaa, eläkää elämä!
Miksi kirjoittaa mitään ellei edes aio vastata ap:n kysymykseen?
kysymyksiä paljon mutta muutama vastaus: - en ole parempi kuin avominiäni vaan avominiäni on todella hieno ihminen ja lisäksi vielä kärsivällinen jaksaahan hän sellaista miestä ( poikaani) jolla samaiset huonot ja ärsyttävät piirteet jotka isällään - miehelläni.
- miksi molaisin ei todellakaan aihetta
- ei minusta ei ole matkijaksi ja sitä paitsi itsehän he siellä asuvat en minä
- voi ei toivon että olisin saanut opetettua positiivista ajattelua mutta luulen / epäilen että sitä myös miniä tarvitsee että jaksaa ottaa paikkani pojastani " huolenpitäjänä"
- yritän välttää " tuppautumista" heille ja toivon että avominiä tekee aloitten ja asettaa rajat myös avo-anopille
miksikö - miksi että omat anoppi kokemukseni eivät mitenkään positiivisia ja haluan itse olla anoppi josta ei miniälle/avominiälle jää kammoa mutta johon kuitenkin tarvittaessa voisi turvata vaikka lapsenvahtia tarvitessa.