Minulla on

3 kk vanha lapsi. Viikko siitä ,kun tulin synnäriltä sain tietää, että mieheni on pettänyt minua koko raskausajan. Auttakaa, kertokaa mitä teen. Elämäni on aivan sekaisin ,ihana lapsi rinnoillani. Mieheni on tuhonnut alkavan äitiyteni. Hän on sitä mieltä,että minun pitäisi vain unohtaa kaikki ja keskittyä olemaan äiti.

Syyksi pettämiseen hän sanoo ettei raskaana oleva nainen ole kiihottava. Seksiä ei meillä ole ollut lapsen syntymän jälkeen.
Mies väittää että, hänellä ei ole enää suhdetta sen naisen kanssa. Mitä uskoa , mitä tehdä ?
En ole kehdannut puhua tästä neuvolassakaan. Hävettää. Minne minä tästä voisin lähteä, mitä tehdä ?
8779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

pitää nyt kertoa sillä se auttaa varmasti.Kyllä siitä yli pääsee mutta puhu ja puhu älä jää yksin asian kanssa.Voimaa!

Äänestä

Kävin saman lävitse kun odotin esikoistamme. Kaikista kurjinta on se että kun mietin raskauttani niin miehen pettäminen on aina osa sitä aikaa,vaikka sen olisi pitänyt olla elämän parasta aikaa. Asiasta ei koskaan pääse täysin yli mutta ajan myötä alkaa helpottamaan. Tiedän TÄYSIN miltä susta tuntuu! Hirveän paljon voimia sinulle ja puhu asiasta jollekin ulkopuoliselle!

Äänestä
  • Toi sun ja edellisen tilanne on tosi kurjaa mut en nyt ota kantaa siihen vaan takerrun tuohon yhteen kirjoittamaasi lauseeseen, "tiedän TÄYSIN miltä susta tuntuu!" Alkuperäistä kirjoittajaa lohduttaisi varmasti enemmän jos joku todella kuuntelisi miltä hänestä tuntuu. Et sinä, eikä kukaan muukaan voi tietää TÄYSIN miltä hänestä tuntuu, tiedät vain miltä sinusta tuntui samassa tilanteessa!! Se on ihan eri asia. Ei millään pahalla :)

    Äänestä

  • Asian vierestä kirjoitti:

    Toi sun ja edellisen tilanne on tosi kurjaa mut en nyt ota kantaa siihen vaan takerrun tuohon yhteen kirjoittamaasi lauseeseen, "tiedän TÄYSIN miltä susta tuntuu!" Alkuperäistä kirjoittajaa lohduttaisi varmasti enemmän jos joku todella kuuntelisi miltä hänestä tuntuu. Et sinä, eikä kukaan muukaan voi tietää TÄYSIN miltä hänestä tuntuu, tiedät vain miltä sinusta tuntui samassa tilanteessa!! Se on ihan eri asia. Ei millään pahalla :)

    En ottanut kommenttiasi pahalla ;). Ehkä olisi pitänyt kirjoittaa että tunteet, joita tuossa tilanteessa käy lävitse ovat varmasti saman kaltaisia...olin liian jyrkkä aiemmassa viestissä. Me ihmiset kuitenkin suhtaudumme kriiseihin eri tavalla.

    Äänestä

Kerro nyt siellä neuvolasa tilanteestasi. Siellä tiedetään asuinpaikkakuntasi tarjoamat palvelut ja sinua autetaan. Et nyt saa jäädä suruusi lapsesikaan vuoksi. Autat lastakin kun autat ja annat auttaa itseäsi. Ei tämä häpeä ole sinun, vaan pettäjän häpeä.

Äänestä

Kun odotin esikoistani sain kuulla että mieheni petti minua ja sein keskenmenon. Lapi jäi henkiin ja minä annoin miehelleni anteeksi. Noin kolmen vuoden päästä meille tuli ero kun jäi jälleen pettämisestä kiinni. Eipä siinä mitään, mies oli täys kakara ja tunari muutenkin. Sittemmin löysin kunnon miehen jonak kanssa ostimme asunon ja menimme naimisiin. Hän oli kaikkea muuta kuin tuo ensimmäinen mies, huolehti perheestään ja kävi ahkerasti töissä. Suunnittelimme lasta ja tulinkin raskaaksi aika pian. Pari kuukautta synnytken jälkeen kävi ilmi että mies oli pettänyt minua jo puoli vuotta. Maailmani romahti. Yritin jälleen antaa anteeksi. 14 vuotta yritin ja yritin mutta nyt olen hänestä ottanut eron. En voinut antaa anteeksi sitä mitä hän oli minulle ja lapsellemme tehnyt. Kakis kuukautta eron jälkeen hän mutti yhteen uuden naisen kanssa, eli oli sitten taas pettänyt mua kokoajan. Siinä mun tarina lyhyesti. Ainoa asia mikä minua todella harmitti ( sen lisäksi että petti) on se että en jättänyt häntä silloin heti. Silloin itsetuntoni olisi edes jonkinlaisessa kunnossa muttakun on se lapsikin mitä ajatella. Monesti olen tullut siihen loppupäätelmään että miehet käy vieraissa silloin kun vaimo odottaa juuri siksi koska siloin on pienempi mahdollisuus joutua pellolle kun jää kiinni. ASIAN POINTTI: Heitä se mies pellolle HETI. Jos petti tuolloin pettää myös jatkossa. Maksakoon ruokot mutta älööt nauttiko onnellisesta perhe-elämästä kun ei kerran ole asian eteen töitä tehnyt. Nähkööt koko kaupunki, suku ja tutut mikä paska se on. Ei sun tartte asiaa hävetä ja salailla KERRO KAIKILLE...

Äänestä
  • haukkumana, Apua sain kunuskallauduin kertomaan,. Asun nyt sisareni perheen luona ja sekä omat ja lapsen isän vanhemmat tukevat minua. Kiitos teille kaikille. Hyvää kesää

    Äänestä

  • Tiedän todella monta pettmissuhdetta ja olen jutellut monen pettäjämiehen kanssa ja he rakastavat Tietenkin puolisoaan, mutta kun kerran on pettänyt niin ei siitä suhteesta enään ehjää tule.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyyhkyttäjä kirjoitti:

3 kk vanha lapsi. Viikko siitä ,kun tulin synnäriltä sain tietää, että mieheni on pettänyt minua koko raskausajan. Auttakaa, kertokaa mitä teen. Elämäni on aivan sekaisin ,ihana lapsi rinnoillani. Mieheni on tuhonnut alkavan äitiyteni. Hän on sitä mieltä,että minun pitäisi vain unohtaa kaikki ja keskittyä olemaan äiti.

Syyksi pettämiseen hän sanoo ettei raskaana oleva nainen ole kiihottava. Seksiä ei meillä ole ollut lapsen syntymän jälkeen.
Mies väittää että, hänellä ei ole enää suhdetta sen naisen kanssa. Mitä uskoa , mitä tehdä ?
En ole kehdannut puhua tästä neuvolassakaan. Hävettää. Minne minä tästä voisin lähteä, mitä tehdä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu