Hei !
Kertokaapa hyviä ja pirullisia keinoja
mitä tehdä kaverin kanssa josta on tullut 3 v seurustelun ja nyt naimisiinmenon myötä todellinen tohvelisankari ja ohari-olle.
En edes muista milloin viimeksi olis saanu tän kaverin mukaan minnekään ilman sen tyttöystävää eli nykyistä vaimoa. Oli kyse sitten oluelle, kahville tai jonkun kaverin luo menosta - ei onnistu.
Käytiin eräänlainen "kehityskeskustelu" yhdessä vaiheessa ja kaveri lupas parantaa tapansa. Mut ei se lähtenyt mukaan minnekään kuin kerran ja silloinkin piti parin tunnin jälkeen lähteä takas tyttöystävän luo.
Muu kaveripiiri (minä mukaanlukien) seurustelee jokainen tahollaan, mutta aina riittää aikaa myös kavereille.
Viimeinen tikki oli syyskuussa kun keräsin kaveriporukkaa meille viettämään poikien iltaa eli saunomaan, syömään, juomaan jne.
Aloitin keräämään porukkaa jo viikkoa aikaisemmin jolloin soitin kaikille.
Kaikki oli tulossa. No, ilta ennen kuin piti tavata kaikki, tää kyseinen kaveri sitten soittaa ja sanoo, et joo, emmä voikaan tulla, ku kato pitää käydä kaupassa ja kun ei ehtinyt olemaan tuoreen vaimon kanssa yhdessä paljoakaan. Vittu sanon minä. Kaveri oli just tullu häämatkaltaan, eikö ne siellä ehtineet olla yhdessä ? Ja muutenkin ne on yhdessä jokaisen minuttin mitä vain voi olla. Hyvä kun pystyvät omiin töihinsä menemään.
Läpinäkyvää, kun kaveri viikkoa aikaisemmin sanoo, et joo sopii ja sit just 1 ilta ennen soittaa ja peruu tulonsa. Se jätkä on niin tossun alla että ! Itse väittää ettei ole, mutta kyl mä tiedän. Vaimo on toisinaan hyvinkin tempperamenttinen ja kaveri kun on itse lauhkea lammas. En tunne ketään niin rauhallista tyyppiä, joten on päivänselvää mistä (kenestä) tämä peruutus johtui.
No, kaveri löytyykin nykyisin kännykän nimivalikosta O:n kohdalta, Ohari-Olle. Se sopii paremmin kuin sen oikea nimi.
Mut hei, kertokaa jotain hyviä "vittuilekeinoja" joilla antaa potut pottuina korkojen kera takaisin. Mä oon parin vuoden ajan liian monta kertaa katsonut läpi sormien tuota touhua ja nyt tuli mitta täyteen.
Kertokaa mitä vaan. I'm tired to be niceguy.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ohos onpa kaverilla ongelma...
Jos lähdetään oletuksesta, että kaverisi on NIIN tossun alla, ettei voi viettää iltaansa teidän kanssanne vaikka haluaisi, on keinot aika vähissä. Miksi alkaa vittuilemaan kaverille, joka tahtoo säilyttää rauhan ihmisen kanssa, jonka kanssa on päättänyt elää loppuelämänsä. Kyllä hän itsekin jossain vaiheessa tajuaa, kuinka pitkälle on valmis venymään. Itse pidän aika "sairaana" kieltää elämänkumppaniaan viettämästä aikaansa myös kavereidensa kanssa. Mutta aikansa kutakin -eihän heidän liittonsa edes tule onnistumaan, ellei kaveri sitten todellakin ole niin tohvelisankari, että mukautuu nykyisen vaimonsa tahtoo, eikä omaa omaa tahtoa ollenkaan.
Taas kyseessä voi olla myös tapaus, joka on tyytyväinen elämäänsä juuri näin. Miksi siis alkaa vittuilemaan siitäkin. Voihan yksinkertaisesti kyse olla juuri siitä, että hän on löytänyt elämänkumppanin kenen kanssa haluaa viettää kaiken aikansa -vaikka se teistä "sairaalta" tuntuisikin, hän voi olla tyytyväinen elämäänsä juuri tällaisena. Katsos näitäkin tapauksia löytyy, eivätkä he ole yhtään tossun alla, vaikka kaverit niin luulevatkin. Ja tiedän myös miehiä, jotka leikkivät olevansa tossun alla, koska entisten kavereiden jutut ei vain yksinkertaisesti enää kiinnosta, eikä heille auta mennä selittämään, että tää vaihe elämässäni on nyt ohi...
Anna kaverisi siis olla rauhassa. Keskity omaan elämääsi ja kavereihisi.
Käyn samaa keskustelua myös Café 24 :ssa,
joten sielläkin voit käydä katsomassa mitä muut ovat kommentoineet ja miten keskustelu kehittyy.
Lisää hyviä kommenteja. Suuntaan tai toiseen.
En halua jatkaa näin, mutta en kuitenkaan mielelläni jättäisi hyvää (jos tätä suurta virhettä ei lasketa mukaan) kaveria kokonaan.
Rakentavaa keskustelua lisää.
Viikonlopun jatkoa kaikille !
Mr. L.