Olen jonkin aikaa lukenut näitä palstoja ja aika monella tuntuu olevan jotakin kysyttävää koskien omaa ulkonäköä.
En ole mikään täydellisyys (en todellakaan), mutta ei minua rumaksi ole koskaan sanottu ja seuraakin on aina ollut ihan rittävästi minun tarpeisiini, nykyään seurustelen.
Mietiskelin tuossa, kun miehet kirjoittelivat että omakin vaimo on alussa hävennyt käydä saunassa yhdessä jne. Että kaikilla naisilla tuntuisi olevan jotakin alastomuuteen liittyviä paineita.
Ihmettelen todella, koska minulla ei ole koskaan ollut mitään kompleksia, ettenkö voisi nauttia sängyssä täysin ja että en voisi riisuutua miehen edessä.
Olen 65kg painava 170cm pitkä nainen, sanotaanko, että olen povekas ja pyllykäs, mutta en näytä lihavalta. Minulle on oikeasti yksi hailea, näkeekö mies minun selluliittini vai ei. Minua ne eivät haittaa, ne ovat osa minua, enkä jaksa murehtia vartalostani kunhan liikun ja syön terveellisesti. (=en tietenkään anna itseni lihota)
Eikä kukaan mies ole tuntunut vartalostani koskaan häiriintyvän. Täydellisyyttä etsivät pellemiehet olen aina jättänyt omaan arvoonsa ja ajatellut, että jos se mies saa barbienaisensa, niin onko hän sitten todella onnellisempi. Olen kuitenkin tapaillut ainakin minun mielestäni aina mukavan näköisiä miehiä.
Johtuuko naisten ja miksi ei miestenkin epävarmuus alastomuutta kohtaan siitä, että verrataan itseään johonkin julkkiksiin, joku exä on haukkunut ulkonäköä tai joku ystävä on "ystävällisesti" huomauttanut jostakin ulkonäössä olevasta puutteesta?
En ole mikään täydellisyys (en todellakaan), mutta ei minua rumaksi ole koskaan sanottu ja seuraakin on aina ollut ihan rittävästi minun tarpeisiini, nykyään seurustelen.
Mietiskelin tuossa, kun miehet kirjoittelivat että omakin vaimo on alussa hävennyt käydä saunassa yhdessä jne. Että kaikilla naisilla tuntuisi olevan jotakin alastomuuteen liittyviä paineita.
Ihmettelen todella, koska minulla ei ole koskaan ollut mitään kompleksia, ettenkö voisi nauttia sängyssä täysin ja että en voisi riisuutua miehen edessä.
Olen 65kg painava 170cm pitkä nainen, sanotaanko, että olen povekas ja pyllykäs, mutta en näytä lihavalta. Minulle on oikeasti yksi hailea, näkeekö mies minun selluliittini vai ei. Minua ne eivät haittaa, ne ovat osa minua, enkä jaksa murehtia vartalostani kunhan liikun ja syön terveellisesti. (=en tietenkään anna itseni lihota)
Eikä kukaan mies ole tuntunut vartalostani koskaan häiriintyvän. Täydellisyyttä etsivät pellemiehet olen aina jättänyt omaan arvoonsa ja ajatellut, että jos se mies saa barbienaisensa, niin onko hän sitten todella onnellisempi. Olen kuitenkin tapaillut ainakin minun mielestäni aina mukavan näköisiä miehiä.
Johtuuko naisten ja miksi ei miestenkin epävarmuus alastomuutta kohtaan siitä, että verrataan itseään johonkin julkkiksiin, joku exä on haukkunut ulkonäköä tai joku ystävä on "ystävällisesti" huomauttanut jostakin ulkonäössä olevasta puutteesta?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Musta tuntuu että ulkonäkökompleksit johtuvat juuri siitä käsityksestä, että pitäisi olla täydellinen. Ja koska tämä on sula mahdottomuus, useimmilla on jotain kompleksia. Vielä viime vuosisadan puolessa välissä oli valloillaan käsitys, että jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista, jonka korostaminen tekee koko ihmisen kauniiksi. Jossain vaiheessa tämä varsin terve kauneuskäsitys on sitten vääntynyt sellaiseksi, että et voi olla missään määrin kaunis, jos yksikin piirteesi on vähänkin epätyydyttävä.
Itse elän viime vuosisadan kauneuskäsitystä todeksi, ja olen varsin tyytyväinen omaan ulkonäkööni. "Ei ol kauneurest palkittu, eikä rumuurest sakotettu."
et sä varmaan ihan AINOA ole, kyllä meitä löytyy muitakin..mutta että sitä nyt tarvitsisi mainostaa...
Mikä ihme siinä on, että jos täällä kirjoittaa jotakin positiivista omasta näkökulmasta, se on samaa kuin mainostaisi itseään?!
Jos olen tyytyväinen omaan ulkonäkööni terveelle tavalla, vaikka en täydellinen olekaan, niin totta hemmetissä olen siihen tosiasiaan tyytyväinen, kun täällä niin jumalattomasti tuntuu ulkonäkökomplekseja olevan!
on sellainen tabuaihe, josta ei voi puhua.
Auta armias, jos joku on tyytyväinen itseensä ja omaan ulkonäköönsä, niin heti on joku kateellinen ilkkumassa. Näin se menee.
Kannattaa jättää moiset rutinat omaan arvoonsa.
Jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa ketään muutakaan.
nyt hyvin pitkälle siitä,että aloittaja etenkin kuvittelee olevansa ainut (täällä) kellä ei ole ongelmia itsensä kanssa. On jotenkin sellainen asenne,ettei sillä kovin hyvää vastakaikua saa eikä tule saamaan.
Keinohan se on tuokin omaa itsetuntoa nostaa, miettiä että on ainutlaatuinen vaikka ei niin kovin erikoinen olekaan.
jokainen meistä onkin ainutlaatuinen.
Ja kyllä itseään saa/pitää/kannattaa pitääkin ainutlaatuisena, koska oman itsensä hyväksyminen ja arvostaminen on terveen itsetunnon A ja O.
Kovin usein hyväksynnän ja itsetunnon puute vastaavasti heijastuu negatiivisella tavalla ympäristöön.
Meilläkin on töissä yksi kaveri, joka ei todellakaan arvosta itseään ja muutenkin puheissaan antaa ymmärtää, että on jotenkin huonompi kuin muut. Tämä jotenkin heijastuu kyllä ympäristöön. Ennustus ikään kuin toteuttaa itseään.
Otsikon perässä on kysymysmerkki, mitäköhän se mahtaisi tarkoittaa?
No sitä, että olenko ainoa?(piste)
kehuisi sinua, kun olet tuntenut tarvetta kehua itse itseäsi asioista jotka eivät kuitenkaan maailmassa ole ihan ainutlaatuisia.
Sanoisi sinulle,ettei sinussa ole noilla kiloilla ja senteillä selluliittia, edes läskiä. Et jaksa murehtia vartalostasi, vaikka eipä ehkä ole mitään murehtimistakaan. On vaan niin peevelin heikko itsetunto, että pitää jotenkin yrittää kohottaa. Kukapa kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse, näin sanotaan, mutta positiivinen huomio mieheltäsi ei tekisi pahaa. Olenhan minä kaunis ja hyvä, olehan ? Mitä miehesi vastaa? Joo joo ja jatkaa telkkarin tuijottamista, vai ?
"Sanoisi sinulle,ettei sinussa ole noilla kiloilla ja senteillä selluliittia, edes läskiä."
No joo jollei lihaksia kuin nimeksi niin takuulla on muuten selluliittia tai rinnat ovat ämpärin kokoiset.
mitä olet aloittanut lasten maailmassa, ei toimi aikuisten..sorry.
Kylläpä vain minussa on vikaa, jopa sitä selluliittia, mikä nyt niin järkytti sisintäsi.
Se on hienoa, että sinusta ei puutu mitään muuta kuin viat!
Pyysinkö minä nyt ihmettelemään kilojani? en, kutsuin keskusteluun, että onko tällä palstalla ketään, jolla ei olisi fyysisiä komplekseja, vaikka nyt ei missejä olisikaan. Onko se itsetunto aina ulkönäkösidonnaista ja lisäykseksi mikä ihme niitä komplekseja aiheuttaa nykypäivänä jo hyvinkin nuorille. (Seitsenvuotiaista löytyy jo anorektikkoja!)
Niin ja jos ei ole fyysisiä komplekseja niin on henkisiä...ja niitä voi korjata arvostelemalla muita vai?
Minua alkoi kiinnostamaan, etta minka ikainen mies voi kirjoittaa noin typeran vastauksen? Oletko aivan lapsi vai onko sinulle muuten joku hatana?
terveisia italiasta! Sait minut juuri muistakaan, miksi suomalaiset miehet ovat typeria, teilla on noin huono itsetunto, etta heti pitaa muita pilkata!
Mullakaan ei ole koskaan ollut liiemmin komplekseja kroppani kanssa. No, hiukan isommat tissit voisin toki ottaa jos ne luonnollisesti saisin, mutta olen kyllä tyytyväinen itseeni näinkin. Sitä olen vaan ihmetellyt, että onko se sitten esteenä sille, ettei löydy kumppania...? Siis en oo mikään nokka pystyssä kulkija, mutta terveellä tavalla hyväksyn itseni, eikä mulla ole tarvetta ainakaan ääneen jatkuvasti valittaa vikojani (joita niitäkin kyllä löytyy). Ajattelin vaan, kun sitten tunnen sellaisiakin naisia, joilla on oikeasti ulkonäköongelmia ja komplekseja niistä, ja niiden kanssa pitää aina keskustella läskeistä ja laihduttamisesta ja kaikesta muusta. Todella rasittavaa kuunnella sitä itsesäälinsekaista valitusta, vaikka koetankin toki suhtautua ymmärtäväisesti... Mut sit just NE naiset on onnellisessa parisuhteessa, kun mä en tunnu löytävän miestä sitten millään! En tiiä, mikä logiikka tässä toimii, ilmeisesti hyvä itsetunto, itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on ja tyytyväisyys elämään ovat miesten mielestä pelottavia ominaisuuksia, jos ne vielä julkisesti uskaltaa näyttää. Ihmettelen vaan, miten noiden naisten miehet jaksaa kuunnella muijiensa valitusta selluliitistä ja mahamakkaroista, ja rakastaa niitä kaikesta huolimatta... No, ehkä mussa on sitten jotain muuta vialla, mene ja tiedä.
Mutta siis, löytyy meitä muitakin, joilla ei ole varatlokomplekseja :)
yksin sitä minäkin olen lähes täydellisen vartaloni kanssa =)
no olipa siinä aloitus mutta totta joka kirjain. jotain muuta vikaa on kun yksin olen. Luonnekkin on muovautunut iän myötä "yhdeksi jätkistä"
Ota nyt sitten tässä kesäesa kun esat ei käsitä =)
Olen pistänyt merkille, että naisen hyvä itsetunto jotenkin "syö" miestä, ts. naiselle pitäisi olla miestään heikompi itsetunto, jotta mies saisi loistaa mahtavammalla egollaan... ei tietenkään pidä paikkaansa kaikkien miesten kohdalla, mutta useampia olen itse tapaillut... nykyinen siippa onneksi kestää hyvän itsetuntoni...
Pitäisikö naisen siis olla avuton ja heikko, jotta mies tuntisi itsensä voimakkaaksi ja tarpeelliseksi?
niin hyvä ja terve asenne! :)
Ilo lukea tuollaista. Ja todellakin, jotkut miehet oikeasti sanovat ilkeitä kommentteja naisille. Ihan kamalia tapauksia. Sellaisista aina äkkiä eroon on hyvä juttu.
Olen itsekin ihan nätti ja sopusuhtainen, enkä oikeastaan kanna huolta ulkonäöstä, vaikka huolehdinkin itsestäni tietysti.
Joskus nuorempna olin ihan tikku kamaa, ja pienenä vähän pyöreä. Nykyisin olen tullut siihen tulokseen, että sopusuhtainen on juuri hyvä. Pääasia, että ihminen itse viihtyy oman kroppansa kanssa - ja on terve. Elinvoimainen.
Ja rakastuessa vaikka pitääkin toista aivan tosi komeana tietysti niin kyllä se on ihan muu kuin ne ulkoiset avut, jotka ainakin miehissä pitää kiinnostuksen yllä pidemmän päälle.. ;)
On tosi surullista oikeastaan, että sellainen sairaalloinen laihuuden ihanne ajaa nuoria tyttöjä kaiken maailman syömishäiriöihin. Ja ne eivät sitten olekaan enää leikin asia. Toisaalta nykysin trendi on kaiketi menossa ohitse.
Mielestäni hyvällä itsetunnolla varustettu mies osaa arvostaa naistaan, ja tekee sen selväksi. Sama pätee tietenkin myös toistepäin. Ja se on viehättävää. Ja puoleensavetävää.
Joskus olen kuullut sanottavan, että esimerkiksi mies ja nais vatesuunnittelijoiden yksi ero on siinä, että naiset pyrkivät peittämään niitä epäedullisia kohtia, ja miehet puolestaan korostamaan kauniita osia naisessa. En osaa sanoa pitääkö paikkansa?!
Joka tapauksessa enemmän terveitä roolimalleja naisille ;) ..ja miksei miehillekin.
Tämä menee vähän siihen hehkuttakaa toisianne kategoriaan, mutta nopeasti saa naisen tai miehen päivän piristymään yhdellä positiivisella kommentilla, sen sijaan, että latistaa toisia! :)
Joten miksei valita niin. Kertokaapas miehet?
Kyllä minä toisaalta ymmärrän, että aina on niitä ihmisiä, jotka eivät voi sietää sitä, jos joku on tyytyväinen itseensä.
Kaipa se tyytyväisyys itseensä on kuitenkin kokonaisvaltaista ja heijastuu myös elämänasenteista. Ne ihmiset jotka pyrkivät täydellisyyteen ja saavuttamaan ulkoisilla avuilla jotakin, mitä sisimmästä puuttuu, ovat loppupeleissä hyvin neuroottisia persoonia ja kärsivät huomionhakuisuudesta lopulta eniten itse.
Minusta on surullista, että erityisesti naisilla on vaikeuksia hyväksyä omaa ulkonäköään ja siinä olevia vikoja, vaikka juuri ne tekee heistä ainutlaatuisia. Täydellisyys ei tuo onnea, mutta epätäydellisyys tuo inhimillisyyttä ja sitä kauneutta hyväksyä myös muissa vikoja.
Toisinaan ihmettelen ihmisiä, joiden mielestä kaikki positiivisuus ja itseensä tyytyväisyys on ei-hyväksyttävää ja itsetunnon puutetta. Mielestäni se on taas juuri sitä tervettä itsetuntoa ja sinällään yksikään ikävä kirjoitus (joita tällä palstalla on satoja), ei pahoita minun mieltäni. Tulee kuitenkin tunne, että kyseiset kirjoitukset saattavat pahoittaa monen muun mielen ja onko se nyt sitten itse tarkoitus? Mitä tällainen ihminen, joka kykenee veistelemään yhden tekstin perusteella ihmisestä täysin kokonaisen ja yleensä päin mäntyä menevän mielikuvan oikeastaan hakee itselleen?
Ei kyseessä ole välttämättä se, että halutaan lannistaa ihmisiä vaan kyseessä on myös putkikatseisuus, ns. mustavalkoisuus, jonka kautta tarkastellaan elämää ja tuomitaan ihan kaikki kaikkialla tuntematta/näkemättä ihmisiä, jotta pelastaisi oman päivänsä. (Ettei kukaan tuomitsisi vaan itseä.)
Yhtä lailla, jokaisessa meissä on vikamme, mutta niitäkään ei saisi liikaa tuijottaa. Hyvien puolien pohtiminen itsessä on liian aliarvostettua. Siihen pitäisi kannustaa! Kun on terve itsetunto, elämästäkin nauttii enemmän. Minusta ne ihmiset, joiden suurin nautinto on pilkata kirjoituksia kuten omani, on valitettavasti se huono itsetunto. Jos alkuperäinen kirjoitukseni saattaa mitenkään aiheuttaa ärsytystä jne. niin silloin voi kyllä katsoa peiliin ja miettiä, pitäisikö sitä omaakin asennetta korjata sen sijaan, että rypee omissa vioissaan ja vihaa kaikkia, jotka kykenevät ottamaan elämän keveämmin askelein.
puhetta jälleen :)
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että ihmisten tulisi mielummin keskittyä niihin vahvuuksiin ja hyviin ominaisuuksiin enemmän sekä itsensä, että muiden osalta. Ja ennenkaikkea myös muissa kuin ulkoisissa ominaisuuksissa. Miettiä oikein mitä kaikkea hyvää tuossa ja tuossa ihmisessä on ja mitä hyvää itsessä on.
Yksi aika hauska sanonta on, että jokaisessa ihmisessä on ainakin yksi parempi asia kuin itsessä. Pitää varmasti paikkaansa. ..ja käännettynähän itseassa toimii toisinkinpäin.
Toistemme vahvuuksista saamme paljon, ja erilaisten heikkouksien edessä myös vahvistamme toinen toisiamme :)
Yleensä ihminen, joka on jotakuinkin sinut itsensä kanssa säteilee muutenkin olipa nyt ulkoiset yksityiskohdat millaisia tahansa. Ja se on viehättävää. Ja ihminen näyttää kauniilta, komealta, kiinnostavalta jne. Juuri aitona ihmisenä, sinä mitä parhaimmillaan on. Niin miehet kuin naisetkin. Vaikka kyllähän niitä pieniä epävarmuuksiakin saa olla erilaisissa asioissa. Silti noin niin kuin pääsääntöisesti :)