Olemme olleet yhdessä 2-3 vuotta. Yhdessä olemme asuneet yli vuoden. Tämä on minun ensimmäinen suhteeni ja olen kohta 30 v mies. Kuitenkin koko ajan suhteemme aikana olen miettinyt tätä samaa: Olenko oikean ihmisen kanssa, vai onko olemassa joku jossain joka oikeasti ymmärtää ja rakastaa minua joka on kuin luotu minulle. Elämämme on tasaista ja suurimmaksi osaksi tylsää. Kuitenkin välillä tosi mukavaakin on ollut. Suhteemme on todella luotettava. Kumpikin luotamme toisiimme. Haluaisin olla vielä nuori ja vapaa kuin taivaan lintu. Tiedän että olisin jonkun toisen kanssa todennäköisesti onnellisempi jonka kanssa voisin toteuttaa unelmani ja haaveeni. En halua jättää koska toinen todennäköisesti ei siitä selviäsi vaan ajautuisi jopa itsetuhoon. Olo on välillä kuin olisin vankina omassa elämäsäni. Olen liian kiltti. Kaikki vaan meni pikkuhiljaa siihen että muutettiin yhteen vaikken sitä oikeasti olisi ehkä edes halunnut pidemmän päälle. Tunnen kuinka haaveeni murskaantuvat pikkuhiljaa, mitään jännää ei ole ilmassa niin kuin ennen seurusteluamme. Ennen haaveilin ja uskoin vain ihmisistä kaikkea hyvää, ajattelin optimistisesti, kaikki kääntyy vielä hyväksi, luulin löytäväni täyellisen kumppanin... En tiedä mitä teen. Uskon että 10 vuoden päästä en ole enää se sama ihminen joka voisin vielä ehkä olla ja joka olin ennen seurusteluamme ja vielä seurustelumme alkuaikoina. Mitä minun pitäisi tehdä?
Erotako vai ei..
Hukassako?
51455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
SINUN EI PIDÄ KÄRSIMÄN JOS TOISELLA ONKIN TAIPUMUSTA ITSETUHOISIIN AJATUKSIIN. ITSELLÄ VÄHÄN SAMA TILANNE MUTTA KAIKKI ILO MENNYT PARISUHTEESTA ALKOHOLISTIMIEHENI VUOKSI. TIEDÄN 100% ETTÄ OLISIN PALJON ONNELLISEMPI TOISAALLA MUTTA ITSEKIN OLEN LIIAN KILTTI OTTAAKSENI SITÄ RATKAISEVAA ASKELMAA PELÄTEN SITÄ MITÄ SITÄ SEURAISI KUN EI KUITENKAAN HALUAISI KENENKÄÄN KÄRSIVÄN MISTÄÄN. MEILLÄ ON LISÄKSI LAPSIA JOKA TEKEE ASIASTA VIELÄ VAIKEAMMAN. HÄN ON KUITENKIN IHAN HYVÄ ISÄ SELVINPÄIN HEILLE.
TIEDÄN EN ONNEANI SAAVUTA KOSKAAN JOS TÄHÄN JÄÄN. USKON KUITENKIN ETTÄ JOKAINEN ANSAITSEE AIDON ONNEN JA RAKKAUDEN TUNTEEN. SITÄ EI TÄSSÄ TALOSSA OLE, JOTEN YRITÄN KOKO AJAN OTTAA SITÄ RATKAISEVAA ASKELTA HEIKOIN TULOKSIN.
TOIVOTAN ONNEA TIELLESI JA VOIMIA LÖYTÄÄ OIKEAT VASTAUKSET KYSYMYKSIIN...MINÄKIN YRITÄN!
t:LÄHES 30.V NAINEN (TAKANA 10 VUODEN PARISUHDE)
et kuulosta onnelliselta :( onko mitään keinoa miten voisit totouttaa niitä unelmiasi suhteessa pysyen? oletko kertonut /keskustellut niistä avoimesti?
Tuttu tarina, ajautumista. Voin kertoa että 10 v päästä olet ihan sama ihminen kuin nyt, samoin ajatuksin jos tilanne on sama. On vaan tuo polte kahta kauheempaa, keväisin ainakin, ja mitä pahinta, voit todella törmätä siihen että se oikea tuleekin vastaan.. pahinta siksi, että jos on lapsia tms..
Jos voisin palata aikaan kun olin 30v ja samassa jamassa niin ottaisin ja lähtisin. Koska liitto ilman tunnetta ei ole hyvä juttu..
Mietin joskus, että minusta tulee varmaan katkera vanha nainen jos en lähde. Toisaalta mies uhkailee itsemurhalla ja sanoo ettei koskaan voi löytää ketään muuta; eron jälkeen hänen elämänsä olisi pilalla. Olemme hyviä ystäviä ja kuin kämppäkavereita eikä suoraan sanottuna suhde muuttuisi miksikään vaikka lähtisinkin. Seksiä on ollut edellisen kerran pari vuotta sitten enkä haluaisi sentään elää selibaatissa koko loppuelämääni :( Tuntuu kuin olisin kärpänen lukin verkossa.
Pahinta tilanteessa on juuri se että meillä on lapsi, mutta mietin sitäkin millaisen parisuhteen mallin hän saa meiltä. Tiedän varsin hyvin ettei naisen ja miehen välinen suhde voi olla tällainen.
Yksinhän sinä sen tiedät.
Pitääkö täältä kysyä?
Voisit edes yrittää puhua partnerisi kanssa.
Et itsekkään ole mikään "kaikkitietävä".