Mitä sellaista olette tenheet perheissänne mitä ette uskaltaisi tunnustaa muuta kuin täällä nimettömänä?
Mä käyn välillä syömässä perheen (suomalisen) äidin salmiakkivarastoja. Jemmaa niitä yöpöytänsä laatikossa).
Ja oon käyny joskus röökillä niiden parvekkeella. (Hakemuksessani sanoin olevani tupakoimaton mutta poltan silloin tällöin).
Muita?
Mä käyn välillä syömässä perheen (suomalisen) äidin salmiakkivarastoja. Jemmaa niitä yöpöytänsä laatikossa).
Ja oon käyny joskus röökillä niiden parvekkeella. (Hakemuksessani sanoin olevani tupakoimaton mutta poltan silloin tällöin).
Muita?
Vastaukset 132
Vanhimmat
samas talos oltiin. Kahelin suomalaisen naisen aupparina. Kun se lähti matkoille, vietiin poikaystävät sinne taloon ja naitiin niitten kanssa perheen parisängyssä, Mentiinpä kaksinkin peitonalle suukottelemaan toisiamme joskus. Vedettiin kännit ja maisteltiin huumetta talon hulttiopojan kanssa.
Tämä tarina on TOSI.
Minulla on hoidettavana 1-vee tyttö. Usein kun pitäisi ulkoilla "ulkoilemme" henkkamaukassa tai kahviloissa joissa muutamat muutkin aupparit "ulkoilevat". Perheen mamma kyllä saisi laakin jos tietäisi. Vouhkaa aina siitä ulkoilusta niin kovaa.
Tytön päikkäreiden aikaan mesetän usein vaikka pitäis silittää. Silitys tai mesetys, what's the difference;-)
Perheeni halusi tietää tarkasti mihin aikaan olin tulossa takaisin lauantai-illan ryyppyreissuilta. Minulla oli sitten monesti salainen ystävä jonka luo muka menin yöksi... Tämä ystävä oli kyllä yleensä baarisa pokattu mies.
Tupakointi oli myös ehdoton kielto, joten heti kun perjantai koitti suuntasin metroasemalle ja nautin tupakoista täysin siemauksin.
Perheen karkkivarastot kuuluivat ehdottomasti vain vanhemmille, au pairin piti ostaa omat, mutta eipä kukaan niitä makeisia laskenut, joten makeanhimon yllättäessa kävin kaapilla napsimassa karkkeja.
No se oli vahan luvatonta, kun pyysin kerran yoksi vain yhden vieraan ja sain luvan. Siis yhdelle vieraalle. Mulla olikin sit 7 yovierasta.. Mut ei me tehty mitaan pahaa, ostettiin omat ruuatkin, ei poltettu sisalla eika juotu edes mitaan alkoholia.. kunhan tarvittiin joku paikka olla. Ihan kiltisti siis oltiin, ei ne mitkaan bileet olleet. Katottiin yhessa yks dvd ja juteltiin, syotiin herkkuja ja pidettiin muuten hauskaa. Ei mulla ollut aluksi tarkoitus kutsua niin paljon vieraita, mutta kaverit suosutteli mut.. En ois ensin kylla uskaltanut. (Jos naapurit ois vaikka huomanneet, ne on naiden hyvia kavereita)
Oltiin sit meilla se yks yo, 2 kaveria nukkui sohvalla, yks mun huoneessa, 3 toisen lapsen huoneessa (ei niiden lasten lakanoilla vaan paivapeiton paalla) ja 2 toisen lapsen huoneessa.. myos paivapeiton paalla.. Aamulla syotiin vahan naiden muroja, sita ne ei varmaan huomanneet, ja sit ostettiin lisaa leipaa kayttamamme tilalle. Ma viela imuroin sen jalkeen ja siivosin kaikki. Sita se perheen aiti vaan saattoi ihmetella, etta olin pyorittanyt tiskikoneen. Ei kuitenkaan tiennyt, etta se kone oli ollut ihan taysi.. ;)
En ma tieda, oisko ne jopa antaneet luvan tuoda useammankin vieraan, mutta yleensa se on niin, etta vain yksi kaveri mun huoneeseen.. Niin en jaksanut kysya. Eivat sanoneet mitaan viikonlopun jalkeen, taalla oli kylla viela siistimpaa kuin niiden lahtiessa imuroinnin ym. ansiosta. Ei siis ollutkaan mitaan valituksen aihetta.
Joskus toisessa isantaperheessani minakin pihistin karkin tai pari. Kylla kai ne ois mulle luvankin siihen antaneet. Ja kekseja soin sielta kaapista myos, mut periaatteessa mulla kylla oli siihen oikeuskin.
Joskus kun lapset leikki rauhassa lastenhuoneessa, kavin tietokoneella.. se kylla kaduttaa, koska tyohonhan mun ois pitanyt silloin keskittya.
Mitas muuta.. kerran nukahdin oikeasti sohvalle, kun piti hoitaa lapsia.. Osin kylla vanhempien vika, mitas teettivat toita kuin orjalla..
Kyllä mullakin tuota tupakkaa kuluu, vaikka olenkin ei-missään-tapauksessa-polttaja! Vain kyllä vknloppuisin... perheen vanhempien karkkivarastolla on myös tullut käytyä ja joskus jätän sukkia silittämättä (ihan oikeesti, kuka jaksaa silitellä sukkia?!). Olen myös polttanut marisätkän perjantaiyönä pihallamme!
...jatkatte tuota ns oma käden oikeus elämää ja ajattelua!
Hyvä suomi aupparit, lisää teidän kaltaisia!
Tiedättekö tytöt, että on olemassa Karman-laki, kyllä kaikki joskus ja jossakin vaiheessa tulee ilmi.
Missä on rehellisyys sekä luottamus?
Jos äiti pyytää lapsen kanssa mennä ulos, ei ole paikka olla lapsen kanssa ostoksilla ja kahviloissa, hyi hävetkää.
Tuskinpa kaikki au pair-äiditkään omalla työpaikallaan koko aikaa 100% panosta antaa.
Ja kyllä näitä juttuja kuulee ihan ulkomaalaisiltakin au paireilta, yhtä paljon kuin suomalaisilta, joten turha tähdentää että juuri suomalaiset ovat tällaisia :)
Niin, ja karman laki on uskon asia.
kyllä se karman-laki aina vastaan tulee vaikkakin uskonnon asia onkin!
Ja mitä suomalaisiin tyttöihin tulee,,,,heistä on kokemusta vaikka muille jakaa...muu maalaisilla on vain se ero että heillä on tuo kodin sisäinen arvostus kaikkea kohtaan ja osaavat olla myöskin kiitollisia ihan kaikesta! Asioiden ja elämän arvostus kun tuntuu puuttuvan suomalaisilta joita meidän perheessä ollut useita.
Eli kirjoitan kokemuksesta :)
100% panostus työhön on kyllä lasten kanssa oltava, oli se hoitaja sitten kotona taikka lastentarhassa.
Ja jos esim olet hoitoalalla kyllä työssäsi sinun on oltava 100% panostuksella mukana, tässäkin puhun kokemuksesta :)
Niin, suomalaiset tytöt kai sitten ovat suurimmaksi osaksi samalla tasolla kuin suomalaiset perheet.
tosiaan olla. Kotoahan se kasvatus ja käytöstavat oppina tulevat jos tulevat.
Se on varmaan niin, että on kovin kovin vaikeaa sopeutua ulkomailla perheen elämään, heidän tapoihin sekä lasten kasvatukseen.
Mutta kuten joku kirjoitti; sen minkä taakseen jättää sen edestään joskus löytää. :)
Ps. Ei teistäkään täällä nyt kirjoittaneista tytöistä nyt kovin moni rehellinen perheelle ole.
"Tuskinpa kaikki au pair-äiditkään omalla työpaikallaan koko aikaa 100% panosta antaa."
Mikä oikeuttaa ihmisiä tällä varjolla toimimaan väärin? "Nekin, tuokin, nämäkin, nuokin tekee näin......!" Eikös asian pitäis olla niin että oli sitten että vaikka koko muu maailma tekee jotain mikä on väärin, eikö silloin olisi oma kunnia-asia olla se joka tekee - edes ainoana - oikein. Ihan vain, ei näyttääkseen muille mutta.. edes itselleen.
jätti velkaa pankkiin ennen Suomeen paluuta. Osteli siis luottokortin rajaan asti ja unohti koko jutun. Pankista soitellaan nyt jatkuvasti ja kysellään perään.
Toistan vaan edellisen kirjoittajan ajatusta: "minkä taakseen jättää niin edestään löytää".
So what. Pankki saa soitella ihan rauhassa, ei ole perheen ongelma. Ja summat on näissä niin pieniä että pankki ei lähde meren yli perimään.
Ja jos pankki pistää velkojat ovelle niin heille voi sanoa että ko. henkilo ei asu täällä. Heillä ei ole oikeutta tulla sisälle ja uskottava puhetta kolmen visiitin jälkeen.
"jätti velkaa pankkiin ennen Suomeen paluuta. Osteli siis luottokortin rajaan asti ja unohti koko jutun. Pankista soitellaan nyt jatkuvasti ja kysellään perään. "
Olen ollut melkoisen kiltisti au pairina, teen kaikki tyot ja muut.. Mutta tulee kaytya keksipaketilla valilla salaa. Ihan viatonta siis.
Täällä myös yksi "ei-tupakoitsija"...poltan salaa. Usein myös pilveä, tosin vain viikonloppuna tai illalla kun hommat on tehty. Perheen ollessa matkoilla join vanhempien gin-pullon, vaikka en edes pidä ginistä.
...Siinäpä ne taisi olla, aika kiltisti olen kuitenkin ollut:)
Nytkin pitäis siivoskella poikien huoneet, mutta täällä vain netissä roikun. Yleensä mulla on pari tuntia kotihommia päivällä, mutta osan aika roikun täälä.
Mulla kans on tätä tupakka juttua. Perheen äiti kyllä tiesi että poltan vapaa-ajallani,ettei sinänsä mitään ongelmaa. Pari kertaa kyllä sauhuttelin lasten ollessa nukkumassa ja minä lapsenvahtina.
Perheen viinavarastoja tyhjensin aina välillä, muutamia huikkia otin iltaisin kun meinas pää hajota. Lisäksi tätä karkki ja sipsi osastoa. Niitä söin, vaikka enhän tietenkään olisi saanut, Paskan marjat.
Todellakaan aina en jaksanut imuroida joka helkutin nurkkaa, kuitenkin sain osakseni haukut vaikka kuinka hyvin olisin työni tehnyt, niin väliökös tuolla sitten. Ja en helvetti soikoon silittänyt perheen isä kalsareita vaikka olisi pitänyt. ***hyi.
Meidän au-pair taitaa roikkua myöskin tupakalla /katsoa telkkaa/surffailla sillä uskomattoman vähän se saa päivässä aikaan. Jos pyydän tunnin silittämään niin ehkä 5 t-paitaa ehtii silittämään. Jä näyttää aina silittävän omat vaatteensa ensin ja sitten jos on aikaa niin muiden vaatteet.
Sinulla on varmaan pikku väärinkäsitys tässä.
Ne kalsarit pestään ENSIN, sitten vasta silitetään. Miten pärjäisit edes miesten siviilipalveluksessa jos et voi silittää edes puhtaita kalsareita ? Luoja että on avutonta jengiä!!
"Ja en helvetti soikoon silittänyt perheen isä kalsareita vaikka olisi pitänyt. ***hyi. "
sinulla se väärinkäsitys tuntuu nyt olevan.et ensinnäkään tiedä mitä kaikkea jouduin tuossa perheessä ollesani kokemaan.
se että en silittänyt perheen isän kalsareita,on aika pientä verrattuna siihen mitä itse sain kokea.Niin ja tiedän kyllä,likaisia kalsareita ei ole tarkoituskaan silittää.en kuitenkaan ole tyhmä,vaikka näin oletat.
Perhe joi itse muutaman drinkin,viiniä,olutta tm. ruuan kanssa ja iltaisin,ihan tissuttelu meiningillä.minulle tarjottiin myös ja usein heidän kanssaan istuskelinkin ja viiniä join.
Siinä vaiheessa kun perheen isä alkoi tönimään ja lyömään minua,haukkumisesta ja alistamisesta puhumattakaan,minulle lakattiin tarjoamasta yhtään mitään.
Sipsiä otin avoimesta purkista,en avannut uutta ikinä.
En saanut mitään ylimääräistä päivittäisen ruuan lisäksi. Minua rangaistiin siitä,että avasin suuni ja sanoin että minua ei kohdella niinkuin tuo isä kohteli.
Äidin selitys oli se,että perheen isällä on lapsuuden kodissaan ollut palvelijatar,joten hän on vain tottunut siihen että kodissa on joku hoitamassa työt,eikä hän ilmeisesti ole ollut tyytyväinen minuun. Eli hänen tekonsa olivat oikeutettuja. Myös tuuppiminen ja töniminen,läpsiminen.
Tein päivittäin neljä tuntia kotitöitä ja ruuan tein nelihenkiselle perheelle loppuaikoinani yksin,muut katsoivat tv:tä. pääsin lähtemään pois.onneksi.
tuollaista ei tarvitse kenenkään kestää.
t.uusavuton hutsu....
Miksi sitten puhuit vain kalsareista etka niista muista asioista ?
Jos tyonantaja lyo tyontekijaa niin se on tosi vakava juttu esim. Englannissa. Tekosyyt eivat auta joten aidin selitykset voit jattaa omaan arvoonsa. Mies on sairas ja sinua ei ole palkattu sairaanhoitajaksi.
eikos taman viestiketjun aiheena olleet vaan tunnustukset??? Eiko sen nyt jokainen ymmarra etta naissa tunnustuksissa on aina erilaiset olosuhteet takana, sehan menee ihan sanomattakin! Kannattaa lukea naita vahan kriittisemmin.
Meidän host-isällä on ainaki viel peskunki jälkeen mukavat ralliraidat kalsareis, niitä en kyl silittäis vaik maksettais :D yök :| joko pesukonees vika tai sen noin 200kg ruumis erittää vaan nii vahvoja eritteitä ettei pesut paljo auta :p
Jos perheen 2-vuotias lapsi on kipeä tai "kipeä" ja hän on siis kotona eikä päiväkodissa, katson usein hänen kanssaan TV:tä muutaman tunnin. Siitä perheen äiti ei taitais tykätä jos tietäis. Mutta kuka ihme jaksaa leikkiä "kipeän" lapsen kanssa 10 tuntia putkeen?
taitaa tosiaan olla totta, suurin osa tytöistä taitaa olla samanlaisia loppujen lopuksi. Tosiaan perhe maksaa palkan, saatte huoneen ja ties mitä etuja. Sitten ette hoida sovittuja hommia ja sitten kun niistä huomautetaan, otatte nokkiinne ja haukutte kaikki perheitänne täällä.
Kuinka viitsitte edes lähteä au-pairiksi jos olette noinkin saamattomia että edes töitä ei hoideta, lapsista kun teillä vastuu silloin kuin vanhemmat eivät ole paikalla joten miettikää tarkkaan miten vietätte aikanne pienen lapsen kanssa ettei satu mitään. Mitäs sitten?
kukaan perheenäitikään ei voi kyllä rehellisesti sanoa, että jaksaisi 10h putkeen leikkiä ja leikkiä ja leikkiä...eiköhän se telkkari lipsahda päälle näillä emännilläkin, oikeilla pyhimyksillä.
ja äidit, käyttehän tekin lastenne kanssa kaupassa ja kahviloissa. Ei se lapsi siitä rikki mene.
Kyllä se on leikittävä ja touhuttava lasten kanssa ihan koko päivä ja siinä samalla sitten hoitaa kaikki muut kotityötkin. Kuten esim teen sitä joka pvä. Herään klo 5.45 joka aamu ja nukkumaan käyn n klo 22.30-23.00 joka ilta. Olen kotona kahdelle pienelle lapselle ja siinä samassa hoidan kaikki muut kotityöt, ilman apua!
Kahville menoon ei ole aikaa. Lapsi tosiaan ei mene rikki, mutta kuten joku kirjoitti, äiti luulee että on lapsen kanssa leikkimässä ja tyttö juoksee kaupoissa ja kahviloissa lapsen kanssa. Onko se sinusta sitten oikein?
Ps. Luulin että aupairille ei kuulu 10h päivät?
Haluisinpa toden totta nähdä miten sinä konttaat lattialla 10h taukoamatta ja yrität miellyttää ja viihdyttää lapsiasi ilman hetken taukoa.Tuntuu, että meiltä auppareilta odotetaan loppumatonta idea- ja virikevarastoa ettei vaan pienet kultakutrit joudu sekuntiakaan päivästään viettämään ilman järjestettyä ohjelmaa ja palvelua. Minuutti taukoa leikissä niin jo lapsi meillä ainakin näyttää nyrpeää naamaa ja tietty aina äiti sillon paukkaa huoneeseen ja voivottelee, että eikö xxx leiki sun kanssa.Ei se nyt ole lapsenkaan parhaaksi, että joku jatkuvasti tarjoilee nenän eteen aina vaan uusia leikkejä ja leluja. Ja olen samaa mieltä, että ei ole syytä joka päivä missään kahviloissa notkua, mutta ei todellakaan lapsi siitä kärsi jos silloin tällöin sinne lapsenkin kanssa poikkeaa käymään.Niinhän monissa maissa äiditkin tekevät säännöllisesti. Shoppailu nyt onkin jo toinen juttu ja sitä en minäkään ymmärrä.
..jos saisin paeta lasten kanssa leikkimisestä välillä kotitöihin.
kerro minulle kuinka moni auppari tekee 10h tuntisia päiviä ilman mitään taukoa?
no taaalla on ainakin yksi auppari joka valehtelemtta tekee sen 10 tuntia putkeen ja ilman minkaanlaista taukoa. koko ajan taytyy olla silma pari lasten perassa. nama lapset kun ei nuku paiva unia ja vanhemmat tulee kotiin 6 aikaan illalla ja laittavat lapset nukkumaan. ja tiedan monia muitakin auppeja jotka tekevat samanlaista paivaa kuin minakin..
sitten varmaan myös sen mukainen palkka, koska tytöllähän ei todellakaan lain mukaan saa teettä noin paljoa töitä!
Jos lapset eivät nuku päikkäreitä eli et saa ns taukoa, minkä ikäisiä ovat? Siinä vaiheessa kun ei kovin nukuta päikkäreitä ovat ns päiväkerhot lapsilla.
Eipas nyt kayda yleistamaan etta kaikki aupairit on samanlaisia muutaman tunnustuksen takia. Itse nykyisena lastenhoitajana ja entisena aupairina huomauttaisin parista asiasta. Ensinnakin. Taalla ei ole mitaan vakavia tunnustuksia (ainakaan tahan mennessa). Esim. kukaan ei ole tunnustanut lyoneensa lasta tai hoitaneensa lapsia huumeiden vaikutuksen alaisena. Ota myos huomioon etta jos Suurimmalla Osalla nayttaa tunnustuksen syyna olevan Tupakointi, niin ainakin minusta kuulostaa etta vuosi on mennyt aika hyvin kun mitaan tuon kauheampaa tunnustettavaa ei ole!!! Toisekseen, ota huomioon etta ihmiset purkavat talla keskustelulinjalla juuri tunnustuksiaan ja niinpa ne joilla ei ole mitaan sydamellaan eivat ota kantaa!
Oma tunnustukseni, minakin tupakoin 'salaa' vuoden aikana, ja tama olikin luultavasti ainoa asia jota isantaperheeni ei tiennyt. Koskaan en kuitenkaan polttanut tyoaikana, enka myoskaan viettanyt lasten kanssa aikaa tupakanhajuisena, enhan halunnut tietenkaan olla 'huono roolimalli'.
Mulla oli suhde perheen isään 4 kk ajan.
Muuten olin kuin enkeli, tein kaiken mitä pyydettiin, enkä varastellut, tupakoinut tai ryypännyt. Perheen äiti kyllä epäili jotain mutta ainakin perheen isä oli tosi tyytyväinen :D
Oletko ylpeä tekosestasi?
Sinulla sitten taitaa olla myös toinen työ siellä kuin pelkkä aupairin työ?
Olen ylpeä. Perheen äiti oli varsinainen masentaja ja kontrollifiikki, ei ihme että miestä ei huvittanut rakastelu sen kanssa.
Se toinen "tyo" oli kyllä ihan puhdasta nautintoa ja aloite tuli minun puoleltani.
Minulla hieman samanlainen kokemus. Perheen äiti on toisinaan hyvin epäkunnioittava miestänsä kohtaan, mikä tämän muuten kiltin miehen ja loistavan isän kohdalla purkautuu sitten tällaisena kaksoiselämänä. Ei meistä kompikaan suhdetta suunnitellut mutta kerran viinilasillisten ääressä useita tunteja keskusteltuamme suutelimme. Molemmat tästä tapauksesta olimme ujoina, kunnes perheen isä otti taasen kahden kesken asian puheeksi. Nyt meillä on jonkin sortin suhde. Seksiä olemme olosuhteiden vuoksi harrastaneet vain muutamia ketoja. Kipinöiviä katseita vaihdamme, ja ohimennen kosketuksia. En tosiaan tällaista suunnitellut!
Meillä on noita aupaireja kanssa ollut, olen siis itse äiti. Sanoisin, että pitäkää äidit tuntosarvet sojolla, kyllä sen vilpin haistaa, ihan oikeasti. Se riippuu sitten siitä, mitä sille asialle tekee. Kerronpa meidän kahdesta tapauksesta...
Sanotaan, että tyttö A ja tyttö B. Me otetaan aina auppari samoin perustein vastaan ja ollaan valmiita tekemään kaikkemme tytön viihtymisen eteen. Mutta tytöt itse omalla käytöksellään saavat minusta esiin eri puolia. Olen avokätinen ja maailman paras ystävä sellaiselle, joka sen ansaitsee, mutta osaan olla myös helvetillinen vihollinen, jos sen ansaitsee. Ja olen sitä salassa...
Tyttö A sanoi tosiaan olevansa tupakoimaton, sanoi olevansa oma-aloitteinen ym. Sisällä omassa huoneessaankin poltti ja valehteli asiasta, ihan kuin olisimme ihan tolloja - ollaan itsekin baarissa istuttu että tietää mtä se tupakanhaju on. Kolme tuntia siivousta vain viikossa, olin itse töissä. Mutta naapurin nainen näkee tuosta omasta ikkunastaan meidän yhteen ikkunaan - ja siellähän A istui mesellä puolet kolmesta tunnistaan. Ja näkyyhän se, kun on hiekat lattialla, vaikka sanoo imuroineensa. Kuudesta päivän työtunnistaan hän teki aina 4, koska kun lapsi nukkui päikkäreitä, hän teki omia juttujaan. Pari kertaa viikossa ehkä jaksoi puistoon lapsen kanssa, muuten kävi lapsi rattaissa shoppailemassa. Ja niin edelleen. Pinnalla tulimme toimeen hyvin. En itse tykkää nalkuttaa, joten pistin vain itse merkille hänen tekemisensä ja tekemättä jättämisensä. Ei sanomisesta olisi ollut hyötyä, sehän se juttu onkin. Joskus sanovat aupparit, että kun "kuitenkin huudetaan". Sitä en tehnyt ikinä. Mutta otin itse käyttöön sellaisen karman lain, että lakkasin olemasta avokätinen, olemasta kaikkea sitä, mitä muuten olisin ollut. Otimme hänet yhdelle lomalle mukaan, hänellä ei ollut töitä sinä aikana, mutta kertaakaan hän ei jakanut tiskivuoroa minun ja mieheni kanssa, ilmainen ruoka kelpasi tietenkin kyllä. Enpäs pyytänyt, hänen olisi pitänyt itse tajuta ja huomata eikä olla niin pirun hemmoteltu. Olin aikonut maksaa hänelle palkan tuosta lomaviikosta vaikkei hänellä työtunteja ollutkaan, mutta en lopuksi maksanutkaan, eikä hän ilmeisesti kehdannut mainita asiasta! Yleensä lomilla tarjoan esim. jäätelöt, kahvit ym. aupparille, mutta tuolle sanoin, että ne saa kustantaa itse! Olimme ajatelleet antaa hänelle digitaalikameran joululahjaksi, mutta se jäi antamatta. Olimme aikoneet maksaa hänelle viimeiset kaksi viikkoa meillä olostaan matkustusta ympäri maata, ja antaa sen kaksi viikkoa maksettua vapaata ja tuo kiertely siis lahjana. Mutta pidimme töissä viimeiseen päivään saakka. Vaikkeihan hän siis mitään juuri tehnytkään. Kerran menimme miehen kanssa työasioissa viikoksi pois, aupparin toiselta aupparikaverilta lipsahti, että jotain oli suunnitteilla meidän kotiin meidän poissaollessa. Tää sen kaveri oli kyllä tosi mukava, ja olisin varmaan myöntynytkin, jos multa olis kysytty. Mutta tyttö A ei ikinä edes esitellyt kavereitaan, joiden kanssa lampsi meille sisään, kulki vaan ohi ovia paukutellen (tuo sen mukava kaveri tuli itse esittäytymään, ja hän myös oli se, joka meidän keittiön siivosi heidän kokattuaan yhdessä!) Joten lähtöämme edellisenä iltana tuli miehen sisko meille ja viipyi sen poissaolomme viikon - en ollut sanonut tyttö A:lle asiasta, joten mönkäänpä meni hänen salasuunnitelmansa.
Vaan tyttö A:llepa en kertonut omista vastavedoistani ikinä. Hän ei kuullut multa nalkuttamista eikä huutoa, kavereilleen kertoi työstään, että "löysää". Olisi kyllä pitänyt lähettää hänet kotiin kesken vuotta, näin jälkiviisaana ajattelen, mutten halunnut vaihtaa lapsen takia, kun silti tulivat toimeen eikä lapsella tunnu olevan traumoja päivittäisestä shoppailusta...
Tyttö B sitten - aivan toista maata. Millään tuntosarvillani en aistinut vilppiä. Hänen ei tarvinnut syödä karkkeja eikä sipsejä kaapista salaa, minä ja mieheni ollaan oikeita makeansyöjiä muutenkin, joten me kaikki kolme mässättiin lapselta salaa :) Tyttö B sai sitten sen yhä paketissa olleen digitaalikameran muutaman viikon päästä tulostaan, kun oli vakuuttanut meidät oma-aloitteisuudestaan. Oli jopa itseäni parempi kotitöissä, ihan oikeasti. Päädyin siksi korottamaan hänen viikkopalkkaansa. Ikinä emme pyytäneet enempää työntekoa kuin sen 6 tuntia päivässä enkä olisi etsimälläkään keksinyt mitään, mistä häntä olisi tarvinnut ojentaa. Mutta siitä hyvästä, että hän teki asiat reilusti, maksoimme sitten sitä sun tätä ylimääräistäkin. Kun hän reilusti kysyi, sai pitää bileet meillä kavereilleen, me ostettiin juomiset ja syömiset. Tuli useammalle lomamatkallemme, ei töitä sinä aikana hänellä ja sai silti palkankin. Lähtiäislahjaksi sai sen 500 euroa ja kahden viikon maksetun lomareissun ennen lähtöään. Hän on tervetullut uudelleenkin käymään. Aivan ihana tyttö ja todella sai minusta esiin vain hyviä puolia. Tyttö A ei ikinä tiennyt, mistä jäi paitsi.
Mutta tyttöjä ON erilaisia. Joillekin se perhe on vain välttämätön paha, se hotelli, jossa pitää kärsiä sen vuoden, että saa kokeilla ulkomailla oloa. Mutta kyllä sen vilpillisyyden vaistoaa, vaikka todisteet siitä saattaa saada vain vahingossa, naapurilta tai muilta. Ja vaistoonsa kannattaa luottaa. En ole uskonnollinen, mutta harjoitan tätä sanontaa: mukaellen "Siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin vähä mitä hänellä on, ja se, jolla on, hänelle annetaan enemmän." Eli tyttö A ei hoitanut hommiaan eikä hänellä ollut sitä, mitä auppariltamme toivoimme, joten otin pois senkin vähän, mitä hän olisi muuten meiltä saanut. Tyttö B oli tavallinen, ystävällinen, reilu tyyppi, hänellä oli oma-aloitteisuutta, joten hänelle annoimme yltäkyllin lisää bonuksia.
Että se oli minun ripittäytymiseni Jekyll/Hyde -perheenäitinä!!! "Do not start with me, you will NOT win."
Meille on tulossa suomalainen au pait tyttö heinäkuun alusta, eikä tämä ketju auta oikein olettamaan, että kaikki sujuu niin kuin pitäisi.
Onko teillä tosiaan tapana jatkuvasti ja pääsääntöisesti huijata perhettä? Onko siis alusta alkaen pelättävä pahinta?
Tosiaan alkaa pelottamaan.
Hei,
älä turhaan etukäteen huolestu asiasta että teille tulossa tyttö ja täällä saat lukea kaikenlaista. Ei tytöt kuitenkaan kaikki ole samanlaisia. Mutta valitettavasti kuitenkin ainakin kirjoitusten perusteella suurin osa!
Meillä on kokemuksia niin suomalaisista kuin muu maalaisista auppareistakin ja ne kokemukset ovat ainakin suomalaisten osalta meidän perheelle riittäneet. Valitettavasti, sillä jo kielen takia olisi kiva lapsille vaikka itse olenkin kotona. Mutta kokemuksesta myös, perheemme on ja tulee olemaan ilman aupparia.
Kyllä tytöt huijaavat ja tulevat huijaamaan!
mm meillä tyttö osti kaupparahoilla tupakat itselleen, ajatelkaa mitä aski pvässä maksaa!
puhelinlaskusi nousee huomattavasti! Koska soitellaan ns salaa suomeen kavereiden kännyköihin.
pikkurahaa häviää lompakosta jos jätät sen näkyville.
autoon hankintaa parkkisakkoja joista sinulle ei kerrota kunnes tulee kirjattu kirje maksamattomista sakoista.
kaikki herkut mitä esim olet varannut vieraille tai lapsillesi, tullaan syömään. On se kumma ettei lupaa osasta kysyä, sillä en ikinä kieltäisi jos lupa kysyttäisiin ja se koskee kaikkia asioita, niin puhelimen käyttöäkin.
"Se joka on synnitön, heittäkoon ensimmäisen kiven."
Mä en todellakaan USKO, että on olemassa täydellisiä ihmisiä. Jotka tekevät samaa päivästä toiseen samaan rataan toistuvana tyotä puoli vuotta tai jopa vuoden, ilman virheen virhettä! Tai valkoista valhetta. Ei EDES täydellisissä suomalaisissa superäideissä....
Mä oon todellakin rehellinen au pairi.. Kun au pair on perheessä ja sille ruuat esim. maksetaan, niin musta meillä on oikeuskin syodä _joskus_ jotain herkkujakin kaapista tai keksejä.
Shoppailua tyoaikana en hyväksy. Enkä perheen alkoholin varastamista yms.. Enkä MISSääN NIMESSA perheen isän kanssa suhdetta...!!! (Järkyttävää!! Ellei ole sitten trolli)
Mutta musta se ei ole niin paha, jos pari vierasta kutsuu. Nimittäin jos ne kaverit on fiksuja ja siistejä eikä kyseessä ole mitkään bileet! Hirveän harva perhe silti lupaisi esim. viidelle tosi kiltille tytolle taloonsa lupaa tulla viikonlopuksi - heille tulisi heti mielikuva bileistä ja kuokkavieraista, jotka tuhoaisivat koko talon. Siksi harva kysyy, kun vastauksen tietää kuitenkin.
Suurin osa täällä kerrotuista jutuista on niin pieniä asioita.. et voi loytää täydellistä au pairia. Varmaan se äskeisen äidin täydellinen au pairikin joskus teki virheen...
"mm meillä tyttö osti kaupparahoilla tupakat itselleen, ajatelkaa mitä aski pvässä maksaa! "
-en koskaan tekisi näin itse! En hyväksy, tuo on varastamista. Joskus kyllä ostin itsellenikin pikku leivoksen leipomosta, jos ostin lapsille jotain perheen äidin antamalla rahalla. Mutta se ei ole minusta sama asia.
"puhelinlaskusi nousee huomattavasti! Koska soitellaan ns salaa suomeen kavereiden kännyköihin. "
-En tekisi, en tehnyt. Soitin kaksi kertaa Suomeen perheen puhelimella, luvan kanssa. Puhuin korkeintaan 20 min.
"pikkurahaa häviää lompakosta jos jätät sen näkyville."
-En koskaan ole ottanut, vaikka on ollut rahaa näkyvissä monessa paikassa taloa
"autoon hankintaa parkkisakkoja joista sinulle ei kerrota kunnes tulee kirjattu kirje maksamattomista sakoista. "
-En tekisi näin, enkä ole tehnyt
"kaikki herkut mitä esim olet varannut vieraille tai lapsillesi, tullaan syömään. On se kumma ettei lupaa osasta kysyä, sillä en ikinä kieltäisi jos lupa kysyttäisiin ja se koskee kaikkia asioita, niin puhelimen käyttöäkin. "
-Nuo keksien ym. karkkien syomiset mistä puhuin, niin itseni kohdalla ainakin kyse oli vain parista kerralla.. Enkä availlut mitään. Niin varmistin, etten syonyt mihinkään tiettyyn tarkoitettuja juttuja pois.
Sulla on katkera asenne.. ihan kuin kaikki olis tuollaisia.
Kyllä tytöt huijaavat ja tulevat huijaamaan!
EI KAIKKI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! IKAVAA, ETTA KUNNON HUIJAREITA LOYTYY... ET VOI KUITENKAAN SANOA, ETTA HUIJAAMISTA TULEE TAPAHTUMAAN. TORKEAA NIITA KOHTAAN, JOTKA ON REHELLISIA.
mm meillä tyttö osti kaupparahoilla tupakat itselleen, ajatelkaa mitä aski pvässä maksaa!
IKINA EN TEKISI TUOLLAISTA!!!!!!!!!!!!!!!! EIKA VARMAAN MONI MUUKAAN, VAIKKA SALASSA TUPAKKAA POLTTAISIKIN...
puhelinlaskusi nousee huomattavasti! Koska soitellaan ns salaa suomeen kavereiden kännyköihin.
TOI ON KANS AIKA HURJAA... KERTAAKAAN EN OLE SUOMEEN PERHEEN PUHELIMELLA SOITTANUT. MULLA ON OMA KANNYKKA JOTA KAYTAN.
pikkurahaa häviää lompakosta jos jätät sen näkyville.
VARSINKIN MUN ISANTAPERHEEN ISA JATTAA RAHOJAAN YMPARI TALOA, MUTTA EI TULISI MIELEENKAAN OTTAA NIITA.
autoon hankintaa parkkisakkoja joista sinulle ei kerrota kunnes tulee kirjattu kirje maksamattomista sakoista.
NIIN... ENPA TEKIS TUOMMOISTAKAAN...
kaikki herkut mitä esim olet varannut vieraille tai lapsillesi, tullaan syömään. On se kumma ettei lupaa osasta kysyä, sillä en ikinä kieltäisi jos lupa kysyttäisiin ja se koskee kaikkia asioita, niin puhelimen käyttöäkin.
KAIKKI HERKUT???!!! VOI VOI...
Tosi ihnottavaa, etta yleistetaan ja sanotaan etta nain tulee varmasti kaymaan... Kun rehellisia tyttojakin tosiaan loytyy...
ei, en ole katkera, vaan todella pettynyt tyttöihin joita meillä ollut. Ja kaikki 4 aivan samanlaisia tulivat vain eri paikkakunnilta suomesta ja eri perheistä, mutta ajan kanssa aivan samanlaisia.
Ei tietenkään kaikki, ei saa yleistää mutta minkäs teet kun omalle kohdalle sattunut monta samanlaista tapausta ja sen takia juuri emme aio enään ottaa tyttöä ja se on todella harmi.
Tytöt kaikki tekivät n 5 tuntia pvässä töitä siis lapsenvahtia jolloin itse siivosin talon, laitoin ruuan, pesin ja silitin pyykin, myös aupparin. Tytölle maksettiin mukavantuntuinen taskuraha, auto käytössä jonka käytöstä emme sanoneet vaikka bensoja ei edes ostettu, ostimme viikon matkan yhdelle oma valintaiseen kaupunkilomaan synttärilahjaksi, otimme n kerran viikossa ravintolaan mukaan syömään. Taisimme mekin olla ehkä liian avokätisiä.
Ja sitten seläntakana tehdään kepposia...
luulet vielä olevasi muita älykkäämpi. Tyttö A nautti varmasti olostansa paljon enemmän ollen oma itsensä, kuin Tytto B joka esitti kaltaistasi pyhimystä.
Itse asiassa satun tosiaan tietämään, että eipä nauttinut tyttö A enempää olostaan kuin B :)
Mua suututtaa lukea näitä yleistyksiä. Itse olin au pairina kolme kuukautta, en varastanut, en polttanut, hoidin KAIKKI työni niinkuin oli sovittu, ei ollut perheellä valittamista. Leikin lasten kanssa niinkuin kuului enkä raahannut heitä shoppailemaan. Kaverien kylään tulemisesta kysyin AINA luvan. Kotipuhelimesta en soittanut suomeen KERTAAKAAN, soitin kännykästäni ja ensimmäisen kuukauden puhelinlaskukin olikin sitä luokkaa (minulla oli suomalainen liittymä). Uskomatonta että kaikki suomalaiset nuoret yleistetään tuollaisiksi. Perhe itse sanoi minulle että olin paras au pair siihen asti, ensimmäinen joka oli saanut lapset tekemään läksynsä päivittäin ja säilytti auktoriteetin, mutta samalla oli myös lasten ystävä. Lähtöpäivänä perhe itki, samoin minä ja tiedän että heille tuli ikävä, erityisesti lapsille sillä olin heidän nuorin au pairinsa (17v.) ja jaksoin leikkiä heidän kanssaan. Joten sanoisin että olin aika pirun hyvä au pair ja niin sanoi minulle perhekin (myös toimistosta sain hyvää palautetta.) Joten nyt te au pairit jotka teette kaikkea paskaa kasvakaa aikuisiksi ja te perheet jotka leimaatte kaikki niin miettikää vähän ja kyselkää niitä hyviä kokemuksia
Mammis, puhut kuin meidän kahdesta edellisestä aupairista, vain toisessa järjestyksesssä. Meillä oli samanlaiset kokemukset ja ensimmäinen auppari on jäänyt meille kuin yhdeksi perheenjäseneksi, vaikka onkin jo muutaman vuoden ollut takaisin Suomessa.
Yleensähän tytötjotka tulevat aupairiksi ovat vielä melko nuoria. Se on ehkä heidän ensimmäisiä työpaikkoja ja he ovat ensimmäistä kertaa poissa kotoa ja vieraassa maassa. Voi olla melko vaikea tietää miten tulee käyttäytyä ja miten asiat uudessa perheessä ja maassa hoidetaan. Tällöin luultavasti kaipaisi apua ja ohjausta perheen äidiltä. Ja jos jostain syystä on tyytymätön työtn toimintaan, niin kyllä siitä nyt hyvänen aika pitää sanoa. Eihän hän tiedä tekevänsä jotain väärin/jättävänsä jotain tekemättä jos et asiasta mainitse. "pistin vain itse merkille hänen tekemisensä ja tekemättä jättämisensä." Kirjoitit että ei sanomisesta kuitenkaan olisi ollut hyötyä. No olisit edes kokeillut!! Ihmiset ovat erilaisia, minä taas uskon että tyttö olisi kiinnittänyt huomiota asioihin joista hänelle mainitsit. Et voi mitenkään tietää miten hän olisi reagoinut, jos et edes kokeillut!!! Ja mielestäni tuokin huomio, että hän ei jakanut tiskivuoroja kanssanne lomamatkalla oli täysin turha. On toki hienoa jos joku tarjoutuu siihen, mutta ei siitä pitäisi rangaista ettei hän arvannut että häneltä odotetaan sellaista. Olisit pyytänyt, niin hän olisi tiskannut. Mielestäni epäreilua käytöstä sinulta.
"Yleensähän tytötjotka tulevat aupairiksi ovat vielä melko nuoria."
Sovitaan kaikki että lopetetaan tämä karmea tytöttely. Lähes kaikki au pairit ovat vähintään 18-vuotiaita, eli AIKUISIA NAISIA!! Nämä naiset voivat olla nuoria, mutta ainakaan he eivät ole missään nimessä _nuoria tyttöjä_.
Muutenkin ärsyttää au pairin sääliminen: "voi kun se on uudessa maassa, on uudet ihmiset, uusi ympäristö, vieras kieli jne" TAJUTKAA JO ETTEI AU PAIR OLE MIKÄÄN UHRI, LOPETTAKAA TOI SÄÄLIMINEN!! Kukaan ei pakota lähtemään au pairiksi, se kun on ollut ihan oma valinta. Ja kyllä aikuisen ihmisen pitäisi tietää ja tajuta, että kyseessä on uudet kuviot, kun niitähän kerran on lähdetty hakemaankin.
Taidat nyt muodostaa oletuksia tietämättä taustoja. Voin kertoa, että jokainen aupparimme saa 5 päivän perehdyttämisen tehtäviinsä, sekä lisäksi tarkan listan siitä, mitä hänen odotetaan tekevän. Mitään listaan kuuluvaa hänen ei odoteta tekevän eikä mitään listaan kuulumatonta hänellä ikinä teetetä. Listan tehtävät aupparimme näkee ja hyväksyy ennen tuloaan. Joten on aivan turha sanoa, että tyttö ei tiedä tehtäviinsä kuuluvan tiskikoneen tyhjäys päivittäin, ellei hän sitten ole lukutaidoton! Jos hän senkin jälkeen jättää sen tekemättä, mikä minulta on epäreilua? Harmittavista asioista sanoin YSTÄVÄLLISESTI moneen kertaan, mutta kun ei auta, en näe syytä ryhtyä tiuskimaan tai nalkuttamaan tai huutamaankaan, evään siis sen sijaan bonukset, joita tyttö muuten saisi. Miksi alkaisin huutamaan aikuiselle ihmiselle? Jos hän on tottunut siihen, että äiti hemmottelee ja korjaa kaikki jäljet, ei tartte tulla meille odottamaan samaa.
Selitänkö vielä tarkemmin?
Tyttö A kaatoi maitoa keittiön pöydälle. Se oli siinä pyyhkimättä neljä päivää. ("Voi olla melko vaikea tietää miten tulee käyttäytyä ja miten asiat uudessa perheessä ja maassa hoidetaan.") Ai on vai? Minä sanoin hänelle: "Pyyhkisitkö tuon maidon tuosta?" Vastaus: "Joo." Päivä 2: "Voisitko pyyhkiä kaatamasi maidon?" Vastaus: "Mmmm-mm." Päivä 3: "Tuo maito pitä tuosta pyyhkiä" (ystävällisellä äänensävyllä!) Päivä 4: "Pyyhi nyt tuo maito, jonka kaadoit" (edelleen ystävällisellä äänensävyllä) ja sitten vihdoin pyyhki. Olisiko minun pitänyt räjähtää toisena, kolmantena vai neljäntenä päivänä että "Mikä piru on, kun et saa tuota hemmetin maitoa pyyhittyä tuosta, en ole äitisi enkä ala jälkiäsi korjaamaan!" Niinkö olisi pitänyt sanoa? Eikö aikuisen ihmisen tulisi tehdä tuollaiset asiat pyytämättäkin? Mikä on, kun te aupparit aina niin puolustelette toisianne, en minä ainakaan kävisi puolustelemaan perhettä, joka teettää aupparillaan ylen määrin töitä ja peruu sanojaan sovituista työajoista tai tehtävistä. Sitä meillä ei koskaan tehdä, oli auppari kuinka hemmoteltu vaan. Mutta bonukset evätään kyllä, joita hyvin työnsä hoitava saisi osakseen!
Toinen tapaus - tyttö A edelleen. Pyysin kerran hänen mennessään lapsen kanssa ulos, tuomaan matkan varrella olevasta kulmakaupasta maitoa takaisin tullessaan, kun oli päässyt loppumaan. Tultuaan kysyin maidosta. Sanoi: "No en sitten ostanutkaan" (karkkia mussutti, että samaisen kaupan kautta oli kyllä tullut, eikä maito edes jäänyt hänen omista rahoistaan maksettavaksi). Kysyin, että no kuinka et. "No en nyt sitten vaan." SIIS?!?! Tuollainen pistää mut aivan sanattomaksi, en osannut sanoa mitään! Vai olisiko pitänyt karjua, että pistä helkkari juosten takaisin sinne hakemaan se maito! Eikö ole normaalia odottaa aikuiselta ihmiseltä normaalia käytöstä?! ("Eihän hän tiedä tekevänsä jotain väärin/jättävänsä jotain tekemättä jos et asiasta mainitse.") Ai ei vai? Minkälaisia parikymppisiä nykyään oikein Suomessa sitten kasvaa?! Mainittiin kyllä, mutta aina ysrtävälliseen äänensävyyn, ehkä se ei rekisteröinyt, ajatteli, että eihän tuosta tarvitse välittää, laiskottelen siihen asti, että alkaa karjumaan... Niinkö?
Kertoisitko minulle, näetkö tuon aupparin käytöksessä mitään epäreilua, vai vain minun, kun eväsin bonukset tuolta nimenomaiselta vipeltäjältä?
Ja vielä sanon, että olen tuon aiemmin vastanneen kanssa täysin samaa mieltä, että sääli pois, ei kenenkään tarvitse lähteä auppariksi, jos ei ole rahkeita. Kyllä normaalit perheet aina perehdyttävät asioihin, ja ellei listaa tehtävistä anneta, sitä osaa jokainen varmasti pyytää itse, ettei ole epäselvää, mitä odotetaan!
Korjaan oman kirjoitusvirheeni edellisestä -
eli mitään tehtävälistaan *kuulumatonta* aupparin ei odoteta tekevän.
:) toki noin! Pahoittelen virhettä.
Tänä päivänä luulen että suomessa kasvaa paljon ns uusavuttomia nuoria; kaikki tehdään ja annetaan valmiina jos kotona jotakin pyydetään tekemään...huh.
Ruokaa ei juuri moni nuorista osaa tehdä, siis sillä tarkoitan että se valmistetaan alusta loppuun eikä sitä että valmis ruoka lämmitetään mikrossa. Saatikka kuinka moni parikymppinen osaa esim silittää vaikka vain t-paitaa ja viikata sen oikein?
Meillä esim yksi aupaireista yli parikymppinen kun silitti, silitti kaikki vaatteet väärinpäin ja samoin myös ne viikkasi väärinpäin. Haastattelussa kehui sapuskanlaitto taitojaan, tuli meille ja sovitusti että hän hoitaa päiväruuan ja minä iltaruuan,,,ei osannutkaan laittaa ruokaa.
Teillä on sitten ollut joka lähtöön auppareita.
Varmasti tää yks likka viihty TODELLA hyvin teillä ja kadehdin kuinka hienon kokemuksen hän sai noin mukavassa perheessä.
Oot lapsilleskin varmasti tosi ihana äiti.
P.s mistä maasta tää "bonus-likka" oli?
Onko hän tulossa vielä teille takaisin?:D
En tiedä, mihin sarkasmillasi pyrit, mutta vastataan nyt. Meillä on ollut neljä aupairia, oli nyt vain helpompaa kirjoittaa täällä verraten kahdesta - heistä kolme oikein ihanaa tyttöä, joista jokainen tosiaan on työllään bonuksensa ansainneet. Kaikki suomalaisia. Meillä on tarvetta aupairiin vain siksi, että olisi lähellä joku muukin suomea puhuva kuin minä. Mutta nyt tämän jälkeen meille ei enää tulekaan aupairia, koska lähelle on muuttanut suomea puhuvia lapsia. Onneksi tästä viimeisestäkin jää hyvä mieli, varmasti molemmille osapuolille. Ja myös hän tosiaan saa miettimämme bonukset, koska on myöskin hoitanut työnsä esimerkillisesti.
Täällä joskus kuulutetaan hyvistä kokemuksista, kun aina kerrotaan huonoista. Mutta silloin jos kertoo hyvistä, ne leimataan sarkasmilla. Ja etteivät tytöt oikeasti voisi olla hyviä. Mikseivät voisi?!
kovin on maidon kanssa talla tytolla ollut ongelmia.... :D siis mina kans olen samaa mielta etta saali pois..mita lahtee aupairiksi jos ei nahka kesta.. kaikenlaisia ihmisia sita maailmalle lahtee...
Jos saan udella:missä olit?Ja miksi vain 3kk?
Olit kyllä kirjoittamasi mukaan hyvä au pair.Meinaatko joskus vielä palata sinne?
Todellakin voin sanoa, että Suomen nuoriso on hyvin itsenäistä ja osaavaa monessa suhteessa verrattuna loppuosaan länsimaista maailmaa. Että turha siellä on taas painottaa, että kun _Suomen_ nuoriso on tällaista..
Niin ja herää kysymys, minkälaisia näistä au pair-äitien lapsista tulee.. kun on vielä au pair hoitamassa ja passaamassa ja tekemässä kaiken lasten puolesta, eikä heidän näin ollen tarvitse osata tehdä itse juuri mitään. Kyllä te nyt vielä päivittelette Suomen nuorison avuttomuutta, mutta odottakaa muutamia vuosia ja katsokaa minkälaisia omat lapsenne sitten ovat. Toivottavasti käytette näitä "avuttomia suomalaisia nuoria" varoittavina esimerkkeinä kasvatuksessanne.
"Haastattelussa kehui sapuskanlaitto taitojaan, tuli meille ja sovitusti että hän hoitaa päiväruuan ja minä iltaruuan,,,ei osannutkaan laittaa ruokaa."
Tuo voi tarkoittaa niin montaa asiaa. Eikö hän osannut valmistaa huippuluokan pöperöjä vai keittää perunoita?
"Todellakin voin sanoa, että Suomen nuoriso on hyvin itsenäistä ja osaavaa monessa suhteessa verrattuna loppuosaan länsimaista maailmaa. Että turha siellä on taas painottaa, että kun _Suomen_ nuoriso on tällaista.."
Juu, mä voisin kehottaa näitä suomalaisten nuorten haukkujia tulemaan vaikka visiitille Espanjaan. Itse olen vähän päälle parikymppinen ja asustelen täällä. Ikäisistäni erittäin suuri osa on vielä täysin riippuvaisia vanhemmistaan, eikä vain taloudellisesti. Onhan se kiva kun äiti laittaa ruoan, pesee pyykit ja silittää vaatteet, mutta ei se sitten enää ole niin kivaa kun joskus pois kotoolta pääsee ja jo pesukoneen päälle laittaminen on liian vaikeaa.
Tuosta silityksestä sen verran, että onko se niin kauheaa, jos ne vaatteet silittää väärältä puolelta? Minä erikseen tytöilleni sanoin, että vaatteet pestään nurinpäin ja kun ne ovat kuivia, ne voidaan silittää nurjalta puolelta (varsinkin värilliset vaatteet), jottei tule kovin "painojälkiä" värillisiin vaatteisiin ja varsinkin jos lapsilla on puseroilla kaiken maailman muovisia kuvia, eivätpähän mene silityksestä pilalle. Tietysti, jos olit jo useammin kerran siitä maininnut ja hän edelleen tekee toisin kuin sanottu, on asia erikseen.
Taas yksi joka *olettaa* sellaisia, mitä ei käynyt ainakaan mun viestistä ilmi mitenkään.
Meillä ei ainakaan aupair passaa lapsia, kuin ei kumpikaan vanhemmista. Meillä aupairin tehtäviin kuuluu 1 tunti päivässä kotitöitä (keittiön siivous, imurointi tarpeen vaatiessa, pölyjen pyyhintä) ja sitten lasten kanssa ulkoilu, vieminen leikkiryhmiin ja kerhoon, ja päällimmäisenä kieliasiat, suomenkielisten kirjojen lukeminen, suomenkieliset laululeikit ym. Yhteensä 6h päivässä (mikä sisältää nuo kotityöt). Meillä aupair ei syötä lapsia, ei tee heidän ruokiaan, ei tee meille ruokia, ei myöskään silitä kenenkään vaatteita tai lakanoita. Kerronko sitten vielä listan siitä, mitä kotitöitä lapset meillä jo pienestä pitäen tekevät? Meillä jo 2-vuotias osaa sen kaatuneen maidon pyyhkiä pöydältä, mitä yksi meidän auppareista ei osannut.
Hei, ala nyt ainakaan taman keskustelulinjan takia ala epailla kannattaako se aupairin hankkiminen!!! Itse ole entinen aupair ja sanoisin etta sitten kun itse hankin oman aupairin tanne Amerikkaan niin hanen on oltava myos suomalainen. Miksi? Koska suomalaiset aupairit ovat luotettavia ja rehellisia. Ja tietysti olisi myos ihanaa kun olisi joku joka puhuisi lapselle suomea!
Missä maassa asutte? Sillä itse olen lähössä ensi viikolla au pairiksi
Lehtolainen se on sielta eestista kasin ollut joka viikko menossa au pairiksi jo vuodesta 2002.
"18-vuotiaita, eli AIKUISIA NAISIA"
Ja lehmat lentaa. Katso vaikka IRC-galleriaa jossa on 18v ja 25v tyttoja. Heitit kylla viikon vitsin.
Meidan au pairin hakemuksessa lukee "erinomainen kokki".
Ei tosiaan edes tiennyt miten pasta tai perunat keitetaan. Myos tonnikalapurkin avaaminen oli uutta ja taytta draamaa "siis yok taalo jotain oljyy".
Välillä käy kyllä niin paljon hermoille, että en todellakaan jaksa tanssia perheen pillin mukaan. Äiti nalkuttaa ihme asioista.
Esim kun siivouspäivänä olen nuohonnut joka nurkan oikeasti huolella ja ajan kanssa ja viimeisten lattian pesua, isä paukkaa paikalle ja tassuttelee vielä märälle lattialle paskasilla kengillä...Äiti tulee kotiin ja valittaa mulle, että en ole pessy lattiaa huolella kun joka puolella on kuraa. Selitän tilanteen niin hän siihen tokaisee, että kyllä se on siivouspäivänä mun homma sitte vaan kulkea isän perässä ja pyyhkiä niitä jälkiä. voi prkl!!!! Tässä siis vaan yksi esimerkki perheen toiminnasta.
Että sitä saa mitä tilaa. Tällaisten simputuspäivien jälkeen ei todellakaan kiinnosta onko perheen 1-vuotias päivän hyvällä vai huonolla tuulella. Pääasia että on hyvällä tuulella viimesen tunnin ennen ku emäntä saapuu kotiin. Ja en mitään turvallisuutta tietenkään vaaranna ikinä, mutta enpä sen kummemmin jaksa sitten kyllä mitään kivaakaan touhuta lapsen kanssa. Niin kauan kun kiitoksia ei mistään hyvinkään hoidetusta työstä taikka ylimääräisistä oma-aloitteisesti tehdyistä kotihommista kuulu niin homma jatkuu näin.
Ei nämä kaikki jutut ole yhtään pahoja! Muutaman keksin tai karkin ottaminen salaa sillointällöin ei mun mielestä osota, että on huono ja laiska au pair! Älkää tulevat au pair-äidit pelätkö! Suurin osa auppareista on hyviä, reiluja tyyppejä! Turhaa yleistämistä taas liikenteessä.
Meillä toi nettailu loppui työaikana siihen, että tietokone otettiin pois päältä silloin kun piti tehdä töitä ja netin sai päälle vain salasanalla. Tuntui kyllä kieltämättä aika hassulta vahtia näin kaksikymppistä nuorta, mutta muuten töistä ei olisi tullut yhtään mitään.
Kyse ei tosiaan ollut muutamasta minuutista, vaan puolet työajasta (3 tuntia) meni au pairin nettailuun.
käynyt vanhempien "varastolla" hakemassa herkkuja. Kerran kun poikakaveri oli kylässä juotiin myös perheen alkoholijuomia.
Olen käyttänyt äidin merkkituotteita, siis voiteita, hajuvesiä ja meikkejä (hajuvedestä jäin kiinni).
Kerran myös lainasin salaa takkia.
Rahaa en ole varastanut, mutta ole kyllä ostanut pikkujuttuja perheen rahoilla.
Työt olen hoitanut aika hyvin, ainakaan valituksia ei ole tullut. Joskus olen silti känyt koneella työaikana ja lapsen kanssa olen myös käynyt shoppailemassa.
Valkoisia valheita on joskus myös lipsahtanut, eiköhän siinä noi isoimmat.
Näyttää olevan niin että host äidit nyt kauhistuvat mitä kaikkea tytöt tekevätkään. Mutta tämähän on rippituoli, johon saa huokaista kivet sydämeltään nimettömänä. Tänne siis kirjoittavat tytöt joilla on jotain kerrottavaa EI tytöt joilla ei ole kerrottavaa.
Nyt itse kun luin noita juttuja huomasin että olen tainnut olla todella kiltisti täällä..
Muutaman kerran olen soittanut paikallisille kavereille kotipuhelimella.. joskus luvalla, joskus luvata.. Keksejä kaapista saa ottaa, joten...
Mieleeni ei tulisikaan tuoda kaveriporukkaa kotiini, juoda muiden viinoja taikka saatikkaan panna toisen sängyssä!!! Olen todella järkyttynyt että joku näköjään pystyy niin tekemään..
Minusta jotenkin tuntuu nololle kun kaupassa olessamme host äitini haluaa maksaa omat ostokseni (sis. shampoo, suklaapatukka, vanulappuja jne.).. Jotenkin vain tuntuu ettei maksaminen ole hänen asiansa..
Olen kai superkiltti.. Tai vain yksi tavallisista normaaleista suomalaistytöistä...
mustakin tuntuu että oon ollut kiltti au pair kun vertaa noihin muihin viesteihin... Keksejä otin kaapista, en kuitenkaan avannut paketteja, vaan jo valmiiksi avatuista. Ja kun kerran sanoivat että saa syödä mitä löytää jos on nälkä niin... tietokoneelle menoon kysyin aina luvan ja käytin vain omaa puhelinta... ostin paikallisen sim kortinkin että voin soittaa kavereille. Mutta perheen äiti odotti minun olevan jokin ajatustenlukija... esim. oli jättänyt kaksi kassia pöydälle ja lähtenyt ulos. Tulin itse kotiin ja huomasin kassit mutta en ajatellut edes katsoa mitä niissä on... varsinkin kun perheenäidin isä sattui olemaan paikalla kun tulin. Joten ajattelin että ne ovat joko hänen tai jotain enkä tahtonu olla tunkeileva... sitten äiti tulee kotiin ja pyytää minut vihaisena puheilleen ja sanoo että haluaisi että osallistuisin enemmän ja että olen heillä lomalla... tajusin heti että minun olisi pitänyt tyhjentää ne kassit... Lisäksi yhtenä päivänä olin koko päivän lasten kanssa kun vanhemmat oli poissa... äiti oli jo aikaisemmin sanonut minulle että voin vähän relata ja tehdä omiakin juttu eikä tarvitse koko ajan juosta lasten perässä... ja sanoi tämän myös kun soitti että heillä menee myöhempään. No en sitten juossut lasten perässä koko aikaa vaan annoin heidän rauhassa leikkiä, en tienny monelta äiti tulisi kotiin ja sitten kun tuli niin hirveä möskyäminen kun oli kuulemma sotkuista.. no enpä ollut siivonnu kun en tienny monelta tulevat kotiin enkä juossut lasten perässä koko aikaa laittamassa kaikkia tavaroita paikoilleen. Muuten oli ihan ok perhe... paitsi yks juttu vähä ihmetytti... eivät vieneet aamulla juna-asemalle minun lähtöpäivänäni... eivät edes heränneet hyvästelemään vaan hyvästelivät jo edellisenä iltana. Uinuivat rauhallisina kun kaikkine kamppeineni kävelin ensin bussipysäkille melkein kilsan päähän ja sieltä bussilla juna-asemalle... tästä jäi vähä paha maku!
siis suurin osahan taalla on syonyt kekseja salaa, minusta siina on perheessa vikaa jos joutuu salaa kaymaan ruokakaapeilla kun au pair nyt kuitenkin on olevinaan perheenjasen. Niista erikoistilanteisiin varatuista herkuistahan ois ehka fiksua ilmottaa, turhasta urputatte. Minun perheessa sai ainakin ottaa ja sai ottaa toiden jalkeen vaikka kaljankin jos mieli teki.
Meillakaan ei lapset saanu katsoa paivisin telkkaria (siis lomalla, koulussa olivat normaalisti) mutta se oli ainoa tapa saada ne istumaan hiljaa paikallaan niin kauan etta sain sen havyttoman maaran kotitoita tehtya, perheen aiti ei ole koskaan viettanyt sadepaivaa kotona lastensa kanssa...
Kyllahan tietysti tuli tehtya monet kannireissut au pair aikana, mutta kerroin perheelle minne olin menossa, ihan oman turvallisuudenkin takia..
suomi-tytöt kun takaisin tulee piikomasta. Ottakaa nyt suomi-pojat nyt näistä hyviä aviovaimoja itsellenne. Sen ymmärsin kun näitä juttuja luin. Vähän vituttaa kun esim. Englannissa ovat juuri suomalaiset naiset suurimpien hutsujen maineessa, tosi helposti kaatuvaa lajia. Suomalaisten miesten pitäisi kyllä laittaa lumppunsa kuriin Talebanien lakien mukaan. Oikein saa hävetä silmät päästään kun tulee englantilainen mies vastaan.
Ei mikään ihme, että ulkomaalaiset tuntuvat mieleisiltä, kun suomi-pojat ajattelee tolleen. Suomalaisten naisten pitäisi kyllä laittaa nyhverönsä kuriin länsimaisten periaatteiden mukaan. Oikein saa hävetä silmät päästään kun esim. englantilainen mies tulee vastaan.
Mulle ei tulis mieleenkään ottaa jotain rahoja mitä jätetty jonnekin tai syödä perheen karkkeja tms.
Suurin synti (mistä mulla on aina huono omatunto) se, että jos olen perheen lapsen kanssa kahdestaan koko päivän kotona ja hän katsoo dvd:tä niin en tosiaankaan istu vieressä. Lapsella tapana katsoa samoja leffoja kerrasta toiseen (tyyliin 5 leffan repertuaari) ja mä en tosiaan näe mitään tapaa jolla pysyisin siinä elossa tuijottamassa niitä tuntitolkulla. Perheen äiti siis on sitä mieltä että täysin ok, että lapsi katsoo videoita koko päivän jos se haluaa (Vaikka yritän niin lapsen ulossaaminen todella vaikeaa, tuntuu että olisi allerginen raikkaalle ilmalla, eikä hänellä edes ole esim. sadevaatteita). No joo, mutta lapsen siis katsoessa leffaa niin mä teen jotain muuta, esim. luen kirjaa tms.
Okei, mutta sitten muuta juttua:
Joku sanoi kavereiden esittelystä. Eli mä en ole perheelle esitellyt kavereitani (joita siis ei tosiaankaan usein käy)... siis kun tullut ovesta niin mennyt esittelemään kavereitani heti. Johtuu siitä, että monta kertaa (ihan alussa ennen kun mulla oli mitään kavereita) perheen äidin mukana tuli jotain ihmisiä. Olin sitten vaikka keittiössä joka on heti eteisen vieressä. Vieraat tulivat sisään ja seisoskelivat siinä ja perheen äiti katosi jonnekin. Mulle jäi aina sellainen kuva että ne ei halua esitellä mua tai jotain, niin en sitten mennyt itsekään itseäni esittelemään. Perhe on myös ollut aika täydellisen epäkiinnostunut mun elämästä, ne on tasan yhden kerran kysyneet mitään Suomesta. En sitten tiedä onko se ihan normaalia. Mä olen sitten kait ollut mahdollisimman ärsyttävä auppari kun aina kertoilen kun Suomessa vietetään esim. jotain juhlaa mitä täällä ei vietetä ja muutenkin vertailen eroja.
Toinen juttu joka perheestä jäänyt kalvamaan. Eli ne eivät muistaneet mun synttäreitä mitenkään, vaikka tarkkaan tiesivät milloin ne on (lukivat heillä kalenterissä jne.). Perheen lasta lukuun ottamatta kukaan ei edes sanonut mulle että hyvää syntymäpäivää. Lapselta sain kortin.
Mulle tuli tosta tosi kurja olo. Kaikilla lapsilla (vanhemmilla ei ole vielä ollut) oli ollut aikaisemmin synttärit ja jokaista muistin kortilla ja lahjalla. En siis tässä tarkoita että mielestäni perheen olisi pitänyt ostaa mulle joku kallis lahja tai jotain. Mun mielestä synttärit pitäisi muistaa kuitenkin jotenkin, vaikka edes toivottaa hyvää synttäriä ja kysyä jos mulla ois joku toivomus päivän ruoasta tai jotain. Olin ihan maassa ton jutun takia varmaan viikon. Kaikki muu on perheessä sujunut niin hyvin. Mulle ei ole koskaan sanottu että olisin tehnyt työt huonosti tai että jotain olisi jäänyt tekemättä, ei ikinä valitettu mistään.
Nyt mietin pakostakin että onko ne oikeasti sitä mieltä että teen työni huonosti ja haluaa tolla kertoa sen. Mutta miten mä voin tietää etten tee jotain kunnolla kun siitä ei sanota mitään. On kyllä täysin kohtuutonta jos perhe "rankaisee" mua tolla lailla huonosti tehdyistä töistä joista ei oo mitään mainittu. Kyllä tässä vaikka hammasta purren jatkan nää vimpot kuukaudet, olen todella onnellinen että synttärini eivät olleet aikaisemmin.
Ala nyt niista synttareista niin valita. Niinku sanoitki, et ne ei oo kiinnostunu paljon sun elamasta, ni ehka niita ei vaan kiinnosta. Ei se tarkota, et sa tekisit jotain vaarin.
Ihan oikeesti. Miten voi tulla paha mieli siitä, jos ottaa kaapista keksejä???Nehän kuuluu kaikille.
Ottakaa likat huomioon , että suuri osa näistä teidän perheenäideistä on itse ollut joskus aupparina. Päässeet vaan rikkaisiin naimisiin ulkomaille ja nyt nöyryyttävät siellä piikojaan.
Kostavat omia paskakokemuksiaan viattomille.
Miks kummassa tupakointi pitää kieltää ? Eikö olisi reilua sallia se jos polttaa ulkona!!! Tästä tulee ihan liikaa harmia molemmille. EI tarviis olla epärehellilnen jos vois olla reilusti sitä mitä on. Emäntien vika.!!!
Jos olen ilmoituksessa aupparia hakiessani sanonut, että haluan henkilön joka EI tupakoi, ja valitsemani tyttö on minulle sanonut olevansa savuton, silloin minulla on oikeus vaatia savuttomuutta.
Heitänpä teille tytöille vastakysymyksen: Miksi haette sellaiseen perheeseen töihin joka hakee savutonta aupparia? Täällä Lontoossakin paikkoja on tarjolla pilvin pimein, joten miksi ette ole hakeneet perheisiin joissa ei edellytetä savuttomuutta?
Meillä auppari saa syödä mitä kaapeista löytyy. Joskus jos olen varannut jotain vieraita varten, olen siitä erikseen maininnut. Ainoa mihin ei saa koskea on viiníkellarissani olevat muutamat vuosikertaviinit. Tavallista viiniä saa juoda työajan ulkopuolella niinkuin minä tai miehenikin. Usein ostan aupparille ja hänen kavereilleen viinipullon illaksi jos jäävät istumaan kotiin nukkuvien lasten kanssa kun menemme miehen kanssa ulos.
Sepä se, en itsekään ymmärrä, miksi tupakoivat tytöt tahtovat ängetä perheisiin, joissa sitä ei haluta. Luulisi, että itselläkin olisi kivempaa, jos sopisi perheeseen kaikin puolin kaikkine tapoineen. Mutta uskon, että jotkut tytöt tuntevat aina perheen vastustajanaan, jota vain pitää sietää, että pääsee aupairiksi, ja siksi mikä vain perhe kelpaa, yhteensopivuudesta viis.
Tuolla ylempänä kerroin meidän kahdesta erilaisesta tytöstä ja näyttää myös siltä, että tavallisesti työnsä hoitavaa ja rehellisesti asioista puhuvaa pidetään "teeskentelijänä" ja haukutaan epäillen "täydelliseksi", että normaalimpaa olisi lintsata hommista ja harjoittaa vilppiä. Sääliksi käy tästä ketjusta huokuvaa mainetta, jolla hyvätkin suomalaiset tytöt tuhritaan. Hyvä ketju muuten, onnittelut alkuperäiselle aloittajalle, osuit ytimeen!
Oletko kuullut passiivisesta tupakoinnista ? Ai mitä sillä on asian kanssa tekemistä ? Anna tupakoimattoman haistaa vaatteitasi kun tulet sisälle. Jee. Otapa nyt vastasyntynyt syliin.
Ihmettele kanssa että miks kummassa niinku pitää tupakointi leipomossa kieltää. Miks työnantaja tollee niinku ?
Mista naita loytyy...Vantaalta vissiin.
"Miks kummassa tupakointi pitää kieltää ? Eikö olisi reilua sallia se jos polttaa ulkona!!!"
Mina en kertonut polttavani koska euraupair vaatii tytoilta savuttomuutta. Muuten en olisi paassyt ohjelmaan mukaan. Toisaalta miksi olisin kertonut: mina en polta paivittain, se on enemmankin sellainen viikoloppuihin ja illanviettoihin liittyva tapa. Pojat eivat koskaan nahneet minun polttavan eivatka tienneet tasta 'pahasta tavasta' mitaan joten minulle ei jaanyt edes huonoa omatuntoa asiasta. Olin oikein hyva roolimalli pojille ja varsinkin perheen teinityttarelle.
Toisaalta jos nyt itse hankkisin aupairin niin toivoisin tyton olevan savuton. Mina kun liitan mielessani savuttomuuden kunnollisuuteen ja reippauteen. Ehdottomasti ainakin pihapiirissa ja lasten seurassa tulisi olla polttamatta!
Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää kun täällä kerran on niin paljon noita "huonoja" auppareita ja perheitä, että oletteko käyttäneet toimistoa vai etsineet itse perheen. Mulle alkoi nimittäin tulla traumoja näistä jutuista, enkä tiiä uskallanko toiste au pairiksi lähteä tai ottaa au pairia ikinä. Eli kaikki jotka on tänne kirjoitellu niin vastatkaa please!
minä olen se hullu , joka lähti lehti-ilmoituksen perusteella ja tapasin sieltä juuri tulleen tytön. joka kehui paikkaa. ELi laittomasti menin maahan . olevinaan olin rouvan sukulaistyttö.
Laittomasti maassa, kokemassa maata ja oppimassa kieltä "perhetuttujen luona".
Kun lukee tata niin pitaa kylla miettia oletteko ihan tosissane kaikkien kirjoittamienne asioiden suhteen...? Miten, kukaan, kukaan, joka tietaa edes vahan mita tassa maailmassa on meneillaan pitaa lukua jostain kekseista ja karkeista? Olen oikesti todella ihmeissani etta itsekkaita ihmisia loytyy vielakin nain paljon...
Tosi monissa perheissa saa syoda kaapeista iiiiiiihan mita vaan loytaa, mutta karkkeihin ja sipseihin ei tartte koskea. Eli sanovat ihan suoraan, etta osta omat namisi itse... Monilla mun aupparikavereilla nain. Mun perheessa saa syopotella kaikkea, ei oo kielletty mitaan. Nailla on kaks jaakaappia ja toisessa jaakaapissa tietylla hyllylla on sapuskat, jotka on tarkotettu johonki tiettyyn ruokaan ja niita en tiettykaan kayta...
Meillä saa syödä mitä vaan, kuten jo aikaisemmassa viestissä sanoin. Karkkeja ja sipsejä myös, silloin kun niitä on. Ja yleensä on. Jos ostan lapsille kaupasta karkkia (esim suklaalevyt) ostan useimmiten aupparillekin oman.
Meillä oli kerran yksi tyttö joka kävi vähän ärsyttämään siinä mielessä, että molemmat tytön kanssa olimme tosi kovia syömään karkkia. Etenkin salmiakkia jota täällä ei ole yleisesti saatavilla. No sitten tulivat minun vanhempani kylään. Toivat molemmille meille ison pussillisen irtosalmiakkia. Tyttö söi sitten ensin keittiön kaapista sen minulle tuodun pussin (söin siitä toki itsekin, mutta en niin paljoa ehtinyt). Sitten kun se pussi oli loppu, tyttö siirtyi omaan pussiinsa jonka piti visusti omassa huoneessaan eikä tarjonnut minulle. Muissakin karkeissa tällä karkkihiirellä oli sama linja. Ensin karkit keittiön kaapista ja jos niitä ei ollut, niin sitten söi omia (joita ei tarjonnut).
Ai mistäkö tiedän tämän. No aina kun satuin koputtamaan tytön huoneen ovelle hän makasi sängyllään katsomassa telkkaa karkkipussin kanssa.
Eikä minua muu jurppinut kuin se salmiakki. Tiedän, että se on lapsellista, mutta jurppi kuitenkin. Tunnustan myös sen, että tämän tytön aikana en loppuaikoina enää ostanut niin paljoa karkkia kuin esim nyt, sillä kaikki meni "parempiin suihin".
Kaikki ruoka mitä kaapista löytyy on kaikille. Ainoa paikka mihin ei saisi mennä on lasten "karkkivarastot". Lapsilla on karkkipäivä lauantaisin ja he jemmaa sinne kaiken mitä viikolla saa esim. kavereilta ja säästää karkkipäiväksi.
Kerran meidän au pairi tyhjensi pojan purkin, tietäen hyvin kenen karkit ovat. Purkki on omatekoinen ja lukee isolla pojan nimi. Onko mielestänne tämäkin oikein?
tietenkään ole oikein :P
Näiden perusteella kyllä joiltakin (!) au paireilta puuttuu harkintakyky täysin.
Miksi edes lähdette au pairiksi? Halloo! Voihan ne kundikaverit tuoda vanhempien petiin nukkumaan kotonakin ja juoda vanhempien viinat. Ja kun vääntää mitätahansayläasteenglantia, niin ihan sama, missä sitä vääntää. Mikä yleensä on nykyään ns. auppareiden motiivi lähteä ulkomaille töihin? Aivan uskomattomia tarinoita täällä luettavana. Liekö edes kaikki totta?
siinä selitys miksi pitää päästä tekemään orjatyötä taskurahalla.
Herra on hyvä ja menee Lontooseen tekemään kevythommaa hyvällä palkalla.
1) Vuokraa asunto
2) Maksa Council Tax, Kaasu, Sähkö ja vesilaskut
3) Osta ruoat
Au pair saa nämä ilmaiseksi. Sinä maksat yli 1000 EUR kuukaudessa.
Mutta onhan se sitten ihan oma yksiö huonolla alueella pakistanilaisten keskellä. Huomaa kiva kokolattiamatto, toimimattomat sähkölaitteet ja vuotavat ikkunat. Kylppäri haisee homeelta.
Ja sitten työntekoon
1) Maksa työmatkat
2) Kun olet maksanut ne asumiskulut (yli 1000 EUR kuussa=, verot ja työmatkat, pidä huolta että sinulle jää 400 EUR kuukaudessa käyttörahaa shoppailuun.
Eli kun saat 1600 EUR puhtaana niin olet jo au pairin tasolla. Teet 8 tunnit työpäivän ja Lontossa vietät pari tuntia PÄIVÄSSÄ matkustamiseen. Käytännössä olet aiva rätti 10 tuntisen työpäivän jälkeen.
Au pair teke 5.5 tuntia päivässä, ja sen jälkeen rentoutuu perheen uima-altaassa, jacuzzissa tai elokuvahuoneessa.
Sitten tulee loma-aika. Maksat oman lomasi ulkomailla. Varaa on torakkaiseen apartamentokseen jossain Espanjan paskakohteessa.
Au pair menee perheen kanssa Karibialle, kaikki kulut maksettuna.
JOKO ALKAA SELVITÄ ?
"siinä selitys miksi pitää päästä tekemään orjatyötä taskurahalla."
kaikki au pairit pääsevät rikkaaseen perheeseen, matkustelevat Karibialle ja tekevät vain 5.5 tuntia töitä päivässä?
Ja kuinkakohan mones kerta tämä on, kun tällä palstalla ehdotat Lontooseen muuttamista..
"jos et usko että elämä maksaa, niin muuta Lontooseen!"
mie menin ulkomaille kielen opintiin, ja sen opinkin, kun vaihoin semmottee perheesee missä ei kukaa puhunu suomee. tykkäsin jo lähtiessäni silityksestä ja siivoomisesta. onkelmia ei tullu ees lasten kanssa , kun oli vaan oma vaatimaton ittesä ja teki mitä piti. ulkomaanreissu tehtiin naapurimaahan, mutta kyllä miun sieläkin piti hoitaa niitä lapsia.kokemuksena sekin ole kylla hieno. enpä raaskisi suomesta ranskaan viikoksi lähteä.
eka perhe mulla oli täys pimee.onneks pääsin vaihtaan.vaikka ne yritti sen kaikin keinoin estääkin. ei kaikki arvosta edes reipasta ja ahkeraa , jos oma vintti on pimee.
- Au pairin tyoaika on 5.5 h maksimi. Jos tekee enemman niin siita vaan
- Perheelle au pair maksaa enemman kuin lastenhoitaja. Yleensa vain varakkaammat palkkaavat au paireja.
"kaikki au pairit pääsevät rikkaaseen perheeseen, matkustelevat Karibialle ja tekevät vain 5.5 tuntia töitä päivässä?"
- En itse muuttaisi Lontooseen missaan nimessa. Mutta jos pitaisi valita siella asumisen ja au pairina olon valilla, menisin au pairiksi. Ei ole varaa hankkia miljoonan euron taloa.
Ja kuinkakohan mones kerta tämä on, kun tällä palstalla ehdotat Lontooseen muuttamista..
"jos et usko että elämä maksaa, niin muuta Lontooseen!"
Niin, eli johtopäätös siis on että kannattaa ehdottomasti mennä au pairiksi jos haluaa Lontooseen (tai mihin tahansa muualle asumaan) koska se on halvempaa. Viis siitä pitääkö lapsista ja jaksaako siivota, kunhan vain pääsee halvalla Lontooseen.
Niin, juuri noinhan mina EN sanonut. Kirjoitin etta JOS pitaa valita niin menisin au pairiksi.
Jos ei pida lapsista niin sitten taytyy tykata niista varjopuolista mita kuvailin viestissani. Ilman siivoamista tuskin parjaat omassa asunnossakaan, ellet ota aitiasi mukaan.
Lue seuraavan kerran viestit kunnolla, ok ?
"Niin, eli johtopäätös siis on että kannattaa ehdottomasti mennä au pairiksi jos haluaa Lontooseen (tai mihin tahansa muualle asumaan) koska se on halvempaa. Viis siitä pitääkö lapsista ja jaksaako siivota, kunhan vain pääsee halvalla Lontooseen. "
Tosi tyhmästi tehty,vaikka pieni juttu onkin niin kumma jollei omassa tunnossa yhtään vihlassu.
Aika järkkyjä juttuja jotkut tytöt tehneet kieltämättä, mutta en nyt koe karkkien/keksien syömistä kovin pahana. Itse kyllä ostin omat karkit ja tarjosin lapsillekin. Meillä sillon kyllä lapset lähinnä teki epärehellisiä tekoja minun huoneessani. Itse en tehnyt mitään pahaa, en polttanut, en juonut, en varastanut, en tuonut kavereita kylään(paitsi yhden luvalla), en vienyt lapsia "pahoille teille", tein työni päivittäin vietin aikaa lasten kanssa työajan ulkopuolella (tulivat huoneeseeni kattomaan telkkaria yms ja hakemaan hellyyttä, vanhemmat kun eivät koskaan esim. halanneet lapsiaan) ja autonkin tankkasin, vaikka ei olisi tarvinnut. Nettiä käytin vaan työajan ulkopuolella ja lähinnä myöhään illalla, kun kukaan muu ei sitä enää käyttänyt. Mitä sain perheeltä kiitokseksi hyvästä käytöksestäni? En yhtään mitään. Täysin välinpitämättömiä olivat minua kohtaan, paitsi lapset, jotka kertoilivat täysin perättömiä juttuja minusta vanhemmilleen (onneksi yleensä olin paikalla ja sain korjattua asian ja eivät vanhemmat muutenkaan uskoneet yleensä). Ei ne kaikki perheetkään ole täydellisiä.
oma kokemukseni suunnilleen sama. Lapset roikkuivat helmoissani myös vapaalla, koska äiti ja isä eivät heihin reagoineet mitenkään. Paitsi jäähypenkille istumaan tai läiskäys takapuolelle. Säälitti. Illalla vaan muksut sänkyyn ja pusipusi ja ovi lukkoon, ettei lähde "vaeltelemaan" yöllä.. ja kersa itkee kaksi tuntia kunnes nukahtaa jonnekin lattialle.. jos olisin tajunnut, olisin tehnyt lastensuojeluilmoituksen.
ei tsiisus mitä juttua täällä on :D
Ja joku vielä uskoo nämä kaikki..huah.
Järken käyttö sallittu.
mä en miksi joku ei näitä juttuja uskos. Itse ebn ole mitään kauheuksia aupparivuotenani tehnyt, mitä nyt joskus työajalla surffaillut netissä yms, mutta tunnen monta au-pairia (yksi nyt jo entinen kun lähetettiin kotiin) täällä Brysselissä jotka ovat niin sanotus ottaneet ilon irti elämästä ja eläneet railakkaasti. Varsinkin silloin kun isäntäperhe on poissa.
Kyllä minäkinolen kuullut mitä karmivimpia juttuja tytöistä joilla ei vastuu paljoa paina. Ja myös horror perheistä jotka riistävät tyttöjä. Maailmaan mahtuu niin paljon hulluutta.
En oikeen tajua miksi se tietokoneen käyttö työaikana on nyt muka niin kauheaa.
Omiin työtehtäviini ei koko talon siivoaminen kuulu, joten ihan ihan hyvin lasten nukkuessa voin nörtteillä, vai pitäisikö tässä sormet ristillä sohvalla istua että päiväunet loppuvat?
Ja kaapista saa kyllä keksejä syyä, vaatimattomana ostan kyllä ennemmin omia ja annan kaapista vain lapsille. Muutenkaan en kyllä paljon tämän perheen ruokavaroja kuluttele. Pahassa koukussa pinaattikeittoon :)
Ja tästä uusavuttomuudesta. Ennemmin minä olisin huolissani tulevista sukupolvista, ainakin täällä saksassa, ainoa joka tässä perheessä osaa edes jauhoja ruskistaa olen minä. lasten vanhemmilla ei mitään tietoa asiasta. Silmit kierossa katsovat kun minä laitan ruokaa. Hyvät eväät varmasti jaettavana omille lapsille.
ehkä monessa maassa ei terveellisiin ruokatottumuksiin kuulu tollaiset kastikkeet. Välimeren tapoihin ainakin kuuluu valmistaa ruuat aivan eri tavoin kuin Suomessa.
Ymmärsit varmaankin pointin kuitenkin. Kyse ei ehkä ollut vaan ja ainoastaan jauhojen ruskistamisesta, se nyt vaan oli nostettu esimerkiksi. Ihan samaa mieltä olen noista seuraavista sukupolvista!!! Meikäläisen hommiin kuuluu lontoossa kuoria perunat lapsille, tyttö 12v. ja poika 15v. Aluksi kyllä nauratti, nyt lähinnä itkettää noiden hemmoteltujen kakaroiden puolesta. Persettä en sentään joudu pyyhkimään, jotain siis osaavat itsekin tehdä.
Kyllä ne ruuat täälläkin ihan kastikkeen tarvitsee, mutta helpommin se tulee kun suoraa purkista tai pussista tehhään. Perheen isä kyllä jo alussa sanoikin ettei tässä maassa juuri kukaan mitään itse tee, kun se on niin vaikeaa.
Kaiken huippu kyllä oli kun sanoivat minulle etteivät itse osaa edes pyykkikonette käyttää vaan pyykit pesee perheen alakerrassa asuva mummo.
Jää ehkä omille lapsille hieman outo kuva siitä kuinka helppoa elämä on, kun joku muu hoitaa asiat puolesta.
"Persettä en sentään joudu pyyhkimään, jotain siis osaavat itsekin tehdä. "
kannattaa opiskella, lahihoitajana saat tehda sitakin kaiket paivat ja kuunnella asiakkaiden pottuilua.
Oon pahoillani, en edes jaksanu lukea kaikkia viestejä tässä ketjussa.
täällä vaan ihmiset jakaa kokemuksiaan ja mielipiteitään. minä itse olen sitä mieltä että mielipiteistä ei saa kiistellä ja kaikilla on omat kokemuksensa, joita toki on hyvä vertailla, mutta rajansa kaikella.
ja älkää karatko aiheesta jonka takia "nimettömänätunnustaja" tämän ketjun aloitti.
minun synnit; aika lailla samoja pikkujuttuja kun tuossa ylempänä. mutta perheen äiti myös myöntänyt hyvälle ystävälleni esim. että "nyt kun vihdoin minulla on ensimmäisen kerran apua lasten kanssa, otan kyllä kaiken irti siitä." tällä tarkoitti että au-pair töitä tekemään niin paljon kun mahd.
en ole kiittämätön. mahtava perhe. kuin oma jo tähän mennessä...
ja loppuun vielä kiitos tän ketjun aloittajalle(hyvä pointti....) ja kiitos kaikille ketkä jaksoivat laittaa FIKSUA kommenttia.
Aloitin rankan laihdutuskuurin tammikuussa. Kuntoilin ns. työajalla. Eli tenava vaan rattaisiin ja parin tunnin kävelylenkkejä leikkipuiston sijaan. Ostin nimittäin semmoisen askelmittarin ja päivässä piti saada 17000 askelta kasaan.
Ipana kyllä protestoi kun kävelen leikkikentän ohi sen sijaan että menisimme sinne, mutta tuskinpa sille pysyviä traumoja jää.
Painoa muuten tippunu nyt 6 kiloa!
Mulla on ollut jo monta au pairia, paasaantoisesti hyvia kokemuksia. Tiedan etta tytot ovat soitelleet Suomeen ja kayttaneet tietokonetta tyo-aikana, mutta saavat minun puolestani tehdakin niin, kunhan tenava kuitenkin hoidetaan asiallisesti.
Kuntoilusta sen verran, etta meillakin pari tyttoa pudotti painoa juuri rattaiden tyontelylla. Lapsi tykkasi kavelylenkeista, mutta ne paattyivat aina puistoon. Siella voi sitten (muiden katseista huolimatta) tehda lihaskuntojumppaa penkkipunnerruksia etu-ja-taka, jalkakyykkyja, penkillenousua, vatsalihaksia penkilla jne. Talla tavalla itsekin pudotin raskauspainon.
Jenkeissä vuonna -95 hirviöperheessä. Äiti (raskaana 6kk) kylmä kalkkuna vaan jumppasi ja pelasi golfia - ellei sitten ollut manikyyrissä tai kampaajalla. Isä oli kaikki pitkät päivät töissä (enkä ihmettele). Minä 20-vuotias tyttöraukka hoidin kolmea alle 5-v lasta aamu klo 7 - ilta klo 20. Niin ja lauantaina vielä 6 tuntia lisää. Päivääni kuului imurointi, tiskikone, 2 pyykkikoneellista lasten hoito tiukasti ohjelmoituna. Olin aivan puhki ja itkuinen iltaisin ja minulle sanottiin vain, että Suomeen tai älä valita. No sitten minä tupakoimaton au pair aloin tupakoimaan salaa aina kuin silmä vältti. Iltaisin tissuttelin isän olutvarantoja joka ilta pari kolme tölkkiä ja piilottelin tölkit ja vein salaa roskiin. Paljon muuta en sitten uskaltanutkaan tehdä, koska pelkäsin perheen äitiä. Raadoin kuin orja ja ikinä en saanut kiitosta. Paras kiitos oli se, kun lähdin kesken pois ja lapset itkivät että ÄLÄ LÄHDE!! Äiti tuijotti synkkänä ison mahansa kanssa ja isä vain puisteli päätään. Lasten itku oli merkki siitä, että tein just sen osan työstäni erittäin hyvin, millä oli merkitystä. Tiedän olleeni hyvä au pair mutta vuosia näin painajaisia tästä naisesta. Miettikää äidit, miten au paireja kohtelette. Kiitoksen sana ei ole teiltä pois.
Mun työpäivät oli myös keveästi sellaiset 12-14 tuntia päivää kohti. Vapaata ei juuri ollut, perheen isää sai välillä pelätä ihan tosissaan kun se kännissä yritti mun huoneeseen ja huusi oven takana:( Perheen äiti oli muuten kyllä kiva mutta se oli todellakin AINA töissä tai työmatkalla. Ja öh, tää nyt saattaa kuulostaa vähän turhan ininältä mutta sekin harmitti että se isä tutki mun tavaroita kun olin lasten kanssa ulkona. Kerran jäi rysän päältä kiinni minun puhelin kädessä!
Kerronpas minakin omia kokemuksiani:
Mun perhe oli mukava vaikkakin merkittava pahe: aika pihi. Sovituista eduista ei pidetty kiinni ja palkka oli alle puolet minimista. toisaalta toitakin oli kylla vain 25h viikko. Lastenhoitoa, ruokaostokset, ruuanlaitto, siivous ja pyykit silitys. Perheen loma-ajat oli palkatonta mulle ja kerran mut lomalle lahdettaessa "vuokrattiin" naapureille (mihin en enaa suostuisi). Ja vanhemmat riiteli aika paljon ja vahintaan yks iso draama joka viikonloppu. Tuntui etta sai olla varpaillaan. Toisaalta olin itsekin silloin nuori enka varmaan osannut lukea aikuisten ajatuksia eli eikohan heillakin olisi muutamia hairitsevia sivuseikkoja mainittavana;)
Mutta tarkeinta oli molemminpuoleinen hyva tahto jase etta henkilokemiat toimi. Edelleen olemme yhteyksissa vaikka aikaa on kulunut lahes vuosikymmen. On hyva muistuttaa puolin ja toisin etta se lapsiin suhtautuminen ja lasten tyytyvaisyys on kai kuitenkin ne tarkeimmat asiat.
Seka aupairit etta niiden perheet ovat ihmisia, kaikilla meilla on hyvia ja pahoja paivia kuten myos erilaisia kausia elamassa. Karman laki kiertaa ja hyville hyva palaa. Tarkeinta on ettei kukaan ottaisi toisesta liikaa hyotya. Kuten mainitsin, itse aupairina joskus tuntui etta sai olla varpaillaan toisten talossa. Nyt itse aitina tiedan milta tuntuu kun on joku vieras pidemman aikaa ja samalla lailla tilanne on erilainen niille perheillekin. Ja myos olen huomannut miten se, etta maksat lapsenvahdille ja palatessasi koti on kaaoksessa, lapsi ilman iltapalaa ja hoitaja netissa saa hermot kirealle. Ja varmana minimipalkan hoitajalle!
Ihmettelen sen karsivallisyytta joka jaksoi 4 paivaa huomauttaa maidosta. Meilla on hoitajan onni etta paasee kotiin ennen kaaoksen jalkimainikeja;)
En yleistaisi suomalaisia au-paireja taman palstan perusteella. Niinkuin joku tuolla edella jo muistutti, tama on TUNNUSTUSTEN palsta, eli eihan perheitakaan voi tuomita sen perusteella mita otsikon "kauheat au-pairin riistajat" alla mahdollisesti lukisi...
Ihmettelen viela etteko te ollenkaan haastattele au-pairejanne, kylla kai ensivaikutelma antaa vahan osviitta millainen henkilo on kyseessa?
mulla oli "oma" huone, jossa puolet kirjahyllystä kuulu perheelle. puolet kaapista oli täytetty perheen tavaroillla.. eli: heillä oli vapaa kulku huoneeseeni tavaroitensa luookse. aina kun olin poissa kotoa, huoneessa oli oltu ja ehkä tavaroihinikin koskettu?
karkkeja ja sipsejä söin kaapista. olinhan perheenjäsen, ja sanottu oli et kaikkee mitä löydän saan syödä.
rahaa oli näkyvillä joka puolella, mutta eipä tullut mieleenkään varastaaa niitä?! tupakoinut en ollenkaan.
lomille pääsin mukaan, jonka aikana pari tuntii päivässä katsoin lapsia.
tiskit tiskasin AINA, kun yhtaikaa perheen kanssa söin. Alussa siivous/pyykinpesu ei kuulunut tehtäviini ollenkaan! mutta, parin viikon jälkeen itteäni alkoi ärsyttämään villakoirat yms nurkissa. niinpä aloin vapaaaehtoisesti myös talon siivoojaksi!! päivä päivältä tein enemmän, mitä olisi pitänyt. lopussa pesin jo talon ikkunat, puunasin 2 kertaa viikossa talon kiiltäväks, pesin kaikki pyykit, ja tietenkin leikin lasten kanssa. ruokaa tein vain silloin kun olin lasten kanssa. eli illalliset tekivät sitten itse kun olivat kotona..
ja bonuksia?? mitähä ne ovat...
Säikähdin ihan itsekin kun luin näitä juttuja. Itse nyt aupparina olen ja ei tulisi mieleenkään esim. varastaa rahaa, pitää pileitä, harrastaa seksiä toisen sängyssä tai käyttää huumeita yms. Jotenkin ihmetyttää että millainen moraali teillä oikein on. Kyllä myönnän että olen käynyt ns. salatupakalla mutta ainoastan silloin kun olen ollut ns. viihteellä. Ja tämä on tapahtunut kerran. Tosin en edes ole maininnut äidille tupakan poltosta eikä hakemuksessa vaadittu savutonta joten en usko että oma tupakan polttoni olisi suuri ongelma. Työt hoidan kunnolla. Vapaa-aika on sitten kahvilla/tietokoneella istumista tai shoppailua varten. Työajalla tehdään työtehtäviä, niistä teille maksetaan. Ja kuten yksi jotain totesi, että koska perhe oli kamala ei leikkinyt lapsen kanssa tai jottain. Aika raukkamaista kostaa sille lapselle jos äiti ja isä ei ole reiluja.
Mulle on sanottu että saan olla kuin kotonani että saan ottaa ruokaa kaapista ja karkit on myös minulle tarkoitettu. Välillä tuntuu suomalaisittain hassulta ottaa vastaa lahjoja mitä perheeltä saa, tai jos perhe maksaa aterian ravintolassa tai ostoksia kaupassa. Tulee jotenkin hassu olo. Ei kehtaa kieltäytyä, mutta ei kehtaa ottaa vastaankaan mitä tarjotaan.
Voihan se tietenkin johtua perheestäkin osittain, mutta kyllä myös auppareissa on vikaa. Voisi kanssa katsoa vähän omaa napaansa pidemmälle, niin aupparit kuin äiditkin. Kommunikointi on tärkeää tässä hommassa.
Täältä löytyy myös kilttejä auppareita. Ei kannata kaikkia suomalaisia auppareita tyrmätä ns. huonojen takia.
Ihan kaikkea en ryhtynyt edes lukemaan, mutta järkytyin kyllä tosissani nuista tarinoista. En ymmärrä miksi nämä ihmiset ovat lähteneet au pairiksi, kun eivät esim halua lainkaan viettää aikaa lasten kanssa vaan sen sijaan mesettävät tms. Outoa touhua... Jos perhe on mukava ja ystävällinen, eivät he mielestäni ole ansainneet lastensa ja kotinsa laiminlyömistä, varastelemista yms. Ja vaikka kuinka ilkeä perheen äiti olisikin, ei sitä saisi lapsille kostaa!
Itse olen ensi vuonna lähdössä au pairiksi, mikäli sopivan perheen löydän, eikä tulisi mieleenkään käyttäytyä tuolla tavoin, kuin mitä täällä kertoillaan. Nautin lasten seurasta, olen onnellisimmillani kun saan lapset nauramaan, tekemään yhteistyötä jne. Eikä kevyet kotityöt ole ylivoimainen asia, olen tottunut pahempaankin yksin asuessani.
Jos se imuroiminen ja lasten kanssa leikkiminen tuntuu niin ylivoimaiselta, niin älkää lähtekö au pairiksi, ja ehkä olisi parempi olla hankkimatta omaakaan perhettä!
Niin ja kiva kuulla että ihan kaikki aupparit eivät sentään ole noin ilkeitä! :)
kakaroiden vastaukset ja täytyy todeta, että meille ei au pairia tule.
ei hyvat, silla hyvilla ei ole tunnustettavaa.
Olen tehnyt raskaustestin työaikana vain vanhempien käyttöön tarkoitetussa kylppärissä lapsen leikkiessä legoilla. Negatiivista näytti, joten päivä sai jatkua sen jälkeen normaalisti.
Minullakin tuo, että herkkuja viitsin mussuttaa ainoastaan perheen poissaollessa, vaikkakin ovat sanoneet että kaikkea mitä kaapista löytyy, saa syödä.
Noh tuota :D onhan sitä pari juttua tullut tehtyä vailla lupaa ;D
ekaksikin poltin bajaria pihalla ja sittemin omassa huoneessa kun muut olivat lähteneet jo töihin ja lapsi nukkui vielä ja/tai päikkäreiden aikaa.
Poltin myös salviaa muutamaan otteeseen ollessani yksin "kotona".
Safkasin vahingossa mässyissä kaikki suomalaiset piparit ja karkitkin katosi aika usein.
Enpä oikein tiedä muuta : DD perheeni oli onnekseni niin rento niin ei ollut sen suurempia rajoituksia :D
Siis mistä tässä nyt aloittaisi.. Mistä ovat host perheet kaivaneet aupparinsa?? Suomalaisiin perheisiin kun saa ottaa suomalaisen au pairin ilman järjestöä.. Helppohan sitä on au pauiriksi hakea esim.blogi viestillä tms.. Sinne kun voi kirjoitella ihan mitä huvittaa. Ja sieltä ei luultavasti niitä kaikkein luotettavimpia löydy.. Järjestön kautta tulevat au pairit ovat luultavasti paljon luotettavampia. Silloin ei se valehtelu ihan niin helppoa ole.. Aina kuitenkin löytyy poikkeuksia. Järjestön kautta hakevat ovat luultavasti ajatelleet asiaakin paljon pidempään, kuin vain ulkomaille pyrkivät nuoret.. Itse mietin koko lukio ajan ennen kuin laitoin hakemusta edes postiin. Onhan järjestön kautta kalliimpaa ja useamman mutkan takana saada auppari, mutta ainakin on takuu saada hyvä aupair.
Itse olen vielä perhettä vailla ja jos suomalaisilla on tälläinen maine niin eipä taida perhettä löytyä kiitos törttöilijöiden.. Mutta ITSE olen lapsi-rakas, luotettava, rehellinen, rauhallinen, melko hiljainen, mukava ja kotitöitä päivittäin tekevä, 19v nuori aikuinen nainen ja EHDOTTOMASTI EI tupakoiva. (Kotitöihin kuuluen siivoaminen, ruan laitto ja paikkojen yleinen järjestyksessä pito.) Eli kyllä me alle 20 vuotiaatkin osaamme tehdä ruokaa ja siivota. Meillä kotona olen minä se joka tekee ruuan aina arkisin koko perheelle ja minä olen se joka meillä siivoa talon katosta lattiaan rievun ja imurin kanssa, MYÖS VESSAT. Joten olisi kiva jos ette viitsisi yleistää!!
Ja mitä tulee vaatimuksiin au pairia kohtaan, tulee minusta ne esittää jo au pairille jo ennen sopimuksen allekirjoittamista ettei kummallekaan osapuolelle jää epäselvyyksiä. Au pairiksihan lähdetään tarkoituksena olla osa host perhettä, eikä palvelijana perheelle. Keksin ottaminen kaapista ei ole kovin suuri synti, ja mielestäni aivan oikeutettua au pairille, perheenjäsenenähän au pairin on tarkoitus asua host perheessä.. Ja lasten kanssa leikkiminen.. Eihän kukaan jaksa 6 tuntia päivittäin aktiivisesti leikkiä lasten kanssa. Omasta mielestäni lasten kanssa pitää olla seurana, tottakai välillä leikkiäkkin, mutta ei KUUTTA TUNTIA YHTÄ KYYTIÄ. Pitäähän lastenkin oppia viihtymään ilman 24h leikkitoveria, kunhan on vain lähettyvillä (samassa huoneessa) ettei lapsi kuitenkaan koe olevansa yksin, vaikka yksin leikkiikin. Ja vielä vaatimuksista. Au Pairin tehtäviin kuuluu ensisijaiseti LAPSEN tarpeista vastaaminen, ei esim isän alusvaatteiden silittäminen..(Kuka niitä ylipäätään silittää.. luulusi että lapsiperheet olisivat oppineet olemaan vähemmän nipoja..)
Mutta siis, perheessä kuuluu elää kuin perheenjäsenenä, ja siten myös osallistua jokapäiväisiin askareihin (tiskaaminen, oman huoneen siivoaminen ym.) ja perheen sääntöjen noudattaminen. Itse en siis ole vielä isäntäperhettä löytänyt, mutta tälläisellä asenteella olen Au Pairiksi lähdössä.
Ja Au Pairhan tarkoittaa yhdenvertaista tai tasa-arvoista :) (Au Pair = equal to)
Mun syntisäkistä löytyy vaan yksi tunnustus.
Olin 5 kk au pairina suomalaisen yksinhuoltajan luona (jolla poikaystävä usein kylässä). En tiedä oliko minulla lupaa katsoa kotivideoita joita olikin melkoisesti, mutta yhtenä päivänä päätin katsoa tuoreimman nauhan olettaen siinä olevan edellisen viikonlopun matkanauha, en nimittäin itse päässyt reissulle. Kyseessä olikin host-äidin ja poikaystävän seksivideo... Hieman yökkien jäin kuitenkin tuijottamaan sitä noin minuutiksi. Tämä on minun tunnustukseni. Aioin juuri laittaa videon pois kun hostin poikaystävä kaivoi videolla MINUN SÄHKÖHAMMASHARJANI ja alkoi tyydyttää sillä hostia. Host äiti käski laittaa muovipussin harjan päälle, ja sitten he jatkoivat touhujaan. HYI S**tana.
Minä heitin harjani roskiin ja pakkasin seuraavalla viikolla laukkuni. Au paireja on monenlaisia, myös niitä surkeita, mutta niin on kyllä hostejakin.
Mun syntisäkistä löytyy vaan yksi tunnustus.
Olin 5 kk au pairina suomalaisen yksinhuoltajan luona (jolla poikaystävä usein kylässä). En tiedä oliko minulla lupaa katsoa kotivideoita joita olikin melkoisesti, mutta yhtenä päivänä päätin katsoa tuoreimman nauhan olettaen siinä olevan edellisen viikonlopun matkanauha, en nimittäin itse päässyt reissulle. Kyseessä olikin host-äidin ja poikaystävän seksivideo... Hieman yökkien jäin kuitenkin tuijottamaan sitä noin minuutiksi. Tämä on minun tunnustukseni. Aioin juuri laittaa videon pois kun hostin poikaystävä kaivoi videolla MINUN SÄHKÖHAMMASHARJANI ja alkoi tyydyttää sillä hostia. Host äiti käski laittaa muovipussin harjan päälle, ja sitten he jatkoivat touhujaan. HYI S**tana.
Minä heitin harjani roskiin ja pakkasin seuraavalla viikolla laukkuni. Au paireja on monenlaisia, myös niitä surkeita, mutta niin on kyllä hostejakin.
hahhahahahah tää oli kyllä ihan paras. Äiti varmaan ihmetteli sun kiireistä lähtöä
Joku tossa meni sanomaan että mielipiteistä ei saa kiistellä. No jumalauta mistä sitten? Faktoista vai?
Mulla on hoidettavana kolme lasta ja kaksi koiraa 11h joka arkipaiva. Joskus on sattunut pahiakin mokia, kun ei yksinkertaisesti muista aina kaikkea. Kerran piti vieda isoimmat tytot uimahalliin uintitunnille, oli kauhea kiire pakkaamisen ja kaiken kanssa. Kavelimme autolle ja ihmettelen miksi pienin 2v poika kavelee niin hitaasti. Kun olin kiinnittamassa poikaa turvaistuimeen huomasin etta unohdin laittaa sille kengat jalkaan ja ulkona oli sopivasti hirvea loskakeli. Akkia kotiin kenkien peraan!
Kerran unohdin myos yhden koirista pakkaseen pariksi tunniksi(ne yleensa paastetaan itsekseen 5min tekemaan tarpeitaan puutarhaan).
Pesen vaatteita, ja kaytan muutenkin sahkoa paivasaikaan normaalisti vaikka iska pyysi tekemaan ne hommat 6n jalkeen illalla koska silloin sahko on puolet halvempaa. 1) Illalla perheen aiti varaa aina pesukoneet ja silitysraudat ja muut. 2) Mulla on lounaan jalkeen just paras aika tehda kaikkia noita hommiakun lapset on paikkarilla. 3) Mulla on illalla vapaata ja haluan kuluttaa sen jotenkin muuten kuin pesten pyykkia. :(
Kamala ketju. Ei olisi pitänyt tulla tänne kun tuli niin paha mieli.
Täällä kans yksi stressaamiseen asti tunnollinen auppari ilmoittautuu. Olin aupparina 2007 Keski-Euroopassa (ei suomalainen perhe) luona ja hoidin kaikki annetut tehtävät vähän päälle. En koskaan varastanut mitään, tupakoinut, jättänyt lapsia heitteille tai mitään muutakaan. Siivosin, pyykkäsin, laitoin ruokaa, leikin lasten kanssa, kävin kaupassa ja opiskelin samalla kieltä. Tein usein oma-aloitteisesti jotakin, jos vaikka oli likaista. Ainoat mokani olivat sellaisia, että ostin perheen äidin mielestä vääränlaista leipää (sai raivarit) ja laitoin kalapuikot vahingossa pakastimen sijasta jääkaappiin (ja tämän jälkeen sain kuulla voi vitun vitun vittu mikä sua vaivaa-huutoja). Auppariperheeni oli - tai se äiti lähinnä - aika kireä tapaus. Kaikki olisi ollut ok, jos hän olisi pyytänyt anteeksi käytöstään, mutta ei pyytänyt.
Muuten ei valittamista. Sain kohtuullisen korvauksen jne.
Ihmettelen tyttöjä, jotka menevät vieraaseen perheeseen vain löysäilemään, vaikka se on heidän TYÖPAIKKANSA, joka sisältää suuren vastuun.
Kai minulla on sitten ollut tavallista parempi kasvatus, koska opin jo pienenä lapsena vastuuntuntoa ja huolellisuutta ja sen periaatteen, että kaikki työt hoidetaan aina kunnialla ja vasta sen jälkeen mietitään huvittelua.
Olisi kivaa lähteä auppariksi pian uudestaan - ikääkin on jo sen verran (26), että olisin varmaan halutumpi apu perheessä kuin juuri kotoaan lähtenyt 18-vuotias, joka ei hoida hommiaan (tarkoittamatta tällä ketään erityisesti).
Aupparia hakeville perheille antaisin sellaisen neuvon, että älkää ottako kovin nuoria tyttöjä aupairiksi. He eivät ehkä vielä ymmärrä, mitä työnteko ja vastuu on. Ehkä sellainen, jolla on jo kokemusta lapsista ja elämästä yleensä, sekä työkokemusta, osaa jo käyttäytyä paremmin.
Todella inhottavaa lukea täältä, miten monelle on monta kertaa peräkkäin sattunut kusipäinen auppari, eivätkä sen vuoksi enää ota ketään. Uskokaa pois, hyviäkin auppareita on. Kannattaa ennen aupair-komennusta olla vaikka Skypessä tiiviisti yhteydessä ja tsekkailla kaikella tapaa keskustellen, että millainen tyyppi tuo nyt oikein on.
"Aupparia hakeville perheille antaisin sellaisen neuvon, että älkää ottako kovin nuoria tyttöjä aupairiksi. He eivät ehkä vielä ymmärrä, mitä työnteko ja vastuu on..."
Aivan oikein. 20 vuotias ei ole viela aikuinen nainen vaan tytteli..
http://finditandenjoyit.blogspot.com/
Kyllä 20-vuotiaskin voi olla aikuinen ja jotku on aikuisempia jo 17-vuotiaana ku toiset 25v, mut se riippuu niin paljon kasvatuksesta ja ihmisestä itestää. Kannattaa aupparia valitessa ottaa huomioon, että onko asunut ikinä yksin ja onko mitään työkokemusta.
Mulle ainaki yksin asuminen ja töitten tekeminen on opettanu paljon.
Ja aupairienki ois hyvä muistaa, varsinki työajalla et ne on sun pomoja. Eihän kukaa nyt "normi työpaikassaka" jätä hommia tekemättä, ainaka ilman seurauksia. Tietty vähä eri ku asuu perheessä ja on tavallaa myös perheenjäsen, mut silti.