Eli kuinka kauan jaksan anoppinani joka hallitsee vielä poikaansa? Poika kun ei ole enää mikään lapsi vaan keski-ikäinen ja naimisissa minun kanssani. Anoppini mielestä hän on tärkeämpi kuin vaimo ja on sen antanut ymmärtääkkin.
Olen sanonut tästä miehelleni, mutta mieheni pelkää äitiään joka on suuttuessaan oikea Hitleri. Jos joskus poikansa sattuu tekemään minun eteen vähän jotain tai sellaista mitä olen pyytänyt niin johan anoppi alkaa sellaiset haukkumiset ja huutaa, että tirrilläkö minä pidän tämän lieassa.
Anopillani on maailman vastenmielisimmät ja kylmimmät jääsilmätkin, monesti mietin onko se edes tästä maailmasta. Kaikki asiat talousasioita ja hankintoja myöten menee anopin kautta, vaikka omilla rahoilla ne hankimme, mutta anopin mielestä pojan rahat on pojan ja minulla ei ole niihin mitään asiaa, vaikka olen osaltani tuonut rahaa samaan pottiin meillä kun on yhteiset rahat/tili.
Jokapäivä poika lähtee äitinsä kanssa asioille ostoksille, minun kanssa ehkä kerran viikossa ja silloinkin anoppi on vastassa katsomassa mitä ostettiin tai missä käytiin ja monesti soittelee perään.
Anoppini jatkuva epäilys minua kohtaan ja poikansa sitominen itseensä tuntuu jo niin v...mäiseltä, että olen päättänyt lähteä ennenpitkää, koska mieheni on äitinsä puolta enemmän kuin minun.
Olen sanonut tästä miehelleni, mutta mieheni pelkää äitiään joka on suuttuessaan oikea Hitleri. Jos joskus poikansa sattuu tekemään minun eteen vähän jotain tai sellaista mitä olen pyytänyt niin johan anoppi alkaa sellaiset haukkumiset ja huutaa, että tirrilläkö minä pidän tämän lieassa.
Anopillani on maailman vastenmielisimmät ja kylmimmät jääsilmätkin, monesti mietin onko se edes tästä maailmasta. Kaikki asiat talousasioita ja hankintoja myöten menee anopin kautta, vaikka omilla rahoilla ne hankimme, mutta anopin mielestä pojan rahat on pojan ja minulla ei ole niihin mitään asiaa, vaikka olen osaltani tuonut rahaa samaan pottiin meillä kun on yhteiset rahat/tili.
Jokapäivä poika lähtee äitinsä kanssa asioille ostoksille, minun kanssa ehkä kerran viikossa ja silloinkin anoppi on vastassa katsomassa mitä ostettiin tai missä käytiin ja monesti soittelee perään.
Anoppini jatkuva epäilys minua kohtaan ja poikansa sitominen itseensä tuntuu jo niin v...mäiseltä, että olen päättänyt lähteä ennenpitkää, koska mieheni on äitinsä puolta enemmän kuin minun.
Vastaukset 13
Vanhimmat
nyt kyllä tää on jotain muuta...
hänen on jo korkea aika tehdä äitinsä terrorisoinnista loppu!
Luonnonlaki on sellainen että poika äidistänsä eroaa ja vaimoonsa liittyy. En tarkoita sitä että suhteet pitäisi olla huonot vaan sitä että miehen tulee ilman muuta olla vaimonsa kanssa tiimi ja samalla puolella.
Olen itse 3 lapsen äiti joista 2 on poikia.Itselläni on myös onneton anoppisuhde, tai oikeastaan hyvä koska emme joudu olemaan missään tekemisissä anopin kanssa. Anoppi sanoi pojalleen joka on myös keski-ikäinen, että hänen hautajaisiin ei ole tulemista koska on naimissa kanssani. Mieheni teki selvän ratkaisun, kiusaaminen meitä kohtaan tuomittiin anopille ja seisoimme samalla puolella. avioliittomme jatkuu totta kai!
Onnea sinullekkin asiassa mutta puhu miehellesi. Anoppi aisoihin kokonaan ja te pysykää yhdessä. *Anopin tulee ymmärtää että teidän elämä tulee rauhoittaa ja eläköön hän omaansa.
Eikö se ole jo selvää, mies ei muuta asenteitaan. Sinä joudut päättelemään siitä jotain: jos et kestä anoppiasi, lähde liitosta. Se voi muuten olla sitten se, joka panee miehesi tekemään jotain.
Miksi olet mennyt naimisiin moisen miehen kanssa? Ei tuollainen voi tulla yllätyksenä. Olethan sinä tuon huomannut jo seurustelu- ja avoliittoaikana.
"Olethan sinä tuon huomannut jo seurustelu- ja avoliittoaikana."
Mistä tuommoista päättelet?
Itse mietin pää kuumana, että muuttaako yhteen kolmevitosen vielä äitinsä kanssa asuvan miehen kanssa. Kaikinpuolin hellä, hauska, toimelias ja ihana mies, mutta koko elämänsä äidissään kiinni ollut. Katkeaako se side ollenkaan?! En nyt tarkoita kenenkään hylkäämistä, mutta ettei elämä olisi tuota "äidin- kanssa-joka-päivä"-elämää.
Toivoisin, että ME olisimme perhe, johon anoppi ja minun vanhempani kuuluvat läheisimpinä sukulaisina, mutta ei varsinaisina perheenjäseninä. Eli anopeilla ei hyväksytetä elämäämme tai hankintojamme tai että anopit puuttuisivat joka asiaan.
Onko mahdollista?
'"Olethan sinä tuon huomannut jo seurustelu- ja avoliittoaikana."
Mistä tuommoista päättelet?'
Oletan, että kirjoittaja on normaaliälyllä varustettu. Oletan myös, että suhde on edennyt suunnilleen normaalilla tavalla. Tästä seuraa automaattisesti, että kirjoittajan olisi pitänyt havaita miehen luonne jo ennen naimisiin menoa.
Onhan se mahdollista, että kirjoittaja on mennyt naimisiin hetken mielijohteesta käytännössä tuntemattoman miehen kanssa. Näin harvemmin kuin käy, joten siksi oletin, että suhde on edennyt ns. normaalilla tavalla.
Eihän sinua estääkään voi, mutta hyvä kun itse tiedostat olettavasi heppoisin perustein asioita, joista et mitään voi tietää.
Vaikea täällä on mitään varmoin tiedoin päätelläkään, kun viestit ovat mitä ovat. Aika harva kuitenkaan kirjoittaa koko elämänkertaansa, josta voisi päätellä ihan varmasti, mitä on tapahtunut. Aina täytyy jotain olettaa. Jos kirjoittaja jättää mainitsematta, että hänen suhteensa poikkeaa normaalista suhteesta jotenkin, minusta on ihan asiallista olettaa suhde normaaliksi.
Miten on mahdollista, että anoppi on vallannut teidän avioliittonne?
Asutteko jossakin ahtaassa asunnossa kaikki kuin sillit suolassa? Nykyisin jokainen voi anoa kaupungin asuntoa, jos ei omaa ole. Ei anopin nurkisa pidä oleskella. Mikään avioliitto ei kestä sellaista.
"Kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti".
Pitäisi uskoa vanhoja sananlaskuja, sillä ne perustuvat elämänviisauteen.
Muuttakaa erillenne heti. Jos mies ei muuta, muuta itse. Kyllä se perässä tulee. Jollei tule, on parempi tunnustaa oma erehdys ja ruveta katsomaan aikuista miestä kumppaniksi.
Lueskelen joskus "kasvatus"-palstaa. Siellä näitä mammanpoikia kasvatetaan rakkaudella, hellyydellä ja ymmärtämyksellä. Tuloksista saavat "nauttia" sitten heidän vaimonsa aikanaan, kun erehtyvät näiden ihanuuksien kanssa vihkipallille, jonka reunalle anoppikin salaa polvistuu.
Rakkaus, hellyys ja ymmärtäminen ei kasvata mitään mammanpoikia, olet todella väärässä, jos noin ajattelet. Kokemust on kahdesta pojasta, toinen maailmalla, hyvin menee, eikä äitinsä nurkissa käy kuin joskus porisemassa. Toinen lähdössä kohta. Ovat saaneet rakkautta, hellyyttä, ymmärtämistä ja keskustelua, ovat saaneet toteuttaa itseään ja heille on myös annettu vastuuta.
"Mammanpojat" tulevat jostain ihan muusta, heidän äitinsä ei älyä päästää irti, ja se tarkoittaa sitä, että haluaa omistaa lapsensa. Ja se ei ole lapsen rakastamista, se on omistamisentarvetta, omien heikkouksien ja pelkojen siirtämistä lapsiinsa. Ja luoja ties mitä.
Silloin tilanteet voivat olla noin hulluja.
Ja jos jollain naisella on todellakin anoppi, joka ei päästä irti ja mies, joka ei pysty irrottautumaan, lienee parasta tehdä miehelle selväksi, että se loppuu, joko miehen riippuvaisuus äidistään tai avioliitto. Miehen valinta.. ehkä siinä vaiheessa tapahtuukin jotain.
juttu... tai sit kyseessä on todella kehittymättömät keski-ikäiset yksilöt...
kirjoittama juttu, paitsi että en ole keski-ikäinen vaan vasta parikymppinen.