Tuli tiukka tilanne eteen tänään, olen ollut yli 10 vuotta yhdessä nykyisen vaimoni kanssa. En ikinä ole pettänyt, eikä hänkään omien puheittensa perusteella. Tänään aamulla hän totesi minulle että nyt on kuule niin että meidän suhde perustuu ystävyyteen eikä tässä ole sitä rakkautta mitä suhteessa pitäisi olla.
Huomenna käydään allekirjoittamassa avioerohakemus, ollaan molemmat ihan hajalla koko tilanteesta ja pillitetään kuin suihkulähteet kun vaan edes ajatellaan asiaa.
Tämä on kyllä todella raskasta, enkä voi käsittää miten ikinä voin selviytyä tästä. Kyllä minä tiedän että joskus sitten selviän, mutta juuri nyt tämä tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä tilanteelta.
Onko kellään muulla kokemusta siitä että ero on tullut sen takia että suhde on vuosien mittaan alkanut perustumaan enemmän ystävyyteen kuin siihen kipinään mitä suhteessa tulisi olla? Tai muuten vaan samassa tilanteessa että suhde perustuu enemmän syvään sielunystävyyteen kuin siihen kipinään?
Huomenna käydään allekirjoittamassa avioerohakemus, ollaan molemmat ihan hajalla koko tilanteesta ja pillitetään kuin suihkulähteet kun vaan edes ajatellaan asiaa.
Tämä on kyllä todella raskasta, enkä voi käsittää miten ikinä voin selviytyä tästä. Kyllä minä tiedän että joskus sitten selviän, mutta juuri nyt tämä tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä tilanteelta.
Onko kellään muulla kokemusta siitä että ero on tullut sen takia että suhde on vuosien mittaan alkanut perustumaan enemmän ystävyyteen kuin siihen kipinään mitä suhteessa tulisi olla? Tai muuten vaan samassa tilanteessa että suhde perustuu enemmän syvään sielunystävyyteen kuin siihen kipinään?
Vastaukset 59
Vanhimmat
En usko että rakkauden tai minkä nyt ikinä kipinä se onkaan riittää läpi elämän. Semmoista tapahtuu vaan hollyvuudissa. Jos Teillä on syvä ystävyys ja kunnioitus ja olette muuten tyytyväisiä toisiinne, ei tilanne kyllä parane vaihtamalla munaa munaan tai kanaa kanaan. Yrittäisitte vielä yhdessä löytää se "kipinä" takaisin. Teidän tilanne vaikuttaa aivan liian heppoiselta syyltä avioeroon. Olette aivan liian nopeasti siirtämässä yhteistä elämää romukoppaan. Toivon että Te vielä yritätte.. Näitä avioeroja on aivan liian helppo tehdä.
Kuten edellisessä todettiin, ei ole vielä aika avioerohakemukseen.
Kun avioeroajatus tulee eteen, se yleensä toteutuu. Silti noin alkuvaiheessa on mahdollisuuksia olemassa.
Nyt neuvo: Pois arjesta. Menkää kahdeksi tai kolmeksi viikoksi ulkomailla kiertelemään paikkoja. Älkää odottako onnelaa vaan ottakaa ihan iisisti. Jos on virtaa, se siitä lähtee.
Ja jos ei ole virtaa, kannattaa silti odottaa aikansa että varmasti tietää, MIKSI on eroamassa ja tekemässä lopullista ratkaisua.
Ero on aina vakavasti naimisiin menneille ihmisille hirveä takaisku. Ja elämään kuuluvat tylsätkin vaiheet. Joten itkekää, mutta älkää ratkaisko turhan nopeasti.
Ollaan matkusteltu ja tehty aika paljon asioita yhdessä jatkuvasti mutta nyt tällä hetkellä niin vaimo on sanonut että tätä avioeroa ei peruuteta vaan se tehdään, piste.
Minä olen elänyt siinä omassa hollywood todellisuudessani että minulla ei tule ikinä olemaan ex-vaimoa. Vaikka olisi mitä ongelmia tahansa niin yrittäisin selvittää ne. Nyt ei ole enää tilaa selvittelyille, eikä vaimo edes halua antaa tilaa niille vaikka erinäisistä syistä olisi nyt otollisin aika suhteen nousukaudelle.
En pysty edes kuvailemaan sanoin tämänhetkistä tunnettani, tuntuu todellakin siltä että ei pysty hengittämään kunnolla kun ahdistaa niin helvetisti, sydämeen kirjaimellisesti pistää ja pelkkä ajatus siitä että nyt menetän sen ainoan naisen jota olen koskaan rakastanut enkä koskaan ole lakannut rakastamasta häntä, sen ainoan ystävän johon olen voinut 100% luottaa, aina, on niin päätä sekoittava kokemus että olen kuin järjettömässä, absurdissa painajaisessa jossa esitellään tunne-sirkusta.
Elämäni ei ole ohi, sen tiedän, mutta juuri nyt en voi käsittää miten voin selvitä tästä.
Tunne on kuin siskoni kertoisi että aikoo tappaa itsensä enkä minä voi tehdä mitään asialle, vaan minun pitäisi vaan hyväksyä se ja seurata vierestä.
Yritän tässä ilmaista sitä miten tärkeä ihminen tuo on minulle, ja miten voimaton minä olen tässä tilanteessa.
Ymmärrän identtisesti tunteesi, sillä olen tuleva ex-vaimo, 21v. yhdessä, 10v. naimisissa elämäni miehen kanssa, joka vain kertoi ajautuneensa avioeroajatuksiin vähitellen täysin tietämättäni. Aikaa on nyt 3 kk kulunut ja on käynyt ilmi, että syy eroon hakeutumiseen hänellekin rakkaimmasta ihmisestä ja elämänsä onnesta on vähitellen paljastunut. Halu uuteen elämään on ollut niin voimakas, etten ole valitettavasti omassa vahvassa rakkaudessani sitä voinut nähdä.
Suosittelen kunnioittamaan toisen ajatusta erosta, aikanaan Sinulle kyllä ilmenee, miksi tähän päätelmään Sinulle rakkain nainen on päätynyt. Itselleni ei se vielä ole selvinnyt, enkä tiedä selviääkökään koskaan.
Olemme kuten Tekin itkeneet yhdessä viikkotolkulla- mutta loppupäätelmä on harkinta-ajan puolivälissä jo melko selvältä näyttävä.
Uusi elämä toisaalla kiinnostaa miestäni, vaikka olenkin hänelle kertomansa mukaan elämänsä rakkaus, paras ja ainutlaatuisin ihminen. Siksipä on vaikea ymmärtää miksi tämän on päätyttävä. Olen kuitenkin onnellinen, ettei ole alkoa eikä väkivaltaa ja on pystytty kaikki sopimaan sovussa ja tavataessamme välillämme on sopu. Kaikki tämä on tuntunut aivan mielettömän raskaalle ymmärtää ja kestää ja elää eteenpäin.
Toisen mielelle vain yksin ei voi mitään- sen ole havainnut. Voimia nähdä tulevaan ja kunnioittaa toisen mieletönsä mielipidettä.
Terveisin nainen 39, joka luuli olevansa vain kerran naimisissa sen ainoan oikean, elämänsä miehen kanssa.
Onneksi elämä oli niin pitkään loistavaa! Muista, että jos olet ollut tähän saakka onnellinen, onni kyllä palaa kriisin jälkeen. Sen muotoa vain vielä emme vain voi tässä vaiheessa nähdä.
sait tietää ja huomenna jo avioerohakemusta tekemään, ette ainakaan aikaile.Teillähän on olemassa syvä ystävyys, monella ei ole arjessa sitäkään kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen ja silti ollaan aviossa. Näin sanon minä niin kuin nuo muutkin,että älkää tehköä mitää äkkinäisiä päätöksiä vaan antakaa ajan kulua.
Voin hyvin ymmärtää tunteesi ja olotilasi. Itselläni on 18 vuotta hyvää yhdessäoloa takana, mutta viimeiset vuodet ystävyyttä ja kaveruutta - kuin sisarukset tai toistensa parhaat ystävät kämppiksinä. Ketään kolmatta tai neljättä osapuolta ei ole ollut, mutta nyt molemmista tuntuu siltä, että tämä nykyinen elämä ei ole sittenkään sitä mitä sen pitäisi. Olemme työstäneet tätä asiaa jo reilun vuoden. Mies teki varovaisen aloitteen ja alkoi puhua erilleen muuttamisesta. Aluksi kauhistuin ja vastustin, mutta nyt funtsattuani asiaa perusteellsiesti alan olla samalla kannalla.
Raskainta on kuitenkin se että itse olen edelleen tulisesti rakastunut vaimooni, meillä on yhteisiä kokemuksia todella paljon. Paljon matkustelua ja mielenkiintoisia ja hauskoja seikkailuja. Tällä hetkellä tuntuu siltä että minun elinaika ei tule riittämään siihen että löytäisin vastaavan naisen tilalle.
Aika nopeasti kyllä tuota avioeroa haluaa vaimo laittaa vireille enkä minä aijo laittaa hanttiin, mutta haluaisin kyllä ehtiä keskustella kunnolla asioista ja tehdä jotain asioille ettei tässä nyt tulisi tehtyä elämämme suurinta mokaa.
moni muukin on sanonnut,että EI TULE UUTTA NAISTA JA EI TULE ERONNUTTA MIESTÄ!
On tuttu juttu minulle,mutta päinvastoin kävi!Hänellä oli uusi nainen ennen,kuin kerettiin laittaa edes avioerohakemuksen vireille.
Joten riittää Sun elinaika!
Oletko ajatellut, että tuleva pelottaa ja haluaisit pitäytyä yhteisessä historiassa ja tutuissa kuvioissa, koska sinulla on vielä tunteitakin vaimoasi kohtaan. Totuus on kuitenkin se, ettet yksin pysty suhdettanne pelastamaan - siihen tarvitaan myös vaimon myötävaikutus.
Minut herätti mieheni kysymys "Haluatko elää elämäsi katkeroituneen äijän kanssa? Ansaitset parempaa.". Mietittyäni asiaa, vastaukseni oli selvä "en". En voi ottaa tunnolleni toisen ihmisen elämättä jäänyttä elämää. Hän itse vastaa omasta päätöksestään ja sen mukanaan tuomasta uudesta elämästään. Luopumaan opettelu oli minun paras läksyni. Olemme hyviä ystäviä edelleen.
Oletko varma, ettei siellä jossain ole sitä kolmatta osapuolta vaimollasi odottamassa?
Kuulostaa nimittäin juuri samalta suunnitelmalta mitä minä aion käyttää mieheeni... ja minulla on kiikarissa toinen mies.
Meidänkin suhde on vain yhdessä asumista ollut jo monta vuotta minun puoleltani eikä mieheni tiedä, että olen ottamassa eroa lähiaikoina. Mutta mielessäni olen jo pitkään miettinut asiat halki, poikki ja pinoon...
En ole varma siitä että sillä ei olisi toista miestä, kovasti se sitä väittää. Kysyi multa että tekisikö se asian helpommaksi jos se sanoisi että sillä on, sanoin että mikään ei tee tätä helpommaksi mutta se satuttaisi vielä enemmän jos ilmenisi että kaiken lisäksi on rikkonut sen ainoan asian mitä meillä nyt ilmeisesti enää on keskenään - eli avoimuus ja luottamus.
Eli en ole varma, mutta se surettaisi kyllä todella rankasti vielä tämän erittäin rasittavan tunnemyrskyn lisäksi mitä nyt käyn läpi, jos ilmenisi että hän on valehdellut minulle.
.. niin nyt kyllä haiskahtaa tää juttu ja pahasti. Ei kukaan nainen tee tuollaista päätöstä ihan noin nopeesti ellei ole jo toiseen ihastunut ja haaveile yhteiselosta toisen kanssa.
Onko naikkoses ollut esim. muuttunut viimesen vuoden aikana käytökseltään etäisemmäksi?
Itsekkin olen eronnut ja ihastuin toiseen mieheen..tein päätöksen erosta ihan salamana.. kielsin kolmanne osapuolen.. en tosin ajatellut siitä tulevan mitään pitkäaikaista suhdetta, mutta huomasin kaipaavani tosi rakkautta.. oma liitto perustui ystävyyssuhteeseen.
Hyvänen aika! Että oikein suunnitelma? Eikö sinussa ole NAISTA kertomaan ja puhumaan asioista suoraan miehellesi - ajoissa.Suunnittelet eroa, takataskussa toinen mies - oletko kertaakan pysähtynyt miettimään miltä miehestäsi mahtaa tuntua kun jysäytät pommin hänelle? Itse olet mielessäsi miettinyt asiat halki, poikki ja pinoon mutta oletko kertaakaan puhunut tuntemuksistasi miehellesi? Tuleeko tämä hänelle aivan yllätyksenä? Oletteko yrittäneet tehdä tilanteelle mitään? Veikkaan, että kohta on miehesi yhtä shokissa kuin alkuperäinen kirjoittaja!
..kokemus kuin aloittajalla. "Se jokin" kuulemma puuttui. Kolmas osapuoli paljastui jo pari viikkoa eropaperin allekirjoituksesta. Yhtä nopeasti päättyi kyllä heidän suhteensakin. exäni oli tapaillut naimisissa olevaa miestä vuoden päivät, mutta sai pian ikäväkseen huomata, ettei hänen ihastuksensa kohde ollutkaan yhtä innostunut eroamaan vaimostaan, eikä lapsistaan.
Olen kyllä kertonut miehelleni yhä uudelleen ja uudelleen, että haluan erota jo vuosia. Olen jopa "karkottanut" mieheni asunnostamme pois muutamaksi päiväksi. Asioista puhutaan ja luulen että vihdoinkin asiat muuttuisivat. Viikon tai parin päästä huomaan, että taas sama meno jatkuu eikä mikään muuttunut. Minä en enää usko, että asiat puhumalla muuttuvat. Sen takia olen miettinyt eroa jo viime vuodesta lähtien tosi vakavasti. Mieheni ei ota minua tosissaan, joten olen päättänyt, että minä pistän eron vireille lähiaikoina.
Minulla on siinä mielessä toinen mies, että olen ihastunut erääseen mieheen, mutta minulla ei ole mitään seksisuhdetta hänen kanssaan. Olemme kyllä puhuneet tunteistamme ja jopa suukotelleet keskenämme (peräti kolme kertaa!), mutta emme ole suunnitelleet mitään suhdetta tai yhteenmuuttoa. En edes usko, että meillä olisi mitään mahdollisuuksia alkaa suhteeseen lähiaikoina, koska en halua "hypätä" suhteesta toiseen ihan heti.
Ollaan molemmat muututtu viimeisen parin vuoden aikana hieman etäisemmäksi toisistamme. Yksi syy minkä vaimo sanoo eroksi on että hän haluaa kokeilla omia siipiään koska hän oli vain 18 vuotta kun tavattiin.
Omalla kohdallani kuitenkin jopa etäisimpien vaiheiden aikana kun olen tavannut jotain muita naisia joihin olen pikkuisen ihastunut, olen kieltänyt itseltäni ajattelemasta asioita sen pidemmälle koska en yksinkertaisesti halua enkä kykene loukkaamaan vaimoa millään tuommoisella.
Kovasti hän sanoo että jonain päivänä tapaan uuden naisen ja että siitä naisesta tulee maailman onnellisin nainen. Itseäni harmittaa aivan valtavasti että se nainen ei voi olla nykyinen vaimoni jonka kanssa olen jo kokenut suuren osan elämääni, niin suuret vastoinkäymiset kuin parhaimmat hetketkin.
Haluaisin kertoa vielä enemmän yksityiskohtia mikä varmaan auttaisi analysoimaan tilannetta tarkemmin mutta minulla on kuitenkin hieman tuota julkisuudessa esiintymistä takana enkä halua että kukaan tunnistaa minut.
"Kovasti hän sanoo että jonain päivänä tapaan uuden naisen ja että siitä naisesta tulee maailman onnellisin nainen. "
Tämän perusteella uskallan väittää, että hänellä on jo joku kiikarissa. Voi olla, että se on vain jotakin "päiväunelmointia" eikä vielä mitään ole edes tapahtunut, mutta uskaltaisin melkein lyödä vetoa, että joku siellä mielessä pyörii - joku muu kuin sinä.
Tällä lausahduksella hän yrittää myös lohduttaa itseään - ei ole kivaa olla se jättäjäkään... (nimim. kokemusta on)
"Omalla kohdallani kuitenkin jopa etäisimpien vaiheiden aikana kun olen tavannut jotain muita naisia joihin olen pikkuisen ihastunut, olen kieltänyt itseltäni ajattelemasta asioita sen pidemmälle koska en yksinkertaisesti halua enkä kykene loukkaamaan vaimoa millään tuommoisella.
"
Ihan noin niin kuin mielenkiinosta kysyn: Kun teillä on niin lämpimät ja avoimet ja luottamukselliset välit vaimosi kanssa olleet, niin oletko kertonut vaímollesi avoimesti näistä tapaamistasi naisista ja ihastuksesasi heihin?
Suhteen aikana tiedostettiin molemmat että ihastuksia voi olla ja että se on aivan normaalia, rajana tulee siinä että jos ihastus alkaa mennä vakavemmaksi niin asia otetaan puheeksi. En itse kokenut vielä että olisin ylittänyt sen rajan että olisi pitänyt ottaa puheeksi suhteen aikana.
Eilen juteltiin pitkään ja paljon, mm. ihastuksista. Siinä kerroin ne kolme pientä ihastusta mitä minulla oli mahdollisimman tarkkaan vaikka olivatkin aika harmittomia, koska en ihastu ulkonäköön enkä ajattele "tota panisin" vaan enemmänkin silmiin, nättiin hymyyn ja mielenkiintoiseen persoonallisuuteen.
Vaimo itse kertoi että muutama vuosi sitten sillä oli pieni, vastaavanlainen pieni ihastus missä mitään ei ollut tapahtunut eikä vakavempia ajatuksia esiintynyt joten ei silloin katsonut asian olevan niin vakava että tulisi ottaa puheeksi.
Nyt nuokin asiat on keskusteltu, vaikka ne eivät olleet niitä vakavimpia asioita mitä nyt on käsittelyssä. Itse luulen että ihminen kyllä tietää milloin ihastus ylittää sen vakavuuden että siitä pitää keskustella, jos se on sitä normaalia missä vastapuoli on nätti ja mukava tyyppi mutta mitään sen pidemmälle ei ajatukset harhaile niin se voi aiheuttaa enemmän pahennusta tai epäilystä jos silloin ottaa tuommoisen esille suhteessa.
unelmissani nuorena oli onnellinen perhe, johon kuuluu isä, äiti, lapsia ja pysyvä koti, johon myöhemmin lapsenlapset voisivat tulla mummolaan. Elämässä ei kuitenkaan kaikki mene aina niin kuin luulisi vaan asioita tapahtuu itsestäsi riippumattomista syistä, sellaisiakiun joita et tahtoisi tapahtuvan. Mutta eron jälkeen tai siinä kuohunnassa tai välittömästi sen jälkeen oivalsin sen, että vaikka sinulla olisi näennäisen onnellinen ja tasapainoinen parisuhde, se ei suojaa siltä, että kummpanisi ihastuu toiseen.(Ja tämä oivallus ei liittynyt millään lailla omaan erooni) Ja sille sinä et voi yksinkertaisesti mitään. Ketään et omista , mutta tuo ajatus tuntui etenkin sihen aikaan todella kipeältä, tavallaan niin kuin olisi menettänyt lopulta uskonsa joulupukkiin.
Ei kannata erota, uskokaa pois. Löysimme molemmat uudet, eikä se siitä parane.
Jos teillä on lapsia, kysykää heidän mielipidettään. Vai aiotteko vain ilmoittaa pommina?
Muistakaa, että lastenpsykiatrian määrärahat on tuplattu kai parikin kertaa, eikä se riitä alkuunkaan.
Joka neljäs on jo hoidossa, ja loput kai kärsivät rahapulan takia kuka missäkin vuokramurjussa oman huoneen ja kodin jälkeen.
Ei onneksi ole lapsia, se nyt vielä olisi puuttunut. Kyllähän tästä aivan helvetinmoinen rumba tulee kun on yhteinen asuntolaina tms. mutta jos vielä olisi ollut lapsia niin tämä olisi ollut tosi sietämätön tilanne.
Se mikä harmittaa on että pitkissä suhteissa, välillä tunteet viilenee, välillä lämpiää, välillä voi olla jaksoja jossa suorastaan vihataan toisiaan ja välillä missä ollaan lähes ensirakkauden tasolla. Se mitä itse olen pitänyt pysyvänä voimana avioliitossani on nimenomaan se syvä ystävyys, se luottamus ja avoimuus keskustella asioista. Nyt tuntuu aivan järjettömältä että nimenomaan tämä syvä ystävyys on myös se syy miksi ero tulee.
Traagisinta on se, että jonain päivänä jompikumpi tai molemmat meistä löytää uuden ja tämä pitkä ja syvä ystävyys, kaikki kokemukset ja seikkailut muuttuvat vain muistoiksi jotka ajan myötä haalenevat sitten hädintuskin muistettaviksi tapahtumiksi.
Siinä vaiheessa kun alkaa olla muita ihmisiä mukana niin tulee myös väistämättä tämä tilanne että "exän kanssa ei ole hyvä olla yhteydessä" ja tiedän että se päivä koittaa milloin jompi kumpi joutuu sanomaan toiselle että nyt on parempi että ei enää pidetä yhteyttä. Eli tiedän nyt jo menettäväni jossain vaiheessa parhaimman ystäväni mitä minulla koskaan on ollut.
sun tilanteesi suhteen mutta vaikuttaa vahvasti siltä että taustalla on mies.
Itselläni oli tilanne että mies halusi eron ja oli niin kauhean varma siitä, ei yhtään epäröinyt ja ihmettelin hänen vahvuuttaan viedä homma läpi niin coolisti, myöhemmin selvisi että siellä oli ollu nainen taustalla ja mies myönsi että se oli se viimenen niitti.
Myös mies sanoi ihan samalla tavalla mulle että mä tapaan uuden miehen joka rakastaa mua ja voin olla taas onnellinen ja tätä rataa, saan uuden alun jne...
Hän oikein työnsi mua jonkun toisen syliin samantien.
Toivon ettei tilanne ole näin mutta itselläni tälläinen kokemus ja en olisi ikinä uskonut että mies pettäisi mua, sitä luulee aina tuntevansa toisen muka niin hyvin...
... kirjoittaa ja analysoida tilannettanne. Kijoittelustasi huokuu, että olet lämmin ja syvästi tunteva ihminen, joihin tänä päivänä törmää harvoin.
Miksi ette voisi alkuun vain esim. muuttaa erillenne asumaan, miettiä tahoillanne mitä kumpikin jatkossa haluaa. Ts. tavallanne ottaa liitossanne aikalisän. Niin ei ainakaan heti pääsisi tapahtumaan mitään peruuttamatonta virhettä.
lapsia, jotka ottavat erouutisen vastaan helpottuneina siitä, että perhehelvetti loppuu ja kotiin tulee se rauha, joka siellä kuuluu lasten turvallisen ja tasapainoisen kehtyksen turvaamiseksi ollakkin.
olen kokenut tuon kaiken kolme vuotta sitten.tunteet ovat silloin pinnassa ja tuntuu että kaikki kaatuu päälle.näin kolmen vuoden jälkeen ystävien ja sukulaisten tuki on ollut tärkeintä,eron jälkeen ystävinä pysyminen on aika mahdotonta,tosin ei täysin.voimaa teille sillä sitä tarvitaan.kaikelle on aikansa ja muutaman vuoden sisään, huomaatte että teitte täysin oikein!
Tänään käytiin täyttämässä erohakemus ja jätettiin se käräjäoikeuden kansliaan. Kyynel valahti poskelle, halasin vaimoa ja totesin että tämä oli legendaarisen suhteen loppu johon hän totesi että se oli myös toisen legendaarisen ystävyyssuhteen alku.
Hieman olen toipunut raskaimmista tunteen pyörremyrskyistä, pahinta oli eilen illalla. Olen enemmän ja enemmän vakuuttunut siitä että minä en tulekkaan menettämään ystävää, mutta olosuhteet muuttuu.
Yritän etsiä positiivisia asioita tästä, yksi on se että mikäli koskaan palataan yhteen niin todennäköisesti koen saman naisen kanssa sen tulisen rakkauden ensihuuman uudestaan, en voi jäädä odottamaan että näin käy, mutta tämä on mahdollista.
Jos jollain on muita positiivisia asioita mielessä niin kuuntelen mielelläni, tämä on edelleenkin masentavin päivä elämässäni.
Samaa hommaa tääläkin, yhtäkkiä vaimo sanoo että ero ja kolmatta osapuolta ei kuulemma ole? kuitenkin tekee kaiken kylmän viileästi ja todella vauhdilla. sitä suren eniten että lapsemme joutuu siitä kärsimään, myös sitä että rakastan häntä todella paljon enkä haluaisi näin käyvän.
En tiedä onko tämä ystäväpuhe mitä ollaan tänään keskusteltu vaimon kanssa lähes koko päivän vain osa sitä koko prosessia mikä on edessä, mutta lupaavalta näyttää ainakin että molemmat ymmärretään se että on niin vahva yhteinen tausta, niin vahvoja tapahtumia ja tunteita pelissä että molemmat haluaa jatkaa sydänystävinä.
Eli paljon kokemusta en ole vielä parin päivän aikana ehtinyt kerätä, mutta nyt ainakin näyttäisi semmoiselta, että uskallan kirjoittaa vinkiksi sulle että yritä pitää ystävyyssuhde yllä vaimoosi lapsesi takia. Paljon masennusta ja surua joutuu nielemään, mutta luulisin että jos semmoisen yleisen vihan tunteen ja katkeruuden voittaa ja kykenee olemaan ihmisiksi ja ystäviä niin se edesauttaisi myös lapsenne parasta.
Tuskaa tämä on, muuta en voi väittää ja tekee kyllä todella kipeätä kuvitella tulevaisuus ilman vaimoani. Elämä välillä tuntuu potkivan päähän todella kovaa ja armotta. Uskon ymmärtäväni tuskasi.
...ymmärrä miksi teidän tulee erota tai miten ihmeessä olette tuollaisessa vaiheessa parisuhteessanne, jos kerran suhteenne on ollut noin hyvä kuin annat ymmärtää. Mikä on niin traaginen este, että ette vo jatkaa liittoanne. Eikö se päinvastoin ole upea asia, että teillä on noin hyvä suhde takananne.Miten niin syvä ystävyys voi olla syynä eroonne, en ymmärrä alkuunkaan.Vai onko tuo kuvaus avioliitostanne vain sinun näkemyksesi suhteesta, vaimon kertoma voi olla toinen.
On mahtava asia, jos pystytte olemaan ystäviä, harva siihen todella pystyy. "Jättäjän" omaatuntoa usein helpottaa se, että lupaa toiselle sydänystävyyden jatkuvan, sillä saa toista rauhoitettua edes hieman.Jos on lapsia, jo lasten kannalta on parempi, ettei ainakaan heidän kuultensa toista moitita tai riidellä. Asialliset välit lasten yhteishuoltajuuden kannalta olisivat suotavat, mutta kaikki eivät siihenkään pysty.
Mutta joka tapauksessa kokemuksesta tiedän että erostakin toipuu, aikanaan. Se ottaa kuitenkin oman aikansa. Et kuitenkaan koskaan löydä nykyisen vaimosi kaltaista, ja mielestäni kopiota jos lähdet hakemaan, olet hakoteillä.
Tosiasia on se että ollaan molemmat tiedostettu jo vuoden ajan että meidän suhde perustuu enemmän syvään ystävyyteen kuin siihen parisuhteen rakkauden kipinään. Itselläni kuitenkin viimeaikoina valitettavasti ehti leimahtaa lähes ensirakkauden veroinen rakkaus vaimoa kohtaan uudestaan mutta samaa ei tapahtunut hänen puoleltaan.
Nämä pari päivää mitä ollaan tätä asiaa puitu, ollaan halailtu ja itketty yhdessä ratkaisua. Vaimo itkee koska hän satuttaa minua tällä ratkaisulla, minä itken koska menetän todennäköisesti suurimman ja ainoan rakkauteni ja todennäköisesti aika haalentaa jopa ystävyysvälejä. Tämä kuvaus on tietysti vain minun näkökulmani kun minä tätä kirjoitan eikä vaimo, mutta en usko että hän kovin montaa sanaa muuttaisi tekstistä.
Tiedän sen että en tule koskaan löytämään vastaavaa naista itselleni, se mitä minulla ja hänellä oli ja on edelleen, on jotain niin poikkeuksellista ja vahvaa, tunnetasolla ja yhteisissä elämänkokemuksissa että vastaavaa naista ei tästä universumista löydy. Minä en silti halua roikkua hänen perässään ja yrittää mahdotonta, haluan kunnioittaa hänen päätöstään kokeilla omia siipiänsä ja kokeilla elää omaa elämäänsä. Jos on tarkoitus että me palataan yhteen tai jatketaan elämää niin olen vakuuttunut että näin käy.
Juuri tällä hetkellä myönnän että ajattelen niin että nyt olen kokenut elämäni aikana kaikki ne huonot ja hyvät asiat mitä koettavissa on, ei löydy energiaa jaksaa tästä eteenpäin. Minä en jaksa aloittaa kaikkea uudestaan, etsiä naista, löytää nainen, yrittää rakentaa suhdetta ja tulevaisuutta. En ole itsetuhoinen että tekisin mitään itselleni, ja tiedän että nousen tästä tolpilleni vielä mutta se ei poista sitä että juuri nyt tekisi mieli tehdä lobotomia itselleni jotta tunteet katoaisi. On nimittäin niin järkyttävä masennus ja suru että en voisi toivoa tämmöistä kenellekkään läpikäytäväksi.
Eli kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu, mutta kyllä on raskas polku käveltävänä kunnes siihen iloon asti pääsen. Olen jutellut muutamien ystävien kanssa tilanteesta ja heilläkin on vaikeuksia ymmärtää miten tuo lähes satumainen suhde voi loppua, kun vielä 8 vuoden yhdessäolon jälkeenkin juostiin linnanmäellä käsikädessä kuin ensirakastuneet laitteesta laitteeseen tms.
Nuo tunteesi ovat aivan samoja kun minun, kuin itse olisin tuon kaiken kirjoittanut.
en edelleenkään ymmärrä koko tilannetta enkä edes halua sitä tehdä... ero ei ole ratkaisu mihinkään vaan se että asiat tulisi selvittää ensin perinpohjin ja antaa uusi tilaisuus kaikelle...
"Juuri tällä hetkellä myönnän että ajattelen niin että nyt olen kokenut elämäni aikana kaikki ne huonot ja hyvät asiat mitä koettavissa on, ei löydy energiaa jaksaa tästä eteenpäin."
Tiedän kokemuksesta ainakin hitusen siitä miltä sinusta nyt tuntuu, eli jos tuntemuksesi olivat samat kuin minun, ryvet pohjamudissa, henkisesti. Mutta usko minua, paistaa se aurinko vielä risukasaankin. Minustakin tuntui aikanaan, että sekoan, vaikka minä olinkin se joka liitosta ulos halusin, meillä tosin oli takana hiukka erilainen suhde kuin teillä.Mutta ystävien ja muiden läheisten avulla ja tuella selvisin. Ehkä minun etuni oli siinä, että olen aika avoin persoona.
Muista ulkoilla ja syödä, yritä levätä. Jos olet työelämässä, hae vaikka sairaslomaa. Mulla tosin työ auttoi siinä mielessä, että oli muutakin ajateltavaa. Ja ei todellakaan sinun ole aikakaan ajatella uutta suhdetta tässä vaiheessa, sehän olisi aivan mahdoton yhtälö tämänhetkisen elämäntilanteesi kanssa. Senkin aikakin on aikanaan jos niin on tarkoitettu. Ainakin minua silloin lohdutti ajatus siitä, että kaikki menee niin kuin on tarkoitettu, vaikken mikään erityisen uskonnollinen ihminen olekkaan. Kuitenkin aina asiat jollain lailla loksahtavat paikoilleen.
Totta puhut siitä että ryven pohjamudassa, luulin että olin käynyt siellä jo aikaisemmin mutta ilmeisesti löytyi vieläkin syvempiä lampia. Paljon raskaita kokemuksia on elämässä ollut mutta tämä kyllä vie voiton kaikista niistä kirkkaasti.
Ystävät ja läheiset ovat jo tukeneet hyvin, mutta välillä tuntuu jopa siltä että se sääli vaan korostaa sitä mun pahoinvointia ja siksi yritänkin hieman pitää matalempaa profiilia toistaiseksi heidän kesken.
Persoonana olen myös erittäin avoin ja sosiaalinen ja uskon että se auttaa myös minua pääsemään tämän yli. Ulkoilu ei nyt oikeen onnistu kun valuu kyynel lähes lakkaamatta poskella, ruoka ei oikeen maistu ja olenkin joutunut hieman pakkosyöttämään itselleni edes perusravinnot. Sairaslomaa en halua ottaa koska työni voi olla juuri se pelastus mikä saa mun ajatukset nyt pois tästä kurjuudesta, edes hetkeksi.
En ole uskonnollinen ihminen itsekkään, mutta samalla tavalla luulen että jotkut asiat tapahtuu riippumatta siitä miten yrittää itse vaikuttaa niihin. Tosin, tämän tragedian osalta en pysty keksimään mitään järkevää selitystä miksi kohtalon arpa potkisi minua näin kovaa nivusille, ehkä se selviää jonain päivänä mulle.
Nyt tietysti tunnet noin, mutta voin vakuuttaa, että vielä jonakin päivänä tunnet voimakkaasti jotain naista kohtaan.. aikaa siihen menee, mutta jossain on joku joka viet jalat altasi...silloin saat etäisyyttä entiseen ja huomaat, että näin oli tarkotettu..
Ehkä sun uudelleen kiinnostuminen vaimoosi johtui siitä, että alitajuntasi huomasi, että olet menettämässä vaimosi... ja kiinnostuit uudelleen.
lauseeseesi - toivon sydämestäni, ettet joudu kokemaan samaa kohtaloa kuin minä. Vuosi sitten aviomieheni ilmoitti minulle 15 vuoden yhdessäolon jälkeen, että olemme hänen mielestään kuin kavereita, huuma puuttuu. Olimme juuri ostaneet omakotitalon, olimme matkustelleet ja kokeneet paljon yhdessä. Taloudellisesti asiat olivat hyvin. Meillä oli samanlaiset arvot ja huumori. Kaikki siis paremmin kuin hyvin. Ainut suuri suru elämässämme oli, ettei meille oltu suotu lasta. Tähänkin asiaan olimme mielestäni pikkuhiljaa sopeutuneet. Vanhetaan sitten yhdessä ajatuksella.
Kunnes tuli shokki. Koska mieheni mielestä elämästämme puuttui huuma, hän halusi avioeron. Ja nopeasti. Mitään muuta selitystä hän ei osannut antaa kuin tuon huuman puuttumisen. Rakastikin kuulemma vielä mutta avioero oli saatava - ja pian. Yritin kaivaa syytä saamatta sitä. Vannoi, ettei ketään kolmatta osapuolta ollut kyseessä.
Harkintavaihe meni, omaisuus jaettiin, asiat hoidettiin ja minä kävin niin syvällä kuin ihminen vaan voi käydä. Kolme viikkoa varsinaisen eron jälkeen sain kautta rantain kuulla, että ex-mieheni tapailee työkaveriaan. Ja pikkuhiljaa palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Tämä uusi huuma oli ollut jo lähes vuoden verran kuvioissa. Mies vaan hoiti asiansa niin, ettei jäänyt kiinni. Halusi 'hoitaa'eron siististi ja antaa lähmimmäisilleen hyvän kuvan itsestään.
Minulle hän teki pahimman teon mitä toinen ihminen vaan voi toiselle tehdä. Valehteli. Tavallaan kävin pohjamudissa kahteen kertaan. Ensin asumuseron aikaan ja sitten taas uudelleen kun totuus paljastui.
Joku kirjoitti viisaasti aikaisemmin, kun sanoi, ettei toisesta ihmisestä voi koskaan olla varma. Ei ole takeita siitä, että vaikka kuinka hyvin yrittäisi itse toimia, hän voi aina ihastua johonkin toiseen...
Toivon todella sydämestäni, ettei selitys sinun eroosi ole samanlainen. Voimia ja jaksamista sinulle. Elämä osaa potkia päähän aika julmalla tavalla mutta täytyy vaan yrittää jaksaa uskoa, että vielä jotain hyvää on edessä...
Harmillista, että tilanteesi on edennyt erovaiheeseen pelkästään vaimosi näkemyksen seurauksena.
Voin vain tuntea muutama kuukausi sitten samanlaisen myllerryksen sisälläni kuin eilen olet kokenut. Olen luullut olevani maailman onnellisin nainen ja aviopuoliso, yhteiseloa on kertynyt yli 20 vuotta ja epäilen myös, etten ehkä koskaan pääse samalle henkiselle tasolle myöhemmässä elämässäni.
Aviomieheni nopea erohalu tuli kuin pommi taivaalta. En suostunut yhteiseen eron hakuun vaan mieheni päätyi hakemaan eroa yksin ja erittäin järjestelmällisesti ja "siististi" minua "kunnioittaen" toimien.
Viikkokausien itkujen jälkeen ihmettelin hänen kykyään niin järjestelmälliseen toimintaan, kunnes vähitellen paljastui, että taustalla onkin ollut työkaveriin rakastuminen jo pidemmän aikaa.
Kehoitan valmistautuman nyt tai myöhemmin uutiseen toisesta miehestä eronne taustalla.
Itselleni tuli mieheni erohalu yhtä kiivaana ja samalla tavalla kuin tässä jäljempänä nimimerkille Viittaan viimeiseen lapsettomuuspointit mukaanlukien.
Kaikella on oltava jokin tarkoitus, nyt on jo pieni tila ajatella niin. Toista ei voi omistaa eikä yksin voi olla yhdessä.
Jotenkin vain tilanteesi on niin vastaava kuin omani, etten voi uskoa muuta syytä kuin uuden hurman sekoittaneen puolisosi pään.
Tässä kun aikaa on jokin kuukausi vireillelaitosta kulunut ja miehelläni on uusi suhde, kovenee sen vaatimukset kaiken aikaa ja uskomasi legendaarinen ystävyys voi olla harha, johon itsekin uskoin ja toivoin. Mutta, entinen elämä ja maailman paras aviopuoliso, mutta exä ei ole samassa asemassa kuin uusi huumava hurma.
On varustauduttava välien viilenemiseen ihan pakostikin. Kovin hyviä ystäviähän entiset puolisot eivät voi keskenään olla, sillä silloinhan se rikkoo toisen uusia kuvioita rankalla tavalla ja toinen ei ole uutta suhdetta valmis riskeeraamaan entisen miehen/ naisen vuoksi, näin vain valittettavasti on, vaikka kuinka vannotaan eroavan ystävinä ja tunteet eivät täysin kumminkaan puolin ole kuolleet.
"Tosin, tämän tragedian osalta en pysty keksimään mitään järkevää selitystä miksi kohtalon arpa potkisi minua näin kovaa nivusille, ehkä se selviää jonain päivänä mulle."
No voi kuule tuon kun tietäisi itse kukanenkin vaikeuksia kohdatessaan, viisas oisi. Elämä vain on tällaista, väliin ylämäkeä ja väliin taas alamäkeä. Mutta kyllä niistä selviää. Sitten osaa arvostaa niitä hyviä aikoja ja olla onnellinen niistä. Ja sitä paitsi, jos vaikeat ajat kestää itse kutakuinkin "hengissä", olet sen jälkeen entistä vahvempi itse ja ennen kaikkea ymmärrät muita ihmisiä paremmin heidän vaikeina hetkinään.Ja sen jälkeen kaikki turha karisee pois.Ehkä tämä on laiha lohtu tilanteessasi mutta ymärrät sen myöhemmin kun muistelet tätäkin aikaa.
Juuri nyt alkaa jo olla vähän parempi olo. Ollaan juteltu vaimon kanssa kolme päivää lähes aamusta iltaan asioita, käyty läpi syvemminkin kaikkia asioita mitkä ovat vaikuttaneet päätökseen ja sivuttaneet siinä samalla myös kaikkea maan ja taivaan välillä.
Olen jo vakuuttunut siitä että en tule menettämään ystävää, ja se jo itsessään helpottaa todella paljon. Tiedän että ainakin se sama ystävä mitä minulla on kaikki nämä vuodet ollut, tulee olemaan jatkossakin ystäväni. Samat murheet ja huolet voidaan käydä jatkossakin ehkä jopa syvemmin läpi, ei aiheuta ongelmia tehdä asioita yhdessä kuten aikaisemminkin.
Jossain vaiheessa kun alkaa tulemaan seuraavia suhteita mukaan kuvioihin niin heidän pitää vain ymmärtää se että minulla ja vaimolla on niin vahva tausta ja ystävyys että sitä ei voi jättää. Jos tulevat tyttö/poikaystävät ei pysty tätä ymmärtämään tai käsittämään niin silloin heillä ei ole tarvittavia ominaisuuksia hyvään suhteeseen. Olimme molemmat hyvin samaa mieltä siitä että muiden tulee ymmärtää se että suuri osa elämästämme on tuo entinen ja että sitoudutaan kyllä suhteeseen mutta sydänystävää ei jätetä.
Hymyilin hieman kun vaimo sanoi että haluaa tutustua myös tulevaan naiseeni jos semmoinen ilmenee ja oppia tuntemaan tämäkin ystävänä. Normaalisti kun tulee uusi suhde niin viedään vanhemmille näytille, minun tapauksessa menee niin että minä ja vaimo viedään entiselle puolisolle näytille.
Ystävyys tulee säilymään, siitä olen varma. Olosuhteet vain tulevat muuttumaan. Itselleni ei tee niin kipeätä jos vaimo löytää itselleen uuden kunhan se on hyvä, reilu ja rehti mies eikä mikään hakkaaja, pettäjä tai muulla tavalla hyväksikäyttäjä. Tuo nainen ansaitsee parhaan mahdollisen miehen. Pahan olonhan tuo aiheuttaa että joku muu mies pääsee nauttimaan hänen fantastisesta luonteestaan, tekemään hänen kanssa yhdessä asioita ja kokea seikkailuja mutta tuo on asia mikä vaan on nieltävä ja samalla tavalla kuin tiedän että ystävyys säilyy niin minun tilannetta helpottaa se jos se mies on kunnollinen mies.
Ja jotta en kuulostaisi liian naiivilta, niin nämä on nyt ne eväät millä jatketaan mutta olen aivan tietoinen siitä että ei tämä ole välttämättä mikään pysyvä kuvio. Elämä on nyt jo niin monta kertaa näyttänyt että sillä on aina joku jokeri hihassa että ei voi ikinä luottaa siihen että asiat menee niinkuin oli ennalta suunniteltu.
"Jossain vaiheessa kun alkaa tulemaan seuraavia suhteita mukaan kuvioihin niin heidän pitää vain ymmärtää se että minulla ja vaimolla on niin vahva tausta ja ystävyys että sitä ei voi jättää. Jos tulevat tyttö/poikaystävät ei pysty tätä ymmärtämään tai käsittämään niin silloin heillä ei ole tarvittavia ominaisuuksia hyvään suhteeseen. "
Ensinnäkin mielestäni on positiivista, että kykenette miettimään tulevia suhteita. Sehän osoittaa, että teillä on tulevaisuudennäkymiä ja se on aina positiivinen asia erosta toipumisen kannalta.
Kuitenkin mielestäni teidän molempien kumppaneilta vaaditaan aika hyvää itseluottamusta ja tunnetta siitä että vaikka exään on hyvät ja läheiset suhteet, juuri hän on kuitenkin se kumppani eikä exä.Harva uusi kumppani sietää sen, että exä ohittaa hänet "arvojärjestyksessä"Siinä on teillä varmasti jatkossa työmaata riittämiin.Ja voihan olla että roikutte toisissanne kiinni loppuikänne. Ette osaa irrottautua ollenkaan, joten silloinhan siihen ei myöskää ole uusiakaan tulossa, tai edes mahdollista yrittää. Mutta toisaalta tuohan on nykypäivää kuitenkin, että lähipiirissä pyörii exiä, exän kanssahan usein joutuu olemaan paljon tekemisissä jo lasten asioiden järjestelyn vuoksi.
Uudelle kumppanille on ihan varmasti todella tärkeätä saada olla sinun sydänystäväsi myös. En usko, että kukaan lähtisi suhteeseen, jossa saisi olla "vain" kumppani mutta ei se rakkain ja läheisin ystävä. Hyvät suhteet perustuvat ystävyyteen, minkä oletkin varmasti huomannut. Sinä päivänä kun tapaatte uudet elämänkumppaninne, on teidän varmasti syytä päästää heidät teidän väliinne. Muuten ette oikeasti ole koskaan eronneet. Täytyy päästää irti. Mutta kaikki ajallaan, itse ajattelen että itkeä saa viikon, surra ja märehtiä kuukauden, yrittää kestää ja jaksaa vuoden, mutta sen jälkeen on elämän jatkuttava, ja ilonaiheita täytyy taas voida nähdä pienissäkin elämän asioissa.
En usko että voin ikinä kutsua vaimoani "exäksi", vaan hän on ystävä nimeltä ######. Tuo exä-etuliite antaa mielestäni hieman halventavan kuvan henkilöstä.
Toivottavasti "roikutaan" loppuelämämme yhdessä sillä erolla että ollaan aidosti ystäviä ja suhtaudutaan toisiimme kuin siskoksiin. Minulle ainakin mahdolliselta tulevalta naiselta yksi iso kriteeri on se että ymmärtää sen että vaikka vaimo ei ole verisukulainen niin hän on myös koko perheeni ystävä ja muutenkin hänellä on niin iso rooli koko minun ja läheisteni elämässä että hän tulee aina olemaan osa perhettä.
Kyllähän tuo tulee nostamaan varmaan pientä närää mahdollisissa tulevissa suhteissa, mutta olen myös vakuuttunut siitä että kun tulevat kumppanit oppii tuntemaan myös minut/vaimoni ja ymmärtää mikä meitä yhdistää, mikä meidät erotti, miten tärkeätä nimenomaan ystävyys on meille ja että osataan erottaa parisuhde ja ystävyyssuhde toisistaan niin tästä ei tule ongelmaa.
Aika näyttää, tekisi melkeen mieli kirjoittaa jonnekkin blogi kaikesta tapahtuneesta alusta loppuun asti. Ehkä jotain voisi jopa kiinnostaa minkälainen tarina tämä minun ja vaimoni avioliitto oli, todelliset syyt eroon ja miten meidän elämämme on siitä eteenpäin jatkunut.
Varoituksen sana kuitenkin sinulle. Mieheni halusi erota ja päätimme pysyä ystävinä. Välit olivat lämpimät ja välillä kuvittelin että mies haluaa minut takaisin. Parin kuukauden päästä miehellä olikin jo uusi. Tosin salaili sitä pari kuukautta ja loppujen lopuksi kuulin tästä suhteesta jostain ihan muualta kuin häneltä. Kun asia sitten tuli ilmi, niin minuun ei tarvinnut enää pitää lämpimiä välejä, kohtelu muuttui kylmäksi. Ilmeisesti minua ei tarvittu enää varalle. Toki olihan hänellä oikeus tehdä kuten haluaa, mutta jotenkin oletin häneltä reilumpaa toimintaa. Tämä juttu sattui niin kovaa, että pistin välit lopullisesti poikki. Saman tarinan olen kuullut monta kertaa muilta ihmisiltä. En halua olla negatiivinen, mutta varaudu myös tälläiseen tilanteeseen. Sinuun voi sattua pahasti, varsinkin kun tunnut vaimostasi kovasti välittävän.
"Aika näyttää, tekisi melkeen mieli kirjoittaa jonnekkin blogi kaikesta tapahtuneesta alusta loppuun asti. Ehkä jotain voisi jopa kiinnostaa minkälainen tarina tämä minun ja vaimoni avioliitto oli, todelliset syyt eroon ja miten meidän elämämme on siitä eteenpäin jatkunut."
Nii, kirjota, ostan kirjan heti ihan nyt uteliaisuuttani ku alkuun pääsin. :-)
"Toivottavasti "roikutaan" loppuelämämme yhdessä sillä erolla että ollaan aidosti ystäviä ja suhtaudutaan toisiimme kuin siskoksiin"
Uskotko pystyväsi olemaan vaimosi kanssa pelkkä ystävä? Niin kauan kun sinulla on haaveita jostain muusta kuin ystävyydestä, älä sekoita siihen mahdollisia uusia kumppaneita. Sillä siitä ei tule kuin murhetta.
"Kyllähän tuo tulee nostamaan varmaan pientä närää mahdollisissa tulevissa suhteissa, mutta olen myös vakuuttunut siitä että kun tulevat kumppanit oppii tuntemaan myös minut/vaimoni ja ymmärtää mikä meitä yhdistää, mikä meidät erotti, miten tärkeätä nimenomaan ystävyys on meille ja että osataan erottaa parisuhde ja ystävyyssuhde toisistaan niin tästä ei tule ongelmaa." Ei tuo mielestäni ole mikään ongelma. Ehkä sinun kirjoittelustasi ei saa koko elämästänne tarkempaa kuvaa, vaikea ottaa kantaa, voi vaan kuvitella. Mutta sen käsityksen kirjoittelusi sävystä olen saanut, että mahdollinen uusi kumppanisi astuu aikanaan aika isoihin saappaisiin vai mitä. Ja se miten se onnistuu riippuu paljon myös siitä, miten hänet perheessänne ja muussa lähipiirissä otetaan vastaan.
Mutta jotai positiivista tähän loppuun. Kesä on tulossa ja loma alkamassa. Aurinkokin viimein kurkistelee pilven raosta. Nautitaan kaikki kesästä!
ei kuulemma rakastanut ja rakkauden määritelmä oli tuo "huuma ja vastaava".
Ei riitoja ja viihdyttiin yhdessä. Oltiin juuri asetuttu aloillemme, jatkuva työnperässä muuttaminen oli loppunut.
Ja vannoi, ettei ole toista naista. Kun ero oli virallinen, niin toi uuden naisensa näytille ihmisille. Lapset kertoi minulle tuosta uudesta vaimokkeesta.
Oli jo ollut kuvioissa ennen eroamme. Oli tutustunut jossain ja jatkoi yhteydenpitoa. Ei välttämättä vielä seurustelua, mutta kuitenkin. Tai mistäs minä senkään enää tiedän...
Tuli mullekin se olo, että halusi näyttää ulospäin niin Fiksulta ja hyvältä mieheltä, että ensin heivataan vanha akka pihalle ennen kuin aletaan seurustella uuden kanssa.
Ero tuli täytenä yllätyksenä. Olihan siinä välit hivenen väljähtyneet, kun arjenpyöritys vei mehut molemmilta. Mutta kun ei edes yritetty saada asioita kuntoon. Ero oli ensimmäinen ja ainut vaihtoehto.
Minulle kävi samoin. Rakastan kyllä miestäni, mutta hän sanoi eräänä aamuna pari kk sitten, että haluaa eron. Syinä oli kuulemma, ettei enää oikein ole sellaista tunnetta sydämessä, kuin alussa. Hän varmaan tarkoitti rakastumisen huumaa. Kumminkin kuulemma kiihotan häntä edelleen. Meillä 11 v tyttö ja avioliittoa olisi tullut kesällä 10 v. Nyt olemme tytön kanssa muuttaneet pois. Kamalaa tmäm on, tuska repii sydäntä. Nytkin olen ottanut muutaman lomapäivän. En tiedä miten selviän
Sympatiat sinulle, luulen tietäväni aika hyvin mitä käyt läpi. Luin jostain psykologian artikkelistä että avioero on jossain tapauksissa stressaavampaa kuin läheisen kuolema. En tiedä tämän paikkaansapitävyyttä koska onneksi en ole vielä joutunut kokemaan perheenjäseneni kuolemia mutta sen verran osaan jo sanoa että tuo avioero, varsinkin jos toinen osapuoli yhä rakastaa toista, on kyllä niin törkeän tuskallinen ja raskas kokemus että joutuu olemaan melkoinen Runeberg että pystyy sen tunteen hahmottamaan lukijoille tekstin muodossa.
Yritä tsempata, minäkin yritän jaksaa tämän pahimman yli. Itseäni on helpottanut paljon tuo että minulla on ollut aito keskusteluyhteys vaimon kanssa ja että ero ei ole riitaisa vaan tukea ja ymmärrystä löytyy tarpeeksi molempiin suuntiin.
jos teillä on edelleen noin lämpimät välit, en keksi mitään muuta järjellistä selitystä kuin että vaimosi on ihastunut/rakastunut toiseen mieheen. Ei muuten kukaan jätä hyvää suhdetta...
Sun on varmasti sitä vaikea uskoa vaimostasi ja se ei välttämättä ole näin mutta tuntuu vaan vahvasti siltä että vaimosi kokee syyllisyyttä teoistaan ja helpottaa omaa ja sun oloa näillä "olemme aina sydänystävät" puheillaan.
Varaudu siihen että tämä on vaan hetken juttu ja kylmää vettä voi tulla niskaan.
Kyllä tuohon on olemassa oikeen hyviä syitä miksi vaimo on tuohon lopputulokseen tullut mutta ne syyt on sen verran syvällisiä ja henkilökohtaisia että en halua ainakaan vielä tai tällä foorumilla niistä avautua.
Ja vaikka siellä taustalla olisikin joku toinen mies, niin nämä asiat mitä ollaan nyt käsitelty viimeisien päivien aikana kyllä ovat raskaampia kuin joku muu suhde. Olen aivan varma siitä että joku muu suhde tai ihastus olisi jo tullut esille meidän keskusteluissa.
Kyse on enemmän identiteeteistä, unelmista, itsensä toteuttamisesta, rajoituksista (enkä tarkoita mitään seksuaalisia rajoitteita), toisten kunnoittamisesta ja minkä varmaan voikin sanoa että suhde ei ole suhde jos vain yksi rakastaa.
On väärin minuakin kohtaan jos toisesta suunnasta ei tule sitä rakkautta kun minä kuitenkin olen tunne-ihminen ja tarvitsen sitä suhteessa. Ei se toimi niin että vaikka olisin miten syvällinen ja tunne-ihminen tahansa että vain minä rakastan. Se ei ole suhde, vaan silloin vaimo toimii vain palvonnan kohteena enkä minä saa suhteesta irti sitä mitä minä tarvitsen.
Se rakkaus mitä meidän välillä edelleen on, on sisar-tyyppistä rakkautta ja välittämistä toisistamme mutta siinä ei ole enää sitä kipinää mitä suhteessa tulisi olla. Nyt tilanne on se että lähes samanlainen suhde jatkuu mutta minulla on mahdollisuus löytää myös itselleni uusi suhde jossa rakkaus pelaa sitä suurinta osaa ja silti minulla on tämä sydänystäväni lähes samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Minun tulisi olla onnellinen, ja varmaan jonain päivänä olenkin. Tällä hetkellä edelleen kärsin surusta ja masennuksesta vaikka olo paraneekin päivä päivältä.
Ihailen tapaasi käsitellä aikuismaisesti vaikeaa asiaa. Itsellä ei asiat ihan yhtä hyvin. Tilanne periaatteessa sama kuin teillä, eli minä toivoisin sopuisaa eroa, mutta mies ei suostu, kirjoitin tuohon ylemmäs miten meillä asia "edennyt", aiheena itsemurhalla uhkailu.
Tsemppiä teille.
"On väärin minuakin kohtaan jos toisesta suunnasta ei tule sitä rakkautta kun minä kuitenkin olen tunne-ihminen ja tarvitsen sitä suhteessa. Ei se toimi niin että vaikka olisin miten syvällinen ja tunne-ihminen tahansa että vain minä rakastan. Se ei ole suhde, vaan silloin vaimo toimii vain palvonnan kohteena enkä minä saa suhteesta irti sitä mitä minä tarvitsen."
Just, eli nyt varmaan suurin osa keskustelupalstan lukijoistakin ymmärtää sua/teitä paremmin.Ihmettelinkin, että mikä suhteessasi on se ongelman ydin, mutta tässäpä se taisikin tulla.
"Minun tulisi olla onnellinen, ja varmaan jonain päivänä olenkin. Tällä hetkellä edelleen kärsin surusta ja masennuksesta vaikka olo paraneekin päivä päivältä. "
Kyllä se onni kohtaa vielä sinuakin, usko pois. Mutta ei vängällä vääntämäällä eikä väkisin hakemalla.Kerroit jossain tuolla aiemmin, että olet jonkin verran ollut julkisuudessa. Vedin tästä sellaisen johtopäätöksen, että voi olla että kun naiset huomaa, että olet "vapaa", myös kaikenlaiset onnenonkijat alkaa pyöriä sun ympärillä. Ooppa silloin tarkkana heidän motiiveistaan. Olet vielä nuori (tai ainakin jos suunnilleenkaan olet vaimosi ikäinen), elämällä on sulle vielä paljon tarjottavaa. Elämäsi nainen on vasta tulossa :-).
"Tiedän sen että en tule koskaan löytämään vastaavaa naista itselleni, se mitä minulla ja hänellä oli ja on edelleen, on jotain niin poikkeuksellista ja vahvaa, tunnetasolla ja yhteisissä elämänkokemuksissa että vastaavaa naista ei tästä universumista löydy."
Onkohan tässä jottai ristiriitaa?
...minullakin on tullut monta kertaa mieleen, että ehkä alkuperäinen kirjoittaakin erosta, joka on tapahtunut jo aiemmin. Voiko noin rauhallinen ja analyyttinen pohdiskelu olla mahdollista siinä vaiheessa, kun ja jos mielessä todella kuohuu tunteet laidasta laitaan?
En tiedä onko tuossa mitään ristiriitoja vai ei, tärkein asia kuitenkin on se että en minä tule koskaan menettämään tuota naista vaan hän tulee aina olemaan osa elämääni. Suhde vain muuttuu ystävyyssuhteeksi.
Luulen että tarkoitat että ristiriita on se että menetin hänet mutta silti sanon että on edelleen vahva side. Menetin hänet puolisona mutta en ystävänä. Kokemukset ja persoonallisuudet eivät kadonneet mihinkään ne tulee aina olemaan jotain mitä kukaan muu ei pysty käymään minun kanssa läpi eikä siten myöskään kilpailemaan vaimoni kanssa samassa kilpailussa kun se kilpailu on jo käyty.
Nyt vaan toivon että jossain vaiheessa pystyn löytämään uuden suhteen jossa kokemukset ja kaikki muu on niin vahvaa että kykenen rakastumaan yhtä syvästi uudelleen. Toivon että sydämessäni on tilaa vielä toiselle ihmiselle jossa on myös puolison ominaisuudet sydänystävän lisäksi.
Elämää on sen verran jäljellä että ehkä ehdin kokea ja rakentaa toisen suhteen joka on sitten aivan omalla tavallaan täysin poikkeuksellinen ja erityinen.
Se mitä ei ehkä kaikki ymmärrä, että tämä avioliitto ja ystävyyssuhde ei ollut huono tai epäonnistunut. Tämä ei ollut riitaisa ero eikä koko prosessissa ole hivenenkään vihaa tai katkeruutta kummankaan puolelta. Olemme molemmat erittäin iloisia ja tyytyväisiä koko avioliittoon ja ystävyyssuhteeseen mitä meillä oli eikä kumpikaan tunne että on heittänyt hukkaan elämäänsä. Syyt eroon on paljon syvemmällä ja vakavempia kuin perinteinen "joku petti". Ei edes vakavempi "rakkaus loppui" ole se ainoa todellinen syy eroon.
Edelleenkään, tässä universumissa ei löydy toista ihmistä joka kykenee tulemaan minun ja vaimoni väliin meidän ystävyyssuhteessa, mutta todella toivon että löytyy ihminen joka tärkeydellään tulee siihen rinnalle. Kukaan ei pysty olemaan enemmän vaimoni kuin vaimoni, mutta ehkä jonain päivänä joku voi olla omalla luonteellaan ja yhteisillä kokemuksillaan yhtä tärkeä.
Minua on suuresti lohduttanut se että huomaan sen että kumpikaan meistä ei halua päästää irti toisesta ystävänä, ja juuri sen takia että ollaan niin tärkeitä toisillemme on itseasiassa yksi syy siihen miksi erotaan ja miksi ero ei ole riitaisa tai katkera.
Meidän on luovuttava parisuhteesta jotta molemmat voi oikeasti tulevaisuudessa olla onnellisia eikä kumpikaan halua riistää sitä mahdollisuutta toiselta. Vaimoni ei katoa mihinkään elämästäni, en vaan jatkossa kutsu häntä vaimokseni vaan ystäväkseni.
Tämä varmasti tulevaisuudessa tulee asettamaan suuriakin haasteita mahdollisilta puolisoilta ymmärtää, mutta jos on oikeanlainen puoliso niin tämä myös ymmärtää että kyse on ystävyyssuhteesta eikä mistään mikä kilpailee puolison kanssa parisuhteessa.
Minä en voi nyt väkisin roikkua kiinni vaimossani parisuhteen toivossa koska se aiheuttaisi vihaa ja katkeruutta, se aiheuttaisi sen että jopa ystävyyssuhde voisi joutua vaakalaudalle. Tämä on se hetki jolloin meidän tulee erota jotta avioliitosta ei tule tulevaisuudessa katkera, jotta ei tule kolmansia osapuolia, jotta ei valheet tai salailut täytä suhdetta, jotta ystävyys, rakkaus ja onnellisuus ei muutu tavaksi vaan ovat aitoja. Ainoa joka oli pelastettavissa oli syvä ystävyyssuhde.
Nyt kun silmäni avautuvat enemmän, näen jo itse miten tärkeätä oli että nyt erotaan. Olisin voinut menettää myös tärkeimmän ihmisen mitä minulla on koskaan ollut jos avioliitto olisi jatkunut.
Eräällä tavalla olen onnellinen mutta edelleen koko prosessi on ollut sen verran raskas tähän mennessä että surukin painaa puseroa. Tiedän että monella on hyvin erilainen käsitys avioliitoista ja siksi on vaikeata ymmärtää tätä meidän ratkaisua.
Kyse ei tosiaankaan ole vain siitä että parisuhteessa on vastoinkäymisiä mitä pitää ylittää, vaan nyt on kyseessä niin syvä toistemme kunnioitus että emme kykene riistämään mahdollisuutta toiselta kokea sitä rakkautta mitä parisuhteissa tulee olla, sitä vapautta mitä löytyy ilman avioliittoa tai asettamaan niitä rajoja mitä meillä on henkilökohtaisina haaveina ja unelmina tulevaisuutta varten.
Jos tässä vaiheessa jatkettaisiin avioliittoamme niin tulevaisuus olisi täynnä hampaiden kiristelyä ja rajoja joita ei voi ylittää mikä aiheuttaisi sen että tulevaisuudessa olisi edessä riitaisa ja katkera ero sekä menettäisin sydänystävän.
Voi sanoa jo että tiedän selviäni tästä vaikka tämä onkin raskasta. Pelko siitä en löydä vastaavaa parisuhdetta enää ikinä on suuri mutta se ei tarkoita sitä että minun tulisi pilata tämä roikkumalla vaimossani väkisin. Nyt minun on vaan jatkettava tästä ja aika hyvillä eväillä minut pistettiinkin matkaan. En menettänyt juuri mitään ja ainoastaan uusia tunteita, kokemuksia ja rakkautta on saavutettavissa.
Taidankin päättää tämän asian käsittelyn tässä foorumissa tähän viestiin. Alussa tämä foorumi oli hieno paikka purkaa tunteitaan ja avautua mutta nyt kun oma paranemisprosessini on kovassa vauhdissa niin tämä tuntuu jo enemmän taakalta käsitellä uudestaan ja uudestaan näitä samoja asioita ja tunteita.
Suuret kiitokset kaikille jotka jaksoivat lukea ja vastailla, niin hullulta kuin se kuulostaakin niin suomi24:sen foorumi on osaltaan auttanut minua pääsemään pahimman yli. Tuota en välttämättä kerro ikinä kenellekkään :)
Jos jotain kiinnostaa miten minulle kävi jatkossa tai muutoin haluaa jutella aiheesta kuin aiheesta, niin laittakaa vaikka sähköpostia marmaki @ gmail.com niin vastailen, mutta julkisia kirjoituksia tästä vältän jatkossa.
Kiitos.
... tarkoitin sitä, että ylistätä suhdettanne toisessa viestissä maasta taivaaseen, toisessa luettelet ne "puutteet" mitkä teidät on eroon lopulta syösseet. Olet kuitenkin kokenut elämäsi suhteen vaimosi kanssa vaikka asiat ovat puuttuneetkin. Vai onko suhteenne muuttunut ajan myötä, sitä ajattelin.
...foorumia ja meitä tyhmiä , jotka täällä omiaan höpöttelee ;-).