Minua todella puistattaa kun anoppini esittelee minua muille, "tässä on tämä meidän miniä kokelas" Olemme olleet jo aika kauan yhdessä, asuneet avoliitossa jo yli kaksi vuotta ja silti olen aina se miniä kokelas, miksi? Mitäs sitten kun menemme naimisiin, olenko sitten vaimo kokelas? Haluaisin pitää pienet häät, emmekä halua kumpikaan kirkkohäitä, mutta anoppi haluaa ja uhkaa pistää välit poikki jos kirkkohäitä ei ole. Hän myös käy kylässä todella usein ja joka kerta arvostelee sisustusta ja järjestelee kaikkea, vaikka hänelle olen jo monta kertaa sanonut suoraan että tämä on meidän yhteinen koti ja sisustamme sillain että kumpikin tykkää ja kehotan häntä sisustamaan vain omaa kotiansa niinkuin huvittaa, mutta ei.
Muilla samanlaisia kokemuksia?
Muilla samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olen 46-vuotias nainen ja äitini tuppaa vieläkin tulemaan kotiimme hoitamaan kukkia, minä kuulemma olen niin huono siinä. Olen sanonut, että älä koske, hän tekee sen sittenkin. Tai teki ! Tässä joku aika sitten sain joltakin saint paulian, ajattelin hoitaa sitä hyvin, jotta se kukkisi uudelleen, vaihdoin kauniimman purkinkin. Eräänä päivänä tulin kotiin ja ihmettelin, että minne se on kadonnut, minun kukkani ... menin kotiini, ketään ei ollut sisällä, otin kukkani ja vein takaisin kotiini. Kukaan ei ole siitä puhunut, mutta minulle ei kukaan myöskään enää puhu mitään kukkien hoidosta. Äitini tajusi kai jotain..
Ei hän millään pahalla, mutta hän ei tajunnut sitä, että vaikka se kuolisi, se on silti minun, siis se kukka :)
Ja ne pyykit.. no se on eri juttu :) ja on vielä muutakin..
Onneksi anoppi ei sekaannu, tuo vaan pullaa miehelleni .. saahan siitä muutkin sitten ja on hyvää !
vasta sitten kun pappi on sanonut aamen. Siihen asti miniäkokelas.
Voi hyvät hyssykät,,,ethän ole miniä ennenkuin olet vaimo...siihen asti tietenkin kokelas...sitten kun olet vihitty sua sanotaan miniäksi.
Miniähän et ole niin kauan, kun ette ole naimisissa. Olet siis miniäkokelas. Ala itse kutsumaan anoppiasi anoppikokelaaksi. Sehän hän sinulle on.
onko kukaan, koskaan opettanut yhtään mitään...?!?
"anoppikokelas" on sinulta tosi ylhäältä sinne alemmaksi lausuttu, ikäero ei merkanne yhtikäs mitään (- tosi nykysupisuomalaista)
Anoppi on aviopuolison äiti. Niin kauan, kun ei ole avioliittoa, ei ole anoppiakaan. Sanaliitto "avopuolisoni äiti" on aika pitkä, joten mielestäni on näppärää sanoa anoppikokelas. Jotkut käyttävät sanaa avoppi.
Minä ja nykyinen anoppini käytimme toisistamme sujuvasti termejä vävykokelas ja anoppikokelas. Ei niissä minusta tai anoppini mielestä ole mitään alentavaa.
""anoppikokelas" on sinulta tosi ylhäältä sinne alemmaksi lausuttu, ikäero ei merkanne yhtikäs mitään "
Tuo vaatisi sitä, että minä pitäisin anoppiani jotenkin alempana olentona itseeni verrattuna. Niinhän en suinkaan tee tai ole koskaan tehnytkään. En tosin pidä ketään itseäni vanhempaa ihmistä automaattisesti itseäni arvokkaampanakaan. Ihmisen arvo määräytyy hänen tekojen ja ajatustensa mukaan, ei iän mukaan.
Varo vaan...nimimerkillä "Kokemusta on....!"
Anopeilla on tapana muuttua entistä ilkeämmäksi vuosien mittaan. Ei ole tavatonta, että anoppi pitää itseään jopa lapsenlapsensa äitinä!
Ilmeisesti anoppisi odottaa vain tilaisuutta päästä Sinusta eroon. Hän toivoo miniäkseen arkaa ja tahdotonta hissukkaa. Pojalleen ja Hissukka-miniälle hän järjestää oman mielensä mukaiset kirkkohäät. Anoppi sisustaa Hissukka-miniän kodin mieleisekseen. Anopin on sitten kivempi kyläillä siellä, vaikkapa ihan päivittäin!
Saat varautua, että myöhemmin anoppi esittelee poikansa kotia ja mahdollisia lapsenlapsiaan "omina" saavutuksinaan. Että se anoppi sitten kerkiää!
Hankkiudu eroon moisesta anopista mitä pikimmin! Muuttakaa kauemmas, hyvä etäisyys anoppilasta on minimissään 500 km.
Iloista, anopitonta kesää!
anoppini esitteli minut tutuille sanomalla että tässä on minun miniäni ja kysykää onko mieleinen miniä äänensävyllä joka todella selvitti itselleni ja tutuille ettei ole miniä hänelle mieleinen!!Arvaapa suututtiko ja oli nämä tututkin hämillään tästä jutusta. Ja miniä, siis minä, seison siinä vieressä hammasta purren! Tämä tapahtui 20 vuotta sitten, tänäpäivänä kysyisin suoraan mitä hän tarkoittaa ja sanoisin että en pidä siitä miten hän minua kohtelee, mutta silloin olin vain hiljaa ja kärsin..
Sinähän voit siinä tilanteessa naurahtaa ja sanoa, että et ole enää mikään kokelas, kun yhteistä eloa on jo yli kaksi vuotta eletty.
Avoppi vain ei näköjään muista, kun aika kiitää niin nopeasti.
Mitä te nuoret aina valitatte, pitäkää puolenne. Eihän joka asiasta tarvitse nostaa metakkaa, vaan rauhallinen ja hyväntuulinen puheenvuoro auttaa monessa asiassa.
Saattaa olla, että monikin anoppi sanoo ihan ystävällisyyttään ja "vitsikkäänä" jotain sellaista, mikä ärsyttää nuoria tavattomasti. On vain sanottava se hänelle ääneen. Ei anoppi lue ajatuksia.
Eivät kaikki anopin ikäiset automaattisesti muutu nuoria halveksiviksi ja aliarvioiviksi.
"Saattaa olla, että monikin anoppi sanoo ihan ystävällisyyttään ja "vitsikkäänä" jotain sellaista, mikä ärsyttää nuoria tavattomasti."
Meillä oli juuri noin ensimmäisessä avioliitossani. Minun vanhempani ovat huumorintajuisia ihmisiä, kuten minäkin. Heilläkin on tapana heittää vitsiä hymy naamalla aika usein. Vitsit ovat harmittomia - ainakin minun mielestäni. Silloinen vaimoni oli kuitenkin ensimmäisestä vierailusta lähtien karvat pystyssä jo valmiiksi, joten hän ei koskaan sulattanut vanhempieni huumoria. Ihan vilpittömästi voin sanoa, ettei vanhempieni huumori eroa omastani, joten luulisi, että vaimoni olisi tottunut siihen kanssani.
Yritin tukea ymmärtää vaimoani parhaani mukaan, mutta vaikea minun oli tukea siinä tilanteessa, kun vaimoni mielestäni reagoi aivan turhasta. Hän tosin muutenkin otti muiden ihmisten puheet herkästi itseensä. Ehkä tuon herkkyytensä vuoksi hän jo valmiiksi odotti, että vanhempani haukkuvat häntä. Sen vuoksi hän tarrasi ensimmäiseen vitsiinkin henkilökohtaisesti.
Toki minäkin tuolloin arvioin vanhempiani kriittisesti ja jossain vaiheessa jo aloin pitääkin heitä liian pitkälle menevinä. Silloinen liitto päättyi kuitenkin muista syistä lopulta eroon. Nykyinen vaimoni pitää vanhemmistani aivan valtavasti. Samanlaista vitsiä vanhemmiltani tulee kuin aina, mutta näiden kahden vaimoni suhtautuminen niihin on täysin erilaista. Tämä on saanut minutkin ymmärtämään, miten paljon ihmissuhteet ovat vuorovaikutusta.
Jos miniä- tai vävykokelas on alusta asti puolustuskannalla, hän herkästi ottaa kaikki huomautukset itseensä kohdistuneina haukkuina. Jos siis tuntuu, että anoppi on mälsä, kannattaa joskus miettiä omaakin asennetta. Harva ihminen loppujen lopuksi on tahallaan ilkeä. Toki jotkut ovat, mutta aika harva.
Taas olen Charlesin kanssa samaa mieltä.
Ei oikeastaan lisättävääkään :)
Joskus on hyvä tarkkailla omaa asennettaankin, niin se vaan on. Ja,jos pipo on kireällä jonain päivänä, sitähän helposti ottaa nokkiinsa. Seuraavana päivänä sitten ihmettelee itsekin, että mites se nyt noin. Siksipä onkin hyvä opetella itsetuntemustakin, pitää suunsa kiinni, kun huomaa omassa nupissa kireyttä. Sillä tavalla vältetään turhia selkkauksia. Näin olen huomannut itsessäni.
Ja samanlainen huumorintaju on kyllä tosiaan aika merkittävä asia. Mutta, jos sitä ei joidenkin välillä ole, sille ei sitten kai voi mitään.
se syy sitten taisikin tulla. Olen ihmetellyt oman miniäkokelaani suhtautumista minuun ja mieheeni. Meillä kun tuo huumorinkukka kukkii ja asioita jos jonkinlaisia sanotaan puolihuolimattomina vitseinä.
Kun elää yli 20vuotta miehen ja kahden pojan kanssa, huumori ilmeisesti on sen mukaista. Myös poikani ovat erittäin huumorintajuisia ja hauskaa piisaa.
Toki olen ollut varovaisempi tuon kokelaan kanssa mutta ilmeisesti sitten olen vain lipsauttanut jotain huomaamattani. No, se kyllä ihmetyttää, että tulee kuitenkin poikani kanssa hyvin toimeen, vaikka jutut ovat samaa luokkaa.
Saattaa tuossa sitten ollakkin se syy, mitä olen mielessani hakenut, tekoon jonka kokelas teki taannoin. Minulla on erittäin hyvä sietokyky ja pitkä pinna, mutta nyt meni yli...Eli, en ole missään tekemisissä tuon kokelaan kanssa. Alunperin hyväksyin tytön täysin, se riitti että poikani häntä rakasti.
Jännin juttu, mikä nyt on tapahtunut, on se, että kun minä vihdoin 3vuoden jälkeen lopetin yrittämisen, kannustamisen ja huomioimisen, niin nyt yhtäkkiä minä kelpaisinkin seuraksi. Mistä lie tuokaan juontaa. Onko se vain niin, että jos luonteeltaan ystävällinen ja hyväksyy kokelaan, ei silloin hänelle kelpaa, kun ei hyväksy, niin silloin taas yritetään ystävystyä? Siis aina päinvastoin.
Minulle tuosta ei ole muuta harmia, kuin että harmittaa poikani puolesta, joka kärsii tilanteesta, vaikkakin asia on hänen kanssaan selvitetty. Hän olisi toivonut, että tulemme toimeen, eikä itsekkään ymmärrä syytä kokelaan käytökseen.
"Jännin juttu, mikä nyt on tapahtunut, on se, että kun minä vihdoin 3vuoden jälkeen lopetin yrittämisen, kannustamisen ja huomioimisen, niin nyt yhtäkkiä minä kelpaisinkin seuraksi. Mistä lie tuokaan juontaa."
Minulla on tuohon teoria. Kun olet miniäkokelasta kohtaan välitön ja ystävällinen, puhut hänelle kuin ystävällesi. Huumorissasi voi hyvinkin olla hyväntahtoista naljailua seassa. Sen ystävä ymmärtää huumorina mutta miniäkokelas ei. Jos heität tuommoista juttua, hän loukkaantuu. Kun otat hiukan etäisyyttä ja kohtelet miniäkokelasta vieraana ihmisenä, puhut hänelle ns. small-talkia, eli puhetta, jossa ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Tällöin hän ei loukkaannu puheestasi. Harvapa siitä loukkaantuu, jos toinen puhelee vain säästä tai tuntemattomista sukulaisista neutraaleja asioita.
Tämä teoria tuli kokemuksesta, eli aikaisemmasta avioliitostani. Vanhempani kohtelivat vaimoani alusta saakka kuin perheenjäsentä. Sitä vaimoni ei kuitenkaan halunnut olla, joten hän loukkaantui henkilökohtaisista jutuista tai kaksimielisistä vitseistä. Niitähän ei kerrota tuntemattomille. Riidatkin vähenivät, kun vanhempani alkoivat kohdella vaimoani kuin vierasta.
On muistettava, että huumoria on monenlaista. Toiset tykkää yhdestä tyylistä ja toiset toisesta. Siis se, että joku ei tykkää käytännössä kuitenkin _vieraiden_ ihmisten naljailuista itseään kohtaan, ei tarkoita sitä, että olisi huumorintajuton.
Minusta on muutenkin outoa, että ei anneta ihmisille aikaa tottua toisiinsa ja opetella tuntemaan kunnolla. Kuulostaa kamalalle, että heti aloitettaisiin "naljailut" ja henk.koht. kommentoinnit - nehän tulisivat ihmisiltä, joita ei tunne ollenkaan! Eihän kukaan missään kyläpaikassakaan mene naljailemaan viraille ihmisille, tai naapurin uudelle rouvalle hei ensitapaamisella. Pitäisi antaa ihmisille tilaa tutustua, eikä olla tyrkyttämässä omaa tyyliään ja elämäänsä.
En yhtään ihmettele, että joku voi sellaisen käsittää ihan väärin.
Sitten anopille, jonka miniä "leppyi", kun lakkasit välittämästä: Itselleni on käynyt juuri noin. Siis miniän näkökulmasta. Koin suunnattoman ahdistavana sen, että anoppi soitti meille (oikeasti) noin 5 kertaa päivässä. Aamulla ennen klo 8 ensimmäisen kerran. Minun näkökulmastani hän hössötti ja hääsäsi ihan loputtomiin, mikä oli todella ärsyttävää. Koin sen suurena puuttumisena elämäämme. Lisäksi se tuntui siltä, kuin hän olisi ajatellut meidän olevan pikkulapsia, joita pitää neuvoa ja ohjeistaa kaikissa mahdollisissa asioissa - kolmikymppisiä sentään ja reilu kymmenen vuotta takana omillaan asumista.
En ollut ikinä tottunut sellaiseen käytökseen. Omat vanhempani, äiti varsinkin, on aivan erilainen ihminen. Hän ei ole koskaan hössöttänyt ja vauhkoillut, edes minun ollessani lapsi. Menin työhön 14 vuotiaana ja enemmän vähemmän aloin ottaa vastuuta itsestäni siitä iästä alkaen. Olin jo pitkään oppinut luottamaan ja turvaamaan itseeni, pitämään itsestäni huolta. Voit ehkä arvata, millainen shokki anopin toiminta (varsinkin suhteessa aikuiseen poikaansa) minulle oli.
No, nyt hän on (huomattuaan suhtautumiseni) vähentänyt soittamista, rahan ja ruuan lähettämistä postitse (:)), puuttumista ja neuvojen antamista. Olen saanut tilaa ajatella anopin omaa taustaa ja syitä _hänen_ tavalleen käyttäytyä. Olen löytänyt hänestä paljon hyvää ja kaunista, kun minulle on annettu tilaa. Arvostan ja rakastan häntä kovasti. Olemme... ainakin minun näkökulmastani...löytäneet keskitien.
Pakko kommentoida tuohon "naljailu-huumoriin". En ole ikinä sitä kohdistanut miniäkokelaaseeni, siis en ikinä. Tuo huumorilaji kohdistuu vain poikiini sekä mieheeni, jotka sen ymmärtävät ja harrastavat sitä itsekkin. Myös oma äitini ja anoppini ovat sen ulkopuolella. Eli osaan kyllä katsoa kenelle sitä viljellään. Olen myös muutaman kerran "toppuutellut" poikaani, jos on meidän läsnäollessamme kohdistanut tätä huumorinlajia tyttöystäväänsä.
Lisäksi en ole toiminut kuten sinun anoppisi. Päinvastoin, itselleni nuorena annettiin tilaa, niin vanhempieni sekä appivanhempieni puolesta, joten osaan arvostaa tuotakin asiaa. En ole tungetellut, enkä terrorisoinut puhelimella. Aluksi poikani protestoi, kun piti kaikki opetella itse hoitamaan, toki neuvoin mutta vain kysyttäessä.
Tuo tutustumisaika ehti olla kolmen vuoden pituinen, joten itsekkin hieman ujona ihmisenä olen sitä mieltä että tuon ajan olisi pitänyt riittää, jos vain on halua. Ikinä en ole tytölle pahasti sanonut, enkä riidellyt hänen kanssaan, ei löydy sellaista asiaa josta alkaisin "suutani soittamaan" vaan olen nyt vetäytynyt kokonaan taustalle.
Vierailimme aikaisemmin noin 2-3 kertaa vuodessa heidän kotonaan, toki meidän ovemme on aina auki, joten täällä saa käydä jos siltä tuntuu.
Teko josta kirjeessäni puhuin ja mitä en sen enempää kommentoi, osoitti vain sen, ettei miniäkokelaalla ole minkäänlaista halua tutustua meihin ollenkaan, epäilys oli ollut, mutta tuo asia vahvisti sen.
Syytä olen ihmetellyt ja tuo huumori jollain tapaa ehkä karkoitti hänet, vaikkei häneen kohdistunutkaan.
Tämä huumoriasiahan on vallan totta.. Itse en siedä appiukkokokelaan ;) sovinistisia vitsejä lainkaan.. saatikka sitä että se mies muutenkin on sitä mieltä ettei naisista ole kuin lapsia puksauttelemaan..
Sen jälkeen kun hänelle suoraan sanoin ettei avokkini tule ainakaan minun kanssani yhtään lasta saamaan, on ukko muuttunut vain hullummaksi. Itse olen sen verran reipas että sanon suoraan jos joku asia minua ärsyttää ja annan takaisin samalla mitalla sanallisesti..tosin usein huumoriin verhottuna. Appikokelaalla on ollut paljon sietämistä minussa sen yksinkertaisen syyn takia että hänen mielestään naisen tulisi istua hiljaa nurkassa ja näyttää sievältä.
Onneksi hänen poikansa on täysin eri maata..
Sinun elämäsi on sinun elämäsi. Jos sinä et halua antaa anoppisi määrätä ainiaan, älä vaikene nyt. Tuosta miniäkokelassanasta en osaa sanoa, mutta anoppikokelaasi puuttuminen esimerkiksi häihisi tai teidän sisustukseenne on kyllä tosi paha juttu. Jos et halua tanssia anoppisi pillin mukaan lopun ikääsi, tee pelisäännöt selviksi nyt. Jokaisessa anopissa asuu pieni tai suuri päällepäsmäri, joka tietää varsinkin poikansa hyvän paljon paremmin kuin muut. Jos annat noin isossa asiassa kuin häiden järjestelyissä hänelle periksi, lasten kasvattaminen tulee olemaan sitten jatkuvaa taistelua sinun ja miehesi näkemyksen ja anopin tahdon välillä.
Pahin virhe, minkä olen elämässäni tehnyt, oli anopin miellyttämisen halu parikymmentä vuotta sitten. Se ei ollut tietoista, mutten halunnut haastaa riitaa. Niinpä loukkausten taakka kasvoi ja kasvoi. Nyt emme ole tekemisissä juuri lainkaan. Jos olisin ollut enemmän oma itseni nuorena ja edes kerran sanonut anopille suorat sanat, voi olla, ettei tilanne olisi päässyt niin pahaksi. Tästä tilanteesta ei ole enää paluuta.
Huonoimpia neuvoja maailmassa on: "Parempi laiha sopu kuin lihava riita."
Laihaa sopua ylläpitää se hiljaisempi ja arempi puoli. Päällepäsmäri saa lisää valtaa jokaisesta ilkeydestä, jonka toinen nielee.
Itsetunto menee nollaan, eikä heikompi osapuoli enää voi muuta kuin vaieta, kunnes räjähtää sen kuuluisan viimeisen pisaran tipahtaessa.
Räjähdyksen aikana kaikki ovat ihan ihmeissään, miksi tuo noin kimpaantui, kun ei 15 vuoteen ole mieltään mistäään näyttänyt.
Välit katkeavat ja nousee kauhea haloo. Arempi osapuoli saa vielä syyt niskoilleen, kun sillä tavalla meni ratkeamaan liitoksistaan ihan yht´äkkiä.
Ja se toinen pääsee sanomaan, että tätä hän on kyllä ounastellut aina: salakavala ihminen!
Miksiköhän nykyisin on paljon luulotautisia miniöitä. He luulevat että maailma pyörii vain heidän napansa ympärillä. Eläkää omaa elämäänne ja antakaa muiden elää rauhassa.
Meitä on niin monia, jotka on kasvatettu tuohon "niele mieluummin kuin selvitä asia" -käytäntöön. Eikä siitä synny mitään muuta kuin joskus vuosikymmenten paha mieli sille sorretulle osapuolelle. Se ilkeä osapuolihan vain jatkaa ilkeilyään, kun näkee ettei toinen joko hienotunteisuudesta tai muusta syystä voi sanoa vastaan.