Väkivaltainen mies

Luin näitä viestejä ja ajattelin kirjoittaa omasta puolestani. Toivoisin asiallista kommentointia ja hyviä ajatuksia.

Olen käyttänyt parisuhteissani väkivaltaa. Ensimmäisessä parisuhteessani muutamaan otteeseen, kuten lyömistä, tavaroiden rikkomista jne. Tämä suhteeni päättyi sitten aikoinaan, omaan mahdottomuuteensa. Tämän jälkeen tunsin itseni niin arvottomaksi ja huonoksi, etten halunnut enää elää.

Ajelehdin elämässäni ja ajauduin toiseen vakavampaan suhteeseeni. Pian kuitenkin samat mustasukkaisuuden, alkoholin ja sairaalloisen omistamisen haamut alkoivat kummitella suhteessamme. Pelästyin aivan helvetisti ja päätin tehdä asialla jotain tällä kertaa ennenkuin mitään oikeasti sattuu. Hakeuduin Jussi-toiminnan piiriin, josta sain paljon apua. Keskeisiä asioita mitä opin Jussi-työn kautta olivat minulle 1) vastuu omista teoista ja elämästä 2) väkivallattomuus ja 3) alkoholiongelman hoito. Jussi-työn avulla pystyin estämään väkivallan ja vähentämään alkoholiongelmaa mutta mustasukkaisuuden ja omistushalun tunteita en pystynyt täysin kontrolloimaan. Hyvää kuitenkin oli se, että ongelma oli nyt kokonaan minulla ja siten kannoin siis ainakin osan vastuusta.

Toinen parisuhteeni kariutui edellämainittujen ongelmien vuoksi, joihin en pystynyt puuttumaan. Tunsin, että parisuhteessa olen aina liian lähelle toista ihmistä ja sitä parisuhteen tulehtunutta tilannetta, pystyäkseni tekemään mitään positiivista. Elän nykyään yksin; en halua sotke kenenkään elämään omilla sotkuilla yhtään enempää. Pärjään omillani melko hyvin, en ole syrjäytynyt, kotini on kunnossa, harrastan liikuntaa, käyn töissä. Kaikki ulkoisesti siis hyvin. Yksinäisyys on musertavaa mutta tunnevammaisuuteni huomioiden itseaiheutettua ja ihan perusteltua. Olen tutustunut muutamiin naisiin mutta en halua parisuhteeseen ainakaan vielä.

En pidä itseäni psykopaattina tai narsistina; pystyn tuntemaan empatiaa, varsinkin heikompia kohtaan. Nyt olisi aiheellista kysyä, tunsinko empatiaa hakatessani vaimoani; silloin en tuntenut kai mitään muuta kuin vihaa ja ajattelu oli muutenkin todella rajoittunutta, mieleni oli kuin vihan sumentama. En halua arvailla, mikä on minusta tällaisen tehnyt, sanotaan niin ettei elämäni mitenkään helppoa ole ollut. Tämä ei tietenkään mitenkään vähennä vastuutani teoistani; vastuu on aina kannettava ja muistettava. Itselleen ihminen kaipaa selitystä, koska en vain yksinkertaisesti yhtenä aamuna päättänyt alkaa pahaksi.

En pidä itseäni sopivana parisuhteeseen ja pelkään repsahtavani takaisin vanhaan käyttäytymismalliin. Ja se kuvio on niin hävettävä (siis omistava rakkaus, mustasukkaisuus) tilanne, että siksi olen mieluummin yksin. Toiveenani on päästä ylitse tunnevammastani ja kuntoutua niin, että pystyisin rakastamaan terveesti. Oikeastaan, olisi kiva lukea ihmisten ajatuksia, mihin suuntaan tässä pitäisi katsella. Ilman ihmissuhteita ei voi harjaantua ihmissuhteissa mutta mitä jos ihmissuhteissa eläminen aiheuttaa näin paljon kärsimystä?

Lopuksi : Väkivaltaa parisuhteessa käyttäviä miehiä olisi hoidettava tehokkaammin, koska tällaiset miehet kulkevat parisuhteesta uuteen, aina joka kierroksella toistaen samoja virheitä ja aina alistaen ja pahoinpidellen uusia naisia. Olisi lisättävä miestyötä, lisättävä matalan kynnyksen hoitomahdollisuuksia, tietoisuutta. Lisäksi meille olisi annettava päämääriä mitä kohti työskennellä ja jonkinlaista toivoa paranemisesta, koska ei kukaan ole halukas hakeutumaan hoitoon/tuen piiriin, jos ei ole toivoa paremmasta.

Kaikkia väkivaltaa kohtaavia naisia haluaisin kehottaa irtautumaan mahdollisimman nopeasti näistä suhteista, jo yksin sen takia, että on olemassa kuoleman riski. Lisäksi jäämällä suhteeseen he eivät todellakaan auta miestään eikä miehellä ole mitään toivoa parantua tuossa suhteessa. Jäädessään yksin on miehellä mahdollisuus alkaa ajatella. Tällöin tietysti tarvittaisiin sitä tukea antamaan uusia ajatuksia.