Jotkut on sitä mieltä, että vanhemmat saa käyttäytyä vaikka kuinka huonosti, lasten pitää vain kestää, kärsiä, ymmärtää ja unhoittaa.
Mikä on se ikäraja, minkä yläpuolelle päästyä saa alkaa laillisesti käyttäytyä hirvittävän huonosti, ja muiden velvollisuutena on sietää sitä loputtomiin?
Mikä on se ikäraja, minkä yläpuolelle päästyä saa alkaa laillisesti käyttäytyä hirvittävän huonosti, ja muiden velvollisuutena on sietää sitä loputtomiin?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei kai ole suotavaa käyttäytyä ihan hulttiomaisen huonosti, mutta jos pakottava tarve on niin suosittelen sitä 15 vuode ikää. Silloinhan olet jo " rikosvastuulisessa" iässä ( olikohan oikea sana ). Mutta jos jaksaa vielä oottaa sitä täysikäisyyttä, niin hyvä juttu.Silloin vastaat täysin itsestäsi ja tekemisistäsi eikä kukaan muu ole velvoitettu jälkiäsi putsaamaan kuin sinä itse. Siitä sitten vaan käyttäytymään huonosti ja kostamaan kaikki kokemasi.
Sillä ei kyllä hyvä heilu. Toki jos se helpotuksen suo, niin oma on elämäsi ja sinä siitä seuraukset kannat :)
Eikä lasten tartte kaikkea kestää. Onhan sinulla aina mahdollisuus ottaa yhteys sos.viranomaiseen ja kertoa heille kotioloistasi. Ja jos sille näyttää, ettei tilane rauhoitu, niin onhan sinulla mahdollisuus aina sijaisperheeseen, nuorisokotiin tai perhekotiin. Kyllä sinua autetaan.
Niin ja mitä käytökseesi tulee.... Siitä vaan olemaan hankala, kyllä sinulle joku paikka löytyy ihan jo uhmakkaan käytöksen vuoksi. Kannattaa silti miettiä onko ne kotiolot niin huonot, että huonoon käytökseen kannatta ryhtyä jos et ole tehnyt sitä tähänkään asti.
Onnea kapinointiin.
Monilla muillakin kuin minulla tuntuu olevan tosi ilkeitä VANHEMPIA lähiomaisia. Täällä saa usein "neuvoje" että kestä kuule vaan, kun ne on kuitenkin äitejä, isiä, xxx.
Perusoletuksena tuntuu olevan joku hemmetin vanhoillisluterilainen käsitys, jonka mukaan vanhempia tulee kunnioittaa, käyttäytyvät he itse sitten miten huonosti vain.
Huutelen siis sen ikärajan perään, että koska olis niinku mun vuoroni? En ole koskaan kyllä tuntenut halua käyttäytyä yhtä häijysti kuin eräät sukulaiseni tekevät, mutta mistä sitä tietää, ehkä se ilkeyskuume iskee jossain tietyssä iässä kuin vauvakuume.
Tietääkö joku?
Mua kanssa tympii nää jotka sanoo, että se on sentään sun oma äitis/isäs... Ja että "äidit nyt on sellaisia" ja alkaa kertomaan omasta "hankalasta" äidistä, mikä ei ole lähimaillakaan verrattavissa toisen äitiin. Ehkä osin johtuu siitä, kun en viitsi aina ihan kaikkea äidistäni kertoa. Ja kaikki yleensä asettuvat äitini puolelle, paitsi ne jotka häntä hyvin tuntevat.
Miksi äitiä ja isää (tai muita vanhempia) pitää kunniottaa vaan siksi, että he ovat sinun äitisi ja isäsi? Laittaneet sinut alulle? Tai miksi muitakaan vanhempia ihmisiä pitäisi kunnioittaa vain pelkästään heidän ikänsä takia? Muulla ei ole väliä kuten heidän käytöksellään.
En tiedä mikä se ikä on...
Ja sitten on nämä jotka väittää, että muiden käytös on peilattavissa omaan. Mutta vaikka yrittäisit olla kuinka ystävällinen ja ihana toista kohtaan niin joihinkin tapauksiin se vaan ei auta.
Tämähän oli kuin mun suustani.
Mulla se ikäraja meni tossa 45-v hujakoilla kun tajusin, että jopa mun 2kk ja 2-vuotiaat lapsenlapsetkin oli "mustalla listalla". Omat lapseni oli haukuttu jo aiemmin, niinkuin myös veljieni lapset ja vaimot, tietenkin.
Mä tein selväksi, että yksikin negatiivinen sana kenestäkään perheenjäsenestä enää, niin en vastaa puhelimeen KOSKAAN! Enkä tietenkään soita.
Muutama kuukausi siinä oli mykkäkoulua (mikä helpotus), mutta sitten tuli taas soitto ihan ystävälliseen sävyyn, mutta viimeksi piti kysyä että millos "Matista" NIIN hieno on tullut että piti oikein uus keittiönpöytäkin ostaa??
Tästä on nyt melkein vuosi. Ei olla soiteltu paitsi kerran kun hän kysyi olenko menossa lapsenlapseni synttäreille? TOTTA HELVETISSÄ OLIN! Poika oli kutsunut hänetkin ja hyvinhän se meni kun ilmoista pari sanaa vaihdettiin.
Äitienpäivänä kävin pikaisesti, en siis ole riidoissa äidin kanssa, mutta en myöskään kuuntele turhan aikaista v''ttuilua.
Ja nyt on ihme tapahtunut, ei soittoja kolmea kertaa päivässä, äitiepäivän jälkeen ei yhtäkään.
Tämä on meidän kohdalla näköjään se ainoa keino millä pysyä sovussa ja HÄNKIN on sen viimein tajunnut.
Ikävää, mutta sitä saa mitä tilaa.
ei sellasta ikärajaa ole, jos vanhemmat haluaa olla puolueellisia ja tehdä kaiken valmiiksi, niin kyse ei ole ikärajasta vaan taktiikasta.
Tehdään "kotona" puolue ja rakennetaan yhdelle kaikki valmiiksi vaikka velalla ja sitten jätetään yksi ilman kaikesta ja annettaan kaikki kiellot ja ohjeet ja uhkasakot, niin kaikki on koko loppuiäksi pilalla.
Itse olen ratkaissut asian niin, etten enää käy vanhempieni luona. Pakkokos niihin on pitää yhteyttä jos eivät osaa muuta kuin arvostella ja ilkeillä. Vaikka kuinka ovat omia vanhempia, niin minun ei ole pakko "kestää" heitä.
Olen aikuinen ja päätän itse kenen luona käyn.
Jes, näin minäkin tein tai olin henkisesti kypsä 49v.
Alkaa äidillän,70v, olla sellainen tilanne että lavasti isäpuoleni pahoinpitelijäksi.
Siitä sitten kertoi ja valiteli ympäriinsä.
Minun nähdessään kaupungilla vaihtaa äkkiä ostoskassin toiseen kätöseen, voisin vaikka ryöstää vanhan äitini liikennevaloissa.
Auttaa olen luvannut tarpeen vaatiessa kaupassakin voin käydä ja niinpäinpois.
Tässä ehkä alkaa olla kyse jotain sairaudesta, mutta yksin en hänen luokseen mene kuitenkaan.
Varmuuden vuoksi.
Toistan vielä, että haluaisin tietää, missä alkaa se "sallitun ilkeän käytöksen ikähaarukka".
En siis käsitä, miten pitkään jotkut ihmiset puolustavat ikääntyneitä ihmisiä, jotka eivät muuta tee kuin valittavat ja ilkeilevät, vaikka heitä hoidetaan ja palvellaan kaikin tavoin. Mikään ei riitä, eikä mikään ole ikinä oikein hyvin. Lisää pitää saada, ja parempaa.
Siis se ikäraja? Onko häijy käytös OK jopa jo alle 5-kymppisenä, kunhan ilkeilyn kohde on nuorempi?
Huomautan vielä, ettei itselleni ole tullut mieleenkään käyttäytyä ilkeästi ketään kohtaan, eikä siinä asiassa mielestäni myöskään ikä auta sallimaan sellaista. Vaikka olisi satavuotias niin pitää käyttäytyä kauniisti muita ihmisiä kohtaan.
Mutta täällä keskustelupalstoilla siis hyssytellään jatkuvasti siihen tyyliin että älä nyt, äiti on sentään aina äiti jne.
En suoraan sanoen pysty käsittämään tällaista asiaa. Onkohan aivoissani jokin vika?
Sydän minulla on paikallaan, näin olen kuullut muilta.
Tai kun sitä omaa ilkeää käytöstä ei enää huomaa.
Paras ystäväni taisteli oman äitinsä kanssa viimeiseen hengenvetoon saakka.
Nyt hänestä on tullut isoäiti ja aivan äitinsä kopio. Ilkeä ja pistäväkielinen.
Ikää on 53v.
Esimieheni erääsä paikassa alkoi "oireilla" viisiviitosena. Ahaa,siinä vaiheessa ajattelin näinhänse kulkee joillakin,jos vaan on tapumusta niin se muuntautuminen käy jossain viidenkympin toisella puolella.
Jospa siistä tulee hieno tunne,nyt minä annan kaikki vanhat takaisin. Täältä pesee.
Tosin itse en siihen usko.
Elämä vaan alkaa hatuttaa ja hermot menee.Muut siinä saavat osansa.
Onkohan tämä nyt laihasti kerrottu...mielipiteesi.
...että ihminen ei aikuistu oikeasti ennen kuin on siinä 40 korvissa.
Siihen asti vanhempien ihmisten mielipide tuntuu tärkeältä. Hyväksytyksi tuleminen tuntuu tärkeältä. Omista asioista tulee kertoneeksi äidille tai anopille, ja kun saa moitetta, ottaa sen vastaan kuin lapsi ainakin.
Mietit, että olet tehnyt ilmeisesti virheratkaisun. Tai puolustaudut kiivaasti.
Sitten huomaatkin äkkiä, että nämä vanhemmat ihmiset tekevät itse omat päätöksesnsä. Eivät he kysy sinulta menettelytapoja. Ottavat itse selvää ja toimivat sinua kuulematta.
Alat äkkiä ihmetellä, miksi itse sitten aina hyvksytät päätöksiäsi ja keskustelet suunnitelmistasi. Itsehän kuitenkin vastuun kannat ja laskut maksat!
Vähitellen pääset siitä, että soitat usein äidille ja juttelet kaikki asiasi. Eihän ne loppujen lopuksi hänelle kuuluu ollenkaan. Ja ihme! Äitikään ei kysele, joten voidaan olettaa, ettei hän loppujen lopuksikaan ole ollut niin hirveän kiinnostunut aikuisten lastensa asioista.
joka sana minkä sanot. Vaikka kyllä sitä mielessään on aina se pikkutyttö jos sen mutsin kanssa juttelee. Itse pysyn mahd. kaukana ja soittelen harvoin niin ei sitten tule tukalaa ja pahaa oloa kuten joskus nuorempana. Se äiti kun osasi pilata kolme päivääkin putkeen niillä omilla jutuillaan ja piruilullaan. On saanut aina kuulla kuinka huono on lapsena, joten se siellä rekenä perässä kulkee vieläkin ja äiti ei ole muuttunut niistä ajoista yhtään vaikka ikää tullut ja paljon.
Osaat antaa ilkeilevän ihmisen olla oloissaan. Sattuu nyt olemaan sinun äitisi, mutta sinä olet itsenäinen ihminen, etkä ole äidistä riippuvainen.
Kun joku muu käyttäytyy karkeasti ja puhuu ilkeästi, niin et ole hänen kanssaan tekemisissä.
Jostakin kirjoittamattomasta laista johtuu, että jos se ilkeilijä on oma äiti, niin on pakko pitää yhteyttä ja ottaa säännöllisesti vastaan pahat sanat ja ilkeydet. Ja paha mieli päiväkausiksi.
Mikähän syy siinäkin on? Luterilainen "kunnioita isääsi ja äitiäsi"-syndrooma?
Olen kuitenkin sitä mieltä, että kunnioitus tulee olla molemminpuolista.
Mutta kuten sanottu, nämä mietteet tulevat vasta elämän puolivälissä.
Vai olisiko kuitenkin kyseessä ikävä luonteenpiirre, joka vahvistuu moninkertaisesti, kun ikää tulee?
Mutta koska kaikki yli 50 ei ole ilkeitä, niin eikö se kuitenkin täydy olla vähintään piilevä luonteenpiirre jo alusta?
kysymäni kanssa.