tietääkö kukaan hyvää altto-oopperalaulajaa (miel.suomalaista=)joka olisi levyttänyt jotain hyvää musiikkia?(tarkoitan nyt sitten ihan oikeita alttoja esim.kontra-altto,en mitään mezzoja)on todella vaikea löytää mitään muuta kuin sopraanojen levytyksiä, tietääkö kukaan mistä saisi?
altto?
jenni
113119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Katsoin/kuuntelin 1973 Savonlinnan Taikahuilun (W.A.Mozart). Yksi sen "kolmesta naisesta" oli altoksi mainittu Aili Purtonen, jolla oli tuohon aikaan melkoisesti nimeä maailmallakin.
Jos Suomen ulkopuolelle mennään, niin Puolasta löytyy tänäpänä sellainen tykkityttö että vie jalat alta: ääni-ilmiö Ewa Podles!
http://www.culturekiosque.com/opera/intervie/rhepodles.html
Jännä juttu muuten, että kuoroissa on vain sopraanoja ja alttoja, mutta mezzot puuttuvat tykkänään – ja solisteista saa sitten alttoja kaivaa kuin neulaa heinäsuovasta, kaikista käytetään vain mezzon nimikettä.
Entäpäs mieskvartetit ja -kuorot? On ensimmäistä ja toista tenoria sekä ensimmäistä ja toista bassoa. Baritoni on miesten yleisin äänityyppi, mutta eipä vain tuntuisi baritoneille tuon luokittelun perusteella olevan mitään käyttöä kuoroissa ja kvarteteissa! Saa sitä musiikkimaallikko / yhteislaulutason ynisijä ihmetellä.
Google-haun perusteella näyttää siltä, että Aili Purtonen (Purtonen-Junttila) on nykyisin arvostettu musiikkipedagogi. Näytti myös siltä, että hän olisi ollut esiintymässäkin konsertissa vielä viitisen vuotta sitten muutaman muun varttuneeseen ikään ehtineen laulajan kanssa.
Ewa Podlesin kaikenkattavaa diskografiaa en löytänyt. Hän on levyttänyt ainakin neljälle yhtiölle (EMI, ERATO, DECCA, FORLANE). Hakukoneilla noita levyjä löytynee, jos kiinnostaa. On muuten huikean juureva-ääninen ämmä - ja rekisteriä löytyy sitten ylöskin päin vaikka kuinka!
eikös inkalaulaja Yma Sumac ollut ainakin aikoinaan liekö vieläkin ainoa laulaja maailmassa, jolta löytyi 5 oktaavin ääni-ala?
Enkä tällä halua mitenkään halveerata Ewa Podlesia ...
En muista kuulleeni Yma Sumacin äänitteitä koskaan. Sen sijaan olen kuullut tarinan, jonka mukaan hän oli vale-inka: oikea nimi olisi käänteinen Amy Camus ja syntyperä ranskalainen. Mene tiedä.
Ivan (Iwan) Rebroff vaikutti jokunen vuosikymmen sitten Länsi-Berliinissä. Hänen sukujuurensa olivat kai Venäjällä. Miehellä oli muhevanmehevä basso ja hyvin hallussa oleva falsetti, joista kertyi yhteensä kai nelisen oktaavia. Minulla on kotona 70-luvun (vai 60-luvun lopun?) vinyyli "Na Sdarowje", jolla on venäjäksi ja saksaksi laulettuja juomalauluja. Sitä on ihan kiva pyörittää lautasella silloin tällöin.
Laulan itse seurakunnan kamarikuorossa sekä isommassa Sampolan sekakuorossa (plus kaikki mahdolliset kurssit ja Nordklang 2004 in spe). Äänialassa riittää skarppia venymää, jos kroppa on kunnossa, tietysti väri on erilainen jos vaihdellaan pienissä solistiosuuksissa. Pitää vain uskaltaa esim. äänenavauksissa olla vapaa, viimeisiä opettajia sattumalta ovat olleet Kari Turunen, Marjukka Riihimäki, ja omat tietysti! Meillä on otettu käytäntö laulaa 'sikin sokin' kuka kenenkin vieressä joskus. Ja jälkikasvussa on yksi. 4 v, joka laulaa (ja tanssii) kanssani mielin määrin. Mieheni on ykköstenori, itseäni on halustani laulatettu kakkosaltossa, mutta sopraanoäänetkään eivät tuota hämminkiä. Siitä vaan - kuorossa tärkeintä on kuulla kaksin korvin kaikki mitä tapahtuu ja sopeuttaa itsensä siihen - ihanimpia paikkoja ovat risteykset.
oikein käydä tarkistamassa asia: kyllä Yma Sumac on ollut pesunkestävä perulainen intiaani, oikealta nimeltään Emperatriz Chavarri, syntynyt Perussa 1927. Itselläni on yksi hänen levyistään, tiedän, että on, mutten löydä sitä mistään ...
Myös Rebroffin levy minulla on, ihan kiva sitä on kuunnella. Rebroffista oli jossain muutama vuosi sitten artikkeli. Mies eleli (elelee?) Parisissa kapakkalaulajana ja on pesukestävä sakemanni. Hänen venäläisyytensä oli pelkästään nimessä artikkelin mukaan, mikäli oikein muista. Mutta välikö hällä!
Eli sait minutkin usutettua "kuukkelitutkimuksen" pariin. Yksi Yma Sumac -lähde kertoo:
"Born Zoila Emperatriz Chavarri del Castillo sometime between 1921 and 1928, Inchocan, Peru"
eli tuo syntymävuositieto 1927 lienee epävarma.
Ivan Rebroff on todellakin saksalaista syntyperää, nimeltään Hans Rippert ja kotoisin Berliinistä. Hänen äänialakseen mainitaan 4½ oktaavia. Lainaus eräästä tekstistä:
"Ivan Rebroff ist ein kulturelles Phänomen, das ziemlich selten, doch regelmäßig vorkommt. Er ist ein Ausländer in seinem eigenen Land - ein Berliner namens Hans Rippert, der in Hamburg studierte, und wurde dann plötzlich Solist der Donkosaken, sowie der Schwarzmeer- und Uralkosaken.
Siinäpä ne tuli sitten tarkistukset ihan viimosen päälle! - Onkohan muuten Yleisradion musiikki-arkistoon mahdollisuutta päästä Internetin kautta?
Täytyypä katsoa ....
Marilyn Horne ja Nathalie Stutzmann tulevat mieleen. Heidän nimensä tuottavat varmaankin käyttökelpoisia linkkejä Google-haulla.
Jos mennään useampi vuosikymmen ajassa taaksepäin, niin löytyvät mm. englantilainen Clara Butt (1872-1936) ja ranskalais-saksalainen (sinänsä mezzoksi kutsuttu) Sigrid Onégin (1889-1943). Heidän äänestään saa jonkinlaisen käsityksen seuraavista MP3-ääninäytteistä:
Clara Butt: Lucrezia Borgia (Donizetti)
http://www.cantabile-subito.de/Contraltos/ButtLucreziaBorgia.MP3
Sigrid Onégin: Profeetta (Meyerbeer)
http://www.cantabile-subito.de/Mezzo-Sopranos/Onegin__Sigrid/OneginProphete.MP3
Niin, ja tietysti vielä Kathleen Ferrier (1912-1953) http://www.cantabile-subito.de/Contraltos/Ferrier__Kathleen/FerrierBrahms.MP3
Hei! Nykyään saattaa olla hankala löytää alttoja koska mezzona saa enemmän töitä. Suurin osa isoista alttorooleista on barokkioopperoista joita ei paljon (varsinkaan Suomessa) esitetä. Isoja mezzorooleja löytyy "hiteistäkin" kuten Carmen (Carmen), Dalila (Samson & Dalila), Amneris (Aida) ym.. Myös äänialat ovat yleensä samat, altto on vaan jonkun verran tummaäänisempi. Minäkin tituleeraan itseäni usein mezzoksi vaikka barokkimusaa on tultu alttona tehtyä ;) Giulietta Simionaton ja Marian Andersonin levytyksiä kannattaa etsiä, vaikka suomalaista ensisijaisesti kysyitkin.