Miten löytää fiksu mies? Muuan vuosi sitten löysin baarista miehen itselleni. Se oli kipinöintiä heti ensi silmäyksellä. Sitä ihastuttiin, rakastuttiin, oltiin yhdessä, hankittiin lapsia ja sitä rataa. Itsetunnossani ei ollut ennen tätä suhdetta mitään vikaa. Olin puhelias ja menevä nuori nainen. Mitä tapahtui?
Mies alkoi valehtelemaan, pettämään, joi viinaa turhan usein (aina kun oli vapaata), 3 kertaa suhteemme aikana löi ja loppuvaiheessa haukkui ja syytti asioista joita en todellakaanollut tehnyt.
Nyt olen ujo ja hiljainen. Iltaisin itken kun lapset ovat menneet nukkumaan. Erostamme on nyt liki 2 vuotta. Olen huokaissut helpotuksesta, että se on ohi. Mutta hän pitää minua vielä "vallassaan". Haukkuu aina tarvittaessa. Tunnen itseni luuseriksi.
Ongelmani on, että itsetuntoni on laskenut nollaan. en koe itseäni fiksuksi, enkä viehättäväksi. Itseasiassa, nykyään ajattelen, ettei kukaan mies voisi minusta välittää. Silti, kaipaan hellyyttä ja luotettavaa ja vakaata kumppania rinnalleni. Mutta mistä itsetunnon menettänyt nainen voisi alkaa etsimään? Olen yrittänyt jutella miesten kanssa netissä, mutta juttu tyssää aina siihen, että toinen haluaisi nähdä valokuvani.
Ehkä olenkin koko loppuelämäni yksin surkeana. Olen yrittänyt piristää itseäni, mutta ex:ni sai tuhottua itsetuntoni kokonaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
samanlainen ongelma täälläkin.Itse olin ennen itsevarma ja puhelias nuori nainen.Löysin todella ihanan miehen ja rakastuin kovasti.Olimme ydessä noin4 vuotta ja mieheni alkoi valehtelemaan minulle ja loppupeleissä tiedän,että kaikki mitä hänen kanssaan olen kokenut on pelkää valhetta.Lopullisesta erosta on 2,5 vuotta. En pysty luottamaan miehiin.Ja jos tapaan kivan miehen hylkään hänet heti ,koska ajattelen ettei hän voi oikeasti pitää minusta...enkä edes uskalla käydä seurustelemaan kenenkään kanssa...koska pelkään taas tulevani petetyksi.Olen päässyt exästäni eroon niin ettei soitella eikä edes moikata, jos nähdään.Mutta iltaisin olen miettinyt häntä joka ikinen ilta ja sitä mitä hän on minulle tehnyt ja mitä itse tein väärin.Ehkä sekin on väärin jos on miehelle liian kiltti ja tekee ruuan joka päivä nenän eteen.Ja jos tulee petetyksi niin kaikki sanoo että toisessakin on vikaa...mutta kai olen niin itserakas etten edes tajua... =( itsetunto on joka tapauksessa nollassa.
tuohon asiaan on paha lähteä neuvomaan. Toki helppo neuvoa, kun ei joudu itse kokemaan tilannetta.
Yritetään silti :D
Eli ensin sun pitäs kai muuttaa ajattelutapa toisenlaiseksi. Mieti kaikessa rauhassa, mitä menetettävää sinulla on jos vaikka sen kuvan laitatkin? Jos mahdollinen suhde kaatuu siihen, että et uskalla kuvaa lähettää niin silloinhan se kaatuu joka tapauksessa. Laita siis kuva rohkeasti.
Seuraavaksi pieni asenne muutos. Muista yksi asia. Sinä tarvitset/haluat miehen, mutta myös mies tarvitsee/haluaa naisen.
Sinulla ei siis ole mitään menetettävää, joten ei muuta kun itseä niskasta kiinni ja menoksi :)
Olen elämäni aikana käynyt saman läpi kuin sinäkin ja se on todella uskomatonta kuinka toinen ihminen voi niin voimakkaasti alistaa toisen ja viedä itsetunnon niin täydellisesti kuin mitä minultakin vietiin.
Tosiasia on että ennenkuin olet selvittänyt asian itsesi kanssa ja olet taas sinut itsesi kanssa, ei sinun kannata vielä uutta suhdetta ajatella.
Muista syy ei ollut kuitenkaan millään lailla sinun ja sinä olet hieno, älykäs ja fiksu ihminen. Se mies ei ollut arvoisesi ja löydät vielä paremman!