minä en jaksa..

just. samanlaista kuin meillä. reilut kaksi vuotta on nyt oltu on/off. hän lähtee välillä kämpilleen miettimään, on paha olla, huono omatunto kun joku odottaa, mutta helposti on kutsuttavissa takaisin. oltiin välillä jo 4kk erossa, tapailtiin muita, mutta yhteen palattiin. nyt luulin onnistuvan. hän kihlasikin minut vajaan kuukauden uuden yhdessäolon jälkeen. hänellä on selvät burn outin merkit, hän on väsynyt ja masentunut töidensä takia.

hänkin sanoo, ettei halua loukata ja että nämä hänen irtiotot ovat väärin minua kohtaan, koska voisin saada paremmankin. tarkoittaako hän sitä todella vai sanooko vain tavallaan säälien itseään?

minäkin rakastan tätä miestä. paljon. olen huolissani hänen terveydestään, töistään. hän on parasta mitä mulle on tapahtunut 13 avioliittovuoden ja perheväkivallan jälkeen. mutta nyt kaikki läheiseni alkavat olla tätä täynnä. he varoittivat jo keväällä, ettei tämä mies pysty elämään paikallaan. tästä kärsii jo lapsetkin, kun eivät tiedä tuleeko vai ei. ja oikeasti, haluan ko elää lopunelämääni näin, että hän aina parin kuukauden välein lähtee kämpilleen miettimään? joka kerta saa miettiä tuleeko takasin? miksi ei viihdy meidän kanssa? mitä teen väärin? miksi ahistaa?

meillä oli yhteinen harrastuskin, moottoripyöräily. nyt hän ei ota minua enää edes kyytiin, se on vain hänen juttunsa. itse ajan kyllä parhaillaan korttia, mutta mitä merkitystä silläkään enää on?? meni into siihen harrastukseen, seksihalut ja kaikki. taas ollaan lähtökuopissa, keräämässä sydämmen sirpaleita kasaan, sillä jos hän ei nyt muutamassa päivässä muuta mieltään,(mikä on epätodennäköistä, niin vahvasti hän ilmoitti haluavansa erota)tämä oli viimeinen kerta. minun on etsittävä sellainen mies joka pysyy paikallaan, ihan jo lastenkin takia. pitäisikö ottaa mies jota kohtaan ei tunne intohimoa, mutta joka on turvallinen ja pysyvä?

noin.. kirjoitti:

just. samanlaista kuin meillä. reilut kaksi vuotta on nyt oltu on/off. hän lähtee välillä kämpilleen miettimään, on paha olla, huono omatunto kun joku odottaa, mutta helposti on kutsuttavissa takaisin. oltiin välillä jo 4kk erossa, tapailtiin muita, mutta yhteen palattiin. nyt luulin onnistuvan. hän kihlasikin minut vajaan kuukauden uuden yhdessäolon jälkeen. hänellä on selvät burn outin merkit, hän on väsynyt ja masentunut töidensä takia.

hänkin sanoo, ettei halua loukata ja että nämä hänen irtiotot ovat väärin minua kohtaan, koska voisin saada paremmankin. tarkoittaako hän sitä todella vai sanooko vain tavallaan säälien itseään?

minäkin rakastan tätä miestä. paljon. olen huolissani hänen terveydestään, töistään. hän on parasta mitä mulle on tapahtunut 13 avioliittovuoden ja perheväkivallan jälkeen. mutta nyt kaikki läheiseni alkavat olla tätä täynnä. he varoittivat jo keväällä, ettei tämä mies pysty elämään paikallaan. tästä kärsii jo lapsetkin, kun eivät tiedä tuleeko vai ei. ja oikeasti, haluan ko elää lopunelämääni näin, että hän aina parin kuukauden välein lähtee kämpilleen miettimään? joka kerta saa miettiä tuleeko takasin? miksi ei viihdy meidän kanssa? mitä teen väärin? miksi ahistaa?

meillä oli yhteinen harrastuskin, moottoripyöräily. nyt hän ei ota minua enää edes kyytiin, se on vain hänen juttunsa. itse ajan kyllä parhaillaan korttia, mutta mitä merkitystä silläkään enää on?? meni into siihen harrastukseen, seksihalut ja kaikki. taas ollaan lähtökuopissa, keräämässä sydämmen sirpaleita kasaan, sillä jos hän ei nyt muutamassa päivässä muuta mieltään,(mikä on epätodennäköistä, niin vahvasti hän ilmoitti haluavansa erota)tämä oli viimeinen kerta. minun on etsittävä sellainen mies joka pysyy paikallaan, ihan jo lastenkin takia. pitäisikö ottaa mies jota kohtaan ei tunne intohimoa, mutta joka on turvallinen ja pysyvä?

Sellaista miestä jota kohtaanet tunne intohimoa ei kannata ottaa. onhan siitä tietysti hetken lohtu mutta siinä se sitten onkin..

Itse ainakin olen päättänyt antaa miehelleni hetken aikaa miettiä, ja jos yhteen palaamme (tosin mies sanoo ettei me olla erottu ja ollaan edelleen yhdessä)täytyy meidän tehdä kovasti töitä tämän suhteen eteen, olen harkinnut pariterapiaa ja mieheni lähtee mukaan tosin ehkä hieman vastentahtoisesti mutta kuitenkin.

Tuntuu vaan olevan niin että miehiin (ja miksei myös naisiinkin) iskee kesän kynnyksellä jonkin lainen kuume joillain se on se autokuume ja joillain kai se on tätä tälläistä ajdistuneisuutta liekö osittain kevätmasennusta mene ja tiedä..

Koita jaksaa ja ota päivä kerrallaan

niin tuttua kirjoitti:

Sellaista miestä jota kohtaanet tunne intohimoa ei kannata ottaa. onhan siitä tietysti hetken lohtu mutta siinä se sitten onkin..

Itse ainakin olen päättänyt antaa miehelleni hetken aikaa miettiä, ja jos yhteen palaamme (tosin mies sanoo ettei me olla erottu ja ollaan edelleen yhdessä)täytyy meidän tehdä kovasti töitä tämän suhteen eteen, olen harkinnut pariterapiaa ja mieheni lähtee mukaan tosin ehkä hieman vastentahtoisesti mutta kuitenkin.

Tuntuu vaan olevan niin että miehiin (ja miksei myös naisiinkin) iskee kesän kynnyksellä jonkin lainen kuume joillain se on se autokuume ja joillain kai se on tätä tälläistä ajdistuneisuutta liekö osittain kevätmasennusta mene ja tiedä..

Koita jaksaa ja ota päivä kerrallaan

minä jopa jo tänä aamuna ehdotin että jatkettaisiin näin, hän asuisi kämpillään, me lasten kanssa täällä, välimatka on noin 20km. mentäs hissukseen eteenpäin, ymmärrän hänen työpaineet ja erittäin pitkät päivät. mutta jos hän ei oikeasti halua minua/meitä? irtiotto ja hapenpuute vain keino päästä pois. hän ei lähde terapiaan, eikä hae sairaslomaa väsymykseensä. tyypillinen mies... harmi. se on kova paikka kun hän hakee kamat..voi ei! on itketty niin monesti. kerran hän lähti jo salaakin, ollessani matkalla keräsi kamat ja kotiin tullessani löysin tyhjät komerot... silti halusin jatkaa, oltiin erossa 4kk, jonka aikana melkein viikottain oltiin sängyssä, pisin väli oli 5vko, jolloin ei nähty laisinkaan.

kesä tulossa ja kaikkea... ikävä tulee sitä kainaloa, rintakarvojen tuoksua, moottoripyörääkin :0(

niin tuttua kirjoitti:

Sellaista miestä jota kohtaanet tunne intohimoa ei kannata ottaa. onhan siitä tietysti hetken lohtu mutta siinä se sitten onkin..

Itse ainakin olen päättänyt antaa miehelleni hetken aikaa miettiä, ja jos yhteen palaamme (tosin mies sanoo ettei me olla erottu ja ollaan edelleen yhdessä)täytyy meidän tehdä kovasti töitä tämän suhteen eteen, olen harkinnut pariterapiaa ja mieheni lähtee mukaan tosin ehkä hieman vastentahtoisesti mutta kuitenkin.

Tuntuu vaan olevan niin että miehiin (ja miksei myös naisiinkin) iskee kesän kynnyksellä jonkin lainen kuume joillain se on se autokuume ja joillain kai se on tätä tälläistä ajdistuneisuutta liekö osittain kevätmasennusta mene ja tiedä..

Koita jaksaa ja ota päivä kerrallaan

kuinka kauan sinun miehesi on aina ollut poissa? onko hänellä oma asunto? kauanko olette "olleet yhdessä?" minkä ikäinen lapsi sulla on?

minun pojat ovat 10 ja 5v ja tosi kiintyneitä tähän mieheen, he harrastavat yhdessä motocrossia, mies on ostanut molemmille pyörät ja varusteet. siksikään en ymmärrä tätä???

hänellä on paha olla, sen näkee, mutta suurin syy on työ, joka ajaa kaikki työntekijät loppuun. hän tekee noin 15h päiviä,5pvä viikossa muutaman tunnin sunnuntaisin, eli viikonloppukin on tosi lyhyt ja menee yleensä nukkuessa.

olen minä sitäkin miettinyt, että olisiko tässä muutenkaan mitään järkeä? yhteinen aika on aika vähissä ja tarvitseehan ihminen myös omaa aikaa..

mutta kun rakastaa, sattuu. yrittää ja toivoo. tekis mieli viskata kamat ulos ja lähteä vetämään pää täyteen, mutta sitten en kuitenkaan halua. ikävä vain on. tulis takasin. soittais. laittais viestiä.. mulla alkaa lomakin lauantaina.. kauhea kesä tulossa - yksin.

jotain positiivista. ruoka ei maistu, laihtuu.
mutta kuka ottais tuon möykyn pois rinnasta? synkät ajatukset päästä? halaisi, antaisi voimaa, uskoa. pitäis hyvänä, kainalossa.

kauan.. kirjoitti:

kuinka kauan sinun miehesi on aina ollut poissa? onko hänellä oma asunto? kauanko olette "olleet yhdessä?" minkä ikäinen lapsi sulla on?

minun pojat ovat 10 ja 5v ja tosi kiintyneitä tähän mieheen, he harrastavat yhdessä motocrossia, mies on ostanut molemmille pyörät ja varusteet. siksikään en ymmärrä tätä???

hänellä on paha olla, sen näkee, mutta suurin syy on työ, joka ajaa kaikki työntekijät loppuun. hän tekee noin 15h päiviä,5pvä viikossa muutaman tunnin sunnuntaisin, eli viikonloppukin on tosi lyhyt ja menee yleensä nukkuessa.

olen minä sitäkin miettinyt, että olisiko tässä muutenkaan mitään järkeä? yhteinen aika on aika vähissä ja tarvitseehan ihminen myös omaa aikaa..

mutta kun rakastaa, sattuu. yrittää ja toivoo. tekis mieli viskata kamat ulos ja lähteä vetämään pää täyteen, mutta sitten en kuitenkaan halua. ikävä vain on. tulis takasin. soittais. laittais viestiä.. mulla alkaa lomakin lauantaina.. kauhea kesä tulossa - yksin.

jotain positiivista. ruoka ei maistu, laihtuu.
mutta kuka ottais tuon möykyn pois rinnasta? synkät ajatukset päästä? halaisi, antaisi voimaa, uskoa. pitäis hyvänä, kainalossa.

Työ tuntuu olevan kaikkien miedän miestemme ongelma. Silti tuntuu että välitämme todella paljon heistä ja he meistä.

Jos todella on näin että joudumme kesämme viettämään yksin ilman miehiämme vain lapset vierellämme, on se vaan pakko hyväksyä. Itse en haluaisi muuttaa kesäksi tekemiämme suunnitelmia, mutta jos nyt käy niin ettei tämä suhde jatku niin on pakko alkaa suunnittelemaan uuden laista kesää.

Minunkin tyttäreni on kiintynyt mieheeni todella paljon ja itkee iltaisin kun kokee tulleensa hylätyksi.

Toivotaan että tilanteemme selviää ja kaikki kääntyy parhain päin..

Voimia teille molemmille!