mummo vie lapset

kun tahtoo

Mitäpä tuumitte tästä. Meillä on kolme lasta ja mummo on heille kovin rakas. Kun mummo käy kylässä, lapset alkavat kinuta mummon luokse, niinpä mummo sanoo että tulkaa vaan, käyhän ne isi tai äiti teidät sitten hakemassa, eikä mummo kysy minulta että saako lapset lähteä.

Toinen tilanne kun mennään mummolaan ja tulee kotiin lähdön aika, lapset alkavat huutaa ja itkeä etteivät tahdo lähteä. Mummo roikkuu kaksivuotiaassa ja halaa häntä tiukasti ja kun yritän ottaa lapsen pukeakseni hänet, lapsi tarrautuu tiukasti mummoon ja mummo häneen eikä mummo tee eroamista yhtään helpommaksi. Monesti lapsi sitten jää mummolle, kun mummo sanoo tuovansa kohta perässä. Mielestäni lapsen asia ei ole päättää jääkö hän vielä mummolaan kylään vai ei ja lapsi pitäisi vaikka huutavana ottaa ja pukea ja viedä kotiin.

Olen aika hienovarainen enkä oikein ole anopilleni ilennyt mitään tästä sanoa, mutta sisimmässäni kiehuu ja kunnolla.

Mummo oikeen ruokkii sitä kun lapset haluaa hänen luokseen eikä kotiin..

44

8434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kk63

      Olisit onnellinen! Meillä ei ole kuin yksi mummo, jolla syöpä, joka remissiossa. Se on tietenkin tällä hetkellä syy miksi poikamme ei koskaan ole hänen luonaan yötä. Mutta kun ei ollut aiemminkaan kuin pari kertaa! Olemme mieheni kanssa olleet kahdestaan "ulkona" vuonna 2002 tammikuussa.... Nyt täytyy vain odottaa että poika on niin iso että pystyy olemaan yksinään kotona että pääsemme joskus jonnekin, kun ei ole ketään, enkä halua maksaa MLL:lle siitä että pääsisimmme baarin tai lyhyelle matkalle.

      • Ria

        Ei ole teilläkään helppoa ja pahoittelut siitä. Mutta en sanoisi vain noin, että "olisit onnellinen!". Aina löytyy joku jolla on asiat huonommin (voisin kertoa omankin surullsien tarinani), mutta ei silti tarvitse vähätellä toisten ongelmia.

        On hienoa, että lapset pitävät mummusta ja mummu heistä ja lapset saavat kyläillä hänen luonaan, mutta kyllä mun mielestä mummun pitäisi yrittää sanoa lapsille, että no niin kyllä nyt on kotiin lähdön aika ja totelkaas nyt äitiänne ja tuutte sitten uudestaan kylään joskus toiste. Hän ei helpota tilannetta yhtään tuolla tavalla. Hän on sentään aikuinen. Mummu selvästi saa mielihyvää siitä, kun lapset pitää hänestä niin paljon ja eikä haluaisi lähteä. Mutta tuo menee jo liian pitkälle. Ja kyllä aikuiset ja omat vanhemmat päättävät kotiinlähdöstä eikä lapset. Tai mummu.

        Kuinka usein lapset ovat mummun luona? Tämä kai riippuu siitäkin.

    • jup

      Ei voi muuta sanoa kun jo on ihana mummu anna lasten olla mummolla. Saattehan viettää ukon kanssa laatuaikaa. kyllä se mumma ne mukulat teille törkkää kun ei jaksa katsoa, usko mua.

      • Sinne vaan!

        Kyllä on kohta toinen ääni kellossa! ;)

      • Äiti ja isä auktoriteetteja

        "Ihana mummu anna lasten olla mummolla"
        ???

        Mummot ei kuules päätä sitä, koska lapset käyvät kylässä mummolassa. Eivätkä mummot päätä sitäkään, koska lapset lähtevät mummolasta kotiin.

        Isot ongelmat mummon kanssa ovat vasta tulossa. Kun lapset kasvavat, he mankuvat mummolta lisää oikeuksia. Kun äiti ja isä kieltävät, mummolta ja vaarilta voi vaatia ekstraa. Murrosikäiset painuvat ovet paukkuen kylään kaikensallivaan mummolaan, jos kotona on selvät säännöt ja rajat.

        "Saatte viettää laatuaikaa"
        ???
        Minä en antaisi lapsiani hoitoon tuollaiselle isovanhemmalle, joka määrää ja jyrää lapsen äitiä ja isää ja toimii lapsen kanssa kyseenalaisin keinoin. Parisuhteellekaan ei ole hyväksi, jos toisen vanhemmat sekaantuvat perheen asioihin.

        Tämän mummon kanssa on luvassa hankaluuksia jatkossakin. Mummo ei ymmärrä omaa paikkaansa ja rooliansa isoäitinä. Mummon kasvatustyö on tehty. Äiti ja isä huolehtivat lapsen arjesta. Mummo ei päätä mistään.

    • voi olla

      jollakulla. Yleensä se on niin, että mummat ovat ylirasittuneita kun aina pitäisi olla lapsenhoitajana.
      Ole onnellinen, että mumma jaksaa. On sellaisiakin jotka eivät hoida ikinä.

      • häh?

        Että pitäisi mummon harjoittaman "lasten omiminen" ottaa onnena ja siunauksena, koska jossain jollain voi olla vielä huonommin, tai päinvastainen ongelma? Ei pysty käsittään...

        Alkuperäiselle: koita puhua mummolle kohteliaasti siitä, miten teidän tulisi yhdessä tehdä lähtötilanteet helpommiksi lapsille ja hänen olla sinun tukenasi asiassa. Korosta, että on hienoa, että heillä on niin hyvät välit, mutta että sinä olet lasten äiti ja pääasiallinen kasavttaja - eikä mummo voi toimia sinua vastaan lasten asioissa.

        Jos mummo ei tätä kykene sulattamaan, on varmaan syytä pitää hajurakoa ja miettimistaukoa, jotta asia saadaan selvitettyä.

    • Äiti ja isä auktoriteetteja

      Äiti ja isä päättävät, koska lapset kyläilevät mummolassa. Teillä taitaa olla nämä sukupolvien rajat pahasti sekaisin. Mummo ei suinkaan määrää, koska lapset menevät mummolle kylään.

      Seuraavalla kerralla, kun mummo tulee Teille kylään: Sanotte mummolle heti kättelyssä, että hän ei sitten houkutteke lapsia mukaansa. Jos lapsenne alkavat mankua mummon luo, sanotte vain ystävällisesti mutta päättäväisesti, että nyt ei mennä. Lapset voivat kokeilla mummon mukaan pääsyä muutaman kerran, mutta uskovat pian, että äiti ja isä päättävät.

      Kun menette mummolaan, niin sanotte mummolle: Kun Teidän perhe lähtee kotiin, mummo ei marise lapsia jäämään luokseen. Jos lapset alkavat kiukutella kotiinlähtiessä, puette lapset, otatte syliin ja kannatte autoon. Muutaman kerran kokeiltuaan lapset huomaavat, kuka päättää.

      Jos lapsenne ovat saaneet tahtonsa aina periksi, he eivät kunnioita äidin ja isän auktoriteettia lainkaan. Hienovaraisuus anopin suhteen ei auta tilannetta. Päinvastoin. Lasten kasvaessa taisteluista tulee entistäkin voimakkaampia.

    • Tee siitä äkkiä loppu........

      ennenkuin on liian myöhäistä. Mulla on tollaisesta käytöksestä omakohtaista kokemusta. Se ei tule kuin pahenemaan jollet tee jotain. Mun kohdalla kävi näin. Tultiin jotenkin toimeen mummin kanssa joka toimi kuvaamallasi tavalla siihen asti, kunnes lapsi tuli murrosikään. Sen jälkeen oli helvetti valloillaan. Arvaa alkoiko rumba kodin ja mummilan välillä kiivaana. Silloinhan vahempia tyhmempiä ei ole olemassakaan. Murkku juoksi heti, kun ei saanut multa johonkin päähän pistoon lupaa mummilaan ja mummi haukkui minut pata luhaksi, kun ei anna kulta mussukalle haluaamaansa. Ja niinpä mummi antoi haluaman. Milloin rahaa, milloin tavaraa.
      "Tarinalla" on surkea loppu, jääköön se kertomatta näin julkisesti.
      Sinuna omien lapsiesi parhaaksi. Laita lasten mummo äkkiä hänelle kuuluvalle paikalleen.
      Lapset tekevät just eikä melkein niin kuin sinä ja heidän isä sanovat.
      Ihan hirvittää, kun tilanne on niin samanlainen kuin meillä oli. Melkein tekisi mieli rukoilla sinulle vahvuutta ja viisautta tehdä oikea ratkaisu ettei teille käy samoin kuin meille.

      • Äiti ja isä auktoriteetteja

        Hyvä kirjoitus!
        Olen täsmälleen samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Jos "mummi" saa puuhastella vapaasti, pahat ongelmat ovat vasta edessä. Leikki-ikäisten kanssa pärjää vielä pelkällä oveluudella. Kun lapsi kasvaa, kasvaa myös vaatimustaso ja aikuisten kokeilu.

        Murrosikäinen osaa käyttää hyväksi aikuisia. Valehteluakin käytetään apuna tarvittessa. Isovanhemmille voi valehdella helposti ja puhua puuta heinää, täydestä menee kaikki. Mummolassa voi kirkkain silmin arvostella äidin ja isän kasvatusperiaatteita ja oman kodin rajoituksia. Jos isovanhempi alentuu murroikäisen tasolle, syyttelemään äitiä ja isää, on helvetti tosiaan valloillaan.

        Murrosikäiset osaavat pompottaa isovanhempiaan ja ostattaa näillä kaikenlaista turhuuttta. Mummon ja vaarin kukkaronnyörit heltiävät paljon helpommin kuin äidin ja isän. Jos äiti ja isä kieltäytyvät ostamasta jotakin, isovanhemmat hankkivat em. tavaran nuorelle. Kumpikohan on silloin nuoren mielestä tyhmä? Äiti ja isä.

        Me asumme onneksi niin kaukana isovanhemmista, että kodin ja mummolan välillä ei juosta mankumassa vapauksia. En osaa kuvitellakaan, millainen tilanne olisi, jos isovanhemmat asuisisivat samalla paikkakunnalla. Isovanhemmat haluaisivat toteuttaa myös mainitsemaasi "Eikö äitisi ja isäsi anna, kyllä mummolassa saa"-menetelmää. Onneksi ei tarvitse olla tekemisissä isovanhempien kanssa kuin pakosta.

      • kun tahtoo
        Äiti ja isä auktoriteetteja kirjoitti:

        Tilanteen tekee minulle erittäin vaikeaksi se, että mummo on oikein yliystävällinen ja joskus jopa lipevä, hän suuttuu helposti ja tuntuu todella vaikealta sanoa hänelle mitä asiasta ajattelen...

        Itse tiedän mummon tekevän väärin. TOki on minustakin ihanaa jos lapset ovat joskus mummolla mutta mielestäni se että jos mennään tarkoituksella vain käymään kesken työviikon kahvilla ja lapset alkaa kinuta sinne, ei ole mitään järkeä!!!!!!!!!

        Toivon että tilanne ratkeaa joskus ja uskallan sanoa mielipiteeni.

        On totta että kun lapset kasvavat mummo varmasti antaa kaiken. Minä äiti olen se kauhea paska kun en anna joka asiassa periksi. Mummolassa lapsi saa istua tietokoneella koko päivän vaikka ei ole pelipäivä, lisäksi herkutellaan koko ajan..

      • vähän sama tilanne
        kun tahtoo kirjoitti:

        hei, ajattelin että minulla on ollut vähän sama tilanne vaikka kysymys ei mummosta olekaan, vaan mieheni lapsista. Kun he tulevat käymään, saavat he tehdä mitä haluavat. Ja he tulevat milloin haluavat ( aikuisia...!) ja me muutamme sovittuja menojamme heidän aikataulunsa mukaan.

        Eräänä päivänä päässäni napsahti, tämä on Minun kotini ( tietysti myös mieheni koti ) , jos eivät osaa kunnioittaa kotiamme, pysykööt poissa. Ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen uskalsin sanoa sen ääneen sekä miehelleni että niille nuorille aikuisille!
        Ensimmäinen reaktio nuorilta oli, että he pysyvät poissa. Mieheni oli itseasiassa hämmästynyt ja totesi vain, että mikset ole aikaisemmin sanonut että asia vaivaa sinua noin paljon.
        Tarinan opetus, kannattaa aina olla rehellinen, ensisijaisesti itselleen ja sen myötä muille perheenjäsenille. Tilanne on perheessä rauhoittunut ja itseasiassa ne nuoretkin alkaneet katsella minua toisin silmin. Kaikki nämä vuodet kärsin vain sen takia etten uskaltanut avata suutani!

      • Ei kannata
        kun tahtoo kirjoitti:

        Tilanteen tekee minulle erittäin vaikeaksi se, että mummo on oikein yliystävällinen ja joskus jopa lipevä, hän suuttuu helposti ja tuntuu todella vaikealta sanoa hänelle mitä asiasta ajattelen...

        Itse tiedän mummon tekevän väärin. TOki on minustakin ihanaa jos lapset ovat joskus mummolla mutta mielestäni se että jos mennään tarkoituksella vain käymään kesken työviikon kahvilla ja lapset alkaa kinuta sinne, ei ole mitään järkeä!!!!!!!!!

        Toivon että tilanne ratkeaa joskus ja uskallan sanoa mielipiteeni.

        On totta että kun lapset kasvavat mummo varmasti antaa kaiken. Minä äiti olen se kauhea paska kun en anna joka asiassa periksi. Mummolassa lapsi saa istua tietokoneella koko päivän vaikka ei ole pelipäivä, lisäksi herkutellaan koko ajan..

        Ei kannata jättää asiaa johonkin tulevaisuuteen. Mitäs sitten teette, kun mummo vanhenee ja ihmisten hyvät ja huonot puolet korostuvat vanhetessa. Ikävä homma lasten kannalta. Mummo höpertyy ja alkaa päästää entistä enemmän sammakoita suustaan??
        Nyt on helpompi toimia kuin odottaa 10 vuotta. Voihan olla, että mummo on huulet tötteröllä, mutta silloin voit lohduttaa itseäsi, että teet kaiken lasten edun vuoksi.
        Onhan siinä nyt kaksi puolta. Pääset vähän vähemmällä, kun mummo ottaa lapsia, mutta voin sanoa, että tulee aika, että ei pelkkä sinun hampaiden kiristely auta. Ajattelet, että olisit päässyt helpommalla, kun olisit ehkä kestänyt lapsia omissa helmoissasi kuin, että mummo on paapotunut pennut pilalle.
        Nyt, kun et uskalla sanoa pahasti mummolle tulee mummo sanomaan sinulle myöhemmin sellaisia asioita, että taatusti hiuksesi nousee pystyyn.
        Ja myöhemmin joudut sanomaan mummolle asioita joita nyt et uskalla sanoa, koska pelkäät menettäväsi lastenhoitajan. Tässä vaiheessa niin ei varmaankaan käy, mutta myöhemmin...

      • hyvä tosi sanonta
        Ei kannata kirjoitti:

        Ei auta kuin ottaa härkää sarvista ja hoitaa asia kuntoon - ajoissa. Pitkistynyt juttu usein vielä mutkistuu vanhetessaan.

      • mummon

        ????

      • Mummi minäkin
        kun tahtoo kirjoitti:

        Tilanteen tekee minulle erittäin vaikeaksi se, että mummo on oikein yliystävällinen ja joskus jopa lipevä, hän suuttuu helposti ja tuntuu todella vaikealta sanoa hänelle mitä asiasta ajattelen...

        Itse tiedän mummon tekevän väärin. TOki on minustakin ihanaa jos lapset ovat joskus mummolla mutta mielestäni se että jos mennään tarkoituksella vain käymään kesken työviikon kahvilla ja lapset alkaa kinuta sinne, ei ole mitään järkeä!!!!!!!!!

        Toivon että tilanne ratkeaa joskus ja uskallan sanoa mielipiteeni.

        On totta että kun lapset kasvavat mummo varmasti antaa kaiken. Minä äiti olen se kauhea paska kun en anna joka asiassa periksi. Mummolassa lapsi saa istua tietokoneella koko päivän vaikka ei ole pelipäivä, lisäksi herkutellaan koko ajan..

        Olet oikealla asialla tosiaankin! On tärkeää, että näistä jutuista puhutaan avoimesti ja suoraan. Jos on jotain ongelmaa isovanhempien kanssa niin olen sitä mieltä, että ota vaan rohkeasti heti asia pöydälle ja selvitä kantasi, sillä sinä ja miehesi olette päävastuussa lapsistanne. Olen itse pyrkinyt olemaan jonkinlainen henkinen turva lapsenlapsille ja yrittänyt oppia niistä tilanteista, joissa huomaan yhtäläisyyttä kokemuksiin oman lapsen kanssa aikoinaan. Itseasiassa huomaan, että vasta lapsenlapset ovat minusta tehneet äidin oikeasti, henkisesti. Isovanhemmuus on matka niin kuin vanhemmuuskin, ei koskaan olla perillä, vaan hetkestä toiseen tilanne muuttuu ja pitää olla juuri siinä hetkessä läsnä. Sallikaamme epätäydellisyyttä toisillemme. Tiedän mistä puhun, sillä oma anoppini aikoinaan oli paras opettajani siinä mielessä, että hän ei sietänyt ketään naista poikansa lähellä.

      • kokemusta on
        Äiti ja isä auktoriteetteja kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus!
        Olen täsmälleen samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Jos "mummi" saa puuhastella vapaasti, pahat ongelmat ovat vasta edessä. Leikki-ikäisten kanssa pärjää vielä pelkällä oveluudella. Kun lapsi kasvaa, kasvaa myös vaatimustaso ja aikuisten kokeilu.

        Murrosikäinen osaa käyttää hyväksi aikuisia. Valehteluakin käytetään apuna tarvittessa. Isovanhemmille voi valehdella helposti ja puhua puuta heinää, täydestä menee kaikki. Mummolassa voi kirkkain silmin arvostella äidin ja isän kasvatusperiaatteita ja oman kodin rajoituksia. Jos isovanhempi alentuu murroikäisen tasolle, syyttelemään äitiä ja isää, on helvetti tosiaan valloillaan.

        Murrosikäiset osaavat pompottaa isovanhempiaan ja ostattaa näillä kaikenlaista turhuuttta. Mummon ja vaarin kukkaronnyörit heltiävät paljon helpommin kuin äidin ja isän. Jos äiti ja isä kieltäytyvät ostamasta jotakin, isovanhemmat hankkivat em. tavaran nuorelle. Kumpikohan on silloin nuoren mielestä tyhmä? Äiti ja isä.

        Me asumme onneksi niin kaukana isovanhemmista, että kodin ja mummolan välillä ei juosta mankumassa vapauksia. En osaa kuvitellakaan, millainen tilanne olisi, jos isovanhemmat asuisisivat samalla paikkakunnalla. Isovanhemmat haluaisivat toteuttaa myös mainitsemaasi "Eikö äitisi ja isäsi anna, kyllä mummolassa saa"-menetelmää. Onneksi ei tarvitse olla tekemisissä isovanhempien kanssa kuin pakosta.

        Mummot pysyköön lestissään kun on murkkuikäisen kasvatuksesta kyse. Meillä on kokemusta siitä kun mummo puuttuu murkkuikäisen kasvatukseen arvostelemalla vanhempien käskevää äänensävyä tai sitä että lasta komennetaan. Mummo utelee lapselta kaikenlaista kasvatukseen liittyvää ja tekee omia päätelmiä vanhempien käyttäytymisestä. On siinä uskossa että lastamme ei rakasteta ollenkaan ja saarnaa siitä kuinka lapsi voi katkeroitua vanhemmilleen kun on riitaa kotona lapsen ja vanhemman välillä. Sama peli on jatkunut koko ajan ihan siitä lähtien kun lapsemme on ollut pieni. Sillä ei sitten olekkaan mitään väliä mitä murkkuikäinen on tehnyt tai sanonut kaikki paha on meissä vanhemmissa. Lapset ovat taitavia käsittelemään mummuja ja vaareja, miksipä sitä lypsävää lehmää satuttaisi. Vanhemmat ne niitä mulkeroita on sääntöinensä.

    • siinä

      olla vamhemmillakin osuutta asiaa..
      nimittäin jos lapset ei kerta halua kotiin..

      • joopa joo

        Kukapa lapsi haluais kotiin paikasta jossa saa tehdä mitä lystää, syödä karkkia ja jäätelöä, pelata päivät pitkät ja muutenkin olla hemmoteltu. En itsekkään pienenä tahtonut lähteä kaverien luota kylästä, en tivolista enkä mummilasta, se ei tarkoita että että kotona olisi jotain vikaa

      • jos lapset ei halua..

        Entäs näin päin, kun meillä lapset on aika haluttomia lähtemään mummolaan ollenkaan ja yhden yön jälkeen haluavat yleensä pois, harmittaa ihan. Siitä huolimatta, että mummolassa on karkkeja ja keksejä tarjolla minun makuuni liikaa. Onko mummossa jotain vikaa? Eikä meillä pelatakaan rajattomasti eikä meidän lapset ole erityisemmin koskaan olleet lastenohjelmienkan perään, tykkäävät kirjoista enemmän, joten tätäkään ei tarvitse tarjota syyksi.

        Lähdetkö muuten itse aina mukavasta paikasta ilomielin kotiin? Mietipä sitä.

      • teennäisestä
        jos lapset ei halua.. kirjoitti:

        lirkuttelusta ja lepertelystä. Vaikka ohessa saisi kuun taivaalta niin se liiallinen ohjailu ja lahjominen ei kaikkia lapsia lämmitä, päinvastoin.

      • Äiti ja isä auktoriteetteja

        On isovanhempien vika, jos lapsi ei suostu lähtemään kotiinsa mummolasta. Poikkeuksena ovat nämä alkoholisti-, mielenterveysongelma- ja väkivaltaperheiden lapset, joissa lapset pelkäävät äitiänsä ja/tai isäänsä. Jos kotona on järkevät säännöt lapsille ja isovanhemmat ovat samoilla linjoilla äidin ja isän kanssa, em. valtataisteluita ei tule. Vanhemmat päättävät, koska lapset kyläilevät mummolassa. Isovanhemmat eivät kyläilyistä päätä.

        Jos isovanhemmat muuttavat lapsen päivärytmin mummolassa päälaelleen, he tekevät lapselle karhunpalveluksen. Lapsi kokee oman kodin säännöt epäoikeudenmukaisena rajattoman mummolahössötyksen jälkeen. Jos mummolassa saa syödä jatkuvasti herkkuja, mankua kaupoista leluja ja karkkia, mennä nukkumaan koska huvittaa, nukkua puoleenpäivään, katsoa TV:tä ja pelata tietokoneella aamusta iltaan, oman kodin säännöt tuntuvat lapsesta epäoikeudenmukaisilta.

        Nämä lapsenlapsiaan omivat isovanhemmat, jotka muuttavat lasten päivärytmin haluamakseen, toimivat todella itsekkäästi. Omapäisesti toimivat mummot ja vaarit saisivat asettua äidin ja isän asemaan. Ei ole mukavaa korjata viikkoa lapsen päivärytmiä, 1-2 päivän mummolavierailun jälkeen. Kannattaisikin miettiä, näkisikö lapsenlapsiaan useammin, jos sopisi kyläilyjen säännöistä äidin ja isän kanssa.

      • 1111111

        Luin jotain aikakauslehteä jossain odotellessani ja siinä haastateltiin Jaakko Kolmosen poikaa Petriä. Hän kertoi hauskasti:"Kun lapset ovat mummulassa ja haemme heidät esim. viikon loman jälkeen lapset eivät haluaisi lähteä kotiin. Tytär oli kommentoinut, että mummulassa olo on kuin lentäisi bisnes- luokassa". Minusta se kertoo aikasen paljon :)

    • Eila

      ...tuttujen tilannetta, jossa tyttö osasi kiertää äitinsä ja mummonsa kiellot. Hän meni ukkinsa luo ja pyöritteli tämän pikkusormensa ympäri.

      Nyt tilanne on se, että yli kaksikymppisen tytön on vaikea ymmärtää rajojaan, kun on aina tottunut saamaan kaiken haluamansa, kunhan tarpeeksi ruikuttaa.

      Siis minäkin olen sitä mieltä, että mummo on tosiaan pistettävä aisoihin ajoissa ja näytettävä lapsille, mistä se kana oikein pissii.

      Valitettavasti me vanhemmat olemme niitä, joiden velvollisuus on olla ne inhottavat tyypit, mutta se maksaa aikanaan itsensä takaisin.

      P.S. Omat vanhempamme ovat asuneet sen verran kaukana, että he eivät ole päässeet sekoittamaan meidän kasvatustamme. Toisaalta iäkkäät isovanhemmat eivät olisi jaksaneetkaan pitää lapsia luonaan, mutta jo alun perin läksimme siitä, että lapset ovat meidän eivätkä isovanhempien vastuulla.

      • Äiti ja isä auktoriteetteja

        Hyvä! Toivottavasti tämän palstan vanhemmat ja isovanhemmat lukevat kirjoituksesi. Lapselle ei ole hyväksi aikuisten pompottaminen ja kieltojen periksisaaminen mankumalla ja ruikuttamalla.

        Minusta mummo tai vaari eivät saa missään tilanteesssa "hakea" lasta kylään ominpäin, jos tästä ei ole ennalta sovittu äidin ja isän kanssa. Ei ole ihme, että lapset kiukuttelevat vastaan kotona, jos mummolassa touhu on täysin rajatonta.

    • Charles

      Lapsen kasvatuksesta päättävät lapsen vanhemmat, eivät muut. Sukulaisten ja tuttavien on noudatettava vanhempien toiveita. Tämä koskee myös mummoa. Jos näyttää siltä, että mummo vesittää teidän kasvatustanne, mummo on pistettävä jäähylle. Ette siis mene mummolaan, jos mummo käyttäytyy sopimattomasti.

      Rajat on helppo asettaa, kun lapset ovat pieniä. Kannattaa siis toimia heti eikä sitten, kun on liian myöhäistä. Asian voi selittää mummolle asiallisesti mutta jämäkästi. Jos mummo ei sitä ymmärrä, ei voi mitään. Silloin lapset eivät kuitenkaan mummolaan mene.

    • sasu

      vähän sama ongelma.mun lapsen isä kuoli hiukan ennen kuin lapsi syntyi ja nyt musta tuntuu että isovanhemmat yrittävät omia lapsen kokonaan.lapsi on kaksivuotias.sama juttu kun sulla, mummu päättää että nyt tullaan mummulaan ja sanoi jopa minulle kerran että lapsi on minulla enemmän kuin heillä,sanoin siihen, että tietysti kun on mun lapsi.heille ei mene perille että lapsella on koti.mummu vielä usein sanoo, kun tuo, että lapsi itki kun lähdettiin kotiin ja oli viel ylpee mikä tuntu tosi pahalta.en tiedä johtuuko tämä heidän lapsensa kuolemasa vai mistä enkä tiedä miten voisin asiasta sanoa järjestämättä isoa riitaa.

    • täysi luuseri

      Itselläni ei ole mummoa tai ukkia. Tai olisi ollut, mutta heitä ei kiinnostanut pätkän vertaa lapsenlapset. Muistan, miten kammottavaa oli käydä äitienpäivänä viemässä kukkia mummolle. Mummo ei yhdelläkään sanalla sanonut mitään ystävällistä tai positiivista - itseasiassa hän ei edes noteerannut mitenkään.

      Vihaan mummoani. Tuota kärttyisää vanhaa akkaa, joka oli ihmisten vihaaja. Väitti vielä, miten paljon hän lapsista pitää. Niin varmaan joo. En muista, että kertaakaan olisin sylissä istunut tai edes juuri mitään jutellut koko hyypiön kanssa.

      Että parempiko olisi, jos teidänkin mummo olisi samanlainen p'ska kuin minun? Että lapset eivät suurin surminkaan haluaisi koko akkaa ikinä edes nähdä?

    • Jaaha...vai niin

      Mummot on tärkeitä pienille lapsille ja mummu saattaa potea yksinäisyyttä.
      Istukaa pöydän ääreen ja yhdessä mietitte pelisäännöt.Ei kannata riidalla sotkea mummin ja lasten tapaamisia. Saat omaa aikaa. Ryhdistäydy ja ole päättävä, mutta älä ainakaan rähise. Hauskoja mummolareissuja. Lapset ovat niitä mummin muruja aina silloin tällöin, mutta ei jatkuvasti. Kerro lapsille hienovaraisesti asiasta. Aurinkoista mieltä.

      • Jaaha...vai niin...lisäys

        Lisäys vielä...tuli luettua kommentteja. Minun ja ex mieheni isovanhemmat ovat ihan tavallisia.
        Molemmissa heillä on rajat ja säännöt. Ovat vanhankansan ihmisiä, ja kertoilevat opettavaisia tarinoita esim pojalleni 11v. Muistamisia syntymäpäivänä ja jouluna. Normaalia toimintaa. Ihmetyttää nuo jutut mummoista!!! Mumminisaanut 8 lastenlasta, ja hoivannut heitä rakkaudella. Ei lapset eri ikäkausinaan ole ruikuttaneet tai muuta vastaavaa. Molemat isovanhemmat ovat edelleen rakkaita koko perheyhteisölle. Eihän noiden kanssa ole vielä tarvinnut nahista mistään.En mistään mummolareissusta löydä mitään kielteistä omalla kohdallani. Rakkaita edelleen.

    • selkärankaa...

      "Monesti lapsi sitten jää mummolle, kun mummo sanoo tuovansa kohta perässä. Mielestäni lapsen asia ei ole päättää jääkö hän vielä mummolaan kylään vai ei ja lapsi pitäisi vaikka huutavana ottaa ja pukea ja viedä kotiin."

      Niin, tiedät että miten PITÄISI toimia, joten kannattaisiko alkaa toimia sen mukaan? Tuosta saa vähän sen kuvan, että te kaikki "lapset" teette kuten mummo sanoo... Ei lapset koskaan opi, jos ei opeta. Eikä mummokaan.

      Yllättäkää mummo ensi kerralla: kun hän tarrautuu lapseen, niin sanokaa että panepas mummo vaatetta päälle ja lähde meille yöksi. ;)

      • tollasta

        mummoa yökylään haluaisi!

    • hiccup

      Tätäkin ketjua lukiessa, tuli mieleen kysymys,että mikähän siinä on, kun kaikki ne palstat, joissa kirjoittelee enimmäkseen naiset, suorastaan tulvivat ilkeyttä, katkeruutta ja riidanhalua? Anopit ja apet, kasvatus, imetys, isovanhemmat, biovanhemmat ja sijaisvanhemmat ja uusperheet ovat ne palstat, joissa ylivoimaisesti eniten riidellään, solvataan ja nimitellään, aivankuin naiset ja äidit kirjoittelisivat sokean raivon vallassa.

      Olisiko syy siinä, että niin monet naiset ovat varustettuja olemattoman heikolla itsetunnolla, etteivät kestä yhtäkään tilannetta muiden naisten kanssa ja kokevat kanssakäymisen ikäänkuin "Kuka on paras" -kilpailuna. Olipa "kilpailija" sitten anoppi, mummu tai entinen/nykyinen vaimo tms., niin solvaukset lentävät ja omaa täydellisyyttä ja paremmuutta alleviivataan ja omista poikkeavat mielipiteet haukutaan lyttyyn

      Vai valikoituuko tänne kirjoittamaan ainoastaan luomakunnan ilkeimmät akat?

      Vai kaikki epävarmat?

      • menee

        katsos kun ne naiset osaa kirjoittaa asioistaan.

        Mutta mitä ne miehet tekee, ne menee kaljalle ja märisee kavereilleen siitä miten kamalia kaikki naiset ovat.
        Naiset sanovat sen asian miehelleen suoraan, mutta mies, reppana ei uskalla. Kas kun hän pelkää että se nainen heittää hänet viimeistään siinä vaiheessa ulos.

    • mummeli

      Mielestäni mummo toimii tuossa väärin. Kyllä itse mummona tuossa tilanteessa asettuitin vanhemoien kannalle ja helpottaisin kotiinlähtöä vaikka sanomalla lapsille, että nyt kun lähdette isän ja äidin kanssa kotiin niin voitte taas tulla uudelleen mummolaan sitten myöhemmin.
      Tekisin lähdöstä iloisen asian niinkuin lasten tulostakin.
      Pukisin lapsia äidin apuna jasamalla voisimme iloisesti suunnitella mitä mukavaa taas teemme kun tulette uudelleen ja mitä kaikkea mukavaa siellä kotona on.
      Ei pitäisi alkaa kilpaan lasten suosiosta vanhempien ja isovanhempien välillä, se ei tee hyvää lapsille.
      Rakastaa pitää ja saa mutta ei omistaa.

    • Sirulii

      Minun poikani on jo kymmenen, mutta ehkä kaksi kertaa on hänen oma mummi hoitoon ottanut.
      Välimatkaa meillä on noin 80km ja käymme mummilassa kyläilemässä melkein joka toinen viikonloppu - Isovanhemmat ovat käyneet taas vastavierailulla, vain silloin, kun pojalla on ollut syntymäpäivä! Oma suhde vanhempiini on ihan hyvä, eli se ei ainakaan ole syynä tähän.

      Kyllä kovasti mummi puhelee, että kun kesäloma alkaa niin poika voisi tulla hänen luokseen muutamaksi päiväksi, jut joo..
      Monet lomat on pidetty, eikä mitään ole tapahtunut...
      Ei muuten se minua niin ketutakkaan, mutta minulla on sisko ja veli, joilla kummallakin on lapsia ja he kyllä ovat olleet useinkin yökylässä - vauvaiästä lähtien.
      Lapset ovat eriarvoisia hänen silmissään, varsinkin veljeni tyttö, jota kaitsetaan kuin kukkaa kämmenellä.

      Mutta, olen huomannut, että poikani on myös tajunnut tämän tilanteen, eikä kovin mielellään itsekkään halua enään mummilaan kylään. Mistähän johtuis ;)
      Mutta muistan, kun odotin poikaa, niin oma äitini sanoi, "että kun taakkas on tehnyt, niin taakkas on kannettava"...

      • Pienten lasten äiti

        Isovanhempien ei tarvitse ottaa lapsiasi hoitoon. Olisit tyytyväinen, kun isovanhemmat eivät marise lapsia heille kylään! Vauvaikäiset eivät yökyläilyjä tarvitse. Päinvastoin, ero äidistä ja isästä on lapselle haitaksi! Yökylään voi laittaa vasta kouluikäisen lapsen ja vain muutamaksi päiväksi. Ja osa lapsista ei mene yökylään mielellään.

        Meillä appivanhemmat mankuvat lapsiamme yökylään. Lapset eivät halua mennä heille yksinään emmekä laita. Mummo ja vaari eivät hoida lapsia niin kuin sanotaan vaan niin kuin heitä huvittaa.

        Ärsyttää, kun isovanhemmat kyläillessään pelottelevat lapsia, että mitäs jos mummo ja vaari vievätkin teidät kotiinsa! Sairasta touhua! Lapset ovat nähneet painajaisia, että joutuvat mummolaan ilman äitiä ja isää!

        Jos kyläilette mummolassa joka toinen viikonloppu (!), miksi lapset pitäisi sinnne vielä hoitoonkin jättää? Ehkäpä isovanhemmat eivät jaksa hoitaa Teidän lapsianne, jos he joutuvat hoitamaan jo toisia lapsenlapsiaan jatkuvasti.

      • Sirulii
        Pienten lasten äiti kirjoitti:

        Minulla on vain yksi lapsi, jo kymmenen vuotias poika, jota ei todellakaan ole koskaan väkisin tungettu mummilaan "yökyläilemään"! En edes ole koskaan ehdottanut kyseistä asiaa.

        Oletko koskaan lukenut esim. asiantuntijoiden kirjoista, miten hetkellinen erossa oleminen vaikuttaa lapseen? Ja nyt ei todellakaan puhuta enään mistään vauvaikäisestä..

        Poika on niin takertunut minuun, ettei sitä varmaan saa kotoa lähtemään, edes tulevaisuudessa rippileirille/armeijaan.
        Pojan harrastus tuo tullessaan myös kisamatkoja, joihin hän ei osallistu, kun ei ole koskaan ollut poissa kotoa ja minusta erossa.

        Kaverit menivät tänä kesänä leireille, mutta oma poika valitsi kotona olemisen - joutuu valitettavasti koko kesälomansa olemaan arkisin yli kahdeksan tuntia yksin, kun olen töissä. Itse jouduin pitämään lomani jo toukokuun lopulla..

        Muuten, isovanhemmat eivät joudu, vaan todellakin omasta tahdostaan haluavat ottaa näitä sisarusteni pikku taaperoita hoitoon. No, ehkä he ajattelevat, että kun kummassakin perheessä on useimpia lapsia, niin helpotetaan vähän vanhempien jaksamista.

        Viikonloppuvierailumme ei sisällä yöpymisiä vanhempieni luona, vain Sunnuntaiajelua kotipuoleen...

      • Charles
        Sirulii kirjoitti:

        "En edes ole koskaan ehdottanut kyseistä asiaa."

        Sitten ihmettelet täällä, että miksi mummi ei ota lapsia yökylään. Mitäpä jos ehdottaisit itse joskus?

    • Anonyymi

      Olen kokenut samanlaosen kahden lapseni kanssa. Nyt mummona en toimi noin.

    • Anonyymi

      Ap ei sano mitään, mut sisällä kiehuu. Mummo luulee et asia on ok. Minkälaisia vanhempia sitä onkaan.

    • Anonyymi

      Mummon kanssa voi hyvin ottaa puheeksi,että te vanhemmat itse päätätte, lastenne asioista. Keskustelun voi hoitaa niin,ettei isovanhempaa loukata,esimerkiksi sopien puitteet,miten ja keskimäärin milloin lapset käyvät.
      Itsellä oli ensimmäisen lapsen kanssa vähän tilannetta,aikoinaan. Pappa puuttui onneksi asiaan,kun en pyynnöistäni huolimatta itse saanut mummilta lastani syötettäväksikään.
      Jotenkin neni muutoin lasten kanssa niin,ettei asiasta ollut niin riesaa,enkä olisi antanutkaan lapsiani mummille yökylään, tms pidemmiksi ajoiksi. Vierailtiin kyllä, että isovanhemmille oli lapsenlapsista iloa,ja lapset oppivat tuntemaan isovanhemmat.
      Voitte keskustella lasten kehitystason huomioon ottaen lastenkin kanssa, että mummola ei ole sama asia kuin koti.

    • Anonyymi

      Mummo voi olla myös väsyny ja ei jaksa noudattaa vanhempien ohjeita, ikä tekee sen ja ei toisten lapsia kehtaa liikaa komennella. Minulla oli kiva mummo ja lelli minua, en onohda sitä kun itse olen mummo, kivat muistot jäi.

    • Anonyymi

      Itse olin hyvin kriittinen miniä aikoinaan, nyt isovanhempana olen miettinyt, et anoppini halusi vaan meidän perheen parasta aikoinaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      342
      8592
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2551
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2318
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1522
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1361
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1327
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      178
      1305
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1207
    Aihe