Työttömyys on laskenut! Niin sanoo tilastot!
Työttömyys laskenut
huomio!
17790
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tietenkin ymmärrän että kyseessä on sarkastinen provo, jolle on annettu myös toiset kasvot rehellisenä ja hyväntahtoisena viestinä.
Tiedämme kuitenkin että hallitus, ministeriö ja niille työskentelevät laitokset kuten KELA kaunistelevat tilastojaan mm. työharjoittelijoilla, joita tämän nykyisen lain myötä on kymmeniä tuhansia. Todellisuudessa työttömiä on puoli miljoonaa, tämän 10% kaikesta, 15% työkykyisistä mikä on minusta aika iso luku näinkin "kilpailukykyisessä" ja "hyvinvoivassa" valtiossa. Ymmärrän yskän että moni tuntee että Suomessa on kaikki hyvin kun saat 300 euroa kuukaudessa ruokaan niin edellytyksin että juokset orjana toimistontädeille, käyt pilipalikursseilla ja orjatyöharjoittelussa.
Todellisuudessa tuo raha on pieni hyvitys kaikesta siitä tuskasta ja rajoituksista joita tässä yhteiskunnassa on. Elämä voi tuntua vapaalta ja hyvältä jos sulkee silmät, oletko kuitenkaan valmis elämään valheessa lopun elämääsi ja tuntuuko se niin hyvältä, vai oletko kenties ajatellut pysyvää muuttoa hyvinvointivaltioon muualle, kulttuurin ja sivistyksen keskelle?
Tottakai on laskenut kun työttömät pakotetaan harjotteluun ja näin pois työttömyystilastoista
Ja karenssit joita laitetaan, jollei suostu pakkokurssituksiin jne.vähentävät muka työttömien määriä.
Tutulle tuli ilmoitus, ettei saa työkkärirahaa ennekuin on vähintään 5kk ollut töissä-harjoittelussa tai opiskelemassa.Mahtaa siitä perheestä loppua leipä, ei kukaan ota enää iäkästä ukkelia töihin.Ja nöyryytystä laittaa jollekkin pallonheittelykurssille.
>5kk ollut töissä-harjoittelussa tai opiskelemassa.
Mitääkö se olla putkeen vai voiko sen kasata osissa? Ja missä ajassa?
Jos kieltäytyy pakko-harjottelusta ja joutuu karenssiin, niin onko se karenssi määräajaton, siis vaikka eläkeikään asti jos ei löydä sitä 5kk työharjotteluu tai työtä?
Millanen sitten on se sossun tuki? Joutuuko sitä olemaan sillä leikatulla tuella vaikka loppuikänsä?
Minulla yhelle tutulle sanottiin että jos ei onnistu hankkimaan harjottelupaikkaa niin joutuu kokonaan sossun tuelle, ilmeisesti lopullisesti.
Onko kellään tietoa tai kokemusta tästä?
Ottaisitte joskus huomioon sen, että joidenkin täytyy tehdä töitä että saadaan teille laiskureille työtavieroksuville pummeille ne tuet maksettua.
Saisiko tuohon edelliseen kysymykseeni vielä vastauksen, kiitti.
5 kuukauden työssäoloehto on täynnä saa rahaa vain sosiaalitoimistosta.
Tuota leikattua annetaan 2 kuukautta kerrallaan, mikäli ei edelleen kieltäydy, niin sen jälkeen pitäisi luultavasti saada normaalia toimeentulotukea.
Käytännössä alentavat toimeentulotuen perusosaa 20 %:ia kahdeksi kuukaudeksi ja sen jälkeen tarjotaan "jotain vieläkin epämiellyttävämpää" kuin mistä oli aiemmin kieltäytynyt ja sen jälkeen alennetaan toimeentulotuen perusosaa 40 %:ia.
Tuota 40 %:lla alennettua maksetaan sitten vaikka maailman tappiin aina kaksi kuukautta kerrallaan, jos työssäoloehto ei täyty.
Jossakin lukee ettei tuota 20 tai 40 %:n alentamista saa tehdä, jos ihmisarvoinen elämä sen vuoksi vaarantuu, mutta käytännössä suomessa katsotaan ettei moiset pikku leikkaukset vaaranna kenenkään ihmisarvoista elämää.
Luin itekkin ko.hlön saaman päätöksen ja kyllä se olis niinettä 5kk joko töitä,kurssia tai työharjoittelua. Sillä ukolla on kusiset paikat, koska on jo ikää ja alansa töitä ei paikkakunnalla ainakaan tällä hetkellä ole ja ei sen alan koulutksiakaan. Eikä kuulu sossun asiakkaisiin, taitaa mennä penskojen opiskelurahat leipään, jollei jopa vitutuksen kourissa suoraan kurkusta alas. On meinaan ollut vuosikausia raittiina ja tämä uutinen on pistänyt kaverille hermot kireälle.
Olisiko varmempaa infoa kellään asiasta, ettei pelkästään käsitystä?
5kk teet pakon edestä jotain tai muuten....
...pitääkö se 5kk olla putkeen vai voiko sitä "kasata" jossain tietyssä ajassa esim.?
Pitää olla putkeen se 5kk.
varaiset lisääntyy kiitos teille työppärin väki.
Työkkäri tekee niikuin lait määrää, paitsi täysin kaikkia muita lakeja polkien.Itsemääris ja ihmisoikeuksia ei työttömällä heidän mielestään ole.
Ei itse asiassa edes Filatov. Ministerit ovat lähinnä marionetteja, jotka vaihdetaan kansan rauhoittamiseksi muutaman vuoden välein. Muistaako kukaan Jaakonsaarta? Tuskin. Kuitenkin työttömien kohtelu on ollut hyvin johdonmukaista iät ja ajat.
Oikeasti tätä rulettia pyörittävät työministeriön kasvottomat virkamiehet, joista kukaan ei tiedä, millaisia suhteita heillä on esim. työelämään, minkä yritysten osakkeita he omistavat, ovatko he kenties osakkaina erinnäisissä suurissa yrityksissä etc. etc.
Ensin on valhe, sitten tulee emävalhe, sitten tulee tilasto ja vasta sitten suomalainen päättäjä ja virkamies.