Kohta vuosi yhdessä elettynä samassa asunnossa. Arkea, elämiämme jaettu. Se alun pahin vatsaperhosaika ohi jo pitkään.
Nyt äkkiä rakastun uudestaan samaan mieheen. Mietin, miten ihana hän onkaan, miten samanlaiset arvot meillä on, miten samanlainen ote elämään. Miten hyvä onkaan olla toisen lähellä, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
En aiemmissa suhteissa ole tällaista kokenut. Aiemmin tässä vaiheessa viimeistään on alkanut erottua kaikkia vikoja suhteessa, liian erilaisia arvoja ja tulevaisuudensuunnitelmia, ominaisuuksia, luonteenpiirteitä. Aiemmin näillä main on lähdetty alamäkeen.
Vaan tämän kanssa taidan haluta elää vuosikausia, ellen jopa loppuelämän.
Ja hiukan positiivisuutta tällekin itkuvalituspalstalle. Kehu parisuhdettasi, kehu sitä hyvää, mikä teillä on. Kerro välillä hyvästä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
sama juttu. :) olen seurustellut vuoden mieheni kanssa ja välillä tulee sellasia rakkaudenpuuskia. Tulee mieleen ihan yht äkkiä kuin ihana toi mun mies on ja sit mä halin ja pussailen sitä tosi paljon yms! =) Heh joskus se on sanonut että mitäs mä nyt....?=) Joo ja voisin sextailla sen kanssa vaikka melkein koko aika =)