olen varatun kanssa ollut suhteessa ja nyt ei ole hänestä kuulunut mitään pitkään aikaan vaikka olisin toivonut selvää sanallista lopetusta suhteelle.
Eli olo on nyt helpompi kun hänen kanssa ollessa ja kysynkin miksi hän ei voinut sanoa suoraan vai jättikö vielä auki,kaiken varalta?
Kannattaako enää edes vastata hänen soittoon jos vielä tulee?Vai olisko nyt erokriisi menossa hänellä ja siksi vaikeaa sillä hän halusi erota.
Eli olo on nyt helpompi kun hänen kanssa ollessa ja kysynkin miksi hän ei voinut sanoa suoraan vai jättikö vielä auki,kaiken varalta?
Kannattaako enää edes vastata hänen soittoon jos vielä tulee?Vai olisko nyt erokriisi menossa hänellä ja siksi vaikeaa sillä hän halusi erota.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miksi mies olisi selväsanaisesti kertonut lopettavansa, sinulle, kun petti puolisoaan?
Älä usko kaikkea, mitä varatut kertoo. Ehkä ei aikonut erota, mieliksesi vaan puheli.
tai pimputtamaan ovikelloa. Siinähän kuulet mistä kyse ja voit katsoa lähteekö mies sun mukaan. Oletko varma ettei tällä hetkellä ruikuta vaimoaan jatkamaan liittoa ja jos ei onnistu, sinä olet varalla, kun ei osaa olla yksin. Järki käteen.
miehissä löytyy, ensin pitää pettää vaimoa, ja sitten ei uskalleta jättää kakkosta kun on kiinni jääty. Ei kai se sulle soita, jos kotona on tilanne päällä, eikä vasiten soita senkään takia, että voi sitten vielä "tauon" jälkeen saada.
Kaveri pitää takaporttia auki nääs, järkeilee, että jos ette ole keskenänne mistään erosta puhuneet, niin voitte palailla suoraan sänkypuuhiin kun hän taas uskaltaa ottaa yhteyttä. Sovit hyvin laastariksi, ettei tartte ihan tyhjän päälle jäädä kun vaimo lähtee, eikä ole vielä uutta rakkautta löytynyt.
Jos siellä kotopuolella olisivat eroa ottamassa, niin suhunhan se olisi enemmän yhteydessä kuin aiemmin, tukea saadakseen ja vähän iloa eroarjen keskelle...
Sori nyt, jos sinut jostain pilven päältä tipautin, olen vaan vastaavaa tapausta sivusta parisen vuotta seurannut.
Tiedän että tekisi mieli kuulla mikä menossa. Varaudu ympäripyöreään selitykseen, sillä mies ei halua loukata sinua turhaan. Jos yhteydet vähenee, merkkaa se miehen puolelta kuitenkin viilenemistä.
Itsellä myös varattu mies vähensi yhteydenottoa, vastasin siihen lopettamalla suhteen. Vähemmän tuskaa kun itse lopettaa. Oli kyllä yllättynyt,mutta menköön peilin eteen. En ole mikään automaatti, jota voi pitää ns. pidossa. Joko kunnon suhde tiiviinä (vaimosta ja hänen epäilyistä huolimatta), jossei mies pysty tai halua siihen, vaihdan kohdetta. Pelataan välillä miesten pelejä heidän säännöillään, saavat kokea miltä tuntuu.....
olet osallisena miehen kanssa pettämässä hänen vaimoaan tietää kuinka rehellinen mies on ja muutenkin tuntea nämä pettämiskuviot.
Et kai kuvitellut olevasi hänelle joku poikkeus?
Samaa paskkaa se syöttää sinulle kuin vaimolleen ja taas uudelle kolmoselleen.
Ei se mies salaa lymyilisi ja pettäisi ,jos sinut haluaisi. Toisi ylpeänä näytille. Sorry!!
...EHKÄPÄ MIES TAJUSI OMAN TYHMYYTENSÄ JA YMMÄRSI KUINKA RAKAS JA TÄRKEÄ SE OMA VAIMO KUITENKIN ON. YMMÄRSI ETTEI VOI ELÄÄ ILMAN VAIMOAAN JA LAPSIAAN JA MUUTA "PERHETTÄÄN"
...JOTEN HAISTAPPA PASKA JA LOPETA VARATTUJEN PERÄSSÄ JUOKSEMINEN. HÖLMÖHÄN SINÄ OLIT ETTÄ EDES ALOIT JOHONKIN NOIN INHOTTAVAAN JUTTUN...YÄK! PELKKÄÄ PAHAA SINULLE!!!
ja tiedän että ei ole oikein mutta itse olen kokenut ihan samaa ja siksi varmaan luulin kakkosen elämää jotenkin ihanaksi mutta tähän se loppu nyt ja en soita enkä vastaa ja haistan nyt paskaa!Loppu!
nyt omasta päätöksestäni ja tiedän miltä tuntuu kun kies pettää,onneksi ei rikkoutunut mitään ja mies on itse vastuussa pettämisestä ja minä kun olin hänen kanssa mutta otan vastuun ja lopetan tähän päivää!
KUN TEIT LOPUN, MUTTA VIELÄ ENEMMÄN NOSTAISIN HATTUA JOS KERTOISIT HÄNEN VAIMOLLEEN MITÄ MIES ON TEHNYT. ET MENETÄ ENÄÄN MITÄÄN JA VAIMO SAA TIETÄÄ MILLAINEN PASKAHOUSU OMA MIEHENSÄ ON. SOITAT TAI LAITAT TEKSTIVIESTIN NIIN EI TARVITSE KASVOKKAIN KOHDATA VAIMOA JA TEIDÄN ON MOLEMPIEN HELPOMPI...
Istupa nyt kiireemmäksi ja mieti aivan rauhassa itseksesi, miksi olet alentanut itsesi "kakkosen" asemaan. Etkö usko saavasi itsellesi kyllin hyvää vapaata miestä? Vai onko sinulla kenties huono itsetunto?
Olosi on sanojesi mukaan tällä hetkellä helpompi kuin miehen kanssa ollessa, mutta silti ruikutat hänen perään. Nauttisit paremmasta olostasi, jos suuntaisit katseesi ja energiasi vaikkapa raikkaaseen kesäilmaan! Miehen yhteydenotolla ja toivomallasi "sanallisella lopetuksella" antaisit itsellesi vain luvan vastata hänelle - ja niin kierre on valmis alkamaan alusta. Juuri kun olosi on parempi kuin eilen, ei se sitä enää vastattuasi ole.
Siitä, miksi mies ei ole ottanut sinuun enää yhteyttä, ei sinun kannata huolehtia. Hänellä on siihen omat syynsä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että mies ei tarvitse sinua - ei juuri nyt tai ei enää koskaan.
Kyllähän sinä kirjoitat asiaakin, mutta tiedätkö mitä, tunnen erään ns kakkosen, joka nyt on päässyt eroon miehestä, kun tajusi, että tämä onkin sitoutunut, ei tosin naimisussa. Asiat ovat aina niin erilaisia, kun ne tulevat omalle kohdalle, todellakin. Kysymys on tunteista ja vielä molemminpuolisistakin. Sitten vaan tuleekin eteen se, että toisella ei olekaan voimia tehdä ratkaisuja ja toinen joutuu lopettamaan sen sitten vaan. Aikansa se vaan vie, ei sille mitään voi. Siis ennenkuin tajuaa, että toisella ei ole mitään tarkoitustakaan vakiintua ns kakkosen kanssa, vaikka on antanut ymmärtää, että eihän hän ole naimisissakaan lapsensa äidin kanssa. Tässä tapauksessa siis. Ja minä olen ollut se kuuntelija alusta alkaen ja sanonpa vaan, että ei ole helppo asia, ei todellakaan. Koska voihan se olla ihan aitokin tunne, jonka sitten joutuu "tappamaan". Siinä tavallaan joutuu keräämään uhoa ja vihaa sen rakkaudentunteen tilalle. Ja ihminen, joka on ollut rakastunut kunnolla, tietää kyllä kuinka sitä ei niin helposti tapetakaan. On tietysti pelureita, pettureita, mutta ei pitäisi tuomita ihmisiä ihan tuosta vaan, todellisuus on usein jotakin muuta. Tässä tapauksessa tunne oli varmaan aito, ja voi olla, että se mies on vieläkin pahasti pihkassa tähän ystävääni, mutta nainen on tehnyt ratkaisunsa eikä huoli enää takaisin. Se siitä sitten. Siihen meni kuitenkin jonkin aikaa..
Joten älkäämme tuomitkö, älkäämme myöskään antako näitä neuvojamme liian heppoisin perustein. Luulisi jokaisen tietävän, että asiat ovat ihan erinäköisiä, kun ne omalle kohdalle tulevat. Ja onhan näitä sellaisiakin tiedossa, ainakin minulla, jotka ovat joskus suureen ääneen sanoneet, että eivät koskaan petä tms. Kuinkas siinä sitten onkaan käynyt.. No ei tuomita heitäkään, koska he eivät vaan ole tienneet, mitä se tarkoittaa, kun se tulee omalle kohdalle :)
Minullekin tuli tässä muutama päivä sitten omalle kohdalle yksi asia, tosin ihan erilainen.. lastani on kiusattu koulussa. Minä en koskaan ole osannut ajatella, mitä kaikkea se tarkoittaa, miten se sotkee koko perheen elämän. Ja voin sanoa, että kaikki mikä koskee lasta, on niin moninverroin ahdistavampaa kuin asiat, jotka koskevat aikuisia.
Mutta nytpä tiedän sen ja tiedän myös, etten ikinä vähättele. Tämä poikkesi aiheesta, mutta toivottavasti sain sillä selitettyä kantaani..
olipa hyvä lukea tämä:ole elämä-viesti!
Todellakin en ole paha enkä toivo kellekkään pahaa en edes itselle sillä näin se on että vasta kun itse on siinä tilanteessa sen tietää.
Itsekkin tuomitsin ja nimitin vaikka miksi aiemman ex-ni uutta jonka kanssa he petti minua mutta.
Näin se on kukaan muu ei voi sanoa mikä on oikein!Vain itse kokemalla sen tietää ja on paras asiantuntija omassa elämässä.En kysy enää mitään.
Sait viestistäni ja ajatusmaailmastani ilmeisesti hyvinkin mustavalkoisen kuvan, vai mitä? Tarkoituksenani oli herätellä viestiketjun aloittajaa miettimään omaa rooliaan ja vastuutaan "kakkosen" asemassa. Minulle ei ole tullut sellaista käsitystä aloittajan viestien perusteella, ettei hän olisi tiennyt miehen olevan varattu ryhtyessään suhteeseen tämän kanssa. Korjatkoon hän itse asian, jos olen väärässä.
Itse en voi hyväksyä sellaista ajattelutapaa, että "minä haluan olla tuon miehen/naisen salasuhde ja siinä samalla minä en ole vastuussa mistään siinä suhteessa". Pahinta on kuitenkin se, että ymmärretään oma vastuu jotenkuten, mutta asialle ei omasta mielestä tarvitse tehdä mitään, koska petturihan se siinä pettää. Kyllä salasuhteessa pettävät molemmat salasuhteen solmineet henkilöt ja vastuu on heillä molemmilla itsellään!
Silloin kun ei vielä tiedä olevansa varatun kanssa, ei itseään nimitä "kakkoseksi" tai "toiseksi naiseksi". Siinä vaiheessa, kun saa tietää olevansa varatun kanssa, on oman itsensä takia parasta lopettaa suhde välittömästi ja suunnata energiansa toisaalle. Helppoa se ei ole, mutta oman kokemukseni perusteella voin kertoa sellaisen omalla kohdallani aikoinaan onnistuneen ja otin tapauksesta opikseni kantapäitäni myöten.
Sinulle haluan sanoa, että olet varmasti aidosti toisista välittävä ja toisia kuunteleva ihminen, mutta aina kirjoituksesi kaltainen hyssyttely ei vie asioita mihinkään. Kirjoituksesi oli juuri sitä, mistä ymmärrettävästi aloittaja halusikin lukea, koska vastuu on helpompi lakaista maton alle kuin seistä omien sanojen ja tekojen takana.
varatustakin irti otto kun on jo läheinen ihmisen kanssa!