mitä tehdä?

Morjens!

Mun oli vaikee täysin ymmärtää mikä loppujen lopuksi oli niin ongelmana, mutta jos mahdollista, keskustelkaa asiasta avoimesti, rehellisesti kaikesta siihen liittyvästä ja tunteistanne sekä ajatuksistanne!! :)

on ainakin olla mahdollisimman paljon hiljaa exästään... Vaikka tekisi mieli kertoa entisestään jotain hauskojakin juttuja, ne kannattaa jättää sanomatta. Ja onneksi tuo mustasukkaisuus entisistä menee ajan kanssa yleensä ohi. Tsemppiä!

AIVAN sama juttu meillä. Voin nyt kertoa oman tarinani. Minua harmittaa ihan suunnattomasti että en saanut olla poikaystäväni ensimmäinen tyttöystävä. Tiedän tasan tarkkaan että se ahdistaa, suututtaa, ärsyttää harmittaa, kun ei saa koskaan olla se jonka kanssa toinen kokisi kaikki asiat ensimmäistä kertaa (katsella leffoja, kulkea käsi kädessä, eka kerta, tavata toisen porukat, ajella autolla, viettää romanttisia hetkiä ym ym…)listaa vois jatkaa ikuisesti. Tuntuu myös että olisi itse antanut toiselle itesensä kokonaan, mutta toinen ei pysty antamaan itseään kokonaan minulle, koska on jo kokenut nämä, varsinkin tytöille, ns. tärkeät asiat jonkun muun kanssa. Harmittaa myös kun tietää että toinen tulee aina jollakin tasolla muistamaan entisensä. Mulla oli vielä se että ajattelin aina ennen että kun sitten joskus löydän sen ensimmäisen poikaystävän haluaisin että olisimme molemmat toistemme ensimmäiset ja voisimme opetella ja kokea kaiken yhdessä. Toisin kävi…rakastuin ihmiseen, joka oli elänyt suhteessa vuoden toisen tytön kanssa. Ja olen todellakin pohtinut näitä asioita paljon…ja vielä aika raskaasti viimeiset neljä-viisi kuukautta. Voisi myös sanoa, että kun mietiskelen asioita, muutun hiljaiseksi ja jotenkin pieneksi(kuten poikaystävänikin sanoo). Se johtuu siitä että tulee ns. ulkopuolinen, surullinen, ja ahdistunut olo. Joskus saatoin tulla kotiin ja vain ruveta itkemään koska asia painaa mieltä niin paljon. Ja tätä tapahtui/tapahtuu vähintään 1-2 kertaa viikossa. Kaikki mahdolliset asiat muistuttaa siitä että rakkaallani on ollut joku ennen minua. Luulin jo että olen ainoa suomessa joka miettii näitä asioita ja jolla on vaikea hyväksyä se. Olin varma jo että päässäni on jotain vialla. Sekään ei auta jos poikaystäväni toitottaa että mun ei kuuluisi murehtia tallaisia asioita, ja että eikö se ole tärkeintä mitä meillä nyt on, voin vain sanoa että ei juuri auta yhtään. Koska menneillä on minulle merkitystä!

Nyt vasta viime aikoina (viimeisen viikon aikana) on alkanut tuntumaan siltä, että jokin on pikkusen auennut mun päässä ja pystyn elämään asian kanssa (ainakin toistaiseksi). Kyllähän se edelleen harmittaa, mutta olen pystynyt nyt vähäsen rauhoittumaan ja tuntuu siltä että pahin ahdistus on ohi. Olen silti varma että asiat tulevat vaivaamaan vielä jatkossakin, mutta puhuminen auttaa JOKA KERTA. Jos mietiskelen asioita niin eipä juuri auta jos poikaystäväni kysyy ett mikä on vialla/mitä mietin. Toivoisin että hän ottaisi asian itse puheeksi, koska hän kyllä joka kerta tietää että minua harmittaa juuri tämä asia. Silloin olisi helpompi ruveta keskustelemaan asiasta. Mulle on tärkeää ollut saada tietää, että millainen suhde hänellä on ennen ollut ja muuta sellaista, pieniä asioita. Kun asioista on puhuttu niin olo helpottuu. Olen niin monet kerrat tuntenut itseni ns. tyhmäksi, epäonnistuneeksi ja kokemattomaksi. Vasta nyt kun poikaystäväni on kertonut jotain asioita, huomaan ettei hänen entinenkään ole ollut mikään superihminen. Jos hän ei kerro mitään niin kuvittelen ja keksin ja uskon silloin kaiken omassa päässäni ja se on aina se pahin mahdollinen.

Tässä kyllä vaaditaan poikaystävältänikin todella paljon ymmärrystä ja kuuntelemista ja voimia jaksaa selittää samat asiat jopa kymmeneen kertaan. On myös tärkeää ettei poikaystäväni suutu tai menetä hermojaan jos otan asian puheeksi tai sanon että asia vaivaa minua taas. Mutta neuvoksi: Puhukaa, puhukaa ja käykää asioita läpi YHDESSÄ. Miettikää mikä harmittaa(vaikka ei ole helppo määritellä tarkkaan). Se vie todella paljon aikaa(meillä jo n. neljä kuukautta eikä vielä ihan ohi) mutta on se sen arvosta. Ei kannata suhdetta siihen lopettaa.

Oli kyllä hassua kun luin ton sun jutun. Se oli juuri niin kuin poikaystäväni olisi sen kirjoittanut. Meninkin ja melkein jo syytin häntä että miksi hän on mennyt siitä kirjoittamaan vaikka olin kieltänyt. Olin aluksi vähän vihainen. Nyt sitten kysyin häneltä suoraan ja olinkin yllättynyt kun hän kiisti asian. Mutta edetkää rauhallisesti ja keskustelkaa asiasta paljon. Ei saa jättää mitään asiaa käsittelemättä, se pahentaa tilannetta 10-kertaisesti. Tsemppiä.

t. toisen puoliskosi kohtalotoveri