Olen ymmälläni.. luulin ennen eroa että lapsilla on huolehtiva ja välittävä isä. Nyt olen tajunnut ettei asia ollut niin.. isän aika ei tunnu riittävän lapsille ollenkaan. KUn soitan lasten isälle ja ihmettelen asiaa niin tulee hän vihaiseksi että miksi en anna hänen elää rauhassa omaa elämää.
Tuntuu kummalliselta etteikö hänelle ole minkäänlaisia tunteita omia lapsiaan kohtaan. Vaikea ymmärtää tuollaista kun itse olen niin kiinni lapsissani ja he ovat minulle kaikki kaikessa.
Tuntuu kummalliselta etteikö hänelle ole minkäänlaisia tunteita omia lapsiaan kohtaan. Vaikea ymmärtää tuollaista kun itse olen niin kiinni lapsissani ja he ovat minulle kaikki kaikessa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
voivat olla toisinkinpäin, ettei lapsen äiti halua pitää yhteyttä lapseen. Sitäkään ei voi ymmärtää mutta elettävä on elämää lapsen kanssa eteenpäin.
että lapset eivät halua pitää yhteyttä vanhempaan,kiitos toisen vanhemman käännytystyön!
Meillä lapset eivät halua pitää yhteyttä isäänsä, kiitos isän väkivaltaisuuden. Lapsillakin on omat aivot. Ja niiden käyttö on suositeltavaa.
meillä lapset aluksi kävi kovasti isän luona kun eivät erottaneet juoppoelämää vielä normaalista.Nyt kun ovat kasvaneet ja tottuneet siistiin ja puhtaaseen kotiin ilman kännikaloja eivät halua mennä iskälle kun vaatteetkin pitää pestä heti kun tulee kotiin.haisevat niin pahalle.(Tupakalle).Talo on täynnä humalaisia eikä tyttö uskalla jäädä enää yökylään isälleen, enkä minä laske.liian pelottavaa.
Suhteen loppuminen saattaa tuoda mukanaan katkeruuden, joka sitten muuttuu haluttomuudeksi tavata lapsia. Olen itse isä, ja eron jälkeen koin syvää katkeruutta ex-puolisoa vastaan. Onneksi ihana tyttäreni osoitti aidot tunteensa minua kohtaan ja paranin katkeruudesta. Nyt tyttäreni asuu luonani puolet ajastaan.
sinulle selvitysvelvollinen tunteistaan ja tekemisistään joten lopeta tuommoinen passiivisagressiivinen soittelu "jossa ihmettelet asiaa". Sinä vaan ajat miestäsi kauemmaksi lapsistanne. Se lienee tarkoituksesi? Ihmiset osoittavat tunteitaan erilailla ja hän tekee mitä tarvii sitten kun on siihen valmis eikä siksi kun exä siihen pakottaa. Sinä et ole yhtään sen parempi ihminen kuin hän olemalla muka enemmän kiinni lapsissasi kuin miehesi. Lyön vaikka vetoa että lempipuheenaiheesi suvullesi ja ystävillesi on se että kun exä ei ole lasten kaa yhtäpaljon ku sä ja kuin sä et voi ymmärtää ollenkaan. Säälittävää... Ymmärrä se ttä se sattu kun lapset jää exälle ja vielä enemmn se sattu kun exä sitten käyttää lapsai lyömäaseenaan jälkeenpäinkin. Eli lyö lyötyä ja sinä vahingoniloisena soittelet perään ja "ihmettelet"...
on enemmän kipeät tunteet pelissä eron jälkeen ja siksi monet välttävät tapaamasta lapsia, jotta välttyisi kipeiden asioiden kohtaamiselta.
Anna isälle aikaa selvitä ja selvittää tunteet.Olit ilmeisesti jättäjä... jos olet niin isän osa vieläkin kipeämpi. Kun aikaa kuluu isäkin on kypsä lasten kohtaamiseen.
En ollut jättäjä vaan mieheni jätti minut. Aluksi kaikki meni hyvin.. mutta sitten mieheni tapasi lapsettoman sinkun ja sen jälkeen mieheni on alkanut esittää sinkkua eikä mielellään ota lapsia luokseen...
Hei,
meillä on saman tyylinen tilanne. Meillä myös mies on se lähtijä. Sinänsä välit on kunnossa ja elatuspuolikin toimii, mutta tapaamisia on tosi vähän. Puhutaan 2 -3 tuntia per vko.
Varsinkin poikamme kärsii tästä. Isälle hän ei ole asiasta valittanut, mutta minulle on. Mainitsin asiasta isälle, mutta hän ottaa asian lähinnä jätetyn exän valituksena. Lyhytnäköistä, mutta minkäs teen. Kaipa hän nauttii uudesta vapaudesta, kun ei tarvitse huolehtia kuin itsestään. Saapa nähdä kauan se riittää. Toivottavasti ei herää liian myöhään.
Ja kenkään etän ym. ei tarvitse valittaa siitä, että isälle mainitsin asiasta. Hänen lähtiessä sovimme, että kerron lasten asiat ym.
Ootko sinä se joka on suhteesta lähtenyt?
Mies lähti. Mainitsee ketjussa asiasta.
Voipi olla tunteita lapsia kohtaan. Voi olla myös että tunteet sinua kohtaan ovat niin negatiiviset, ettei kykene tapaamaan lapsia, koska näkee lapsissa sinut. Kukaan ei voi ymmärtää miten pahalta isästä voi tuntua eron jälkeen. Siitä huolimatta että isä olisi ollut se joka lähti. Tiedän itse, olen siitä voinut kirjoittaa, mutta en koskaan voinut puhua. Siitä miten inho ja vastenmielisyys vaimoa kohtaan kehittyy hitaasti, vaimon avustuksella. Kun tunne on riittävän voimakas se johtaa eroon. Vaikka kuinka olisi yrittänyt ajatella että kestettävä on "lasten takia"... ei vaan onnistu. Vaikka kuinka rakastaa lapsia ja haluaa heidän parastaan, tuntee sisällään että ellei muuta pois hajoaa, jolloin lapset näkevät vielä pahempaa. En voinut kestää kun lapset kuitenkin puhuivat äidistään. En halunnut kuulla sanaakaan, en toisaalta voinut heitä kieltääkään. En tiennyt mitä tehdä. Olisinko voinut kieltää. Tai kertoa heille tunteistani. Olisivatko lapset ymmärtäneet. Teini-ikäiset lapset. En tehnyt sitä tarkoituksella. Huomasin keksiväni tekosyitä etten tapaisi lapsia. Silti kaipasin heitä. Ajatuksissani olivat ihanat lapseni, mutta jos todellisuudessa heidät tapasin, näin toisessa vain heidän äitinsä. Niin samanlainen, kuitenkin erilainen. Olin rikki, en suoriutunut töistäni. Sairastelin. Sairastuin niin että jouduin sairaalaan. Lapset eivät tienneet, eivät käyneet. Sairauden avulla sain hoitoa. Aloin vähitellen tervehtyä ja sain päänuppini kuntoon siinä sivussa. Pääsin tasapainoon elämän kanssa. Pääsin yli siitä miten eron jälkeen lapsiin suhtauduin. Joten tapasin heidät sillä riskillä että menneisyys palautuu. Vaan ei palautunut. Esikoinen ymmärsi jotain oli vialla. Kysyi. Otin riskin ja kerroin. Näin lapsessani uuden piirteen. Ihmisen. Lapsi ymmärsi. Olihan hän jo lähes aikuinen. Siitä alkoi uusi suhteemme. Myös toiseen lapseen. Lasten äidistä olin jo päässyt eroon. Toisaalta hän ei enää aiheuttanut mitään tunnekuohuakaan. Nuoremman syyttävät kyselyt loppuivat sitä mukaa kun hänkin ymmärsi. Menneitä vuosia ei saa takaisin, mutta kukapa sille mitään voi jos sairastuu. Elämme nyt tätä aikaa. Meille kävi hyvin. Toivottavasti muillekin jotka sitä haluavat ja yrittävät.