Selailin keskusteluja ja tätä aihetta on muutaman kerran nostettu esille. Haluaisin kuitenkin esittää muutaman tarkentavan kysymyksen, koska asia on kuitenkin enenevissä määrin ollut mielessä.
Henkilökuvauksena voisi todeta, että olen 22.v kaikin puolin kaunis tyttö, joka opiskelee yliopistossa (pukeudun kivasti jne.). Nuorempana olin sellainen kiltti suorittaja, ehkä edelleenkin vähän. En kuitenkaan ole sosiaalisesti tumpelo tai hiiri. Ystäviäkin löytyy (myös miehiä). Harkitsevaan luonteeseen on ehkä vaikuttanut vähän hankalat perheolot. Sytyin aiemmin sosiaaliseksi vasta kun joku toinen oli avannut keskustelun. Nyt oltuani pari vuotta omillani olen nyt kuitenkin alkanut avautua... myös mahdollisuudelle lähestyä miestä muutenkin kuin kaverimielessä.
Kunhan ensin keksin kuinka pääsen eroon hieman etäisestä olemuksestani (helpommin varmaan sanottu kuin tehty). En jaksaisi enää kuulla kuvausta "kaunis, sellainen jonka kanssa on mahtava hengailla mutta joka on niin täydellinen ettei näytä tarvitsevan miestä". Eihän kukaan ole tuollainen:)
Mutta kysymykseni siis koskee sitä, millä tavalla te miehet koette tilanteen jossa paljastuu, että mukavaa seuraa oleva nätti tyttö ei ole edes suudellut ketään. Olettaen siis, että olette jo tutustunut häneen melko hyvin ja tiedätte hänet jo peruskiltiksi. Jos haluatte suhteen, niin onko seurustelemattomuus paha miinus vai voittaisivatko ehkä muut ominaisuudet? Tämä vain pyörii mielessä. Vaan eipähän jo elettyä elämää saa muutettua:)
Henkilökuvauksena voisi todeta, että olen 22.v kaikin puolin kaunis tyttö, joka opiskelee yliopistossa (pukeudun kivasti jne.). Nuorempana olin sellainen kiltti suorittaja, ehkä edelleenkin vähän. En kuitenkaan ole sosiaalisesti tumpelo tai hiiri. Ystäviäkin löytyy (myös miehiä). Harkitsevaan luonteeseen on ehkä vaikuttanut vähän hankalat perheolot. Sytyin aiemmin sosiaaliseksi vasta kun joku toinen oli avannut keskustelun. Nyt oltuani pari vuotta omillani olen nyt kuitenkin alkanut avautua... myös mahdollisuudelle lähestyä miestä muutenkin kuin kaverimielessä.
Kunhan ensin keksin kuinka pääsen eroon hieman etäisestä olemuksestani (helpommin varmaan sanottu kuin tehty). En jaksaisi enää kuulla kuvausta "kaunis, sellainen jonka kanssa on mahtava hengailla mutta joka on niin täydellinen ettei näytä tarvitsevan miestä". Eihän kukaan ole tuollainen:)
Mutta kysymykseni siis koskee sitä, millä tavalla te miehet koette tilanteen jossa paljastuu, että mukavaa seuraa oleva nätti tyttö ei ole edes suudellut ketään. Olettaen siis, että olette jo tutustunut häneen melko hyvin ja tiedätte hänet jo peruskiltiksi. Jos haluatte suhteen, niin onko seurustelemattomuus paha miinus vai voittaisivatko ehkä muut ominaisuudet? Tämä vain pyörii mielessä. Vaan eipähän jo elettyä elämää saa muutettua:)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sinähän olet kuin tyttö tästä iki-ihanasta nettinovellista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?age_verified=yes&category=119&conference=2500000000000007&posting=22000000009804248
Sellainen mies, joka todella on arvoisesi, ei pidä kokemattomuuttasi ongelmana. Muut voi suosiolla unohtaa. Kunnolliset, kiltit miehet päinvastoin arvostavat sitä, että nainen on pitänyt rimaansa korkealla. Koska he itsekin pitävät.
Kaikkea hyvää!
osa meistä vähemmän kilteistä ja vähemmän kunnollisista ajttelaa mainitsemallasi tavalla.
Tämä aihe on täällä pyörinyt useaan otteeseen.
Näihin keskusteluihin on ollut muutamia ja TODELLA moni onkin ilmoittanut kannakseen: ei haittaa.
Sanon sen myös nyt itsekkin, ei haittaa.
Jos jonkun kanssa juttu luistaa ja kiinnostus on molemmin puoleinen, niin mikäs siinä sitten.
Typerää mielestäni, jos tuollaisesta syystä juoksee karkuun.
Tosin jotkut ajattelevat toisin.
Tuosta etäisestä olemuksesta. Voisitko hieman tarkentaa, millä tavalla sinulla on etäinen olemus? Siis miten kuvailisit tuota etäistä olemustasi?
hih..no, onhan se nyt ihan kamalaa, jos ihminen on mukava ja kiltti...sekä pitänyt itsestään huolta. Varmaan haittaa ihan kauheasti.
Että melko varmaan jotain vikana, koska et ole vielä kokenut esim seurustelu suhteen hankalia puolia! sitä karaistuu tähän elämää kummasti kun saa kunnon vastoin käymisiä varsinkin semmoiselta taholta kahenkä olet luottanut ja uskonut. Tollainen kun tulee niin sitten voit sanoa kasvaneesi ihmisenä melkoisessti. Kaiken oppii kantapäänkautta.
Nimenomaan, tätä mietin. Toisaalta mainitsemani vaikeat perheolot ja hankala isä karaisevat myös käsittelemään pettymystä ja luottamuksen puutetta ym. Kun asiat on käsitellyt, niin on toki vahvempi ihminen. Siksi ehkä vasta nyt heräilen pohtimaan seurustelua ja asioiden jakamista miehen kanssa.
Eipä näitä tilanteita tai ihmissuhteita yleensäkään voi yleistää. Mutta mukava kuulla joistakin kommenteista, että seurustelemattomuutta pidetään vain yhtenä ominaisuutena muiden joukossa. Itselle se ehkä on kasvanut vähän turhan isoksi kysymykseksi/peloksi.
Niin, joku kysyi etäisestä olemuksesta. Koska olen tottunut olemaan yksin, saatan vetäytyä joskus omiin oloihini ja ajatuksiini. Olen kuullut ihmisiltä, joista on sittemmin tullut ystäviäni, että vaikutan sellaiselta, jonka ei 'tarvitse' tutustua muihin. Liian harkitsevalta. Kummallista kuinka usein ihmiset pelaavat mielikuvien kanssa. Itsekin siihen syyllistyneenä olen yhä enemmän pyrkinyt tutustumaan avoimesti ihmisiin. Ulkoinen olemus kun ei usein kerro ajatusmaailmasta paljoakaan.
yli parikymppiseksi sinkki mutta kuten tuo yksi kirjoittaja sanoi suhde kyllä karaisee luonteen;D
mutta omani ainankin arvosti kokemattomuuttani.. eli eipä tuolla kokemattomuudella väliä ole oikean ihmisen kanssa:)
parikymppiseksi sinkku. mutta niin kun tuo yksi tossa sanoi suhde kyllä karaisee luonteen.
mutta omani arvosti kokemattomuuttani:)
ja oikea ihminen varmaankin myös sinun elämässäsi tekee niin:)