Oletteko törmänneet moiseen kontrastiin? Anoppia vaivaa, kun miniä on hiljainen luonteeltaan (kuuluu persoonaan) ja anoppi itse taas on vähän liiankin lörppö suustaan. Puhuu omat yksityiset ja muiden asiat yltympäriinsä, eikä ymmärrä ettei toinen ehkä halua kertoa aina kaikkea niin tarkkaan, varsinkin kun tämä (anoppi) pölöttää ne heti kymmenelle muulle. Vaikka tuo pölöttäminen olisikin harmitonta, se ei vain kuulu kaikkien luonteeseen ja saattaa jopa ahdistaa.
Ihmisiä nyt vaan on suulaita ja hiljaisempia, eikä kaikkia asioita tarvitse anopinkaan tietää. Kyse ei ole mitenkään epärehellisyydestä, (niinkuin on helppo sanoa) vaan oman reviirin suojelemisesta.
Eikös jokaisella ole siihen oikeus.
Ihmisiä nyt vaan on suulaita ja hiljaisempia, eikä kaikkia asioita tarvitse anopinkaan tietää. Kyse ei ole mitenkään epärehellisyydestä, (niinkuin on helppo sanoa) vaan oman reviirin suojelemisesta.
Eikös jokaisella ole siihen oikeus.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olet ihan oikeassa. Jotkut ovat suulaampia ja jotkut hiljaisempia. Hyvin usein suulaat eivät ymmärrä, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä yksityisyydestä. Lisäksi nuo suulaat pitävät hiljaisia jotenkin epäkohteliainan, kun toinen ei halua heti kaikkia salaisuuksiaan kertoa. No, eipä sellaiselle suulaalle mitään mielellään kerrokaan, jos tietää asian olevan sen jälkeen koko kylän tiedossa.
Lohduttaudu kuitenkin sillä, että fiksu ihminen kunnioittaa muiden yksityisyyttä vaikka olisi itse suulas. Hän ymmärtää, etteivät kaikki halua yksityisasioistaan tuntemattomille tai puolitutuille kertoa. Vähemmän fiksusta taas ei tarvitse niin välittää ;)
Hei Charles,
kuka ikinä oletkin, kirjoitat aina viisaasti.
Hyvää kesää sinulle!
suulaita kaikenkyseleviä juoruavia akkoja/ukkoja.
joiltain osin reviiriään, on silloin syytä jättää joitain asioita kertomatta. Helppoa.
Helppoa on joo todellakin, paitsi että anoppi loukkaantuu sitten siitä, kun hänelle ei koskaan kerrota mitään :(
kun ne poukkoilevat edes takas!
Miten niin "poukkoilevat"?!?!
Anopit ne kummallisia ovat, pitäisi puhua asioistaan kaikki mahdollinen, että voi muille juoruta poikansa ja miniänsä asiat. Sitten kun ei kerrokkaan, itketään puhumattomuutta. "Ikinä ei minulle kerrota mitään" ...niin miksiköhän?
Sitä yleensä saa mitä tilaa.
harmia, siitäkö että anoppisi kertoo kaikki juttusi kylille vai siitä kun et kerro hänelle kaikkea ja hän loukkaantuu?
...no voi anteeksi, mutta ehkä olen kuitenkin empaattinen ja osaan asettua toisenkin asemaan! Anoppi ei pidä lörpöttelyä paheena, vaan se on hänelle henki ja elämä. Itsetarkoitus. Ymmärrän tavallaan häntä, kumma kyllä. Ehdoin tahdoin en ketään lähelläolevia tahdo loukata, eikä se tunnu kivalta jos loukkaan vähäsanaisuudellani. Mutta juu, pidän nykyään silti mieluummin (kaiken uhalla) suun supussa.
miniässä mitään vikaa ole, meitä on niin monenlaisia. Muu käytös on ratkaisevaa, minulla on miniä joka ei puhu oikeastaan yhtään mitään, ei edes tervehdi ja katselee nenänvartta pitkin. Kommunikointi on silloin todella hankalaa, mutta minkäs teet.
No tottakai tervehtiä täytyy, vaikka hiljainen onkin! Minun tilanteessani puhuminen ei olisi muuten ongelma, mutta kun sanansa saa niin tarkkaan valita, ettei toinen juorua niitä muutenvaan eteenpäin. En tosiaan välitä, että koko kylä tietää pienetkin sanomiseni. Onneksi huomasin tuon piirteen ajoissa.
aiheissa, äläkä puhu niistä asioista, joita et halua levitettävän.
Pääasia, että kuitenkin puhut edes jostain, löydät varmasti turvallisia aiheita.
Harjoitus tekee mestarin, tsemppiä sinulle.
Niin se on, mutta vaikeaa on olla kokoajan varpaillaan sanomisistaan :( Tuntuu ettei saa olla oma itsensä ja se menee sitten teennäiseksi joskus.
Toisiin vaan ei voi luottaa :(
Tiedän tunteen.Anoppini on samanlainen lörppö.ja kertoo meidän asiamme jopa sähkömiehelle.
Sattui vaan kerran niin että sama sähkömies tuli meille ja hän sitten kysyi olemmeko mitään sukua kun anoppi oli juorunnut lemmikkejä myöten asioitamme.Nyt pidän suun supussa.