Elän avoliitossa ja meille on syntymassä yhteinen lapsi. Miehelläni on edellisestä suhteesta kaksi lasta. Talo jossa asumme on mieheni nimissä. Olemme yhdessä ja erikseen hankkineet talon irtaimiston.
Osaako kukaan sanoa miten talon irtaimiston käy jos mieheni kuolee? Talohan menee perinnössä jakoon näiden kolmen lapsen kesken ja minulla avovaimona ei ole osallisuutta siihen. Mutta onko minulla mitään osuutta irtaimistoon?
Kummallakaan ei ole testamenttia. Voiko testamentilla jotenkin vaikuttaa asiaan?
Osaako kukaan sanoa miten talon irtaimiston käy jos mieheni kuolee? Talohan menee perinnössä jakoon näiden kolmen lapsen kesken ja minulla avovaimona ei ole osallisuutta siihen. Mutta onko minulla mitään osuutta irtaimistoon?
Kummallakaan ei ole testamenttia. Voiko testamentilla jotenkin vaikuttaa asiaan?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toisen avopuolisoista kuollessa suoritetaan omaisuuden erottelu omistussuhteen mukaisesti, eli sen tavara kuka on maksanut/omistaa.
Talo on miehesi, eikä avoleskellä ole samanlaista leskensuojaa asua yhteisessä kodissa toisen kuoltua. Kihlakumppanille voidaan kuitenkin myöntää avustusta pesästä, mikäli kihlakumppanin katsotaan tarvitsevan tällaista avustusta. Tavallisesti avustuksena annetaan yhteisen kodin käyttötavaraa, vaikka se yhteinen sohva ja liinavaatteet. Annettava avustus saa loukata rintaperillisten lakiosaa, esim. kuolinpesän omaisuus on todella pieni (vainajalta ei jää kovin paljon omaisuutta) ja kihlakumppani saa käyttötavarana yli 50% vainajan omaisuudesta.
Avopuolisona olet lain mukaan yhtä läheinen sukulainen kuin naapurin akka ja näin kuulut kolmanteen perintöveroluokkaan ts. vero on 3x, etkä voi hyödyntää leskelle mahdollistettavaa vähennystä veroista.
Suosittelen teille hallintaoikeustestamenttiä. Ko. testamentilla luovutatte toisillenne hallintaoikeuden koko omaisuuteen tai vaihtoehtoisesti johonkin osaan omaisuutta. Mikäli alatte yksilöimään omaisuutta on testamenttia tarkistettava aina luetteloidun omaisuuden muuttuessa/vaihtuessa toiseksi tms. Et joudu maksamaan perintöveron, saadessasi hallintaoikeuden testamentilla.
Hallintaoikeus ei tuo omistusoikeutta, mutta antaa oikeuden hallita omaisuutta. Et siis voi myydä omaisuutta omaan lukuusi ja ottaa kaupasta saatuja rahoja. Hallintaoikeus velvoittaa maksamaan hallitusta omaisuudesta aiheutuvat kulut, esim. vakuutusmaksut. Esim. jos miehesi kuolee ja hän on testamentannut sinulle talon hallintaoikeuden, saat pitää talon hallinnassasi kuolemaasi saakka. Todellisia talonomistajia ovat kuitenkin lapsenne, jotka perivät isänsä. Perikunta ei voi heittää sinua ulos talosta.
Toivottavasti tästä on jotain apua. Voin vastata kysymyksiisi myöhemmin.
t: oik.yo
Kuulostaa että olisit tekemässä jotain miehellesi hyötymismielessä.
se täällä kirjoittelee...joopa :=)
olet tainnut katsoa liikaa poliisisarjoja kun on noin vilkas mielikuvitus!
Kyllä on apua tästä neuvosta!
Se irtaimistohan oli yhdessä hankittu?
Mitenkään haluamatta tuputtaa, kysyn miksette ole menneet naimisiin. Aviopari perii toisensa huomattavasti pienemmällä verolla kuin avopari. Jos taas perinnön omistus menee suoraan lapsille, leski voi jäädä hallitsemaan asuntoa ja irtaimistoa ilman eri paperia. Jos ihan puhtaasti rahassa ajatellaan, avioliitto tulee halvemmaksikin kuin testamentti, joka kannattaa käytännössä teettää lakimiehellä. Avioliitto ei maksa mitään.
tästäkin vinkistä...
Olen sen verran "tyypillinen nainen" että haluan viettää hääjuhlaa yms. ja sehän maksaa..=)
tosin, voihan sitä mennä maistraattiin ja viettää juhlia sitten joskus muulloin.