Tajusin jokin aika sitten, ettei minulla ole aavistustakaan, mitä hyvään parisuhteeseen kuuluu. Kotoa saatu esimerkki on... no, ei siitä oikein esikuvaksi ole.
Olen seurustellut avopuolisoni kanssa nelisen vuotta. Nykyään tuntuu lähinnä siltä, että olemme kämppäkavereita, jotka harrastavat seksiä. Ei ole aikaa toiselle, ei keskustella mistään tai olla kiinnostuneita toisen mielipiteistä, ei käydä yhdessä ulkona, ei suunnitella tulevaisuutta, ei riidellä, ei oikeastaan mitään...
Tällaiseksiko se aina lopulta muuttuu? Olenko lapsellinen, jos kuvittelen, että voisi olla toisinkin? Minkälainen teidän miesten mielestä on hyvä suhde? Riittääkö, että ollaan vähän kuin kavereita, jotka asuu saman katon alla?
Olen seurustellut avopuolisoni kanssa nelisen vuotta. Nykyään tuntuu lähinnä siltä, että olemme kämppäkavereita, jotka harrastavat seksiä. Ei ole aikaa toiselle, ei keskustella mistään tai olla kiinnostuneita toisen mielipiteistä, ei käydä yhdessä ulkona, ei suunnitella tulevaisuutta, ei riidellä, ei oikeastaan mitään...
Tällaiseksiko se aina lopulta muuttuu? Olenko lapsellinen, jos kuvittelen, että voisi olla toisinkin? Minkälainen teidän miesten mielestä on hyvä suhde? Riittääkö, että ollaan vähän kuin kavereita, jotka asuu saman katon alla?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mieheni sanoi minulle hiljattain että olen "paras kaveri jolta saa hyvää seksiä", suhdetta meillä on takana hiukan pidempään kuin teillä. Voin allekirjoittaa tuon myös vaikka olisinkin saattanut käyttää hiukan eri ilmaisuja. :)
Yhteisiä harrastuksia ei kauheasti ole, mutta jaamme arjen ja toistemme ilot ja surut aika monipuolisesti kuitenkin. Meillä toimii näillä eväillä.
No se hyvä suhde sisältää juuri noita asioita joita mainitsit että teillä ei ole. Yhteistä tekemistä sen puolison kanssa, harrastus, illan vietot, pitkät keskustelut yms.
Eihän se tosiaankaan ole mikään vakio, mutta minä kaipaisin juuri noita asioita.
Silloin, kun ei vielä asuttu yhdessä, nuo asiat olivat vielä jotakuinkin kohdillaan. Jos ylipäätään halusi nähdä toista, sille oli järjestettävä riittävästi aikaa. Käytiin yhdessä ulkona silloin tällöin ja "käsi kädessä -kävelyillä", laitettiin yhdessä hyvää ruokaa... Puhelimessa juteltiin iltaisin varmaankin sen verran, mitä nyt jutellaan viikon aikana yhteensä.
Nyt hädin tuskin edes nähdään toisiamme. Törmäillään satunnaisesti keittiössä. Illalla mennään nukkumaan ja aamulla herätään eri aikoihin. On aika yksinäinen olo välillä.
Onhan mulla omakin elämä: työ, opiskelu ja ystäviä. Haluaisin vain jakaa siitä vähän suuremman osan tuon miehen kanssa, jonka kanssa asun. En oikein tiedä, mitä tekisin, että saisin tämän suhteen taas nousuun.
"pakottaisit" sen miehesi puhumaan asiasta kunnolla kanssasi. Puhumalla moni asia voi ratketa, ja sit ainakin sä tiedät mitä sun miehes tahtoo.
Oikeastaan tiedän, mitä mies tahtoo. Hän haluaa olla minun kanssani ja on ihan tyytyväinen tilanteeseen tällaisena kuin se on. Kun yritän ottaa puheeksi sen, että en itse ole onnellinen näin, mies menee lukkoon. Viimeksi iski migreeni parin ensimmäisen lauseen jälkeen. Pelkää kai, että olen laittamassa välit poikki. En minä tätä suhdetta halua kuitenkaan lopettaa, pitää kai vain yrittää jutella vielä.
sun tarvii sanoo sille miehelle että et ole laittamassa välejä poikki vaan että sun tarvii puhua sen kanssa kunnolla teiän suhteesta, kyllä se ymmärtää.
Niin ei meistä kukaan ole varmaan kokenut ihan täydellistä suhdetta. Mutta siihenhän se menee, arkielämän pyörteisiin ja satunnaisiin panoihin se elämä yhdessä sitten ajastaan. Ehkä meitä ruokitaan liikaa vaikkapa amerikkalaisilla hömppäsarjoilla, joissa tunteet on pinnalla jatkuvasti. Itse kyynikkona olisin ihan tyytyväinen, jos löytäsin tuon arkipanosuhteenkin edes. Mutta suuri osa minun ikäisistä miehistä on onnellisesti? naimisissa ja sitten nää ylijäämäreppanat on mitä on... mitä jää jäljelle? No ei niin mitään. Jos on joku suhde, jossa edes sitä tykkäämistä löytyy, niin keskittykää ihmiset siihen pieneenkin, mitä teillä on. Älkää hamutko kuuta taivaalta. Se paistaa siellä ihan itsekseenkin.
Se on aika pitkälle siitä kiinni mihin suuntaan sä haluat sen muuttuvan, Muuta et voi tehdä kuin muuttaa omaa itseäs. Toista ei voi muuttaa kuin oman toiminnan kautta. Oon huomannu, et jos mä teen jotain suhteen eteen se tulee takaisin moninkertaisena. Näin se vaan on. Ei aina pidä odottaa, että toinen tekee sen ekan askeleen, sen voi tehä ite.
mutta kyllä sen toisenkin pitäisi tulla vähän matkaa vastaan, että tästä jotain tulisi. Yritän järjestää yhteistä aikaa ja keksiä jotain mukavaa tekemistä (eikä sen tarvitse olla mitään kävelylenkkiä tai kortinpeluuta ihmeellisempää), mutta aina tulee jotain. Ei ehdi, ei jaksa, tulee urheilua telkkarista... Alkaa käydä turhauttavaksi. Kun kysyn, että haluatko yleensäkään olla minun kanssani, niin vastaus on totta kai, rakastan sua jne. Pitäisi sen vaan jossain näkyäkin.