Nuorten naisten fasistinen pahuus

Nuoret naiset ovat... Ei vaineskaan!

Vielä saman katon alla kanssani elelevä avokkeeni päätti laittaa pillit pussiin. Hän on ollut reilut puoli vuotta ahdistunut ja allapäin. Olen yrittänyt antaa hänelle tilaa, aikaa ja tukea, mutta se ei auttanut. Ero on edessä.

Tilanne on samanlainen kuin aikaisemmissakin eroissani. Avokkeeni ei syytä minua mistään ja välimme ovat läheiset ja lämpimät. Halailemme toisiamme, järjestelemme asioitamme toistemme parhaaksi ja muutenkin tuemme toisiamme. Näin on ollut aikaisemmissakin eroissani, joten en tälläkään kertaa usko riitaisaan loppuun, vaan luulen syvän ystävyyden säilyvän eron jälkeenkin.

Sitä kuitenkin ihmettelen, että mikä näitä uuden ajan tyttölapsia vaivaa. Enhän minä totisesti ole täydellinen mies, mutta taas kerran kasassa olisi ollut omasta mielestäni ainekset hyvään ja luottamukselliseen tulevaisuuteen. Muiden parien tilanteita seuratessa vuosien varrella onkin alkanut pompottaa takaraivossa sellainen ajatus, että media (mm. naistenlehdet) ovat vanginneet naiset haavekäsitykseen, jota ei kertakaikkiaan todellisuudessa ole.

Minä yritin osallistua arkeen (tehdä oman osani kotitöistä), huomioida (pieniä lahjoja, silittelyä, hieromista, helliä ja kannustavia sanoja) ja muutenkin elää meidän yhteisen tulevaisuutemme eteen. Ei auttanut, ei kun ei eli ei auttanut!

Mitäköhän sitä seuraavaan suhteeseen astuessa ajattelisi? Onko vastassa taas nainen, joka aluksi on tyytyväinen, mutta joka alkaa kyllästyä muutaman vuoden päästä ja lopulta ratkaisee kyllästymisen erolla. Minulle sopisi hyvin ei-traditionaalinen suhdekin, mutta naiset itse tahtovat sitoutua voimakkaasti. Tuntuu, ettei heille ole olemassa ollenkaan arkea ja harmaata ja vaiheita, vaan on ainoastaan joko-tai. Kaikki on hyvin tai kaikki on huonosti, mutta välimuodot puuttuvat.
365762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Sanopa muuta! Kohtalotovereita löytyy. Pakkaa kapsäkkisi ja matkaa Thaimaaseen. Sieltä löytyy vielä perinteisiä neitejä.

Äänestä

Ei luista neidin mielestä tapeeksi hyvin.Nykyisin nämä vaativat jopa kaksi kertaa päivässä.

Äänestä

jos miehestä ei ole sitoutumaan, perustamaan perhettä ja suunnittelemaan tulevaisuutta, pitää alkaa katsastamaan sellaista miestä, josta siihen on. Kun kaikkien rahkeet ei siihen riitä. Eletään vain päivä kerrallaan, kun kerran kaikki on "hyvin" vailla huolta huomisesta. Ei se kenellekään normaalille naiselle riitä, joka haluaa tosi miehen, josta on johonkin myös tulevaisuudessa. Ei riitä thaimaalaiselle eikä suomalaiselle. Niin naiset todella tahtovat sitoutua voimakkaasti ja haluavat myös tulevaisuuden miehen kanssa, ei pelkkiä katteettomia lupauksia ja haavekuvia. Naiset haluavat traditionaalista suhdetta, ainakin kaikki ne, joilla vielä on toivoa ja itsekunnioitusta jäljellä. Eivät naiset halua mitään ajelehtivaa ajopuuta, jolle kelpaa ikuisuuden se mitä on tänään. Sitoutumiskyvytön mies on ennen pitkää kammotus, joka tulee aivan varmasti jätetyksi. Kerta toisensa jälkeen. Onpa kumma haavekäsitys naisilla, haluta luotettava, turvallinen, kehityskelpoinen parisuhde, kyllähän se tosiaan monelle miehelle on vähän liikaa. Sitä naistenlehtien hömppää tietenkin, mitä yksinkertainen mies ei pysty ikinä ymmärtämään.

Äänestä
  • "Naiset haluavat traditionaalista suhdetta,"

    Juuri sellaista traditionaalista suhdetta tarjosin. En pettänyt, hoidin suhdetta ja olisin halunnut tiiviin perhe-elämän ja avokkeeni moneen kertaan sanoi, että minusta tulisi ihana isä. Vaan se ei riittänyt. Häntä alkoi ahdistamaan yhdessä oleminen.

    Äänestä

  • Jukka Takatukka kirjoitti:

    "Naiset haluavat traditionaalista suhdetta,"

    Niin, naimisiinkin olisin halunnut, mutta ei...

    Äänestä

  • Jukka Takatukka kirjoitti:

    Niin, naimisiinkin olisin halunnut, mutta ei...

    Voi sua. Minkäs sille sitten mahtaa , jos häntä alkoi vain ahdistamaan?
    On minullakin ahdistusta , tosin ahdistun kyllä melkeinpä missä vain.
    Mutta jaksamisia sulle, uusi löytyy. Pientä toivekipinää sais sun kohalla olla:)

    Äänestä

  • Jukka Takatukka kirjoitti:

    "Naiset haluavat traditionaalista suhdetta,"

    Juuri sellaista traditionaalista suhdetta tarjosin. En pettänyt, hoidin suhdetta ja olisin halunnut tiiviin perhe-elämän ja avokkeeni moneen kertaan sanoi, että minusta tulisi ihana isä. Vaan se ei riittänyt. Häntä alkoi ahdistamaan yhdessä oleminen.

    sanottuna olit TYLSÄ???
    Jotain särmää pitää olla hyvä mies eikä mikään tossukka... =( Voih, sinulla on paljon oppimista...
    Kovasti yrität miellyttää selvästi, kirjoituksissasi toistuu "olin sellainen kun hän halusi"..niinpä..

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "olit TYLSÄ???"

    Näinhän itsekin kirjoitin. Olin tylsä ja olen edelleen tylsä - tavallisen tasainen mies. Sitä vain ihmettelen, että naiset eivät näytä itsekään oikein tietävän, mitä haluavat. Minusta on kyseenalaista naruttaa mies suhteeseen, pistää hänet tekemään töitä suhteen eteen ja sitten lopulta mitätöidä hänen persoonansa.

    Kaikkien ei tarvitse tulla toimeen kaikkien kanssa ja eri ihmiset arvostavat erilaisia asioita, mutta kenties naistenkin kannattaisi suhdetta aloittaessaan pohtia asioita vähän pitemmälle - vaikka vain viiden vuoden päähän.

    Äänestä

naisena voin sanoa olevani aivan samaa mieltä kanssasi. media lässyttää koko ajan siitä, kuinka naisia tulee arvostaa ja me ansaitsemme parempaakin. ihanne mies on hyvän näköinen, hellä, luotettava, miehekäs, tunteellinen ja naisen huomioon ottava. lisäksi pitää rakastaa lapsia ja haluta sitoutua sekä olla uskollinen. aika raskas taakka teille miehille, sanoisin. minusta tasa-arvo näissä suhde-asioissa on keikahtamassa naisten eduksi ja kovaa kyytiä. kyka vaahtoaisi siitä, että miehelläkin voi olla huono olo suhteessa sen takia ettei häntä oteta huomioon??

juuri muutama päivä sitten erosin itse miehestäni. syy moiseen oli miehen alkoholismi ja siitä koituvat muut ongelmat. silti on jatkuvasti sellainen olo, että teinkö nyt oikein? olisiko vain pitänyt jäädä?? olen saanut niin vanhoillisen kasvatuksen, että tuntuu väärältä erota, oli tilanne mikä hyvänsä.

Äänestä
  • Arvoisa viestiketjun aloittaja; Kiitos kun otit aiheen puheeksi.....Ensimmäiseksi on otettava huomioon naisen luonne; (Ailahteleva ja oikutteleva
    varsinkin kuukautisten
    aikana)

    Naisten haaveet; (Miehen pitäisi olla jonkun
    näköinen taruolento joka
    omaa yliinhimmilliset
    kyvyt ja taidot. Nainen
    voi taas itsensä
    mielestä olla täysi
    oma itsensä vikoineen
    ja puutteineen)

    Ratkaisu; (Muistan vielä kun asuin
    kotona ja äitini rupesi
    oikuttelemaan asioista.
    Isä laittoi hänet kuriin
    ja äitini oli tyytyväinen
    siitä.....Eli nainen
    haluaa alistua miehelleen
    jos mies ei tätä hoksaa
    niin nainen hakeutuu
    sellasen miehen tyköön
    joka huomio tämän
    tämän tarpeen naisessa.

    Tämä ei siis tarkoita
    väkivaltaa vaan
    sitä että nainen
    tuntee olevansa
    voimakkaamman
    sukupuolen oma ja
    suojeluksessa.
    Tätä faktaa ei edes
    kovimmat lesbo/veministi
    sosiaalitantta naiset
    kiistä.....

    Äänestä

..joo,ihan tuttu juttu.Näin on mulle käynyt kaksi kertaa.Saa tietysti todella katsoa itseänkin peiliin.En juo,en käy vieraissa, olen vaan kertakaikkia aivan liian tasainen ja omasta mielestäni luotettava tyyppi.Kuolettavaa seuraa pitkässä juoksussa.

Siitä loppujenlopuksi on kyse,veikkaan.Jos olisi enemmän menoveitikkaa pelissä-olisi kiltitkin miehet tavoiteltavampaa riistaa ja jopa mustasukkaisuuden väärtejä.No, nyt vähän kärjistän, mutta kuitenkin.En minä halua naisia syyttää,mutta tasa-arvoasia on vähän perseelleen kallistumassa.Sitä hellyyttä ja mukavuutta on oikeus saada, ja siinä sivussa on sitten itselläkin oikeus panna peli poikki kun siltä tuntuu.

Ja toisaalta,on myös niin,että me miehet ollaan kuitenkin niin ääliöitä,että elätellään toiveita paremmasta vielä siinä vaiheessa kun naisella on kamat pakattu ja uusi prinssi pihalla odottaa muuttoauton kanssa..Koettu on.Eli ei olla vaan samalla aaltopituudella ja tunneherkkyys on toisenlainen vaikka ei yhtään huonompi.Loppujenlopuksi nainen päättää ja mies seisoo haavi auki vieressä...Jos ei sitten jostain ihmeestä löydy patavanhoillisesti kasvanutta tyttölasta joka ajattelee että voisi mieheltäkin kysyä luotettavaa neuvoa tyttökavereiden sijaan.Itse oon ollut vuoden yksin,saa nähdä uskaltaako enää suhteeseen.

Äänestä
  • "En juo,en käy vieraissa, olen vaan kertakaikkia aivan liian tasainen ja omasta mielestäni luotettava tyyppi.Kuolettavaa seuraa pitkässä juoksussa."

    Sama vika minullakin. Tämän päättyvän suhteen alussa varoittelin asiasta tyttöä, mutta eihän se auttanut, ihastunut kun oli. Kai se on naisille tyypillistä, että suhde ei koskaan vain ole, vaan sen pitäisi aina kehittyä tai olla vähintään verbalisoidussa prosessissa, jota voi ruotia. Tunteita, yhä vain tunteita, lisää tunteita! Siksi joillekin naisille tuntuu kelpaavan paremmin alkoholisti kuin vastuunsa kantava tylsä mies. Alkoholisti osaa kiihdyttää ja viihdyttää. Tylsä mies vain on.

    "Ja toisaalta,on myös niin,että me miehet ollaan kuitenkin niin ääliöitä,että elätellään toiveita paremmasta vielä siinä vaiheessa kun naisella on kamat pakattu ja uusi prinssi pihalla odottaa muuttoauton kanssa."

    Näin se muuten on. Naiset puhuvat miehiä enemmän sitoutumisesta, mutta määrittävät sitoutumisen rajat ahtaasti, jolloin esimerkiksi tylsyys tai yksi syrjähyppy riittää katkaisemaan suhteen. Miehet ovat enemmän sinnittelijöitä, odottavia ja toivovia.

    "Loppujenlopuksi nainen päättää ja mies seisoo haavi auki vieressä."

    Ja uikuttaa vielä perään jotain lapsellista ja itselleen nöyryyttävää.

    Äänestä

  • Jukka Takatukka kirjoitti:

    "En juo,en käy vieraissa, olen vaan kertakaikkia aivan liian tasainen ja omasta mielestäni luotettava tyyppi.Kuolettavaa seuraa pitkässä juoksussa."

    mieltä. Kun naiset eivät enää ole taloudellisesti riippuvaisia miehestä niin mitä "tylsä" mies voi tarjoata muuta kuin turvallisuutta ? Ja turvallisuushan on tylsää.

    Nykyaikana naisethan projisoivat kaikki elämässään olevat ongelmat ja kriisit parisuhteen (miehan) syyksi. Näin ollen ao. kriisitkin hoituvat vaihtamalla miestä.

    Tylsille miehille pitäisi järjestää kursseja joissa opetettaisiin esim. väkivaltaista käyttäytymistä, viikonlopuksi katoamisia jne. Olisi vaimotkin tyytyväisiä.

    Äänestä

  • Karju kirjoitti:

    "Nykyaikana naisethan projisoivat kaikki elämässään olevat ongelmat ja kriisit parisuhteen (miehan) syyksi. Näin ollen ao. kriisitkin hoituvat vaihtamalla miestä."

    Se on sitä naistenlehtikulttuuria. "154 vinkkiä, kuinka opetat miehesi antamaan nautinnon." "Opeta miehesi huomioimaan." "Yhteistä jännitystä elämään." "Elämän kriisipisteissä."

    Minun puolestani kumppanini voisi hyppiä vaikka vieraissa (kortsun kanssa), jos haluaa jännitystä elämäänsä. Ihastuakin saa ja kulkea välillä toisen kainalossa, mutta sitä en ymmärrä, miksi ratkaisuksi tylsyyteen puretaan parisuhde. Sitten seuraavassa suhteessa toistuu sama kuvio tai uikutetaan, että hyvä mieshän se olisi ollutkin.

    Äänestä

  • JukkaTakatukka kirjoitti:

    sun pitää järjestää naisellesi jännitystä elämään esim. siten ettei se esim. tiedä tuletko perjantaina kotiin klo 5 aamuyöstä ja anna sille selkäsaunaa. Näin sillä on oikeita ongelmia elämässä ja just jotain sisältöä ja suuria tunteita elämässään. Oikeassa suhteessa siis. Ei pidä liioitella asiassa.

    Ei niin että nainen joutuu itse hakemaan sitä esim. uutena suhteena. Mihin se siinä tarvitsee sua ? Ei mihinkään.

    Äänestä

  • Jukka Takatukka kirjoitti:

    "En juo,en käy vieraissa, olen vaan kertakaikkia aivan liian tasainen ja omasta mielestäni luotettava tyyppi.Kuolettavaa seuraa pitkässä juoksussa."

    Sama vika minullakin. Tämän päättyvän suhteen alussa varoittelin asiasta tyttöä, mutta eihän se auttanut, ihastunut kun oli. Kai se on naisille tyypillistä, että suhde ei koskaan vain ole, vaan sen pitäisi aina kehittyä tai olla vähintään verbalisoidussa prosessissa, jota voi ruotia. Tunteita, yhä vain tunteita, lisää tunteita! Siksi joillekin naisille tuntuu kelpaavan paremmin alkoholisti kuin vastuunsa kantava tylsä mies. Alkoholisti osaa kiihdyttää ja viihdyttää. Tylsä mies vain on.

    "Ja toisaalta,on myös niin,että me miehet ollaan kuitenkin niin ääliöitä,että elätellään toiveita paremmasta vielä siinä vaiheessa kun naisella on kamat pakattu ja uusi prinssi pihalla odottaa muuttoauton kanssa."

    Näin se muuten on. Naiset puhuvat miehiä enemmän sitoutumisesta, mutta määrittävät sitoutumisen rajat ahtaasti, jolloin esimerkiksi tylsyys tai yksi syrjähyppy riittää katkaisemaan suhteen. Miehet ovat enemmän sinnittelijöitä, odottavia ja toivovia.

    "Loppujenlopuksi nainen päättää ja mies seisoo haavi auki vieressä."

    Ja uikuttaa vielä perään jotain lapsellista ja itselleen nöyryyttävää.

    ..just nuo samat vaiheet ja hölmöydet olen tehnyt sitaattien jälkeen..varmistaakseni vielä varmistamisen perään,että nainen todella tajuaa olleensa kuolettavan tylsän (ja vielä huonolla itsetunnolla ja valtavalla hölmöydellä varustetun) tyypin kanssa suhteessa.

    -Kuinka sen nyt kauniisti sanoisi; suurin virheeni on ollut se, että en ole osannut/halunnut/kyennyt höpöttää rakaudesta puuta heinää varmistaakseni sitoutumisen kestävyyden ja liiton sinetin.Näin se vaan on, kauniit sanat ja koketeeraaminen ratkaisevampia kuin se, millainen "jalokivi" sitä itse luulee olevansa.Onneksi joku kaveri on lohdullisesti tukenut ja sanonut, että parempi kuitenkin kun on ollut aidosti sitä mitä on,kuin naruttanut toista pelleilyllä ja epäaidolla temppuilulla.
    Sillä lopputuloksella että saat tuta nahoissasi sen,että olet paitsi miehenä,myös kanssaihmisenä vähintäänkin arveluttava tapaus.Ei ole hunajaa sielulle.

    ..Kun vielä on siihen kasvatettu,että ei saa luvata sellaista mitä ei pysty pitämään..

    Ja miehenähän ei saisi kyseenalaistaa toisen näkökulmia tai ajatuksia,koska silloin et ole avoimen ja tasa-arvoisen maailmankuvan edustaja.Hohhoijaa.Missähän on miesten tasa-arvo?
    Vanhanaikaisen koti-kasvatuksen saaneena ei tietysti varsinkaan miehellä voi olla oikeita näkemyksiä..diu diu..

    Ja niin varoittelin minäkin tietyistä "neuvostoliittoilaisista" piirteistäni,niille viitattiin kintaalla ja sanottiin ettei haittaa.Vaan kylläpä alkoi haitata..Ja siitäkin, että en jaksa kertakaikkiaan ruotia asioita mikrokosmoksen tasolle,jotkut asiat vaan OVAT, eikä mielestäni niiden tarvitse vaikuttaa suhteeseen.

    Miksi naiset rakastuvat renttuihin? No,siinä on haastetta ja aihetta kokea aidosti se, että joku tarvitsee hoivaajaa ja "äitihahmoa".Lujittaa suhdetta ilmeisesti.

    Mutta sitä saa,mitä tilaa,ikävä kyllä..Mitä tästä tulee??

    ([email protected]; jos haluat vielä tilittää..)

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    "että nainen todella tajuaa olleensa kuolettavan tylsän (ja vielä huonolla itsetunnolla ja valtavalla hölmöydellä varustetun) tyypin kanssa suhteessa."

    Parisuhde taitaa sekä yksilötasolla että kulttuurisesti olla vahvasti naisen hallinnassa. Nainen määrittää suhteen ja kertoo, mitä pitää tehdä, miten pitää tehdä ja kuka on onnistunut ja kuka epäonnistunut. Miehestä tulee helposti sika.

    Omat exäni ovat kylläkin olleet hyvin fiksuja ja ymmärtäneet asiat syvemmin ja laajemmin, mutta silti minulla on nytkin avuton olo. Olen kovasti yrittänyt suhteen eteen, mutta nyt eron hetkellä en oikein tiedä, olenko epäonnistunut vai mistä tässä on kysymys. Koko eron syy on minulle hämärä. Olo on syyllinen ja häpeällinen ja toisaalta vähän vihainen. En ymmärrä.

    "Me ei vaan sovita yhteen." Niin se sanoi. Onko tuo nyt sitten juuri sitä, että fiilikset meni?

    ..no, kato se "asia" on nyt sitten helppo pukea tuohon muutamaan sanaan..voisin kuulemiani fraaseja "lainata" mutta nyt en viitsi..Niin on, syyllinen ja häpeäntäyteinen olo, ollut kohta vuoden..Ei siinä mitään, jos toisella on se todellinen valtikka, mutta siitä en pidä että kliseillä keikaroidaan-eikä kyse olisi siitä, etteikö asianomaiset olisi fiksuja tyyppejä.

    Tasa-arvo on semmoinen suhteellinen käsite...

    Toisaalta,on erittäin kasvattavaa ruotia oma sisikintansa nurin ja oikein - joskus vaan tuntuu,että eiköhön joku toinenkin voisi tätä samaa Jaakobinpainia harrastaa.Alkaa voimat mennä.

    Äänestä

Kuulkaas tyypit. Nuoret naiset kaipaavat vauhtia elämäänsä, mutta kun nainen alkaa käydä kolmenkympin kieppeillä, niin juuri TE tasaiset, luotettavat ihanat miehet olette halutuinta riistaa naisten keskuudessa.

Itse kaipaisin tasaista, luotettavaa ja mukavaa (mutta huumorintajuista ukkoa) rinnalleni. Tasaisuudella en tarkoita tylsää, vaan sitä että ei tartte jännittää, tuleeko se mies baarista viereen nukkumaan, viettääkö mieluummin viikonlopun kavereiden vai mun kanssa.

Sitäpaitsi, joskus täytyy vaan elää useampi suhde läpi, ennenkuin oikeampi sattuu kohdalle. Joskus vaan suhde jonkun kanssa vaan ei toimi, mutta toisen kanssa saattaa toimia fantastisesti!

Älkää menettäkö toivoanne.

Äänestä
  • joo, heh heh. Nuorempana naiset haluavat elää populaarikultturista opitun mallin mukaan (vaikkei sitä ehkä oikeesti itse haluttaisi, mut kun kaveritkin). Käydään oppimassa elämää ja itsenäistymässä esim. ulkomailla. Ollaan niin itsenäisiä ja rohkeita. Noh isin pankkitililtä saa aina rahaa jos esim. täytyy nopeasti tulla sieltä kotiin tms. Pitää olla mielellään se jonkin filmitähden näköinen boyfreend. Kaveri saa olla täys pahvi mut tärkeintä on et se näyttää hyvältä kun se on käsipuolessa.

    Sitten kun naiset lähestyy 30 v., alkaa biologinen kello tikittää ja sitten sitä aletaankin etsiä sitä asunto- ja autolainen maksajaa. Tasaista ja turvallista kaveria, joka pysyy ruodussa.

    Ei me miehetkään niin tyhmiä olla ettei tätä tajuttaisi. Mutta kyllä se masentaa. Ihan tosi. Oisko tämä just se syy ettei sitä paljon sitten viitsi siinä parisuhteessa lemmestä leperrellä kun alitajuisesti tietää tosiasiat. Kyllä me miehetkin halutaan olla se ainoa oikea, naisen elämän suuri rakkaus, eikä vain joku "just tähän elämäntilanteeseen" sopiva apumies.

    Äänestä

Kiitos fiksuista huomioista ketjun kirjoittajille. Meitä samalla tavalla ajattelevia ja samat kokemukset läpikäyneitä näyttää olevan todella paljon.

Itse olen kutsunut tuota nuorten naisten käytöstä tv-sarjakäytökseksi, tyyliin sinkkuelämä tai frendit. Niistähän tuota naisen mallia varmasti nykyään paljon opitaan.

Äänestä
  • naissuhteeni loppui äskettäin, ja on ollut helpottavaa lukea
    tämän ketjun loistavia huomioita, varsinkin miespuolisten
    huomioita. nämä jutut osoittaa että miehillä ei nykyään ole
    helppoa, kun nainen on suhteessa se "kohtalon sormi", joka
    usein määrää mitkä ovat suhten oikeutetuja päämääriä
    ( asunto, auto ja avioliitto etc. vai jotain ihan muuta?
    nainen myös "löytää" miehen ja päättää suhteen loppumisesta.
    Kosiminen tuntuu vain kuriositeetti miehen kadonneesta
    kaapin paikasta....vaikka ehkä onkin kysymys siitä että pitää
    löytää itsestään sekä rakastava, huomioiva romanttinen puoli
    ja päättäväinen järkevä kodin ylläpitäjä-puoli yhtäaikaa.
    Itse en osannut ilmaista rakkauttani suhteessa vaan vasta
    nyt kun suhde on ohi...olin "ajopuu" enkä ymmärrä
    miksen ottanut itseni niskasta kiinni ja
    omistautunut rakastamalleni naiselle!!!

    Äänestä

Siinahan se vikalista jo tulikin.

Et ole jannittava etka yhtaan renttu. Olet mielenkiinnoton.
Nainen ihastuu hyvaan kaytokseen aluksi, mutta odottaa kovempia otteita jatkossa eika nyhvailya joka kaanteessa. Jos ei niita tule, suhde hyytyy.

Itsellasi on niista jo naemma kokemusta enemmankin, mikset ota opiksi?

Äänestä
  • "Et ole jannittava etka yhtaan renttu. Olet mielenkiinnoton. Nainen ihastuu hyvaan kaytokseen aluksi, mutta odottaa kovempia otteita jatkossa eika nyhvailya joka kaanteessa. Jos ei niita tule, suhde hyytyy.

    Itsellasi on niista jo naemma kokemusta enemmankin, mikset ota opiksi?"

    Ihmisen persoona on se, mitä se on, eikä se siitä muuksi muutu. Introvertistä ei tule räiskähtelevää bilettäjää eikä ekstrovertti vetäydy puolison pyynnöstä sitkeyttä ja hiljentymistä vaativaan tutkimustyöhön. Suhteessa on kysymys realismista, siitä, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Mikää tilauspalvelu parisuhde ei ole.

    Äänestä

  • J. T. kirjoitti:

    "Et ole jannittava etka yhtaan renttu. Olet mielenkiinnoton. Nainen ihastuu hyvaan kaytokseen aluksi, mutta odottaa kovempia otteita jatkossa eika nyhvailya joka kaanteessa. Jos ei niita tule, suhde hyytyy.

    Itsellasi on niista jo naemma kokemusta enemmankin, mikset ota opiksi?"

    Ihmisen persoona on se, mitä se on, eikä se siitä muuksi muutu. Introvertistä ei tule räiskähtelevää bilettäjää eikä ekstrovertti vetäydy puolison pyynnöstä sitkeyttä ja hiljentymistä vaativaan tutkimustyöhön. Suhteessa on kysymys realismista, siitä, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Mikää tilauspalvelu parisuhde ei ole.

    ..No,siitähän me tuossa on keskusteltu.Että ensin käy kaikki ja on niin ihanaa kun on tasainen ja luotettava tyyppi joka ei sepalukset lepattaen juokse kaupungilla ja kylillä.Mutta sitten kun se puoli on nähty, ois kiva saada sitä "ekstraa"..Ja sitten jos sitä ekstraa saa, on mies liian suorasukainen, suorastaan tyly, etten sanoisi irstas.Minä en kertakaikkiaan osaa pelata niin monmimutkaista peliä mitä tytöt tahtoo.Mielihyväperiaate siihen hormonaaliseen sykliin yhdistettynä on meikäläiselle aika tappava yhdistelmä,vaikka ei aivan idiootti loppujenlopuksi tunnekkaan olevansa..huh huh.

    Äänestä

Hei! Ajattelin vastata tähän viestiin, sillä olen ihmeissäni, että tuollaisia miehiä on oikeasti olemassa. Itse seurustelin useita vuosia urheiluhullun, pää pilvissä eläjän kanssa. Muutaman kerran suhteemme aikana entinen avomieheni lähti puoleksikin vuodeksi yksin ulkomaille ja minä häntä kotona odottelin....Joka päivä toivoin, että minä ja suhteemme olisi hänelle riittäneet. Mielestäni tein kaiken hänen eteensä, opiskeluni kärsi julmetusti tämän miehen takia...kuitenkin tein kaikki kotityöt yksin, olin hellä, annoin vapautta...mikään ei riittänyt. Olen nyt yrittänyt etsiä miestä, joka ei olisi liian pinnallinen ja tyytyisi normaaliin arkeen, johon kuuluvat myös pienet yllätykset...Olen pettynyt niin katkerasti, että olen masentunut ja jäänyt kotiin. En jaksa enää sielunkumppania etsiä...Mistä teitä tavallista elämää arvostavia miehiä löytää? Haluaisin uskoa, että koiran lisäksi minulle on tarkoitettu vielä yksi uskollisempi ystävä, ehkä sielun kumppani...

Äänestä
  • "tylsy" kiteytti tämän viestiketjun sisällön tosi hyvin.

    Nainen seurustelee vuosia "pää pilvissä eläjän" kanssa, joka häipyy puoleksi vuodeksi omille teilleen. Nainen tekee kaikkensa suhteen eteen.

    Samalla hän ihmettelee mistä löytyy tavallista elämää arvostavia miehiä ? Tässä kristallisoituu kuuluisa naisen logiikka, eikö vain ?

    Todellisuudessa näitä tavallista elämää arvostavia miehiä on kaikkialla naisen ympärillä. Mutta hän ei huomaa eikä kelpuuta heitä juuri siksi koska nämä ovat niin tavallisia ja tylsiä.

    Äänestä

  • ..sitäpä sitä..on mietitty urakalla kavereitten kanssa, että miksi hyvät tyypit on joko varattuja tai ne ei törmää.Minä en jaksa itseäni markkinoida,sitä ollaan kotona ja odotetaan, että joku tulee noutamaan-itse kukainen ilmeisesti.Naisten vaatimustaso vaan taitaa olla koviin jätkiin ja suunsoittajiin kallellaan.Ja suosia vähän muuta kuin tällaisia"perinteisiä" tyyppejä, jotka jöröttävät, mutta eivät petä.

    Äänestä

  • Karju kirjoitti:

    "tylsy" kiteytti tämän viestiketjun sisällön tosi hyvin.

    Nainen seurustelee vuosia "pää pilvissä eläjän" kanssa, joka häipyy puoleksi vuodeksi omille teilleen. Nainen tekee kaikkensa suhteen eteen.

    Samalla hän ihmettelee mistä löytyy tavallista elämää arvostavia miehiä ? Tässä kristallisoituu kuuluisa naisen logiikka, eikö vain ?

    Todellisuudessa näitä tavallista elämää arvostavia miehiä on kaikkialla naisen ympärillä. Mutta hän ei huomaa eikä kelpuuta heitä juuri siksi koska nämä ovat niin tavallisia ja tylsiä.

    Kaikki naiset, nuoretkaan eivät ole samanlaisia.

    Harva meistä osuu napakymppiin ensiyrityksellä, oli mies tai nainen. Suhdekiemurat kun ovat niin outoja joskus. Mutta joka kerrasta voi oppia jotain.

    Itsellä oli 3,5 v suhde miehen kanssa joka oli kuin veli. Se lopulta kaatui omaan mahdottomuuteensa, sillä parisuhde on eri kuin sisarussuhde. Parisuhteessa oltava se tietty kipinä.

    No, nyt rinnalla mies, joka turvallinen (mm. luotettava) muttei todellakaan tylsä. Tuo yhdistelmä on toimiva ainakin minun kohdallani. Nyt yritän omalta osaltani ylläpitää tuota kipinää. :)

    Äänestä

Eikä oo todellista.

Tällaisena naistenlehtien suurkuluttajana (ja toimittajana) voinen toivottaa herrakerholle hyvää ja antoisaa Thaimaanmatkaa.

On se perkele vaikea ymmärtää, ettei nainen rakastu perusmieheen sinussa. Hän rakastuu sinuun.

Kokemuksesta voin sanoa, että hakemalla turvallisuutta ja tiettyjä ominaisuuksia toisessa rysäytetään jorpakkoon, ja tulee pahat vammat.

Olen juuri se kuvailemasi perkeleestä repäisty nuori ja kaunis cosmonainen, joka syö armotta miesparkoja lounaaksi kevyen salaatin ja dieettikolan kera. Kovin vähäistä on kiinnostus ruikuttajamiehiin, jotka miettivät, miksi eukko tuhertaa iltaisin sängyssä itkua ennen nukkumaanmenoa. Niinpä, miksihän?

Oletko ajatellut kertaakaan, että tyttöystäväsi tunsi itsensä oikeasti yksinäiseksi? Mitä hittoa sitä kituuttaa onnettomassa suhteessa vain sen takia, että perusmies korjaa tiskit ja suostuu paijaamaan aina, kun katotaan telkasta Salkkareita.

Olen itse ajatellut, että parempi olla yksin kuin melkein hyvässä suhteessa. Ero on niin repivä. Ja ei, en etsi miestä, joka saisi perhoset leikkimään vatsalaukussa, tai joka nussisi aivot pellolle yhdestä viiteen kertaa päivässä.

Etsin idioottiherraa, jonka kanssa voisi nauraa omalle uholleen ja typerille letkautuksilleen. Joka olisi hyvä ystävä, sillä rakastumisen tunne taitaa hävitä aika nopeasti.

Olen melko konservatiivinen seurustelun ja seksikumppaneiden suhteen. En halua vaihtaa monesti ja kokeilla, kenen kanssa saattaisi tuntua hyvältä. Todennäköisesti näin päädyn vanhaksi piiaksi, mutta hei, enpähän ainakaan jakele itsestäni pieniä palasia jokaisen suhteen päättyessä.

Hyvät miehet: menkää itseenne! Tai Thaimaaseen.

Äänestä
  • "On se perkele vaikea ymmärtää, ettei nainen rakastu perusmieheen sinussa. Hän rakastuu sinuun."

    Arvoitukseksi minulle on jäänyt se, miten naisen rakkauden saisi kestämään.

    "Olen juuri se kuvailemasi perkeleestä repäisty nuori ja kaunis cosmonainen"

    On hyvä että tunnistat tyylisi ja tarpeesi jo etukäteen, niin et sorru kiusaamaan meitä heikompia tapauksia. En halua aiheuttaa kenellekään pettymyksiä ja pahaa mieltä, vaan toivon rinnalleni ainoastaan elämänkumppania.

    "Oletko ajatellut kertaakaan, että tyttöystäväsi tunsi itsensä oikeasti yksinäiseksi?"

    Voi olla. Hän tosin vasta paripäivää sitten kertoi, että olen hänen sielunkumppaninsa.

    "Etsin idioottiherraa, jonka kanssa voisi nauraa omalle uholleen ja typerille letkautuksilleen. Joka olisi hyvä ystävä, sillä rakastumisen tunne taitaa hävitä aika nopeasti."

    Minusta taas tuntuu siltä, että juuri naiset eivät arvosta ystävyyttä. Heille pitäisi olla kiihkeitä tunteita.

    "Hyvät miehet: menkää itseenne!"

    No, menin. Kysyin exältä, mitä voisin laittaa deitti-ilmoitukseen, jos joskus sellaisen teen. Sain tällaisen listan:

    -komea
    -analyyttinen ja pohdiskeleva
    -mielikuvituksekas
    -ruoanlaittotaitoinen
    -äärimmäistä kaaosta vastustava
    -kuuntelutaitoinen
    -empaattinen
    -hiljainen
    -rauhallinen ja impulsiivinen
    -ulkoilmaihminen
    -taloudellinen
    -surumielinen
    -huumorintajuinen
    -ymmärtäväinen, lempeä

    Exäni mukaan ominaisuudet voi lukea sekä positiivisesti että negatiivisesti.

    Äänestä

  • Jukka Takatukka kirjoitti:

    "On se perkele vaikea ymmärtää, ettei nainen rakastu perusmieheen sinussa. Hän rakastuu sinuun."

    Miten naisen rakkauden saisi kestämään?

    1. Ei ole rakkautta, jos ei kestä.

    Tämän tietäminen sattuu, sillä itse olen toipumassa juuri suhteesta, jonka piti olla Se Juttu. Mutta on niin paljon paskamaisia melkein oikeita tunteita, että rakkauden kuuluisi kestää. Sellaiseen rakkauteen minä ainakin uskon.

    2. Nainen ryhmänä on keinotekoinen.

    Sama kun sanoisi, että kaikki miehet tykkää kokolihapihvistä ja persepanoista. Ei kaikki tykkää, ja naiset eivät ole kaikki tuuliviirejä. Myönnettäköön, että minä olen, mutta silloin onkin parempi pysytellä yksin.

    3. Analyyttinen ja pohdiskeleva on sekä hyvä että huono.

    Liikaa ei saa vatvoa suhteisiin liittyviä juttuja. Se ei ole reilua ketään kohtaan, tai hyväksi kenellekään. Mieluummin analysoitakoon vaikkapa tv-sarjojen juonenkäänteitä (miten helvetissä Taylor heräsi TAAS kuolleista?!) tai suhteen ulkopuolisten ihmisten elämää.

    4. Olemalla aivan käsittämättömän oma itsensä.

    Eiköhän se kuitenkin ole niin, että löydät vielä naisen, joka ei mene pois. Ehdotan, että kaivat eksäsi laatiman listan esiin, kun löydät seuraavan vaimoehdokkaan. Tietääpähän ainakin, mihin on ryhtymässä.

    Laatumerkki otsaan sinulle.

    Eksäsi saa syyttää sitten itseään. Syytä sinä sillä aikaa naistenlehtiä.

    Nuori ja vihainen cosmonainen my ass. Naurattaa itseänikin. Mutta kuitenkin.

    Äänestä

  • ...niin, sitähän sanotaan, että se älähtää, kehen kalikka kalahtaa..Mistähän niitä idioottimiehiä löytyy, minusta kun tuntuu etti idioottimiehistä ole pula, vaan päin vastaisista tyypeistä - ja sitten kun kohdalle tulee se päinvastainen tyyppi - ei sekään ole kliffa...

    Jos ajattelet, että meillä miehilla ei ole kykyä nauraa omille hölmöyksille, niin et ehkä todella ole tavannut hakemaasi..

    Mutta mitäpä tuota loppujenlopuksi enää asiaa ratakiskosta malliksi taivuttamaan.

    Äänestä

  • Jukka Takatukka kirjoitti:

    "On se perkele vaikea ymmärtää, ettei nainen rakastu perusmieheen sinussa. Hän rakastuu sinuun."

    Arvoitukseksi minulle on jäänyt se, miten naisen rakkauden saisi kestämään.

    "Olen juuri se kuvailemasi perkeleestä repäisty nuori ja kaunis cosmonainen"

    On hyvä että tunnistat tyylisi ja tarpeesi jo etukäteen, niin et sorru kiusaamaan meitä heikompia tapauksia. En halua aiheuttaa kenellekään pettymyksiä ja pahaa mieltä, vaan toivon rinnalleni ainoastaan elämänkumppania.

    "Oletko ajatellut kertaakaan, että tyttöystäväsi tunsi itsensä oikeasti yksinäiseksi?"

    Voi olla. Hän tosin vasta paripäivää sitten kertoi, että olen hänen sielunkumppaninsa.

    "Etsin idioottiherraa, jonka kanssa voisi nauraa omalle uholleen ja typerille letkautuksilleen. Joka olisi hyvä ystävä, sillä rakastumisen tunne taitaa hävitä aika nopeasti."

    Minusta taas tuntuu siltä, että juuri naiset eivät arvosta ystävyyttä. Heille pitäisi olla kiihkeitä tunteita.

    "Hyvät miehet: menkää itseenne!"

    No, menin. Kysyin exältä, mitä voisin laittaa deitti-ilmoitukseen, jos joskus sellaisen teen. Sain tällaisen listan:

    -komea
    -analyyttinen ja pohdiskeleva
    -mielikuvituksekas
    -ruoanlaittotaitoinen
    -äärimmäistä kaaosta vastustava
    -kuuntelutaitoinen
    -empaattinen
    -hiljainen
    -rauhallinen ja impulsiivinen
    -ulkoilmaihminen
    -taloudellinen
    -surumielinen
    -huumorintajuinen
    -ymmärtäväinen, lempeä

    Exäni mukaan ominaisuudet voi lukea sekä positiivisesti että negatiivisesti.

    ..kiitti Jukka vinkeistä.Heti helpotti kun luin sinun deitti-ilmoitus-kaaviosi.Tätä asiaa olen vuoden pohtinut ja siinähän se on, kiteytettynä.Hieno homma,nyt peräkammarin Taavi osaa lähtä elämässä eteenpäin,pois surut puserosta ja sanoja pötkyyn,niin eiköhän ainakin joku cosmonautti vastaa "hakemukseen"..

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    ...niin, sitähän sanotaan, että se älähtää, kehen kalikka kalahtaa..Mistähän niitä idioottimiehiä löytyy, minusta kun tuntuu etti idioottimiehistä ole pula, vaan päin vastaisista tyypeistä - ja sitten kun kohdalle tulee se päinvastainen tyyppi - ei sekään ole kliffa...

    Jos ajattelet, että meillä miehilla ei ole kykyä nauraa omille hölmöyksille, niin et ehkä todella ole tavannut hakemaasi..

    Mutta mitäpä tuota loppujenlopuksi enää asiaa ratakiskosta malliksi taivuttamaan.

    mekin entisen tyytöystävän kanssa itsellemme ja toisillemme ja haistateltiin välillä muulle maailmalle, mutta silti erottiin. Ja kuitenkin minut rankattiin jälkeen päin kaikista parhaimmaksi tapahtumaksi hänelle mitä koskaan oli sattunut. Ei ollut kukaan muu ollut kuulemma samalla aaltopituudella hänen kanssaan koskaan aikaisemmin. Joten...? Hä? Meillä oli kyllä riita, jota ei saatu sovittua ennen eroamista ja tähän sitten vähän viitattiin, silloin kun asia tuli ensimmäisen kerran puheeksi, mutta olikohan tuo riita vain joku tekosyy suhteen lopettamiselle? Omasta mielestäni siinä ei ollut kyse kovin suuresta asiasta, tai mene ja tiedä sitten nämä naisen aivoitukset. Syy oli sitten se, että hän halusi jotain muuta elämältä, enkä minä oikein sopinut hänen suunnitelmiinsa ja lisäksi olimme kuulemma eri mieltä monesta asiasta.

    En nyt tiedä liittyykö tämä nyt ihan aiheeseen, mutta on se aikamoista tasapainoilua tuo partnerin valitseminen. Osa kun tahtoo kyllästyä tai ei osaa päättää mitä parisuhteeltaan haluaa ja toiset sitten ovat näitä jotka eivät osaa olla yksin, eli heille tuntuu kelpaavan sitten kaikki. No, erosta on jo kaksi vuotta ja olen pysynyt sinkkuna. Alkuun oli kyllä hieman vaikeata totutella tähän sinkkuuteen, mutta kyllä se sitten puolen vuoden jälkeen alkoi olla jo luontevaa. Ja nyt tuntuu siltä, ettei parempaa aikaa ole koskaan itsellä ollutkaan. Ennen sitä aina halusi suhteeseen, mutta nykyään tuntuu vähän toiselta. Olen ollut täysin itsekäs. Mennyt ja tullut miten huvittanut. Mielessä on alkanut kyteä ajatus onko parisuhde sittenkään niin vaivan arvoinen? Tietenkin sinkkuna ollessa menettää sen säännöllisen tai vähemmän säännöllisen seksin ja tietyn emotionaalisen täyttymyksen ja lohduntunteen jonka toinen ihminen tuo mukanaan, mutta minulla riittää kyllä tekemistä ja puuhaa ilman toista ihmistäkin. Mietin vain pystynköhän/jaksankohan enää tulevaisuudessa ottaa jotain ihmistä samallalailla huomioon ja elää epäitsekkäästi, se kun on se "aikuisuuden" mitta.

    Äh, meni pointin vierestä, mutta tulipahan kirjoitettua.

    Äänestä

  • naurettiin kirjoitti:

    No moi, eihän tuo asian vierestä mennyt.Ihan asiaa..Kyllä ne "ylitsekäymättömät" erimielisyydet ja riidat on kahden toisistaan välittävän (inhoan sanaa rakkaus..) ihmisen sovittavia asioita.Tarkoitan sitä, että eron syynä joku "asia" useimmiten tuntuu naisilla olevan keppihevonen jolla ratsastellaan kohti usia seikkailuja ja prinssejä.Kun ei olla kuitenkaan valmiita siihen pottumaiseen arkeen ja halutaan nk. eri asioita.Toisaalta on näin helppo leimata koiras tyhmemmäksi ja tunnekylmäksi yksilöksi joka ei tule vastaan eikä halua tai osaa tehdä kompromisseja.

    En tiedä, siltä näyttää, että tässä kärvistellään yksin vaikka loppu elämä.Tuntuu vuodenkin jälkeen vielä siltä,että vaikka mitä teki,aina teki väärin.Ja sehän ei voi olla totta.Täytyy sanoa,että varovaiseksi on kyllä tulossa.Ja satunnaisseksiä ei ole kyllä vailla...

    No, tulipahan ainakin jotain vastaukseksi..nurmikon leikkuuseen nyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jukka Takatukka kirjoitti:

Nuoret naiset ovat... Ei vaineskaan!

Vielä saman katon alla kanssani elelevä avokkeeni päätti laittaa pillit pussiin. Hän on ollut reilut puoli vuotta ahdistunut ja allapäin. Olen yrittänyt antaa hänelle tilaa, aikaa ja tukea, mutta se ei auttanut. Ero on edessä.

Tilanne on samanlainen kuin aikaisemmissakin eroissani. Avokkeeni ei syytä minua mistään ja välimme ovat läheiset ja lämpimät. Halailemme toisiamme, järjestelemme asioitamme toistemme parhaaksi ja muutenkin tuemme toisiamme. Näin on ollut aikaisemmissakin eroissani, joten en tälläkään kertaa usko riitaisaan loppuun, vaan luulen syvän ystävyyden säilyvän eron jälkeenkin.

Sitä kuitenkin ihmettelen, että mikä näitä uuden ajan tyttölapsia vaivaa. Enhän minä totisesti ole täydellinen mies, mutta taas kerran kasassa olisi ollut omasta mielestäni ainekset hyvään ja luottamukselliseen tulevaisuuteen. Muiden parien tilanteita seuratessa vuosien varrella onkin alkanut pompottaa takaraivossa sellainen ajatus, että media (mm. naistenlehdet) ovat vanginneet naiset haavekäsitykseen, jota ei kertakaikkiaan todellisuudessa ole.

Minä yritin osallistua arkeen (tehdä oman osani kotitöistä), huomioida (pieniä lahjoja, silittelyä, hieromista, helliä ja kannustavia sanoja) ja muutenkin elää meidän yhteisen tulevaisuutemme eteen. Ei auttanut, ei kun ei eli ei auttanut!

Mitäköhän sitä seuraavaan suhteeseen astuessa ajattelisi? Onko vastassa taas nainen, joka aluksi on tyytyväinen, mutta joka alkaa kyllästyä muutaman vuoden päästä ja lopulta ratkaisee kyllästymisen erolla. Minulle sopisi hyvin ei-traditionaalinen suhdekin, mutta naiset itse tahtovat sitoutua voimakkaasti. Tuntuu, ettei heille ole olemassa ollenkaan arkea ja harmaata ja vaiheita, vaan on ainoastaan joko-tai. Kaikki on hyvin tai kaikki on huonosti, mutta välimuodot puuttuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu