We both cheated...

Jos pettäminen tulee ajankohtaiseksi, jokin mättää suhteessa pahemman kerran.

Puhumattomuus, aikaisempien suhteiden arvet, ikäero ja itsekkyys olivat syitä molemminpuoliseen vierasteluun edellisessä parisuhteessani.

Siinä ainoassa ja oikeassa parisuhteessani, josta nyt olen toipumassa. Niin, todellakin, parisuhteesta pitää joskus jopa toipua, ei niinkään siitä erosta. Elämä meni niin sairaaksi lopulta. Se suhde ei ollut hyvä, eikä minulle taida olla mahdollisuutta saada sen ihmisen kanssa hyvää suhdetta enää koskaan.

Kovasti haluaisin rakastaa sitä ihmistä kokonaisen elinajan, mutta sen ei kuulu mennä niin. Me emme voineet puhua toisillemme ja siksi minun piti päästä puhumaan jollekin toiselle. En edes tiedä, miksi mieheni petti. En tiedä mikä asia suhteesta hänen osaltaan jäi puuttumaan.

Älkää rakkaat kanssaihmiset roikkuko niissä surkeissa suhteissa. Elämä alkaa pyöriä sen oman pienen maailman ympärillä liian nopeasti ja se sairas katsantokanta elämään imaisee mukaansa. Siitä on irtauduttava.

Lämmin kiiton entiselle avipuolisolleni siitä, että hän sanoi eräänä kamalana viikonloppuna: "Se on nyt loppu! Kerää tavarasi niin vien sinut pois."

Minä olisin vieläkin siinä valittamassa ja kitisemässä, jollei se "julma petturi" olisi ajatellut puolestani ja antanut minulle ihmisarvoani takaisin.

Voi miten nolasinkaan itseni hänen edessään. Toivottavasti hän sen joskus antaa anteeksi. Rakkaus tuskin kuolee kokonaan pois, mutta tarvitseekaanko sen? Onhan se kaunis asia olemaan olemassa.

Luulenpa kuitenkin, että joku jumalainen ihminen tulee luokseni ja rakastaa minua sellaisena kuin olen. Niin rakasti minua hänkin, mutta se pieleen mennyt asia oli jossakin muualla. Se oli tilanteessa ja tapahtumissa. Ihmisissä tietenkin pohjimmiltaan, mutta kun ne ihmiset alkavat taas rakastaa ensisijaisesti itseään, niin haavat paranevat nopeasti. Juuri nyt pystyn rakastamaan sekä itseäni että entistäni, mutta en silti halua suhdettamme takaisin.

Elämä raiteillaan, kun se paska parisuhde hässäkkä on takana. On niin perkeleen terveellistä elää vaan.
0289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

so much deceived kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu