En kestä enää. 1.5-vuotinen avioliittomme on ollut täyttä helvettiä. Riitelemme mieheni kanssa milloin mistäkin ja mykkäkoulut yms. mökötykset voivat kestä ä viikkoja. Olen yrittänyt ehdottaa parisuhdeterapiaa tms miehelleni, mutta hän on niin ylpeä ettei koe tavitseansa sellaista.
Olemme molemmat nuoria ja pahaksi kaiken tekee se, että olemme ns. lestadiolaisia eli emme oikeastaan voi erota, vaikka mieheni sillä minua uhkaileekin. Meillä on pieni vauva, jonka pelkään kärsivän kuulemistansa riitelyistä.
MIeheni vihjailee jatkuvasti, jos poistun hänen näköpiiristään, että minulla on joku toinen tms. Hän on viimeisen vuoden aikana muuttunut todela kovaksi ja julmaksi ja jos esim. itken, hän vain haukkuu minua lisää/pyörittelee silmiään kun itse kaipaisin lohdutusta. Väkivaltaa ei ole, mutta kaksi kertaa hän on väen väkisten ottanut lapsen sylistäni.
En enää tiedä mitä tehdä. Avioero olisi helpotus, puhuminen auttaisi, mutta mieheni on kuin seinä ja hän hyökkää heti minua vastaan sanoilla tai poistuu paikalta.
Kertokaa varsinkin VL-piireissä olevat onko tämä ns "normaali" kehitysvaihe, vai onko mieheni todella sairas mieleltään. Itse olen käynyt pari kertaa juttelemassa psykan kanssa
Olemme molemmat nuoria ja pahaksi kaiken tekee se, että olemme ns. lestadiolaisia eli emme oikeastaan voi erota, vaikka mieheni sillä minua uhkaileekin. Meillä on pieni vauva, jonka pelkään kärsivän kuulemistansa riitelyistä.
MIeheni vihjailee jatkuvasti, jos poistun hänen näköpiiristään, että minulla on joku toinen tms. Hän on viimeisen vuoden aikana muuttunut todela kovaksi ja julmaksi ja jos esim. itken, hän vain haukkuu minua lisää/pyörittelee silmiään kun itse kaipaisin lohdutusta. Väkivaltaa ei ole, mutta kaksi kertaa hän on väen väkisten ottanut lapsen sylistäni.
En enää tiedä mitä tehdä. Avioero olisi helpotus, puhuminen auttaisi, mutta mieheni on kuin seinä ja hän hyökkää heti minua vastaan sanoilla tai poistuu paikalta.
Kertokaa varsinkin VL-piireissä olevat onko tämä ns "normaali" kehitysvaihe, vai onko mieheni todella sairas mieleltään. Itse olen käynyt pari kertaa juttelemassa psykan kanssa
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tuo touhu kuulosta normaalilta. Sairaalollista mustasukkaisuutta ehkäpä. Mies pitäisi saada terapiaan. Mutta miten? Siinä pulma. Auttaisi tietenkin, jos sä saisit puhuttua asiasta kolmannelle, koska tilanne ei muutu. Jollekkin uskovaiselle luotettavalle henkilölle esimerkiksi. Kysyisit neuvoa. Eihän tuossa tilanteessa yksin jaksa ja lapsi varmasti kärsii. Väkivalloin lapsen ottaminen sylistä varmasti heijastuu myös lapseen, hän tuntee sen ilmapiirin, uskoisin.
Terveisin, vl-nainen, mutta en naimisissa oleva.
Kyseessä on sinun elämäsi. Mikään ei pakota sinua tuhlaamaan elämääsi surkimuksen kanssa. Tuollaisella miehellä ei ole päässä kaikki asiat kohdallaan - se tulee jo viestistäsikin ilmi. Sinulla on perusteltu syy jättää tuollainen mies - ja oikeus kyllä määrää lapsen huoltajuuden sinulle. Ei tuommoinen mies millään terapioilla parane - kyseessä on perustavanlaatuinen henkinen ongelma. Siksi onkin suositeltavaa että jätät miehen yksikseen ja jatkat omaa elämääsi yksin. Ei kenenkään tarvitse omaa elämäänsä heittää vessasta alas jonkun avohoitopotilaan tasolla olevan "puolison" takia. Ansaitset enemmän kuin miehen, jolla portaat jää kauaksi yläkerrasta. Siksi Suomen laki on oikeudenmukainen, ettei sinunlaistesi ihmisten tarvitsee elää lopun elämäänsä haukkuvan ja henkisesti tasapainottoman miehen kanssa parisuhdehelvetissä. Otat askeleen eteenpäin, taaksepäin ei tarvitse katsoa.
no hei, auttakaa!!
tässä henkistä tukea::
tutki, onko kysymyksessä sosiopaattipuoliso taikka jopa psykopaatti.Ne ovat juuri tuollaisia...
alistavat, väheksyvät..jne. ja voi mennä todella vuosia ennenkuin sellaisen tunnistaa...ja yleensä NE
muuttuvat hetimite,kun ovat saaneet toisen `kiikkiin`!
Psykopaatista saa ja voi jopa lestadiolaiset erota...monesti joutuu olemaan ja käymään asia ja tilanne yksin läpi,,,muut eivät uskalla tai halua myöntää tuollaista...ovat heikkoja!
Sinun tulee kirjata teot,käyttäytymiset,puheet,uhkailut,tekstivistit ylös..ja jos vaan, niin joku ystävä jolle voit avautua ja joka on niin vahva ja joka voi todistaa tapahtumia...siis uskaltaa !!
ja hae hetimiten lähestymiskieltoa,niin usein,kun on tarves!
Tuollaiset tyypit vain pahenevat...
olet ollut rakastunut...ei sinua voi syyttäää,,,älä alista itseäsi!!ole vahva...
jotka rakastavat viljellä sanaa sosiopaatti..tämän arvioimiseksi tarvitaan ihan koulutuksen saanut psykologi.
Olet nahkalassa tilanteessa ja varmasti myös siksi että vl- piirsissä ei varmasti suhtauduta eroon suopeasti..olet todella ikävässä tilanteessa,miehesi käyttäytyminen ei todellakaan vastaa sitä mitä vastuunsa kantavan ja perhettään rakastavan aviomiehn käyttäytyminen tulisi olla. onko teillä vanhoillis lestaadiolaisilla jotain kanavaa, jossa voisit keskustella vanhempien kanssa,ihmisten jotka kuuntelevat mutteivat tuomitse?Kenties nuorten kanavaa, internetyhteisö tms.?
Voimia sinulle, suosittelisin kuitenkin että ottaisit yhteyttä vaikkapa kirkon kriisipuhelimeen tai johonkin sitoutumattomaan neuvontajärjestöön, palvelevaan puhelimeen jossa vastaaviin kriiseihin koulutettu henkilökunta osaa neuvoa sinua vaikeassa tilanteessasi. Voimia sinulle ja perheellesi sekä siunausta.
Hei! Sinun täytyy sanoa miehellesi, ettet ole sellaisen käytöksen arvoinen ja että hänen pitäisi katsoa peiliin. Juttele sisarustesi kanssa, ehkä joku heistä voisi jutella miehellesi ja saisi hänet ymmärtämään käytöksensä. Itse olen uskovaisesta perheestä, mutta kuljen itse omaa tietäni. Eli tiedän, ettet ns. voi erota. Ja se on kauheaa.. Eli sinuna yrittäisin näin suhteen alkuvaiheessa tehdä asialle mahdollisimman paljon jotain, sillä hoitamattomana tilanne melko varmasti vaan pahenee. Tunnen itse erään uskovaisen pariskunnan, jossa mies on täys kusipää. Vaimo on todella ahdistunut ja varmaan vihaa miestään, muttei voi erota. Tiedän myös uskovaisen pariskunnan jossa mies pahoinpitelee vaimoaan. Mikäli tilanne ei korjaannu, eikä miejesi lähde kanssasi terapiaan, kerro tilanteesta jollekin, joka voisi puuttua siihen.