Kumppani elää ilmeisesti periaatteen mukaan :"lupaukset on tehty rikottaviksi". Teidän silmissänne nämä ovat varmasti pieniä asioita, mutta juuri siksi ne loukkaavat niin paljon kun ei edes niitä lupauksia voi pitää.
Esimerkki 1.Oli viikonloppu ja keskusteltiin puhelimitse että juotaisiinko vaiko eikö. Mies sanoi että ei juoda, mutta päätettiin sitten kumminkin mennä tuttavan luona käymään. Tänne mieheni olikin sitte raahannut viinaa..ei tosin paljoa mutta silti. Jossain vaiheessa alkoi väsyttää ja sanoin että lähden jo kotiin ja mies lupasi lähteä myös pian. Lupasi ettei juo muutakuin sen mitä oli mukana ja lähtee nukkumaan. Seuraavana päivänä kuulin ystävättäreltä mieheni olleen baarissa..:( PETTYMYS.
Esimerkki 2. Miesystävällä menee aina överiksi kirkkaiden kanssa joten sovittiin että hän olisi muutaman karran pelkällä kaljalinjalla. Yhden kerran lupaus piti. Toisella kerralla lupasi ettei osta mitään kirkkaita..loppujen lopuksi ilmoitti että kvari yllytti ostamaan viinapullon, mutta eihän sitä pakko juoda ole. Illalla mies joi koko pullon ja oli törkeä ja ilkeä kännipäissään minulle. PETTYMYS.
Esimerkki 3.Mies ystävän luona juomassa, minä sairaana. Päätin kuitenkin mennä käymään. Mies oli luvannut ihan omasta tahdostaan että ei lähde baariin vaan lupaa pysytellä juomassa ystävän luona tai menee korkeintaan lähellä olevaan pikkupubiin. Menen nukkumaan. Yöllä on tullut viesti. "menen käymään ******" (yökerho). PETTYMYS!!!!!!!!!!!!
Eikö hän ymmärrä murentavansa luottamukseni häneen tällä tavoin? Eivätkö nämä asiat merkitse hänelle mitään? Miehet mitä te mieheni menettelystä olette mieltä? oikein vai väärin? Pitäisittekö te tuollaiset lupaukset??
Ja vielä. Mitä minä teen? en voi uskoa enää mihinkään mitä hän lupaa. Ja nuo ovat tosiaan siis olleet LUPAUKSIA jotka hän on itse vapaa ehtoisesti minulle luvannut. Ei painostuksen alaisena tai riitaa peläten vaan omasta aloitteesta. Ja minä hölmö olen luottanut ja uskonut.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Oisko jätkä alkoholisti, tai orastava sellainen?
..mutta mistäs sitä varma voi olla..Nämä ovat tapahtuneet melko pitkällä aikavälillä..eivät siis peräkkäisinä v-loppuina.
mutta jos sinä ja sinulle annetut lupaukset jäävät viinan ja ryyppäämisen jalkohin, niin kyllähän se alkoholistilta kuulostaa. Aikuinen ihminen eikä muka osaa vastustaa viinan ja kännäämisen houkutuksia.
Alkoholistilla alkoholi hallitsee elämää. Se, että joskus jättää viinanjuonnin takia lupaukset pitämättä, on törkeää, mutta ei välttämättä alkoholismia. Toivotaan ainakin ettei ole.
hallitse tässäkin tapauksessa, jos lupausten pettämiseen liittyy aina alkoholi? Kyllä sika syitä keksii, kun maa on kova ja kärsä kipeä. Taustalla vain tuntuu kovasti olevan viina. Miksi sitä pitää käyttää, jos se aiheuttaa enemmän ongelmia kuin iloa?
Lupaukset kuuluu pitää, jos ei toisen lupauksiin voi luottaa, ei silloin voi luottaa toisen sanomisissa mihinkään!
se kuningas alkoholi teettää. Pienessä jurrissa tulee aina kaikenlaisia loistoajatuksia, mutta ne voi kyllä sivuuttaa kännilisen kohelluksena. Pääasia kai olisi, että tyyppi on muuten luotettava?
itse en juo lähes ollenkaan jayhtäkään lupausta en ole rikkonut ikinä..tuo on todella törkeetä,miehenä näitä juttuja katsoessani alan olla sitä mieltä että naisten luottamus pula miehiin on ihan meiän oma vika,siksi juuri minun on vaikea löytää seuraa ja yleensä turha luvata mitään kun nainen ei usko..kiitos sinulle tästä tekstistä,sai taas askeleen lähemmäksi päätöstä..=)
Pysykkin rehtinä kaverina:) ja olisitpa takomassa järkeä miesystäväni päähän! Tänään puhuin hänelle puhelimessa asiasta ja vastaus oli tyyliin "no onpa isoja asioita, noidenko perusteella nyt oon sitte valehtelija ja kusipää vai?" (en ollu kertaakaan ees sanonu valehtelijaks..kusipääks ehkä :D)Ei tuntunut olevan edes pahoillaan ennenkuin puhelun lopussa kun itkeä pillitin..
mies... ja alkoholisti hän on! Tuntuu todella pahalta ne petetyt lupaukset, ihan kun itellä ei olisi mitään arvoa koko suhteessa. Vielä en ole valmis miehestäni luopumaan, mutta sekin asia tulee väistämättä joskus eteen, jos asiat ei muutu ja tuskinpa muuttuvat.=(
Ukko pihalle jos ei lupauksiaan pidä.
alkoholi on teille kahdelle iso ongelma? Luen rivien välistä etteivät nämä kerrat ole ainoita. Miksi sinun täytyy holhota häntä kun viinaksia on kuvassa? Jos vastaus on, että hän juo aina liikaa ja käyttäytyy sitten huonosti, niin hänellä on jonkin asteinen alkoholiongelma.
Kunnolliset, sentään sanansa pitävät miehet ei kelpaa kellekään....
Kyllä rentut ja pelimiehet houkuttelee..