Ruokalassa

Söinpä tuossa viime viikolla eräässä henkilöstöravintolassa ja aloin miettiä. Valitsin ruuakseni kasvispastan. Katsotaanpa mitä sain syödäkseni:

-Punakaali- ja porkkanaraastetta, muutama lehtisalaattinen ja päälle salaattikastiketta, arviolta noin 200g (olisin ottanut enemmän, mutta kun pikkulautaselle ei mahtunut, jo tuo pieni annos teki kukkurallisen)

Kuivia kierremakaroneja, jotka oli pyöritelty jossain, sillä näkyvissä oli muutama vihreä 'haitu', joiden voisi kuvitella olevan jotain vihreää kasvista.

-2 siivua kauraleipää, päälle Oivariinia

-Juomaksi vettä

Missä oli annoksen proteiinit? Huomasin, etten saanut lainkaan annoksestani proteiinia. Edellisenä päivänä valitsin kasvispihvit, joten en saanut edellisenäkään päivänä proteiinia annoksesta.

Ymmärtääkseni Ktl:n suosituksessakin on edes se 15% päivässä, mutta sitä ei näemmä ruokailussa oteta huomioon usein. Jos olisi valinnut kanaviillokin, olisi tullut muutama keitetty muru broileria sentään.

Laittaisivat vaikka linsseja tai papuja salaatin lisäkkeeksi, jos listalla on monta annosta, joissa proteiinin määrä on -0.
14770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

meillä on kans kasvisruokaa ja sen proteiini on yleensä kermaa,vähälaktoosista! /&&%/&¤¤#¤&oon kiroillu välillä. Toinen vaihtoehto on ne tylsät kasvispihvit. kaameuden huippu ne falafel-pyörykät.
Miksi ei köksät osaa valmistaa ravinto-opillisesti oikeita kasvisvaihtoehtoja?

Äänestä
  • Näkeehän sen missä vain missä ns. tavalliset ihmiset kirjoittelevat, että monilla on paha asennevamma kasviksia kohtaan. Näiden tyyppien mielestä kasvikset eivät ole "oikeaa ruokaa" vaan "jotain vitun ituja". Onko siis ihmekään että ne viisikymppiset keittäjät eivät osaa eikä huvita opetella laittamaan kasvisruokia joista saisi edes osan tarvittavasta proteiinista.

    Äänestä

  • Syksy kirjoitti:

    Näkeehän sen missä vain missä ns. tavalliset ihmiset kirjoittelevat, että monilla on paha asennevamma kasviksia kohtaan. Näiden tyyppien mielestä kasvikset eivät ole "oikeaa ruokaa" vaan "jotain vitun ituja". Onko siis ihmekään että ne viisikymppiset keittäjät eivät osaa eikä huvita opetella laittamaan kasvisruokia joista saisi edes osan tarvittavasta proteiinista.

    Minäkään en edes ole kasvissyöjä, kunhan yritän saada edes sen puoli kiloa päivässä kasaan, kun olen laiska itsekään mitään väsäämään. Ei muuta kuin karppiruokaa muilla aterioilla, että tulee jonkunlaista tasapainoa.

    Äänestä

  • valmista VHH-ruokaakaan, joten miksi joitain muita pitäisi suosia?

    Äänestä

  • Syksy kirjoitti:

    Näkeehän sen missä vain missä ns. tavalliset ihmiset kirjoittelevat, että monilla on paha asennevamma kasviksia kohtaan. Näiden tyyppien mielestä kasvikset eivät ole "oikeaa ruokaa" vaan "jotain vitun ituja". Onko siis ihmekään että ne viisikymppiset keittäjät eivät osaa eikä huvita opetella laittamaan kasvisruokia joista saisi edes osan tarvittavasta proteiinista.

    lisä VHH-ruokavalioon. Tai sehän on pääasia, vaikka jotkut jotain muuta väittävätkin.

    Äänestä

Vehnäjauho sisältää proteiinia 11-13%. Samoin kauraleipä.

Äänestä
  • Ottaisin mielelläni proteiinini muussa kuin viljamuodossa. Nytkin ihmettelin, että miksi hemmetissä nuha paheni pariksi päiväksi, vaikka syön lääkettä. Olen ennenkin huomannut saman ilmiön - silloin kun olen syönyt paljon tärkkelyspitoista ruokaa ja vähän muuta proteiinia, mun allergiaoireet pahenee. Alan uskomaan, että näin on. Sattumaksi tapahtuu liian usein.

    Äänestä

  • ei todellakaan kuulu VHHn.
    Mitä V***** pellejä täällä taas on?

    Äänestä

VHH-ruokavaliooon? En oikein tunnistanut sitä tuosta jutusta?

Äänestä
  • En minäkään ymmärtänyt jutun pointtia ja miksi se on täällä.

    Jos noudattaa vhh:ta on henkilöstöravintolat lähes mahdottomia paikkoja syödä,vuosien kokemus joka näkyi puntarissa. Meillä saa kyllä laktoosittomia ja gluteenittomia ruokia tai pelkkää salaatti,mutta siihen se ilo loppuukin. Eli omat eväät.

    Äänestä

  • rahikaisella? kirjoitti:

    En minäkään ymmärtänyt jutun pointtia ja miksi se on täällä.

    Jos noudattaa vhh:ta on henkilöstöravintolat lähes mahdottomia paikkoja syödä,vuosien kokemus joka näkyi puntarissa. Meillä saa kyllä laktoosittomia ja gluteenittomia ruokia tai pelkkää salaatti,mutta siihen se ilo loppuukin. Eli omat eväät.

    Olen vhh-myönteinen, mutta en puhdasoppinen noudattaja. Yritän pikku hiljaa muokata ruokavaliotani karpimpaan suuntaan, mutta en 'kaikki tai ei mitään' -tyylillä.

    Tarkoituksena oli tuoda esiin, että laiskempi vhh-myötäilijä joutuu ottamaan ne proteiininsa viljasta, koska tarjolla ei ole terveellisempää proteiinilähdettä. Jos saisi kunnon pihvin, en söisi kauraleipää, mutta jotain vastinetta rahalleni toki haluan. En näet kuitenkaan suhtaudu hiilihydraatteihin kuin myrkkyyn, kuten ortodoksisimmat karppaajat täällä.

    Äänestä

  • Proteiini kirjoitti:

    Ruisleipä teollinen
    100g,sisältää
    -35.5 g imeytyviä hiilareita
    -6g proteiinia

    Jos olet 80 kiloinen ja tarvitsisit 1,5-2g proteiinia /kg. Täytyisi sinun saada prottskuja esim. 1,5 g/kg x 80 kg=120g proteiinia.

    Kun 100 g on 6g proteiinia. 120/6=20. Tarvitsisit siin 20 100g annosta leipää elikä 2000g ruisleipää. Kun 100g leipää on 35.5g hiilareita saisit 3550g hiilareita siinä sivussa.

    Laskinko oikein? Kannattaako siis leivästä yritää otta tarvitsemansa proteiinit? Jos vhh:la suositellaan lähteestä riippuen 20-80g/vrk hiilareita. On leipä kaukana karpeista ja muistakin vhh:sta. Suhtaudu hiilareihin miten halua. Mutta lopeta p....n jauhaminen.

    Äänestä

  • laskija? kirjoitti:

    Et ymmärtänyt ajatustani. Tarkoitin tilannetta ruokalassa. Nimenomaan en halua ottaa proteiinejani viljatuotteista.

    Äänestä

Usein on vaikea syödä VH:n mukaisesti työpaikkaruokalassa.Eväitä en haluisi syödä, mutta pari kertaa viikossa on pakko, koska molemmat ruokavaihtoehdot ovat joko kastikkeita tai kastike/joku kiusaus. Onneksi edes parina-kolmena päivänä on lihaa tai kalaa. Silloin otan
isolle lautaselle 3/4 vihanneksia ja sitä kalaa tai lihaa (kelpuutan jauhelihapihvit/lihapullatkin olosuhteiden pakosta)
Kasvisruuat ovat pääasiassa sosekeittoja ja niissä on käytetty vehnäjauhoja ja sokeria ja lisäaineita.
No, onneksi kasviksia sentään voin syödä paljon !
Muutoin terveisiä keittiöön, että VHH vaihtoehtoja todella tarvittaisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Proteiini kirjoitti:

Söinpä tuossa viime viikolla eräässä henkilöstöravintolassa ja aloin miettiä. Valitsin ruuakseni kasvispastan. Katsotaanpa mitä sain syödäkseni:

-Punakaali- ja porkkanaraastetta, muutama lehtisalaattinen ja päälle salaattikastiketta, arviolta noin 200g (olisin ottanut enemmän, mutta kun pikkulautaselle ei mahtunut, jo tuo pieni annos teki kukkurallisen)

Kuivia kierremakaroneja, jotka oli pyöritelty jossain, sillä näkyvissä oli muutama vihreä 'haitu', joiden voisi kuvitella olevan jotain vihreää kasvista.

-2 siivua kauraleipää, päälle Oivariinia

-Juomaksi vettä

Missä oli annoksen proteiinit? Huomasin, etten saanut lainkaan annoksestani proteiinia. Edellisenä päivänä valitsin kasvispihvit, joten en saanut edellisenäkään päivänä proteiinia annoksesta.

Ymmärtääkseni Ktl:n suosituksessakin on edes se 15% päivässä, mutta sitä ei näemmä ruokailussa oteta huomioon usein. Jos olisi valinnut kanaviillokin, olisi tullut muutama keitetty muru broileria sentään.

Laittaisivat vaikka linsseja tai papuja salaatin lisäkkeeksi, jos listalla on monta annosta, joissa proteiinin määrä on -0.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu