Tänään on koulujen päättymispäivä ja olen itkenyt koko päivän yksinäisyyttäni. Tälläiset päivät ovat kaikkein raskaimpia kun tiedän että ihmiset tahoillaan juhlivat ystäviensä, sukulaistensa ja kumppaniensa kanssa. Minä olen tämän päivän kuten kaikki vapaapäiväni viettänyt jälleen yksin. Vähäiset ystäväni asuvat eri kaupungeissa tai ovat jo perheellisiä eivätkä ehdi vihoviimeistä sinkkua viihdyttämään. Viihdyn työssäni, eikä moni varmaan siellä arvaa miten yksin olen, vapaapäivänä usein kaupan kassa on ainut jonka kanssa puhun. Olen kaunis ja pukeudun hyvin, käytöstapani ovat hyvät, olen korkeasti koulutettu ja kasvatan yleissivistystäni määrätietoisesti, eikä itsetuntokaan ole heikoimmasta päästä:)
Silti olen yksin, monet tuttuni luulevat että olen kranttu miesten suhteen, mutta se ei pidä paikkansa. En kaipaa jumalaisen komeaa, urheilullista miestä, haluan vain kumppanin joka on rehellinen ja luotettava. En vaadi enempää häneltä kuin itseltäni. Olen vain tavannut miehiä jotka pettävät, valehtelevat ja kohtelevat minua muutenkin kuin roskasäkkiä. Tajusin tänään etten koskaan ole harrastanut seksiä miehen kanssa joka olisi rakastanut minua. Olen 25-vuotias.
Pointti miksi kirjoitan tästä on se, että minusta yksinäisyys on liian vähän käsitelty asia, mediassa sinkut ovat villejä bilettäjiä. Todellisuudessa sinkkuus voi olla elämän suuri tragedia. Kuinka raskasta onkaan kun ei voi jakaa onnen tai surun hetkiä kenenkään kanssa. Välillä tuntuu epätoivoiselta, täytyyhän tähän jokin ratkaisu olla! En kai kuitenkaan voi väkisin pakottaa ketään itseäni rakastamaan, olisi vain niin paljon annettavaa jos joku haluaisi rakkauteni ottaa vastaan. Kohta tulee taas koko vuoden kauhein juhla, juhannus. Kaipa sen jotenkin sietää yksin kotona istuen, kun vaan pariutuneet tuttuni eivät juhannuksen jälkeen kertoilisi omasta romanssijuhannuksestaan ja kyselisi missä vietin omani...Toivon kaikille sinkuille jaksamista!
Silti olen yksin, monet tuttuni luulevat että olen kranttu miesten suhteen, mutta se ei pidä paikkansa. En kaipaa jumalaisen komeaa, urheilullista miestä, haluan vain kumppanin joka on rehellinen ja luotettava. En vaadi enempää häneltä kuin itseltäni. Olen vain tavannut miehiä jotka pettävät, valehtelevat ja kohtelevat minua muutenkin kuin roskasäkkiä. Tajusin tänään etten koskaan ole harrastanut seksiä miehen kanssa joka olisi rakastanut minua. Olen 25-vuotias.
Pointti miksi kirjoitan tästä on se, että minusta yksinäisyys on liian vähän käsitelty asia, mediassa sinkut ovat villejä bilettäjiä. Todellisuudessa sinkkuus voi olla elämän suuri tragedia. Kuinka raskasta onkaan kun ei voi jakaa onnen tai surun hetkiä kenenkään kanssa. Välillä tuntuu epätoivoiselta, täytyyhän tähän jokin ratkaisu olla! En kai kuitenkaan voi väkisin pakottaa ketään itseäni rakastamaan, olisi vain niin paljon annettavaa jos joku haluaisi rakkauteni ottaa vastaan. Kohta tulee taas koko vuoden kauhein juhla, juhannus. Kaipa sen jotenkin sietää yksin kotona istuen, kun vaan pariutuneet tuttuni eivät juhannuksen jälkeen kertoilisi omasta romanssijuhannuksestaan ja kyselisi missä vietin omani...Toivon kaikille sinkuille jaksamista!
Vastaukset 24
Vanhimmat
, joka tuntee samoin..
olen myös 25-v ja joku aika sitten sinkuksi jäänyt.
Ja voin sanoa ettei helppoa ole ollut minullakaan.. Nyt ei jaksa kiinnostaa mikään eikä kukaan, missään mielessä..
Tuntuu vaan kaikki niin tyhjältä.. Kaverit minulla kans toisilla paikkakunnilla, vaikka ei heitä montaa olekkaan. Ja heitä näkee harvemmin juuri sen takia.
Mutta jos tämä menee joskus ohi..
Niin samoja ajatuksia myös minulla. Olisi voinut olla minun kirjoittama tuo aloitusviesti. Olen myös 25 -vuotias ja kaverit asuu kaikki eri paikkakunnilla. Osalla on jo lapsia ja häitä suunnittelevat. Itse olen muuttanut takaisin kotipaikkakunnalle ja en tunne täältä enää ketään kun kaikki kaverit ja samanikäiset ovat muuttaneet muualle. Itsetunto on alkanut rapisemaan ja nyhjötän vaan kaiket päivät kotona (olen työtön tällä hetkellä). En uskalla lähteä enää mihinkään baareihin kun tunnen itseni rumaksi ja läskiksi inhottavaksi ihmiseksi. Itse myös tajusin että en ole koskaan seurustellut kunnolla. Kaikki suhteet on ollu ihme säätöä tai hyväksikäyttöä. Saispa joskus vaan vaikka katsella telkkua jonku kivan miehen kainalossa. Mielestäni en vaadi mitään ihmeellistä kunhan olisi joku joka puhuisi asiat suoraan valehtelematta. Mutta tässähän tämä taas yksi päivä vierähti itkiessä.
heikosti mene. Itse voin tällä hetkellä todella huonosti liiallisen alkoholin käytön vuoksi, mikä on kyllä oikeastaan jo muodostunut perinteeksi yksinäisten viikonloppujen suhteen.
Minulla ei ole edes ollut varsinaisia ihmissuhteita (rakkaudella tai ilman), eikä tällä hetkellä läheisiä ystäviä, jotka kertoisivat onnistuneista parisuhteistaan (tämä tosin johtunee osittain sulkeutuneesta ja erakoituneesta luonteestani). En ole hyvännäköinen, mutta ainut yhtäläisyys viestiisi taitaa olla korkea koulutus ja jonkinlainen itsensä kehittäminen.
En tosin osaa olla erityisen harmissani asiasta, pentuna opetetaan kaikenlaista huuhaata elämän kulusta, mutta unohdetaan samalla mainita, että asiat voivat mennä PALJON huonommin. Toisaalta en ole myöskään jostain syystä menettänyt uskoani siihen, että elämäni voisi olla paremminkin, en vain tiedä miten...
Et ole yksin, mä olen ihan samassa tilanteessa. Tai oikeestaan olen ollut kunnes tajusin, että jos ei kerran miestä löydy niin sitä ei sillon löydy, mutta sosiaalisia suhteita (=ystäviä) pitää ruveta löytymään, tai tulen hulluksi. Niimpä löysin netistä (esim. Cityn deittisivut ja sieltä ystävää etsimässä -kohdasta) mukavia ilmoituksia, ja nyt olen saanut jo useamman ystävän sitä kautta, joiden kanssa pidetään hauskaa, jutellaan ja tehdään tästä elämästä kivaa siitäkin huolimatta, vaikka miesrintamalla menee perseelleen. Eli toisin sanoen, kukaan ei meitä yksinäisiä sinkkuja pelasta jollemme me itse!! Mullakin meni aikaa ennen kuin tajusin, että oikeasti itken ja nyhjötän ja masennun kotona niin kauan, kunnes teen asialle jotain. Vaikka ne keinot ja tekemällä tekeminen tuntuukin niin tyhmältä välillä, mutta asiaan pitää suhtauta niin, että "mun elämäntilanne on nyt tämä, ja eletään sen mukaan". Jos muut pariutuu ja lisääntyy, niin sä etit uusia ystäviä ja lähdet siitä näkökulmasta eteenpäin, muuta ei nyt tällä hetkellä voi. Ne ystävät oikesti auttaa ihan hirveesti, saa sen masennuksen pois kun koko ajan on jotain tekemistä. Ja sitten kun saa ittensä paremmalle tuulelle niin tutustuukin helpommin myös niihin miehiin.
Tsemppiä sulle ja kaikille muillekin yksinäisille sinkuille, kyllä me jaksetaan, jookos :)
Itsenäisyys on yleensä positiiviseksi koettu asia, mutta viime aikona olen huomannut, että siitä on todella lyhyt matka yksinäisyyteen. Itse olen mies ja ikää on kertynyt paria vuotta vaille kolmekymmentä. Olen elänyt oikeastaan koko aikuisikäni itsenäisesti - eli viettänyt trendikästä ja aina niin vauhdikasta sinkkuelämää.
Vanha kaveriporukka on nykyisin hajaantunut ympäri maailmaa tai sitten pariutunut. Itse olen hieman urasuuntautunut ihminen ja panostanut opiskelun jälkeiset vuodet työhöni, joka on vaativuudestaan huolimatta antoisaa ja mielenkiintoista. Normaali arki sujuukin todella hyvin, mutta toisinaan, varsinkin vapaa-aikana, elämä on hieman tylsää.
Itsenäisyys ei enää tarjoa entiseen tapaan vapauden tunnetta, vaan tuntuu lähinnä tyhjältä, jopa yksinäiseltä. Olen tottunut tekemään asioita yksin, kuten harrastamaan ja matkustelemaan, mutta silti tämä tyhjyyden tunne on viime aikoina vaivannut.
Juhlapäivät ovat tosiaankin pahimpia. Vanhoista kavereista ei ole oikein seuraa esim. Juhannukseksi, eikä vanhempien kesämökillekään viitsi mennä, vaikka välit heidän kanssaan onkin kunnossa. Vaihtoehtona taitaa olla tylsä city-juhannus kirjan, tv:n ja liikunnan parissa. Liikunta ja muutenkin säänöllinen elämä ovat minun keinoni selvitä sekä työ- että yksityiselämän rasituksista.
Yritähän sinäkin jaksaa eteenpäin ja nauttia myös alkavasta kesästä. Älä anna yksinäisyyden täyttää ajatuksiasi, vaan yritä keskittyä tekemään ja ajattelemaan asioita, joista pidät jotka tuntuvat miellyttäviltä. Elämä on kuitenkin usein ihan siedettävää ja joskus jopa mukavaa ;)
Niinpä. Toisille itsenäinen (ja samalla yksinäinen) elämäntapa ei ole aina vapaaehtoista. Ja tuttu vaertauskuva villistä ja vapaasta sinkkuelämästä on muuten syvältä !
Jaa-a. Menen pehkuihin yksinäni potemaan. Takana on harvinaisen hiljainen ja yksinäinen viikko sairasatellessa.... :(
Urheilu on terveellistä. Ja pah !
Sinkkuna olo oo mitään yksinäistä hommaa!!!
Onhan ystäviä,sukulaisia,työyhteisö ym... ja aina ei tarvi olla muita lähellä.
Läheisriippuvainen tarvii jonkun kokoaika lähelleen.
terv onnellinen sinkkunainen ( pelkään aivan että tät ei kauan kestä ja pian muutan jonkun kans yhteen)
Mikäpä siinä jos on ystäviä ja sukulaisia sekä työyhteisökin vielä, ei varmaan ole yksinäistä.
Minulla kun ei ole ystäviä joiden kanssa voisi viettää aikaa ja sukulaiset on pistäneet välit poikki. Työpaikastakin sain parivuotta sitten joululahjaksi lopputilin. Tältä pohjalta elämä on melkoisen yksinäistä.
Opettaja? Terveisin: Sinkku duunari yksin yövuorossa isossa tehtaassa.
...niin tuokin vuodatus olis jääny kirjoittamatta. Ai miksikö? No siksi, kun siihen ei olisi ollut aihetta.
Totta tosiaan, tuo sinkkuuden ihanuus ei usein olekaan niin ihanaa. Ainakaan niille, jotka ei tykkää ja/tai jaksa lähtee ulos bailaamaan harvase yö. Ja jos on yksin niin sitä on vielä korkeampi kynnys lähteä ulos seuraa hakemaan. Suosittelisin seuran hakemista nettideitin kautta, niinkuin joku jo suosittelikin. Ei siinä mitään menetä! Tästä vielä vähän vinkkejä ilmoituksen tekoon jos se ei ole ennestään tuttua: http://otamut.org/info/deitti-opas
Toivon sulle onnea deitteihin ja muutenkin, toivottavasti löydät pian sen jonkun!
Minulla oli pitkä kausi, jolloin nautin täysillä vapaudesta ja yksin olosta.
Sen jälkeen, kun aloin viime lokakuussa harrastaa nettideittailua, on alkanut hiipiä pieni epätoivo: olen kelannut läpi satoja miesten profiileja, ja niistä ei yksikään ole kolahtanut.
Olen tuhlannut aikaa kirjoitteluun ja tapaillut muutamia miehiä - ihan OK ihmisiä, mutta kokemustaustat, arvomaailmat ja luonteet eivät ole natsaneet. On alkanut turhauttaa pahan kerran ja tuntua, ettei sitä oikeaa mulle varmasti olekaan...
Lisäksi nettideittailuun on helppo jäädä koukkuun - etenkin, jos kaikki päivät istuu työn vuoksi tietokoneen ääressä.
Nyt olen päättänyt, että yritän irrottautua netistä ja palata siihen, mitä oli aiemmin: keskityn nauttimaan OMASTA elämästäni ja harrastuksistani ja vaalin ystävyyssuhteitani. Tuli se mies sitten ikinä vastaan tai ei.
Olen kokenut samankaltaisia kokemuksia, kuin sinä. Sekä olen löytänyt deittipalstoilta tuttuja, miehiä, joita tunnen. Miehiä, joita olen tavannut aivan muissa yhteyksissä, niin heitäkin on deittipalstalla ja aika hurjilla ilmoituksilla, jotka ovat "tuuli huulia heiluttelee" hyvinkin uksottavasti sekä tunteisiin, arvoihin jne. vetoavasti kirjoitettuja, mutta jotka perustuvat valheelle.
Deittipalstoilla on paljon "ilmaa",sekä "oman elämänsä vankeja", jotka ovat jääneet nettihamppareiksi, ikuisiksi hmissuhdekiertolaisiksi, joten on syytä olla varovainen. Jos haet seksiä ja heti, niin kyllä lykästää näiden miesten kanssa. Tee nainen testi, luo pari kolme profiilia itsellesi ja testaa. Samalta (tietyntyyppiseltä)mieisprofiililta saa sellaisen vastauksen, kuin haluat eli siis, mitä sun profiilisi viestittää tai hakee sitä saamasi vastaus palvelee.
Testattu on useamman naisen voimin.
Mikään ei ole niin säälittävää kuin naisen valitus siitä, ettei löydä sopivaa miestä. SÄÄLITTÄVÄÄ! Aivan selvästi kirjoituksestasi käy ilmi, että sinuun vetoaa kusipäiset luuserit, joten miksi ihmeessä ihmettelet, ettei suhteet onnistu? Olet selvästi tekemisissä ihan oikean tyyppisten miesten kanssa. ;)
Btw, Suomessa n. 10% miehistä(!) on erinäisistä syistä ikisinkkuja, joten evvk naisten omissa pienissä päissään luodut muka-ongelmat. Sitäpaitsi, ihminen voi elää yksin ihan mainiosti, kaikki on kiinni siitä, onko henkisesti luuseri vai voittaja.
Jotenkin tuntuu että tän viesti sarjan alottaja on pelkästään ronkeli...
"Olen kaunis ja pukeudun hyvin, käytöstapani ovat hyvät, olen korkeasti koulutettu ja kasvatan yleissivistystäni määrätietoisesti, eikä itsetuntokaan ole heikoimmasta päästä:)"
...kyllä nää lauseet kertoo jo neidistä jotakin, luultavasti itteänsä täynnä oleva uranainen, jolle ei yksinkertaisesti kelpaa mikään.
Toisaalta, mikä mä oon tässä valittamaan, oon kolmekymppinen duunari itä-helsingistä, viimesen viiden vuoden aikana ollut tasan yksi romanssi, johtuen siitä ettei mullekkaan mikään ratapihan ruusu kelpaa, mutta kun ite on ruma kuin petolinnun perse, niin ei sitä voi kuuta taivaalta silloin vaatia, eikö niin.
Monilla ihmisillä on nykyään turhan kovat luulot ittestään, ja sen takia joutuvat kärvistelemään yksinäisyydessään, varsinkin naiset, koska heillä on valta valita kumppaninsa, toisin kuin monilla meistä miehistä, ja kun koko ajan on "parempaa" paremman perään tarjolla, niin vaikeeksihan se elämä menee
hyvää alkavaa kesää kaikille
Terv. runkkari neva itiksestä
Ymmärtääkseni aloittajan ongelma on ihan totaalinen yksinäisyys. Ei siis pelkkä miehenpuute vaan yksinäisyys. Se voi olla ongelma ihmiselle. Jos on kavereita ja seuraa, ei tarvitse olla yksin vaikkei seurustelisikaan. Jos on totaalisen yksin, ajautuu helposti suhteeseen kuin suhteeseen. Yksinäinen on helppo hyväksikäytettävä. Onhan näitä tapauksia vuosittain kun joku mies tai nainen kavaltaa rahaa yksinäiseltä, vanhemmalta rakastajaltaan. Tuskin nämä uhrit kuitenkaan huonoja ihmisiä ovat?
Ehkä ap ei tiedä, mistä kunnon miehiä löytäisi? Turha miesten on valittaa, etteivät naiset tule hakemaan kotiovelta asti, kun eivät uskalla mennä itse juttelemaan. :=)
Joo, mitä edes kommentoin kun en ole sinkku tai yksinäinen, mutta totesin vaan.
Jos on yksin, voi aina alottaa vaikka uuden harrastuksen, ja sitä kautta saletisti löytyy kavereita, se on eri asia jos sä tunnet ittes joka paikassa ulkopuoliseksi, sitten oot kusessa ittes kanssa, ja kannattais ehkä jutella jonku spykiatrin kanssa, eikä siinä oo mitään häpeemistä.
"Turha miesten on valittaa, etteivät naiset tule hakemaan kotiovelta asti, kun eivät uskalla mennä itse juttelemaan. :=) "
On erittäin helppo naisena sanoa että turha valittaa, jos ei kerran ite uskalla mennä juttelemaan, niinpä, helppo se on naisena vaan odotella että äijät käy siinä nenän edessä näytillä ja tarjoomassa tuoppia, nappaa siitä sitten sen parhaimman.
jotenkin tutulta, vaikka olenkin mies. Ura voi olla kirous. En tunnusta olevani masentunut mutta jotenkin viime vuodet ovat olleet liiallista puurtamista jolloin elämänilo on valunut vesistöihin. Parisuhteet tulee ja menee mutta mielenkiinto on nollan luokkaa. Tietty taustalla on epäonnistumista suhteissa ja ikuiseksi kuvittelemani rakkauden menettämisen tuskaa yms.
Fokusoin uraan ja urheiluun. Hyviä ystäviä ei juuri ole tai näen niitä vain pari kertaa vuodessa. Jos joku yrittää lähestyä ystävyyden merkeissä, pakenen tilannetta. Ei huvita mitkään kekkerit eikä bilettäminen. Puhuminen ihmisten kanssa on välillä raskasta. Tuntuu, että aina kun avaan suuni, osa sielustani katoaa taivaan tuuliin. Aivan kuin säästäisin itseäni jotain tulevaa varten? Viihdyn aivan liian hyvin omissa oloissani, ajatuksineni ja harrastuksineni. Mielenkiinnon aiheetkin ovat sen verta outoja, ettei löydy muita kiinnostuneita.
Ja kuitenkin. Olen varma, että kaiken taustalla on rakkauden menettämisen tuska...Olen niitä ihmisiä jotka kelailee aivan liikaa pieleen menneitä asioita. Ja kun asiat ovat negatiivisia, ruokkivat ne toinen toisiaan ja muodostavat epämiellyttävän kokonaisuuden noidankehän. Siinä sivussa katoaa osa elämänilosta. Hymyilen ja nauran paljon mutta sisällä on tyhjää ja väsynyttä. Olo on jotenkin ohut ja venytetty. Päivät kuluu siitä huolimatta huikeaa vauhtia. 10-12 h töissä joka päivä. Katson sivusta kun elämä huristaa ohi...ja kumma kyllä, ei vois vähempää kiinnostaa...
Masentavaa. Mutta olen vakuuttunut siitä, että kun sitä vähiten odotan, kävelee elämääni joku (taas kerran) joka muuttaa kaiken ja saa elämän sykkimään ruostuneissa suonissani. Silti, vaikka kärsivällisyys onkin hyveitäni, tätä asiaa, sitä jotain, en jaksaisi enää kauaa odottaa.
Mutta olen jo kohta nelikymppinen.. Et todellakaan ole ainoa. Toivon ettet joudu olemaan niin kauan yksin, kuin minä.
Yritä miettiä, miksi törmäät hankaliin miehiin. Mieti, minkälainen harrastus veisi sinut paikkoihin missä tapaisit kunnollisia miehiä. Ja jos etsit netistä seuraa, laadi tarkasti sellainen ilmoitus, joka karsii sinulle sopimattomat miehet pois. Äläkä vastaa niille joiden harrastukset/elämänarvot ovat täysin erilaisia kuin simulla. Äläkä mene sänkyyn parilla ekalla treffillä ! Ne miehet ketkä haluavat vain ja ainoastaan helppoa pillua, häipyvät kun ilmoitat että sitä ei ole tiedossa!
Voimia sinulle!
Olen yli nelikymppinen, itsenäinen, vahva persoona. Jotkut miehet ovat sanoneet persoonaani pelottavaksi vaikkakin ulkonäköäni kauniiksi. En ole persoonaltani pelottava, omaan vain vahvan tahdon, vankat mielipiteet, olen kuitenkin joustava, haasteita vastaanottava, pulmatilanteisiin suhdautun, ne ratkaistaan. Kuitenkin omassa olämässäni on pulmatilanne. Olen yksin. Huuhdan - kosketa mua, jolloin (sen harvan kerran, kun ulostaudun baariin) joudun vain jostain syystä "suden suuhun". Aina valitsen väärin! Netistä en löydä, olen viettänyt tunteja lukemalla profiileja, tehnyt tiukat kriteerit, meilannut joidenkin kanssa, tavannutkin, mutta ei. Liian tavallisia, mitään sanomattomia hissukoita, missä on persoonaltaan terve mies, jossa kuitenkin on särmää, karismaa. Karismaattista miestä en vain löydä. En mistään.
Kello tikittää, ei ole aivan luonnollista elää elämää, jossa asiat on muutoin kohdallaan, mutta kuitenkin oleellinen osa puuttuu eli seksi. Toki sitä voi harrastaa sinkkuseksinä in city tai masturboiden, mutta mutta... ehkä ei enää minulle riitä ja sinkkuseksi in city on ainakin minulle lopputuolksen kannalta - likainen olo ja kuitenkin yksin. Ratkaisuna rakastaja? Mistä ja kuka? Hoh hoijaa. Jotenkin vain ketuttaa tämä tilanne.
Erittäin tuttua!!
Minäkin olen voimakas ja ristiriitaisia tunteita herättävä luonne - toiset tykkäävät, toiset eivät.
Tavallaan olen ylpeäkin siitä, mutta on se ollut vaikeaakin: mihin tahansa menen, niin muiden naisten joukosta löytyy ystävä, mutta myös vihamies. Ihan ilman syytä. En ole sellainen, josta kaikki voisivat neutraalisti todeta "ihan kiva". Olen oma itseni - en yritä miellyttää, mutta en tarkoituksella provosoikaan.
Vähänkin laimeammat ja laumasieluisemmat miehet tuntuvat arastelevan tällaista naista. Minulla on ollut vain yksi pidempiaikainen suomalainen miessuhde, jonka kanssa edelleen olemme ystäviä. Kaikin puolin vahva, älykäs, johtavassa asemassa oleva mies. Ei vain kiinnostunut vakituisesta parisuhteesta.
Oliskohan niin, että haet ja löydät miehiä paikoista joissa niitä rehellisiä ja luotettavia ei niinkään esiinny.. tuossa on jonkinlainen ristiriita, eli mitä toivot ja mitä elävässä elämässä saat.
Hienoa että tuollaisiakin naisia löytyy jotka arvostaisivat parisuhdetta! Mulla on kans semmoinen tyhjä olo. Päällisin puolin kaikki on ok, on työpaikka jne. Kavereitakin löytyy, todella hyviä sellaisia. Välit sukulaisiinkin ja tyttäreeni ovat todella hyvät.
Jotain vaan puuttuu kun ei ole toimivaa parisuhdetta. Mikään ole niin turhaa kuin mennä yksin nukkumaan. Ravintoloista ei ole syntynyt mitään järkevää, vaan onnettomia sähellyksiä. Pinnalliset ihmissuhteet eivät kiinnosta. Oon monesti ajatellut että sitten kun löydän Hänet niin hemmottelen naisen ihan pilalle ;-)
Varmasti löydät vielä jonkun jonka kanssa olet onnellinen ja joka rakastaa juuri sinua!
Moni sinkku elää kuten se median esittämä villi bilettäjä. Itsekin enemmän tai vähemmän siihen muottiin viikonloppuisin istun. Ja sen myötä en loppujen lopuksi tunne itseäni pätkääkään vähemmän yksinäiseksi. On riittävästi kavereita, ehkäpä näistä monia voisi kutsua ihan ystäviksikin, mutta ei se vain riitä. Hiukan (onneksi vain hiukan) tässä lähemmäs kolmekymppinen mies on jo katkeroitunut. En enää osaa ihastua, vaan hakemalla haen potentiaalisista seurustelukumppaneista olemattomia vikoja, syitä jonka takia en heihin voi ihastua. Tätä en tee ylimielisyydestä, vaan epävarmuudesta. Olen tosissaan yksin!