Olla rakastunut ja rakastaa jotakuta ovat eri asioita. Eivätkä nämä kaksi asiaa edes välttämättä seuraa toisiaan. Jokaisen haavehan toki on että nämä asiat seuraisivat toisiaan ja olisivat molemminpuolisia, ja mieluiten samaan tahtiin...
Mutta
Kuinkahan moni mies on seurustellut/seurustelee kumppanin kanssa johon on ehkä joskus ollut rakastunut, kiihkeästikin, mutta ajan kanssa huomaa ettei tunne olekaan muuttunut rakkaudeksi. Toista katsoessa vaan tuntuu siltä että mä en rakasta sua. Suhde saatetaan päättää vai jäädäänkö siihen, tottumuksesta?
Ja toisinpäin. Sitä on päätynyt suhteeseen vaikka toiseen ei ole koskaan ollut rakastunut. Kun suhde on ihan toimiva, on ihan kivaa, vaikkei suuria tunteita olekaan. Sitä mennään eteenpäin, jämähdetään ja ehkä joku päivä huomataan että toista rakastaa? Vaikka vatsanpohjassa ei ole missään vaiheessa ollut tietoakaan perhosista...
Ja sitten on tietysti suhteet joissa ei ole kumpaakaan. Kun aletaan pyörimään yhdessä, ei rakastuta eikä rakasteta mutta totutaan toisen läsnäoloon ja kiinnytään siinä määrin että suhteeseen juututaan...
Mutta
Kuinkahan moni mies on seurustellut/seurustelee kumppanin kanssa johon on ehkä joskus ollut rakastunut, kiihkeästikin, mutta ajan kanssa huomaa ettei tunne olekaan muuttunut rakkaudeksi. Toista katsoessa vaan tuntuu siltä että mä en rakasta sua. Suhde saatetaan päättää vai jäädäänkö siihen, tottumuksesta?
Ja toisinpäin. Sitä on päätynyt suhteeseen vaikka toiseen ei ole koskaan ollut rakastunut. Kun suhde on ihan toimiva, on ihan kivaa, vaikkei suuria tunteita olekaan. Sitä mennään eteenpäin, jämähdetään ja ehkä joku päivä huomataan että toista rakastaa? Vaikka vatsanpohjassa ei ole missään vaiheessa ollut tietoakaan perhosista...
Ja sitten on tietysti suhteet joissa ei ole kumpaakaan. Kun aletaan pyörimään yhdessä, ei rakastuta eikä rakasteta mutta totutaan toisen läsnäoloon ja kiinnytään siinä määrin että suhteeseen juututaan...
Vastaukset 4
Vanhimmat
rakkauden kaipuuta olisi ehkä helpompaa... mutta NIIIN tylsää ja surullista. Rakkauden kaipuu pyörittää maailmaa, olivat ihmiset epärakastavia varattuja tai vapaita.
Sitten on oma lukunsa rakkautta pelkäävät.
Kun et tunne, et kärsi.
Mutta vaikka rakkautta pelkää, silti sitä kaipaa joka solullaan joka hetki.
Mietin myös onko kuuma rakastuminen ja siitä sulavasti molemminpuoliseen lempeään rakkauteen soljuminen edes vaihtoehto, onko sellaista oikeasti olemassa? Ihan oikeasti?
Kun näin lähes kolmikymppisenä sinkkunaisena katson kaikkia elettyjä parisuhteitani, huomaan että...
Kaikki tasapainoiset, toimivat suhteeni ovat olleet sellaisia joissa en ole ollut rakastunut, mutta olen alkanut rakastamaan kumppaniani ajan kanssa.
Olen kuitenkin rakastanut heitä kuin hyviä ystäviä.
Miehen ja naisen välisessä suhteessa se ei riitä minulle. Ne parisuhteet ovat loppuneet, mutta ystävyys ja jatkuva yhteydenpito on vahvaa.
Kun olen ollut rakastunut, kun liekki on tosissaan roihunnut, parisuhde oli pelkkä myrskyinen aallokko...
Tämä rakkaus toi mukanaan tuskan ja kärsimyksen joka lopulta tuntui repivän sieluni ja tuhoavan koko elämäni.
Ystävyys ja yhteydenpito ei suhteen loputtua ollut edes vaihtoehto. Vaikka hän ei väärin minua kohtaan tehnytkään.
Menetys vain on liian kipeä, jolloin ystävyys olisi pelkkää nöyrtymistä.
Siltikin
Olen kiitollinen saamastani rakkaudesta ja ystävyydestä, mutta olen kiitollisempi siitä roihuavasta rakkaudesta jonka olen itse saanut tuntea.
Siitä joka särki sydämeni.
Siitä jonka takia nyt tunnen rakkauden vastakohdan -pelon.
Edellinen suhteeni oli just tuolla "ajaudutaan yhteen ja kiinnytään toisiinsa", mutta ilman sen suurempaa tunteen paloa. Olimme yhdessä kolme vuotta kunnes yhtenä aamuna vai oliskohan ollu peräti ilta havahduin siihen, että mitä ihmettä teen tuon ihmisen kanssa... Erottiin.
Tutustuttiin, oli kivaa, alettiin pyöriä yhdessä ja jotenki jäätiin kiinni. Ehkä pelkona oli muuten yksinäisyys.
Nyt odotan, että rakastun kunnolla ja jos en, niin sille ei voi mitään.
Toista katsoessa vaan tuntuu siltä että mä en rakasta sua. Suhde saatetaan päättää vai jäädäänkö siihen, tottumuksesta? Ehkä pelkona oli muuten yksinäisyys"
Ei se mitää TOTTUMUKSEN kanssa tekemistä ole vaan persoona pelkää ELAA YKSIN, ei muuta.
No kiva 'green fairy' lukea että olit rehellinen koska tuo on se AINOA SYY miksi jotkut jää roikkuu huonoon suhteeseen ja jossa ei ole eikä tunne enää pätkääkään vetovoimaa /rakkautta intohimoa/ omaa partneria kohtaan, eli syy miksi jatketaan on simpel but thru "pelkään olla yksin!
no halooooooooooooooooooooo!!! elämä menee hukkaan väärän tyypin kanssa! mielummin yksin sitten ja nauttia omasta elämästä ilman jotakin olioa jolla on kaksi jalkaa ja kävelee...BUOH!