Kolmekymppiset lapsettomat pariskunnat, haluaisin kuulla kokemuksianne siitä, kun nainen on se, joka ei halua lapsia. Kaatuiko suhde/miten menee/miten keskustella asiasta uuden kumppanin kanssa (30 ikäiset miehet kun usein haluavat lapsia lähivuosina, ehdotatteko "jatkamaan matkaa.." sillä lapsiperhettä ei ole tiedossa)
LAPSIAKO??
Nainen 30v
4628
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä haluaisin löytää sellaisen naisen joka ei lapsia halua. Minä tiedän ja olen aina sen tietänyt, että minä en ole mikään perheenisätyyppi ja minulle perhe-elämä ja lapset ei sovi ollenkaan.
Se on vaan vaikeata löytää sellaista naista joka ei lapsia haluaisi. Naisilla se lisääntymisvietti on niin paljon voimakkaampi kuin miehillä.
avokilleni, että en halua lapsia ja sanonut, että saa lähteä menemään vapaasti jos moinen suunnitelma ei hänelle sovi.Ymmärtäisin siis häntä.
Kun asiasta jutellaan,niin hän ei ole varma haluaako lapsia vai ei. Toisinaan hän tuntuu sulattavan,että meille ei lapsia tule, mutta toisaalta hän sanoo ohimennen niitä haluavansakin..
Elämä tuntuu kovin erilaiselta kun vertaa sitä ystäviini joilla on lapsia. Meillä on eri ongelmat ja jutut.
En halua lapsia koska minulla on perityvä sairaus, enkä halua lapseni kärsivän niin paljon kuin minä olen kärsinyt elämäni aikana.
Pelkään myös,että mieheni katuu myöhemmin päätöstään jäädessään tähän suhteeseen. Tosin en siitä sitten voi itseänikään syyttää, sillä olen tehnyt asian harvinaisen selväksi...
olen myös hieman yli kolmenkymmenen ja minulla myös periytyvä sairaus. lapsia en ole koskaan halunnut. nyt vanhemmiten olen ajatellut josko sitten adoptoimalla.. itse en varmastikaan lapsia tule tekemään. mies haluaisi lapsia ja adoptio ei taida olla hänen mieleensä.. tässä nyt vielä ollaan, mutta mielessä aina, että koskahan tuo lähtee. en pysty siihen, että sanoisin "sopii vapaasti lähteä". olisi kova isku kuitenkin.
Luulin olevani ainoa nainen maailmassa joka ei lapsia halua! Siis kyse ei ole siitä ettenkö lapsista pitäisi, juttu vain on niin että niistä tykkään niin kauan kun eivät ole omia. Olen nyt 24- vuotias että aikaahan vielä on runsaasti. Tällä hetkellä (ja melkolailla aina) oon ollu sitä mieltä että kyllä minusta äidiksi olisi, mutta tuntuu että ne liikaa rajoittaisivat minun elämää. Saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta en tingi omasta onnellisuudestani sen takia, että pitäis lisääntyä tähän muutenki ylikansoittuneeseen maailmaan.
Tuohon parisuhdeongelmaan en osaa sanoa mitään. Olen ollut kahdessa vakavassa seurustelusuhteessa ja aina tein sen heti alussa selväksi, että jos lapsiperhettä on mies vailla niin minun kans ei kannata olla. Sitte ei myöhemmin ole niin tuskallista erota sen takia, että mies halusi lapsia ja minä en. Kumpikaan näistä parisuhteista ei kestänyt ja olen kiitollinen ettei niissä ollut lapsia sotkemassa asioita entisestään.
Ehkäpä joku päivä kun sattuu se oikea kohdalle niin saattaisi perheen perustaminen kiinnostaakin, mutta vielä ei ole sattunu kohdalle se mies joka multa vei jalat alta kerta kaikkiaan :)