eli olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä n. 6v. olemme asuneet erossa n. 5kk hänen opiskeluidensa takia, koska niistä syntyi riitaa. opiskelut tapahtuvat 250km päästä minusta. meillä on kaksi lasta 1v. ja 3v. vuotiaat pojat. nyt hän tuli vihdoin ja viimein takaisin ns. omaan kotiimme "osa-aikaisesti", eli hänellä vie koulu ja työ aikaa niin paljon muulla paikka kunnalla. emme ole hirveästi nähneet näinä 5 kk:na. olen kaivannut läheisyyttä ja yhdessä oloamme.
mutta nyt itse asiaan. hän on tavannut vanhan ystävänsä jota hän ei ole nähnyt pitkään aikaan. ymmärrän kyllä että naisilla on miesystäviä ja toisinpäin. minua kävi häiritsemään heidän yhteyden pitonsa. vaimoni on "pakko" soittaa tälle miehelle joka päivä, jota minä en tunne. joskus ne puhelut ovat 2min. joskus 2 tuntia ja nämä saattavat tapahtua mihin aikaan tahansa esim aamu 8 tai yöllä 00.00. mies myös käy hänen luonaan useasti sanoen että kävin katsomassa sitä pienempää poikaasi siellä... kysyinkin vaimoltani miksi hän soittaa tälle miehelle joka päivä? mitä hän hakee tästä ihmisestä? mitä hän saa siitä? kysyttyäni nämä kysymykset vaimoni suuttuu ja ei tahdo oikein keskustella asiasta...sanoo vain että ei hänellä ole mitään selitettävää, "en tiedä miksi soitan joka päivä hänelle" no siitä syttyy automaattisesti riita. muutaman päivän kyseltyäni sain selville suurinpiirtein mitä he puhelimessa haastelevat ja senkin tältä mieheltä. eli vaimoni ei suostunut sitä kertomaan, miksi? pyysin häntä kuuntelemaan minua ja ymmärtämään että voisitko olla yhteyksissä jonkin verran vähemmän kyseisen miehen kanssa. hän ei niin suostu tekemään. tahdon kuulemma määrätä hänen ystävänsä. tämä kyseinen mies on 40v ja vaimoni 26. vaimoni kertoi tälle miehelle että olen mustasukkainen hänestä jollain tasolla. juttelimme miehn kanssa mutta ei hänkään tahdo ymmärtää mitä hänelle juttelin, vaikka hän sanoo että " en tahdo olla kenenkään välissä tai aiheuttaa mitään pahaa". viime kerralla vaimoni VALEHTELI olevansa äitinsä kanssa puhelimessa vaikka tosi asiassa hän olikin tämän kyseisen herran kanssa. ....eilen illalla hän sanoi ettei jaksa keskustella kanssani että hän lähtee nukkumaan...soitin hänelle parin tunnin päästä yllätyts yllätys kenen kanssa sitä taas lärpytettiin puhelimessa. vaimoni sanoo että jankkaan hänelle asioita. on se aika pakko jankata kun ei saa eka eikä toka eikä kolmannellakaan kerralla vastausta kysymykseen.
en oikeasti ymmärrä tällaista ystävyyttä, jossa ystävästä tulee tärkeämpi kuin aviomiehestä.
KERTOKAAPA MITÄ MIELTÄ OLETTE ASIASTA. SANOIN VAIMOLLENI ETÄÄ KIRJOITAN TEKSTIN TÄNNE JA KATSOTAAN MITÄ MIELTÄ MUUT OVAT.
mutta nyt itse asiaan. hän on tavannut vanhan ystävänsä jota hän ei ole nähnyt pitkään aikaan. ymmärrän kyllä että naisilla on miesystäviä ja toisinpäin. minua kävi häiritsemään heidän yhteyden pitonsa. vaimoni on "pakko" soittaa tälle miehelle joka päivä, jota minä en tunne. joskus ne puhelut ovat 2min. joskus 2 tuntia ja nämä saattavat tapahtua mihin aikaan tahansa esim aamu 8 tai yöllä 00.00. mies myös käy hänen luonaan useasti sanoen että kävin katsomassa sitä pienempää poikaasi siellä... kysyinkin vaimoltani miksi hän soittaa tälle miehelle joka päivä? mitä hän hakee tästä ihmisestä? mitä hän saa siitä? kysyttyäni nämä kysymykset vaimoni suuttuu ja ei tahdo oikein keskustella asiasta...sanoo vain että ei hänellä ole mitään selitettävää, "en tiedä miksi soitan joka päivä hänelle" no siitä syttyy automaattisesti riita. muutaman päivän kyseltyäni sain selville suurinpiirtein mitä he puhelimessa haastelevat ja senkin tältä mieheltä. eli vaimoni ei suostunut sitä kertomaan, miksi? pyysin häntä kuuntelemaan minua ja ymmärtämään että voisitko olla yhteyksissä jonkin verran vähemmän kyseisen miehen kanssa. hän ei niin suostu tekemään. tahdon kuulemma määrätä hänen ystävänsä. tämä kyseinen mies on 40v ja vaimoni 26. vaimoni kertoi tälle miehelle että olen mustasukkainen hänestä jollain tasolla. juttelimme miehn kanssa mutta ei hänkään tahdo ymmärtää mitä hänelle juttelin, vaikka hän sanoo että " en tahdo olla kenenkään välissä tai aiheuttaa mitään pahaa". viime kerralla vaimoni VALEHTELI olevansa äitinsä kanssa puhelimessa vaikka tosi asiassa hän olikin tämän kyseisen herran kanssa. ....eilen illalla hän sanoi ettei jaksa keskustella kanssani että hän lähtee nukkumaan...soitin hänelle parin tunnin päästä yllätyts yllätys kenen kanssa sitä taas lärpytettiin puhelimessa. vaimoni sanoo että jankkaan hänelle asioita. on se aika pakko jankata kun ei saa eka eikä toka eikä kolmannellakaan kerralla vastausta kysymykseen.
en oikeasti ymmärrä tällaista ystävyyttä, jossa ystävästä tulee tärkeämpi kuin aviomiehestä.
KERTOKAAPA MITÄ MIELTÄ OLETTE ASIASTA. SANOIN VAIMOLLENI ETÄÄ KIRJOITAN TEKSTIN TÄNNE JA KATSOTAAN MITÄ MIELTÄ MUUT OVAT.
Vastaukset 48
Vanhimmat
vaimosi on valintansa tehnyt. Jos vaimo ei halua edes puhua asiasta niin en usko että teillä on enää mitään muuta keskusteltavaa kuin lasten tulevat hoito järjestelyt. Kun toinen mieskin on tietoinen aiheuttamistaan ongelmista eikä silti vetäydy pois tilanteesta niin on aika selvää että heidän välillä on muutakin kuin kaveruutta, ikävä kyllä. Mut jos 40v. (lapseton?) ja 26v. 2:den lapsen äiti menee kimppaan niin ei taida heidänkään tulevaisuus kauan kestää, varsinkaan kun nainen lähtee suoraan edellisestä suhteesta uuteen. Koita sä nyt vaan pitää ittes kasassa ja pidä huoli omista oikeuksistas esim. lasten kanssa. Minä antaisin tollasen naisen mennä menojaan, et sä sen lähdössä taida paljon hävitä, sen taidat ymmärtää itsekin. Koitahan jaksella.
minusta aika pitkälle menneelle "ystävyydelle".
Tietenkään en voi kun kuvitella,miltä tuntuisi jos oma puolisoní roikkusi puhelimessa noin . Kyllä minä sanoisin, että pahalta tuntuisi!!!!
Kysäseppä siltä siipastasi ,miltä hänestä tuntuisi, moinen yhteydenpito entiseen "helluusi"
Olisiko se yhtä suotavaa.
Koittakaa jaksaa lasten takia .
Teillä kovin pienet lapset. Koettakaa vielä
löytää yhteinen sävel lastenne parhaaksi.
Se on selvää, että tuollainen yhteydenpito
vaimosi puolelta "miesystävään" nakertaa
luottamusta.
että vaimosi on yleensäkkään lähtenyt vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan kunon noin pienet lapset.
Tämä on niitä asioita joita en ole ikinä jaksanut ymmärtää.
Miksi pitää päteä silloin eniten kun lapset ovat todella janoamassa molempien vanhempien huomiota.
Itsekästä sanoisin.
Rakkauden korkein muoto on rehellisyys.
Oma vapaus avioliitossa on todella tärkeä.
Silloin kun lapset ovat pieniä omasta vapaudesta on tingittävä.
Mielestäni vaimosi on rakkauden puutteessa ja hekee sen takia huomiota kodin ulkopuolelta.
Opiskelu on myös monesti oman ekon pönkittämistä.
Kirjoittelen sähköpostiviestejä yhdelle miehelle joka päivä, joskus tosi pitkiäkin viestejä. En harrastelisi tällaista, jos kaikki olisi hyvin suhteessa. Ero on tulossa. Silti tuo mies on ihan vaan ystävä ja oma mieheni ei tiedä asiasta.
unohditko kertoa, että mies on minun pikkuserkkuni ja kahden lapsen isä, jotka ovat melkein saman ikäisiä kuin minäkin. Unohditko kertoa, että olet mustasukkainen myös nais puolisista ystävistäni. Unohditko kertoa, että olet mustasukkainen myös tietokoneen käytöstäni ja ylipäätään kaikesta mikä ei liity sinuun. Unohditko kertoa, että olet itse huorannut minkä ehtinyt. Edellisen kerran vasta muutama kuukausi sitten, tietääkseni. Unohditko kertoa, että lähdimme lasten kanssa toiselle paikkakunnalle, koska pamautit niin mojovasti minua turpaan lasten katsoessa vierestä. En lähtenyt opiskelemaan, vaan ihan muista syistä. Et muistanut sanoa...
Unohdit sanoa, että olet ollut viime kuukausien aikana mustasukkainen mm. entisestä, kuolleesta poikakaveristani, entisistä ystävistä, työkavereista, ajasta ennen sinua ja ties mistä lipputangosta, johon minua epäilet. Unohditko kertoa, että suutun siksi, että mustasukkaisuuden iskiessä piinaat muutamia vuorokausia kerralla. Annat nukkua muutaman tunnin ja taas jatkuu. Siksi hermostun heti kun huomaan että taas alkaa. Nytkin olet haastatellut minun lisäkseni kyseistä miestä usean tunnin ajan. Unohdit kertoa paljon. Esimerkiksi sen, että en ole samanlainen paska kuin sinä. Älä tyrkytä tapojas. En suostu enää samanlaiseksi erakoksi johon minut jo kerran olet saanut. En hylkää ystäviäni, enkä suostu taipumaan aikatauluihin jolloin saan ihan luvan kanssa olla tekemisissä ystävieni kanssa.
Meidän ongelmat johtuu ihan muusta kuin minun puhelinsoitoista. NYT on puheen- ja riidanaiheena tämä mies. Tämä on jatkunut jo kuukausien ajan. Mitä keksit seuraavaksi?
... se usein menee. Tilanne kuvataan pelkästään omasta näkökulmasta ja asiat ja "syylliset"värittyvät sen mukaan.
Mutta tuosta aiheesta, mitä alkuperäinen kirjoittaja kuvasi... Asiat eivät yleensä ole niin mustavalkoisia kun yhtäkkiä saattaisi tuntua. Kyllä minusta molemmilla voi olla eri sukupuolta olevia ystäviä. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, etä joku ystävyyssuhde olisi kiinni siitä, mitä ihmisellä on jalkojen välissä :-).
Jos on kyse pelkästään ystävyydestä, miksi sitten salata ja jos ystävästä tulee niin tärkeä, että ohittaa oman perheen ja ennen kaikkea oman kumppanin, silloin olisin jo huolissani.Ja salailu johtaa valehteluun jne.
Jos minun kumppanini käyttäytyisi noin, en kyllä hyväksyisi alkuunkaan. Väistyisin suosiolla takavasemmalle, enhän toki haluaisi olla heidän onnensa tiellä. Siitä vaan lähteköön mutta rehellinen pitää olla. Säälittää kuitenkin tilanteenne siinä mielessä kun teillä on pienet lapset.
Kuitenkin jossain mielessä ymmärrän vaimoasikin. Itse aikoinaan tutustuin erääseen anonyymuheppuun sattumalta. Elämässäni oli siihen aikaan jonkinlainen kriisi menossa ja ehkä siksi tästä ihmisestä tuli minulle erityisen läheinen.Koin saavani häneltä paljon tukea vaikeassa elämäntilanteessa.(siis kyse oli pelkästä kirjoittelusta, ei mitään fyysistä)
Kun sitten elämäntilanteeni selkeni, olisin mielelläni pitänyt hänet ystävänä, mutta hänpä ei halunnutkaan, koska ilmeisesti hänen mielestään vatakkaista sukupuolta olevat varatut eivät voi olla ystäviä. Olisin kernaasti esitellyt hänet myös omalle miehelleni, uskon että heistäkin olisi voinut tulla ystäviä, tai ainaki kavereita. Mutta, minunhan täytyi vaan kunnioittaa hänen päätöstään.
Mutta ymmärrän tuskasi, erityisen huolestuttavaa tilanteessanne on se, ettet tule kuulluksi. Voimia sinulle.
Minusta sinä olet kyllä harvinaisen selkeästi kytännyt vaimoasi.
Kerrot ymmärtäväsi, että ystävyyssuhteissa osapuolet voivat olla eri sukupuolta, mutta kaikestahan näkee, että et kuitenkaan ymmärrä.
Mikä olisi sinun mielestäsi sopiva yhteydenottotapa, -ajankohta ja yhteydenoton kesto hyvillä ystävillä?
Minä saatan roikkua ystävieni kanssa puhelimessa tuntikausia, eikä siinä pitäisi olla mitään ihmellistä. Ei yksikään puhelu ole pois mieheltäni.
Eräs miespuolinen ystäväni on sitä paitsi tukenut minua sairauksien aikana ja isommissa elämänvalinnoissa paremmin kuin aviomieheni koskaan. Silti en menisi tuon miespuolisen ystäväni kanssa koskaan naimisiin tai edes aloittaisi suhdetta.
Käyn silloin tällöin kylässäkin miespuolisen ystäväni luona, ja vaikka hän on kutsunut meidät molemmat, minut ja mieheni, en ota miestäni koskaan mukaan. Eihän siitä nyt mitään tule, jos minulla on vain meidän yhteisiä ystäviä ja miehellä niiden lisäksi omiakin. Sitä paitsi olen tuntenut ystäväni alta kymmenvuotiaasta. Meillä on kieltämättä vähän erilaiset puheenaiheet kuin miehelläni ja minulla keskenään.
Rauhoituhan nyt siellä mustasukkaisuutesi kanssa. Vaikka vaimosi opiskeleekin eri paikkakunnalla, ei se tarkoita sitä, että hänen tarvitsisi olla muu aika sinun kainalossasi.
Häiritseekö sinua todellisuudessa vaimon ja hänen ystävänsä yhteydenpito vai omat kuvitelmasi?
kylläpä hävettää tulla tänne vastailemaan, mutta minkäs voit.
joo olipa tuo vaimolta tosi reilusti tehty. lähetin hänelle jutun ja sanoin että mitä tässä on valhetta....tulos oli että piti käydä haukkumaan minua julkisesti. hieno homma. ei kestänyt kritiikkiä. hienosti reagoitu.
ei sitten kertonut mistä ne minun epäilyt ja nuo sinun ns. kyttäilyt johtuvat mistä olen "piinannut" häntä kuukausien ajan.....hänen turkin reissustaan joka oli tapahtunut jo 4 vuotta sitten, josta sain tietää kaiken totuuden vasta muutama kuukausi sitten suuren riitelyn jälkeen. siitä alkoi epäilykseni aika moneen asiaan...
ja mojovasti paiskasin turpaan kaiken muun hänen solvauksen ja provosoinnin jälkeen. kumpakohan siinä tuli ensin päälle...
piinaminen johtuu puolikkaista vastauksista, jos vaimoni ei osaa lukea sitä tuosta minun omasta alkuperäisesta tekstistä niin voi voi..hän kyllä itse tietää. ei kukaan mitään aikatauluja ole käynyt laatimaan. olen jutellut kys. miehen kanssa enintään tunnin. ja häneltä sain enemmän vastauksia kuin vaimoltani...outoa.
erakkoa en ole hänestä tehnyt..itse hän maleksi vain kotona vaikka useasti pyysin menemään esim. "jumppaan" minun kanssani jonnekkin. mahdollisuuksia oli.
se on totta että olen epäillyt häntä monesta asiasta. kaikella on syynsä.
en puolustele itseäni yhtään menneistä. tehty mikä tehty ei niitä voi perua enää.
tämä on väärä tapa kyllä tänne tulla kirjoitteleman ja vastailemaan omiin juttuihin.
toivottavasti tähän ei taas tule haukkuja päälle vaimoltani.
Olisit kertonut koko totuuden turkin reissusta. ei vain puolikasta joka jättää "vähän" väärään luuloon. oot kysyny, et olenko katunut. jos jotakin siltä reissulta kadun, niin sitä että en tehnyt mitään. oisitpa kerranki saanu maistaa omaa lääkettä. kuvottavaa vaan ajatella miten moralisoit mopokyydistä, kun ITE OOT OLLU SAMAA AIKAA NAIMASSA JOTAI LEHMÄÄ!!! missä vaiheessa tajuut miten törkee oot?! arvaappa mitä. vaikka olisin tehnyt mitä siellä turkissa, niin eipä olis sulla sanomisen varaa.
Ei ole yhtään outoa, että sinulle vieras ihminen jaksaa selittää juurta jaksain samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Hänelle ensimmäinen kerta. minulle ei. en jaksa enää selitellä. jos et ymmärrä, noin vanha mies ei sovi minulle mieheksi. Ystäväksi kyllä. miten et voi käsittää, että tää mies ei ole sellainen josta sulla olis minkää järjen mukaan aihetta mustasukkaisuuteen. eti järkevämpi kohde mustasukkaisuuteen. olen nähnyt tätä miestä pienestä asti ja on muutes myös äitini hyvä ystävä. tämä kertoo vain siitä, että oma mielesi on niin saastainen ettet kykene ymmärtämään edes puhdasta ystävyyttä.
olisi niin paljon sanottavaa. en vain jaksa enää. turhaa. on sussa hyvääkin, ei pelkkää paskaa, mut nämä on liian isoja asioita. anteeksi omasta puolestani jos tämäkin loukkaa. ja kaikesta muustakin.
taidanpa soittaa nyt sille miehelle.
Nimittäin tuo toinen toisenne syyttele.
Kyllä ne teidän hyvin pienet lapset vaistoaa
kaiken, mitä kotona tapahtuu.
Puhukaa asianne selviksi ja keskittykää
pienokaisiinne!
Sen verran kannattaisi miettiä ihan näin aluksi, että mikä on parisuhteen alkuperäinen idea eli miksi ollaan yhdessä.
Se on se, että yhdessä ratkotaan yhteisiä ongelmia ja ollaan samalla puolella edistämässä yhteistä ja perheen asiaa. Nyt näyttää siltä, että teillä on sen verran pahasti tulehtunut tilanne että tuo parisuhteen perusidea on päässyt kummaltakin unohtumaan.
Sinänsä tuo kummankin kuvailema tilanne on varsin tyypillinen. Pettänyt (jos se nyt pitää paikkansa) osapuoli peilaa omaa pimeää puoltaan (epäilee siitä mitä itse on tehnyt ja on vielä lisäksi mustis) kumppaniinsa, joka taas vetäytyy asemiinsa entistä syvemmälle (naisille on tyypillistä että tukea haetaan kodin ulkopuolelta ja nimenomaan vastakkaisesta sukupuolesta, vaikka vain ystävänä). Siitä taas seuraa syvenevä epilysten syöksykierre, mustasukkaisuus ja epäluulo vain kasvaa.
Viheltäkää nyt hyvät immeiset peli poikki, ottakaa aikalisä, sillä tuolla tyylillä mitään toivoa paremmasta ei ole. Ei ennen kuin asetutte samalla puolelle teidän perheessä, ottakaa lusikka nyt kauniisiin käsiinne ja unohtakaa toistenne pommittaminen.
Jos rakkautta vielä on jäljellä, on mahdollista parantaa haavat. Jos se ei onnistu, on syytä erota samantien, sillä lapsenne ovat nyt siinä iässä vielä, etteivät välttämättä tajua toimianne ja saattavat selvitä mahdollisesta erostanne vähäisin vaurioin. Jos taas taistelette vielä muutaman vuoden, lapsenne saavat ikuiset merkit omiin elämiinsä teidän typeryytenne (anteeksi vain) takia.
Näin neuvoo teitä 43-v mies jolla oma avioero käynnissä vaimon pettämisen takia... ;) hehee... tosin en taida kuitenkaan siitä vaimostani erota, koska kuitenkin rakastan häntä yli kaiken ja hänkin kait minua koska ei vaihtanut miestä lopullisesti... et ei se elämä aina niin auvoista ole tälläkään iällä... Tsemppiä teille kuitenkin, kyl se siitä KUNHAN ENSIN ASETUTTE SAMALLE PUOLELLE!! Niin mekin vaimon kanssa tehtiin ja nyt näyttää jo paremmalta.
....vaimosi pettää taas ja taas ja taas ;-).
Kerran pettäjä aina pettäjä.
Voihan olla niinkin, että vanha sanonta pitää paikkansa. Mutta voi olla olemattakin...
Sen verran yhteistä elämää on vaimon kanssa nähty ja samaa leipää saman katon alla pureskeltu, että en halua heittää kaikkea menemään ja lähteä katkera maku suussa lätkimään. Haluan katsoa viimeisenkin (?) kortin meidän parisuhteesta, nähdä sen toteutuuko lupauksensa parantaa tapansa, sen verran ymmärtäväinen aion olla. Kaikesta paskasta huolimatta, mitä päälleni on kaadettu.
Jos kuitenkin käy niin että lusikat on jaettava, ei tartte jälkeenpäin itselle selitellä eikä tasan tarkkaan jää minkäänlaista kaipuuta enää häntä kohtaan, siis JOS olen väärässä... mitä hävittävää sitä paitsi minulla on jos vielä yritän? nothing at all.
....muuta kuin se, että sinua arvostetaan kumppanina niin paljon ettei sitä rakkautta, välittämistä ja kunnioitusta osoiteta vällyjen alta toisen miehen sylistä. Kuinka paljon vaimosi halusi silloin istua samalla puolen pöytää kanssasi. Minusta aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuu teoistaan ts. pitää housut jalassa myös ns.kiusaustilanteissa.Arvostat sitä yhteistä aikaa mikä vaimosi kanssa on ollut. Mutta vastaappa rehellisesti, tuleeko suhteenne enää koskaan ennalleen tämän pettämisen jälkeen. Minun milestäni anteeksi voi yrittää antaa, unohtaa ei voi koskaan. Ja pieni epäluulon siemen aina välissä.
vain kirjoitti oman kantansa asioihin joita olit kertonut.. Miksi lähetit hänelle sivun, jos et halua häneltä kommentteja?
Näköjään teillä on täysin eri käsitykset asioista.
Mutta mikäli vaimosi kirjoituksiin on uskominen, kannattaa sinunkin mennä itseesi. Jos nimittäin olet niin omistushaluinen ja mustasukkainen kuin vaimosi kirjoittaa, jossain vaiheessa tulee seinä vastaan, eikä toinen enää halua ottaa vastaan turhia syytöksiä. Kaiken tosiaan kruunaa tuo turpaan veto, oli syy sitten kummassa tahansa. Siinä vaiheessa alkaa olla helpompi laittaa kamat jakoon, oli lapsia tai ei! Lapset nimittäin rakentavat elämäntapamallia ihan teidän esimerkkien avulla, ja se ei ole tässätapauksessa kovin ruusuinen..
Totta on se, ettei vaimo arvostanut, kunnioittanut eikä rakastanut minua silloin kun tekonsa teki. Kysynyt olen kysymästä päästyäni, miksi? Mikä oli pielessä? Sanoi vain että syy ei minun vaan hänen. Ja niin se näyttää olevan, että hän on oikeassa, syy on hänen ja vain hänen siitä mitä meni tekemään. Kyseessä hänen ongelmansa jota hän pyrki ratkaisemaan omalla tavallaan elämässään. No, tapa on huonoin mahdollinen parisuhteen ongelmienratkaisuun, se on selvä.
Ja ei todellakaan istuttu samalla puolella pöytää silloin! Kriisin pahimmassa vaiheessa oltiin niin kaukana toisistamme kuin olla ja saattaa, lähemmäs eroamista ei voi enää kukaan päästä ja samalla vielä jättää eroamatta.
Vastaan rehellisesti myös siihen, kun kysyit suhteen ennalleen tulemista. Ei tule koskaan enää ennalleen, se aika on lopullisesti mennyttä. MUTTA uuden muodon saanut suhteemme voi olla jopa entistä parempi ja onkin. Nyt ollaan toisiamme lähellä, suhteessa on lämpöä eikä enää kylmää. Kummatkin tietää ja tajuaa miten syviä viiltoja tästä mankeloinnista on meille tullut. Ja sekin on totta, että epäilyksen siemen on jossain takaraivossa kytemässä, ei kait niinkin raskas kokemus kun pettäminen kovin helpolla (siis koskaan) unohdu täysin.
Mutta elämässä ihminen kokee monia muitakin epämiellyttäviä kokemuksia, kuten läheisen kuolema, sairaus, onnetomuudet, jne. joille yksilö ei kovin paljoa voi mitään tehdä. Tämä pettämishärdelli kuuluu samaan kategoriaan "synkät kokemukset" mutta sille sentään voi tehdä jotain, sekä pettäjä että petetty. Asioita voi muuttaa ja siihen on pakko vaan uskoa. Muuten voi heittää kirveen kaivoon. Mutta miksi pitäisi luovuttaa heti kättelyssä, jos on pitkä ja hyvääkin aikaa sisältänyt liitto takana ja jos kumpikin haluaa jatkaa? Kyllähän kaikki ihmiset tekee virheitä, kaikki vain eivät voi antaa anteeksi. Minä ainakin yritän.
Tosi hyvä,että joku jaksaa vielä huonojen kokemustenkin jälkeen yrittää. Mies ihastui syvästi toiseen naiseen, ei edennyt fyysiselle tasolle, satutti silti. Ero tosi hilkulla ja nyt entistä parempi suhde yhdessä. Mahdottamasti työtä, keskusteluja ja kyyneliä molemmilta. Kannattaa yrittää, ei koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo. Usein ihanaa.
Ja teille nyt netissä riitelevä pari, ottakaa järki käteen!
Tämä on melko erikoinen ketju ... ilmeisesti ekan kerran ainakin 3 vuoteen tässä ryhmässä puolisot keskustelevat netissä.
Minusta se on hälyyttävää heidän suhteessaan, mutta hyvä että edes jotenkin mielipiteet vaihtuvat... ja ovat he saaneet hyviäkin neuvoja (sekä hyvn huonoja..) Terapiaa suosittelen, tunteita kuitenkin on, hyviäkin.
Ai miksi vastaan sinun kommentiisi....
Koska olet osin oikeassa: kerran pettäjä on aina pettäjä. Myös alkoholisti on aina alkoholisti, 20 vuoden raittiudenkin jälkeen.
Ei, en väitä että pettäminen on sairaus (alkoholimi on), mutta se on tapa toimia kun elämä mättää ja suhteessa on paha olla. Nymfomaanit oikeesti ovat hyvin hyvin arvinaisia, tai patoloogiset pettäjät (ja raittiit juopot).
Mutta kun pettäminen käsitellään fiksusti. Ymmärretään mikä sen aiheuttaa (eikä syyn tarvite olla yksin puolisossa) sen taipumuksen kanssa niin mies kuin nainenkin voi elää ja oppia käyttäytymymään ... olkoonkin pettäjä lopun ikäänsä, ei silti tarvitse toteuttaa taipumustaan ... tahto hänellä kuitenkin on.
Kuin hänelläkin, joka päättää olla ottamatta kuppia, olkoonkin alkoholisti....
"Nyt ollaan toisiamme lähellä, suhteessa on lämpöä eikä enää kylmää."
No te olette onnekkaassa asemassa, jos teille kävi noin. Elikkäs siis suhteenne jatkuminen vaati vaimosi syrjähypyn. Elämä on tällaista joskus.
"Mutta kun pettäminen käsitellään fiksusti. Ymmärretään mikä sen aiheuttaa (eikä syyn tarvite olla yksin puolisossa) sen taipumuksen kanssa niin mies kuin nainenkin voi elää ja oppia käyttäytymymään ... olkoonkin pettäjä lopun ikäänsä, ei silti tarvitse toteuttaa taipumustaan ... tahto hänellä kuitenkin on"
Mitä tarkoittaa pettämisen käsitteleminen fiksusti? Sitäkö, että toimii niin ettei jää kiinni? Vai sitäkö että vaimon tietämättä harrastaa nettiseksiä, pitää yllä anonyymisuhteita naisiin jne jne?? Eli siellä sun täällä pikku pupusia koukussa, niinkö :-)).
Voi pojat mihin tämä mualima on menny?
Joo, "onnekkaassa asemassa" nyt on suhteellinen käsite kaiken tämän kokemuksen jälkeen mitä on annettu kannettavaksi vaimon taholta...
Siinä mielessä kyllä onnekkaassa, että olisin huomattavasti vähemmän onnellisessa tilassa mikäli vaimo olisi lähtenyt tuon salarakkaansa matkaan lopullisesti, se olisi ollut vieläkin kovempi paikka kestää. Todennäköisesti siitä olisi jäänyt satakertaisesti pahempi trauma ja kammo. Jotenkin kuitenkin, tulkitsen itseni voittajaksi tässä hommassa, jäihän tuo nuorempi ja (pakko kait sanoa vaikka itsetunto onkin jo palautunut ;)) komeampi mies soittelemaan lehdelle... eli ei naistani saanut kuin lainaksi ;) (ei tosin ole tiedossani, halusiko omaksi edes??). No joo, voittaja ja voittaja... sekin nyt on suhteellinen käsite tässä tilanteessa, mutta kuitenkin...
Suhteemme jatkumiseen ja parantamiseen olisin toki halunnut käytettäväksi minkä tahansa muun keinon kuin vaimon salarakastelun, siis jos olisin jotenkin voinut vaikuttaa asiaan. Ei nimittäin ollut tiedossani että meillä olisi edes ollut jotain pielessä!! Kaikki oli ok mielestäni (ehkä vaimon mielestä sitten ei?): yhteiseläminen sujui, samoin seksi molemmin puolin tyydyttävää ja riittävää (nam), ei taloudellisia murheita, materiaa riittävästi, samoin oma yhteinen toivottu ja rakastettu tytär, jne. Eipä vaan minulta kyselty mitään, teot ja ratkaisun teki oma-aloitteisesti...
Sen verran väärä tapa ratkaista ongelmia tuo pettämisen aloittaminen on, ettei sitä kovin moni ymmärrä saati suodata. Ymmärrän sen varsin hyvin että näin on. Paljon helpomaa, kuin yritttää kasata sortunut suhde, on haistattaa p:t pettäjälle ja lähteä lätkimään. Ainakin lyhyellä tähtäimellä se on helpompaa, mutta ehkä se purkamaton viha ja katkeruus pitkällä juoksulla syö sielua enemmän??
Olen kuitenkin ratkaisuni tehnyt, yritän vielä, annan tämän vielä anteeksi, pyrin unohtamaan (vaikka se unohtaminen ei oikeasti koskaan tapahdu), mutta enää en aisankannattajaksi suostu, EN IKINÄ!! Enää kukaan ei sydäntäni särje, se on saletti, ei tämä nainen jonka kanssa olen yhteistä taivalta taittanut jo 17-v, eikä kukaan muukaan tässä maailmassa. Näin on näreet.
minä en edes usko että tässä oikeasti joku aviopari selvittelisi välejään....
"Paljon helpomaa, kuin yritttää kasata sortunut suhde, on haistattaa p:t pettäjälle ja lähteä lätkimään. Ainakin lyhyellä tähtäimellä se on helpompaa, mutta ehkä se purkamaton viha ja katkeruus pitkällä juoksulla syö sielua enemmän?? "
No ehkä se ei ole helpompaakaan, mutta joillekkin parisuhde/avioliitto on niin tärkeä asia, ettei se enää voi jatkua pettämisen jälkeen. Ja siinä ei enää paina silloin mitkään "maalliset asiat".Kiiltävät autot, kalliit talot ja kaikki muu rääsä ei tuo onnea jos luottamus on mennyt niin se on mennyt, eikä sitä takaisin saa millään. Ja perusta koko yhteiselolle on murentunut.
Minusta oli hauska kuulla erään keski-ikäisen rouvan mielipide toisen kysellessä syytä hänen hyväksymiselleen miehensä syrjähyppyjä kohtaan. Rouva vastasi tyynesti: hyppiköön vaikka sian selässä, kunhan tuo rahaa kotiin, on hyvä isä lapsille ja rakastavavasti käyttäytyvä aviopuoliso, heh. En tiedä tuohonko sitten pitäisi pyrkiä.
Sitten toinen asia, et voi koskaan sanoa, että kukaan ei pääse enää sydäntäsi särkemään, jos et sitten kivetä sydäntäsi. Toivottavasti et. Niin kauan ole ttunteva ihminen, se valitettavasti on mahdollista .
No ei ainakaan sitä miten sen jostain syystä tahdoit tulkita.
Fiksuudella tarkoitan sitä, että asia yhdessä puidaan ja käsitellään. Haetaan syyt, ja mikä ajoi pettämiseen ... miksi tahtoi loukata puolisoaan, tahdotaanko jatkaa yhteiseloa vai ei? Voidaanko sitä jatkaa, vaikka halua ehkä olisikin ... miten luottamus rakennetaan uudelleen? Pettäjän ymmärrettävä mitä tekonsa aiheutti ja opittava toimimaan niin ettei teko toistu ... ja petetyn yritettävä ymmärtää puolisoaan (ei, ei tarkoita että hänestä tehdään syyllinen sille, miksi toinen meni pettämään)... tai sitten ei tarvitse ymmärtää (hyväksyä ei koskaan) tahi anteeksi antaa ... ja silloin viisainta erota kuin kitistä, piikitellä, ja kitua suhteessa jota ehkä ei saakaan enään ehjätyksi pettämisen paljastuttua.
...tulkita tuota mitenkään vaan ihan oikeasti en saanut kiinni tuosta kappaleesta, mitä sillä kirjoittaja tarkoitti.
Mutta jos te vaimonne kanssa olette päässeet tuohon kuvailemaasi lopputulokseen, eli toisin sanoen olette kuten aikuiset fiksut ihmiset kyenneet keskustelemalla käymään läpi nuo asiat ja vielä päässeet siinä myös tunnetasolla yhteiseen lopputulokseen, sehän on hianoo. Vilpittömsti toivon tellle onne yhteiselle tulevaisuudelle:-).
" joillekkin parisuhde/avioliitto on niin tärkeä asia, ettei se enää voi jatkua pettämisen jälkeen. "
Niin... näinhän se oikeasti on, ainakin ollut viimeiset vuosisadat... mutta maailma on muuttunut ja nykyajan ihminen joutuu helpommin harhaan näissä naima-asioissakin kuin aiemmat polvet. Houkutukseen hairahtaminen on nykyisin tehty paitsi helpoksi, suorastaan yleisesti hyväksytyksi tavaksi elää ja olla, riippumatta siitä mikä on houkuteltavan/houkuttelijan siviilisääty. Tietenkin se että lankeaa "vieraaseen loveen" tai ei lankea, on yksilön itsensä päätettävissä, syytä ei voi oikeasti vierittää kenellekään toiselle, ei edes sille puolisolle, jolle se mieluusti kyllä vieritetään...
En mitenkään hyväksy teko- enkä oikeita (onko olemassa oikeita?) syitä pettämiselle, se on vain niin että toiset heikkouksissaan sitä tekevät piittaamatta seurauksista tai kykenemättä edes tajuamaan niitä mahdollisia seurauksia. Se on yksilön epätäydellisyyttä, yksi ilmenemismuoto ihmisen vajavuudesta.
Se on selvä, että jos pettäminen on jatkuvaa ja pettänyt ei osoita mitään "parantumisen" merkkejä, on ero ainoa oikea ratkaisu. Mutta jos yhteisesti halutaan yrittää uudelleen ja ymmärretään missä ollaan menty metsään, luottamuskin on romuna jne, niin miksi ihminen ja tämän puoliso eivät voisi nöyrtyä ja edes yrittää rakentaa liittoaan uusiksi. Sen sijaan että pommitetaan toinen toisensa kivikauteen, tuhotaan kaikki lähtemällä suhteesta vihoissaan. Ketä se palvelee?
Se mitä tässä omassa mikro-kosmoksessani yritän nyt saada aikaan, on se että haluan antaa vaimolle mahdollisuuden osoittaa rakastaako minua vielä oikeasti. Hänellä on nyt näytön paikka ja varmasti tietää itsekin sen mitä on pelissä. Niin, kyllä se sydän särkyi vaimon tekojen takia, muttei tapahdu uudelleen enää, sen verran kovempi sillä kohtaa olen, halusin tai en.
... aikanaan avioero minulle tuli monien muiden syiden summana, joita en ole enkä aijo vatvoa täällä.
Enkä tiedä kuinka fiksusti itse osaisin käyttäytä tämän suhteen, joten toivottavasti ei tarvitse koskaan kokea ja kokeilla neuvoani käytännössä :-)
Mutta kiitos toki onnentoivotuksistasi, sitä tarvitaan aina yhteisellä taipaleella.
Jokaisella on oma parisuhdemoraalinsa. Suotavaa olisi jos puolisoilla keskenään olisi yhtenevä parisuhdemoraali. Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä toisten parisuhdemoraalia ja onkin aivan taivaan sama mitä muut tekevät, mitä tekivät vuosisatoja sitten, tai mitä tulevaisuudessa tehdään. Mitä sitä edes selittelemään.
"Sen sijaan että pommitetaan toinen toisensa kivikauteen, tuhotaan kaikki lähtemällä suhteesta vihoissaan. Ketä se palvelee? "
No ehkä luottamuksen, arvostuksen ja kunnioituksen menttämisen jälkeen ei ole enää mitään tuhottavaakaan.Vain tuhkat ja savuavat rauniot. Mutta mikä siinä jos molemmat haluaa alkaa rakentaa niille uutta. Ja tosissaan myös haluaa. Sehän olisi ihanne.
Toisaalta miksei petetty voisi lähteä suhteesta rauhallisesti. Todeta, että ne yhdessä sovitut pelisäännöt eivät toteutuneetkaan muuta kuin petetyn puolelta.Todeta vaan että tämä riitti nyt minulle ja sillä siisti. Mutta meni niin tai näin, ei kai se helppoa taida olla milloinkaan.
Ehkä minä en ole kuitenkaan mikään asiantuntija näissä lausunnoissa, minua kun tietääkseni ei ole ainakaan vielä petetty, enkä itse ole pettänyt. Mutta tämähän on kai keskustelupalsta, joten saan omiakin mieleipteitä ja arvomaailmastani kumpuavia ajatuksia täällä piipittää. :-).
"Enkä tiedä kuinka fiksusti itse osaisin käyttäytä tämän suhteen, joten toivottavasti ei tarvitse koskaan kokea ja kokeilla neuvoani käytännössä :-) "
Nii ;-), teoriassa onki kaikki paljo yksinkertiasempaa, vai mitä.
provoa.ei kukaan itseään kunnioittava ihminen lähde tänne ruotimaan ongelmiaan. ja "vaimo" vastaa!! hah hah
minusta teidän olisi parempi mennä käymään avioliitto tai perheneuvolassa puhumassa siellä näkisitte molemmat omat ja toisen virheet ja väärin käsitykset tiedän itsekin asiasta kun olen itse eron partaalla mieheni asioista ja olen hukannut luottamuksen häneen ei valheella pääse pitkälle voimia teille molemmille
Hyvä neuvo, unohda tommonen perseläpi muija
ja etsi parempi, ei tarvitse vonkua tietoja missä
on ollut.Maailmassa on yli 5 miljardia naista
ja niistä iso osa vapaina, sopiva löytyy varmasti
hyvin jere sanottu.
"...ei tarvitse vonkua tietoja missä on ollut..".
Siinä se!
sähän oikee järjen jättiläinen, tai sit oot kaikkiruokanen eli bi. maailmassa on yli 5 miljaardia ihmistä, niistä suunnilleen puolet urospuolisia
Vaikea noin lyhyellä taustalla antaa mielipiteitä. Mutta, jos on lyhyt alustus on myös päätelmä ehkä väärä.
Vaimosi on "hukassa". Ei ehkä itsekään tiedä mitä haluaa. Mies tuo hänelle jonkinlaista lohtua ja turvaa. 40-vuotiaaksi mieheksi käyttäytyy yllättävän lapsellisesti. Pitäisi ymmärtää, että jos on aiheuttamassa erimielisyyksiä jonkun avioliittoon, niin sitten pysyttelee poissa tai häipyy siinä vaiheessa kun sinä hänelle selvität tilanteen. Ellei sitten ole tarkoituskin aiheuttaa erimielisyyksiä... tai pyrkiä emännän housuihin - ellei jo ole siellä.
Siinä optimistinen arvioni. Pessimistinen arvioni: vaimollasi on suhde ko. miehen kanssa.
olen sanonut miehelleni, että jos on pakko olla mustasukkainen, niin olisi sitten jostain sellaisesta miehestä kenen ei tiedä olemassa olevankaan. ei kait kukaan ole niin idiootti, että soittelisi toiselle miehelle oman istuessa vieressä tai kertoisi miehestä ylipäätään mitään. salailut ja valehtelut ovat mieheni mielikuvitusta. kuinka sairas pitää olla, että ylipäätään voi olla mustasukkainen yli nelikymppisestä homosta? omasta sukulaisesta ja läheisestä ihmisestä jonka olen tuntenut jo ennen miestäni. sairasta. aikuisten oikeesti.
se mitä tämän ystäväni väistymiseen tulee, niin olen todellakin sitä mieltä, että mieheni sairaalloisuuteen ei pidä mennä mukaan ja lähteä ruokkimaan sitä.
nyt mieheni, lue tarkkaan: miksi olisin tullut yhteiseen kotiimme jos mielessä olisi joku muu? etkö huomaa, että olen sinun, en kenenkään muun. miksi olet niin idiootti?!! miksi et ymmärrä???
pariterapiaa tai ero. tarkotan mitä sanon. en jaksa enää mustasukkaisuutta.
en vastaile enää tänne. jatkakaa keskustelua.
Voi sua, rakastat sairasta miestä ja hänhän ei sitä huomaa milloinkaan ITSEÄSI VAIN PETÄT RAKASTAMALLA HÄNTÄ. sairas on sairas ja tarviitsee HOITOA. SAMAN KOKENUT JA SITÄ KESTI, NIIN KAUAN KUNNES 27V OLI ITTEENSÄ TÄYNNÄ JA VET NARUN JATKOKSI.. USKO, ELÄ OMAA ELÄÄMÄÄSI JA ANNA VOIMASI LAPSILLE.ystävyytesi on kaunista.
Jos tiesit tai sait tietää että suhteesi aiheuttaa miehessäsi
mitä aiheuttaa (mustasukkaisuutta), niin
miksi annoit miehellesi pahan olon tarkoituksella?
Se ei ole rakkautta.
Mikä sinua sitten vaivaakaan, ota selvää mutta älä miehesi kustannuksella.
pitääkö suhteessa ,kun se on sairasta mustasukkaisuutta olla vika puolisossakin. ei toisen sairaudelle puoliso voi mittään, kun rakastaa puolisoa tottakai yrittää kaikkensa ,et asiat olisivat hyvin . kokemusta tästä on niin paljon, että aikani ei riitä kertomaan.. mutta pointtini on se,kun on tosi sairas on sairas ja pitääkö toisen elää sellaisen kaa koko ihana elämä.
eiköhän tää ole väärä paikka käydä tällaista vääntöä eipäs-juupas-kinaa. Toinen epäilee henkisesti ja jopa fyysisestä pettämisestä, ja toinen leimaa mustasukkaisuudeksi.
Kyllä se on niin, että voi olla vastakkaistakin sukupuolesta ystäviä avioliiton lisäksi, mut hyvin usein liika yhteydenpito johtaa parempaan tuntemiseen ja sitä kautta syvempiin tunteisiin. Vaikka ystävä ei olisi aluksi mitenkään "vetävä", mut liika yhteydenpito johtaa vähitellen lämpeämiseen. Ihastumme ihmiseen, joka on kiinnostunut asioistamme ja kuuntelee, paljon muuta ei tarvita. Ihminen on huomionkipee, ja sitä saadessaan "varma nakki" ihastumiselle!
Puolisoiden tulisi olla parhaita ystäviä toisilleen ja sitä läheistä suhdetta TULEE HOITAA AKTIIVISESTI. Mikään suhde ei pelaa pitemmän päälle ilman aktiivista hoitoa, kontaktia, keskustelua, yhdessäoloa... Puolisoilla ei pitäisi olla omia salaisuuksia itsestään/avioo koskevissa asioissa. Salaisuudet erottavat läheisestä, avoimesta, rakkaudellisen turvallisesta suhteesta. Ei ole tarkoitus piilottaa sydämensä maaperää.
Lopuksi voin siis todeta, ettei teillä ole kyllä kunnossa toi suhde, jakamalla arkipäivän asioita ja jopa tunneilmastoaan jollekin toistuvasti jollekin ulkopuoliselle (oli sit mies/nainen), se on pois omasta suhteesta. Tätä menoa keskinäinen kanssakäyminen näivettyy täysin, koska ette keskustele enimmäkseen toistenne kanssa, ja jos keskustelette, niin riitoina. MENKÄÄ esim. maksuttomaan kirkon perheasiainkeskukseen saamaan ulkopuolista näkökulmaa, tää netti ei ole oikea kanava.
nythän uusin juttu tässä on että vaimoni on sanonut kyseiselle miesystävälleen että ei annetä minun mieheni mustasukkaisuuden vaikuttaa meidän ystävyyteen/kanssakäymiseen...ja mies on mukana heti...ei annetakkaan... aika kieroa peliä. meneekö se oikeasti kaikilla näin päin että vaimo "littoutuu" ystävänsä kanssa aviomiestään vastaan tallaisessa asiassa?? onko normaalia aikuisten käytöstä??kysynpähän vaan.
kiero on kyllä miesystäväkin, juttelee minulle aivan toista ja tekee kaiken aivan päivänvastoin..juupajuu hieno homma ja tunteet senkun entisestään kylmenee minulla vaimoani kohtaan.
hänelle siis ystävyys tämän miehen kanssa on TODELLAKIN tärkeämpää kuin minun tunteeni ja minun oloni.
aika kypsää touhua heiltä molemmilta.
"onko normaalia aikuisten käytöstä?? kysynpähän vaan."
Jos yllä olleet kirjoitukset todella vaimoltasi, ja vaikka vain murto-osa niistä totta...
Niin mielestäni sinun käytöksesi on kaukana normaalista, ja ollut jo pitkään.
Sinähän se pettäjä teidän parisuhteessanne olet ollut, eikä suinkaan vaimosi! Kyttääjä ja mustasukkainen vahtija: epäilet vaimoasi siitä mihin itse syyllistyt. Jos tuo avioliitto päättyy, siitä saat syyttää kyllä ihan itseäsi. Miksei vaimosi halua puhua sinun kanssasi, vaan soittaa mieluummin tälle miespuoliselle ystävälleen? Olisiko sittenkin SINUSSA jotain vikaa? Ehkä vaimon ei tee mieli jutella sinulle, kun sinun palautteesi on syyttämistä, epäilyksiä ym. paskaa. Ota oppia vaimosi miesystävästä, jos haluat että vaimosi kääntyy vastedes sinun puoleesi hänen sijastaan. Voisit kyllä mennä psykiatrin hoitoon tai ainakin parisuhdeterapiaan. Eihän kukaan nainen jaksa tuollaista miestä!
MIELENKIINTOINEN NÄKÖKANTA..MUTTA MEITÄHÄN ON MONEEN JUNAAN. KAIKILLA ERILLAINEN AJATUSMAAILMA. MIKÄ ON OIKEA? EI MIKÄÄN? PAREMPI KUN ET KYSY TÄÄLTÄ NEUVOA KENELTÄKÄÄN TAI KUUNTELE TOISTEN JUTTUJA VAAN ELÄTTE ELÄMÄNNE OMAN "VIISAUDEN" MUKAAN. HYVÄÄ JATKOA KUMMALLEKKIN.
tai siis huusit... "KAIKILLA ERILLAINEN AJATUSMAAILMA. MIKÄ ON OIKEA? EI MIKÄÄN?"
No voisiko olla että vaimosi ajattelee juuri noin... ja jos ajatusmaailmanne sovittamattoman erilaiset, niin kai siitäkin voi joitain johtopäätöksiä tehdä ihan itsekin.